Toggle sidebar

diagnoosia!

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja tiukkapipo
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Vastaa
T

tiukkapipo

Vieras
Ikää tullut 30 ja kelaillut elämää ja ajatuksia tässä...
Olen pienestä pitäen ollut hyvin tunnollinen ja tarkka. Olen toiminut sääntöjen mukaan ja pyrkinyt toimimaan tunnon tarkasti niinkuin tiedän olevan oikein. Olen ajatellut että ihminen toimii niinkuin tietää olevan paras vaihtoehto, ja jos ei toimi, johtuu se tiedon puutteesta. Lukion jälkeen kun muutin pois kotoa, koin suuren pettymyksen kun tajusin etteivät aikuiset automaattisesti toimikkaan näin. Minulla on suuria odotuksia kanssaihmisistä ja petyn usein koska he eivät täytä näitä vaatimuksia. Tunnen usein surua ja myötähäpeekin ihmisten puolesta heidän toiminnastaan johtuen. En ymmärrä miksi tietentahtoen joku vaarantaa terveytensä tai ottaa tarpeettomia riskejä. Jos en toimi järkevästi tai niinkun tiedän että kyseisessä tilanteessa olisi parasta, tunnen tunnon tuskia ja häpeää. tuntuu vaan niin kamalan raskaalle tämmöinen, helpottaako tämä iän myötä vai onko mulla joku oireyhtymä??
 
Alkuperäinen kirjoittaja tiukkapipo:
tuntuu vaan niin kamalan raskaalle tämmöinen, helpottaako tämä iän myötä vai onko mulla joku oireyhtymä??
Click to expand...
Nämähän on sellaisia asioita, että se pitääkö niitä hoitaa/diagnosoida riippuu pelkästään siitä, haittaako ne elämääsi.
Luonteenpiirreekin voi vaatia "hoitoa", jonkunlaista pois oppimista, jos se haittaa elämää.

 
Alkuperäinen kirjoittaja tiukkapipo:
Ikää tullut 30 ja kelaillut elämää ja ajatuksia tässä...
Olen pienestä pitäen ollut hyvin tunnollinen ja tarkka. Olen toiminut sääntöjen mukaan ja pyrkinyt toimimaan tunnon tarkasti niinkuin tiedän olevan oikein. Olen ajatellut että ihminen toimii niinkuin tietää olevan paras vaihtoehto, ja jos ei toimi, johtuu se tiedon puutteesta. Lukion jälkeen kun muutin pois kotoa, koin suuren pettymyksen kun tajusin etteivät aikuiset automaattisesti toimikkaan näin. Minulla on suuria odotuksia kanssaihmisistä ja petyn usein koska he eivät täytä näitä vaatimuksia. Tunnen usein surua ja myötähäpeekin ihmisten puolesta heidän toiminnastaan johtuen. En ymmärrä miksi tietentahtoen joku vaarantaa terveytensä tai ottaa tarpeettomia riskejä. Jos en toimi järkevästi tai niinkun tiedän että kyseisessä tilanteessa olisi parasta, tunnen tunnon tuskia ja häpeää. tuntuu vaan niin kamalan raskaalle tämmöinen, helpottaako tämä iän myötä vai onko mulla joku oireyhtymä??
Click to expand...

Ei sulla välttämättä ole mitään oireyhtymää. Jotkut ihmiset vain ovat ehdottomampia kuin toiset. (Näin mulle pää-lääkäri selitti, kun itse joskus 25 vuotiaana pohdin samoja ajatuksia.)

Helpommalla pääset jos analysoit itse itseäsi ja pyrit hyväksymään erilaisuuden, itsesi ja muiden. Hyvässä lykyssä helpottaa ajan kanssa.

Itse kävelin elämäni ensimmäisen kerran päin punaisia 2 vuotta sitten, kun aviomies "pakotti" edes kokeilemaan.
:laugh:
 
Alkuperäinen kirjoittaja LisaMarie:
Alkuperäinen kirjoittaja tiukkapipo:
tuntuu vaan niin kamalan raskaalle tämmöinen, helpottaako tämä iän myötä vai onko mulla joku oireyhtymä??
Click to expand...
Nämähän on sellaisia asioita, että se pitääkö niitä hoitaa/diagnosoida riippuu pelkästään siitä, haittaako ne elämääsi.
Luonteenpiirreekin voi vaatia "hoitoa", jonkunlaista pois oppimista, jos se haittaa elämää.
Click to expand...

Ehkä nyt aikuisena pärjään vaikka raskaalle tuntuu kun ei aina itsekkään jaksaisi olla ja toimia täydellisesti. Harmittaa silti itseäkin tiukat mielipiteeni jostain asioista, haluaisi ottaa rennommin ja olla välittämättä.
Nyt jälkeenpäin mietittynä lapsena oli kuitenkin erilailla tiukilla. Oli tarve olla tilanteen tasalla, toimia aina oikein. Mietin usein sääntöjä itselleni, että sitten kun len tuon ja tuon ikäinen, en ainakaan käyttäydy noin naurettavasti kuin nuo nyt jne. Aikuisen aen ainakaan halua opettajaksi koska olisi hirveää jos minusta ajateltaisiin niinkuni meidän luokka ajattelee opettajastamme. Mietin hirveästi mitä muut ajattelevat minusta. rukoilin illalla että vastaisin opettajan kysymyksiin oikein ja että minulle i naurettaisi tai en nolaisi itseäni. Näin ei ollut koskaan edes tapahtunut. Laadin ssäntjä minkälainen minun piäisi olla aikuisena omille lapsilleni. Tärkeää tuntui olla nöyrä eikä kuvitella itsestä enempää kuin mitä realistisesti oli, mutta piti olla järkevä ja moitteeton. Nyt siis jälkikäteen nuo tuntuu jotenkin yliampuville, ja jotenkin ei ihan terveen lapse najatuksille...
 
Alkuperäinen kirjoittaja Ninnanna:
Alkuperäinen kirjoittaja tiukkapipo:
Ikää tullut 30 ja kelaillut elämää ja ajatuksia tässä...
Olen pienestä pitäen ollut hyvin tunnollinen ja tarkka. Olen toiminut sääntöjen mukaan ja pyrkinyt toimimaan tunnon tarkasti niinkuin tiedän olevan oikein. Olen ajatellut että ihminen toimii niinkuin tietää olevan paras vaihtoehto, ja jos ei toimi, johtuu se tiedon puutteesta. Lukion jälkeen kun muutin pois kotoa, koin suuren pettymyksen kun tajusin etteivät aikuiset automaattisesti toimikkaan näin. Minulla on suuria odotuksia kanssaihmisistä ja petyn usein koska he eivät täytä näitä vaatimuksia. Tunnen usein surua ja myötähäpeekin ihmisten puolesta heidän toiminnastaan johtuen. En ymmärrä miksi tietentahtoen joku vaarantaa terveytensä tai ottaa tarpeettomia riskejä. Jos en toimi järkevästi tai niinkun tiedän että kyseisessä tilanteessa olisi parasta, tunnen tunnon tuskia ja häpeää. tuntuu vaan niin kamalan raskaalle tämmöinen, helpottaako tämä iän myötä vai onko mulla joku oireyhtymä??
Click to expand...

Ei sulla välttämättä ole mitään oireyhtymää. Jotkut ihmiset vain ovat ehdottomampia kuin toiset. (Näin mulle pää-lääkäri selitti, kun itse joskus 25 vuotiaana pohdin samoja ajatuksia.)

Helpommalla pääset jos analysoit itse itseäsi ja pyrit hyväksymään erilaisuuden, itsesi ja muiden. Hyvässä lykyssä helpottaa ajan kanssa.

Itse kävelin elämäni ensimmäisen kerran päin punaisia 2 vuotta sitten, kun aviomies "pakotti" edes kokeilemaan.
:laugh:
Click to expand...

:D, kiitos... :)
 

Uusimmat

Yhteistyössä

Ylös Bottom
Back
Vastaa