DIPP & Teddy -tutkimukset

Onko kukaan palstalaisista vauvansa kanssa mukana Teddy-tutkimuksessa? Kokemuksia kaipailisin, millaista on ollut ja mitä kaikkea on tutkittu? Onko ollut perheelle työlästä/raskasta?

Olemme osallistumassa tytön, 3kk, kanssa Teddy-tutkimukseen, kun tytöltä löytyi diabetekselle altistava geeni. Kertokaahan, kokeneemmat, millaista on ollut. :wave:
 
Me ollaan mukana DIPP-tutkimuksessa tytön, 5kk, kanssa. Yhdessä verikokeessa ollaan käyty kun tyttö oli 3kk ja se meni tosi hyvin puuduttavan voiteen ansiosta. Seuraava on kolmen viikon päästä ja sitten ne verikokeet onkin vuoden välein. Verikokeiden lisäksi meidän pitää täyttää ns. ruokapäiväkirjaa = tällä hetkellä mikä ruoka on aloitettu minkäkin ikäisenä, eli ei siis ainakaan vielä mikään haastava tehtävä.

Miehen poika 7v. (edellisestä avioliitosta) on myös mukana DIPP-tutkimuksessa ja poika tosiaan käy kerran vuodessa verikokeissa. Meille ei sinänsä tutkimukset pojan kohdalla oo ollu rankkoja, eihän se niistä tietenkään tykkää, mutta helposti se aina loppujen lopuks menee. Me siis hoidetaan aina se verikoe osuus pojan toiveesta. Miehen ex pitää sitä ruokapäiväkirjaa, joten en osaa sanoa kuinka paljon aikaa se vie isomman lapsen kohdalla.
 

Yhteistyössä