Clomittaret vuonna 2011!

Minäkin liittyisn mielelläni tähän ryhmään mukaan, saamaan vetaistukea. :) Meillä on clomeilla alkunsa saanut tyttö 1v 8kk ja toinen tilauksessa... Ennen kun aloin esikoista odottaa kävin gynekologilla, pitkän ja epäsäännöllisen kierron takia, tuolloin gynekologi totesi munsarjat normaaleksi, mainitsi vielä ettei ole merkejä pco:sta, mutta kuulemma olemattoman hormonitoiminnan takia määrättiin clomit ja terot, joilla sitten toisessa kierrossa tärppäsi.

Nyt toista yrittäessä pillereiden lopettamisesta on jo yli puoli vuotta ja kierto heittää häränpyllyä, joten maanantaina kävin gynekologilla (eri lääkäri kuin ensimmäisellä kerralla). Todettiin että munasarjat on kuin onkin monirakkulaiset ja muiden oireiden (akne ja ylipaino) kanssa diagnoosi on pcos... Lääkitykseksi aloitettiin metformiini pco:n hillitsemiseksi ja clomeilla koitetaan saada ovulaatio aikaiseksi. Jotenkin helpotti tuo pcos diagnoosi, vaikka kivahan se olis tehdä vauvoja ilman pillereiden napsimista ja kalenterin kyttäämistä...

Olen nyt yrittäny laskeskella ja muistella edellistä kertaa että missä vaiheessa ne menkat terojen jälkeen alkoi ja montako päivää clomien lopetuksesta meni oviksen tuloon, mutta ei mitään hajua asiasta... Mies on nimittäin lähdössä viikon reissuun elokuun puolivälissä ja mietinkin että kannattaako niitä clomeja edes ottaa sitten kun sen aika on, jos ovis sitten sattuu juuri miehen reissun ajaksi. :confused: Pitänee edetä päivä kerallaan ja katsella tilannetta sitten kun se aika on käsillä, malttamattomana vaan haluaisin että heti alkaa tapahtumaan! Miehen reissutyö (viikko töissä-viikko kotona) tuo vielä astetta enemmän haastetta vauvantekohommiin! :D
 
Heippa.

Kysymys teille kaikille clomien käyttäjille. Onko teillä ollut kontrolliultraa ekassa clomikierrossa ja sitä ennen "raskaaksi tulemis kielto". Mä sain ultran vasta kp 13:ksi niinku aiemmin tossa kirjoittelinkin ja tänään ovulaatiotesti näytti jo haaleaa viivaa. harmittaa vietävästi jos tää ovis menee nyt ihan hukkaan, eli oon turhaan syöny clomeja ja kärsiny oireista. :( tekis mieli antaa peiton heilua jos kerran ovulaatio lähenee...
 
mymosa
Mulle sanottiin, että kp12 ultraan ja sitten jos siltä näyttää niin kielto. Ei mitään kieltoja siis ennen tuota ultraa. Toki pupuillaan, ei niitä pupuilukertoja kuitenkaan niin montaa ole kun on lapset ja mies omassa kodissa osan viikkoa.
 
Ovulaatiotesti voi näyttää monta päivää haaleaa viivaa eli negatiivista. Eli ovulaatio ei ole välttämättä vielä tulossa. Ovulaatio tulee tietyn ajan kuluessa viimeisestä tabletista eikä todennäköisesti ennen tuota kp13. Meillä ei ollut yhdyntäkieltoa ennen ensimmäista kontrolliultraa muutenkaan.
 
Täällä sitten kp 1 kuten jo aavistin :( Ei siis tullut tulosta 5. clomikierrolla. Enää en taida clomeihin koskea, niistä on ollut vain harmia eikä näköjään tehoa muhun. Muistan kuinka tammikuussa niin optimistisesti niitä aloin syömään ja sitten ne ei lopulta auttanutkaan :( Taidan unohtaa vähäksi aikaa koko vauvaprojektin ja keskittyä muihin juttuihin, ehkä sitten jossain vaiheessa tärppää...
 
Minkälaisella annostuksella clomeja otatte? Mulle sanoi lääkäri että aloitetaan yhdellä, jos ei sillä ovuloi niin nostetaan kahteen ja kolmeen jos ei kaksikaan riitä, mutta ultraan ei tarvitse tulla yhden ja kahden pillerin kierroissa, vaan vasta jos nostetaan annosta kolmeen tablettiin päivässä...
 
AnnaE: Lääkärisi on ihan oikeassa. Periaatteessa hyperin mahdollisuus clomeissa tulee vasta suurilla annoksilla lääkeyhteenvedonkin mukaan. Ultralla katsotaan lähinnä vain vasteen riittävyys eikä niinkään mahdollista hyperiä.

Meillä ei myöskään 4. clomikierto tuottanut tuloksia. Huomenna kp1. Pidän yhden taukokierron ja syön ehkä sitten vielä muutaman kierron ivf-hoitoa odotellessa.
 
heippa

Pinoa olen lueskellut ja nyt sitten piti ihan alkaa kirjoittamaan ja kysymään, että onko siihen olemassa joku vuorokausi määrä, minkä sisällä ovulaation pitäisi tulla viimeisen tabletin ottamisesta? Kun Joku_raja kirjoitit, että tietyn ajan kuluessa.

Tilanne on omalla kohdalla se, että 2 lasta on.. ensimmäinen raskaus alkoi suht nopsaan, seuraavaa odotettiin -> keskenmeno, pitkän piinan jälkeen syntyi ihanainen pikkukakkonen. Viime vuoden toukokuussa ehdittiin taas hetki iloita, mutta niinpä vaan sekin meiltä pois otettiin.. Sen jälkeen ei mitään. Nyt olen sitten käynyt polilla ja lääkäri totesi, että pco tyyppiset munasarjat. Kirjoitti clomit.
Onko siihen jokin peruste, millä kiertopäivillä clomeja pitää syödä? Lääkäri sanoi minulle että kierron 3-7päivinä.. aloin vaan miettiä, että jos minulla on normaalisti pitkä kierto niin olisiko 5-9päivillä ollut parempi syödä.. Ensi viikolla on kontrolli ultra ja se on kp10.. tuntuu että onko sekin liian aikaisin..??
 
mymosa
Mulle määrättiin yks tbl nyt alkuun, sit pari ekaa kertaa ultrataan ja tietty ite bongailen ovista, jos ovis tapahtuu, mutta tulosta ei tuu, voidaan clomit uusia toiset 4kertaa (annosta ei sanoneet). Mutta jos ovis ei tapahdu niin sitten on turhaa syödä clomeja, näin mulle sanoi äitipolin gyne.

Mulla ei tapahdu spontaania ovista ja selitti, ettei clomit sitä ovista takas tuo, ellei myös oma kroppa asiassa avusta.
 
Mulla on ollu seurantaultra aina jos annos on muuttunu, nyt kun syön toista kertaa putkeen samaa annosta niin ei tarvitse mennä ultraan...
Danjuska tuntuu kyl aika aikaselta toi kp 10, mut kyllä se lääkäri antaa sulle sit uuden ajan parin päivän päähän jos ei tollon vielä nää onko annos ollu oikee vai ei. Mä menin yhdessä kierrossa ultraan kp 12 ja sillon oli päiviin nähden hyvän kokonen follikkeli siellä, mut lääkäri halus varmistaa ultrassa vielä kp 15 onko se kasvanut ja eihän se ollut jaksanut jostain syystä kasvaa, sitten nostettiin taas annosta.

Alkaa kyl iskee pieni uskonpuute koko clomifen-lääkitykseen ku tuntuu et niin monelle se ei tehoa :( Olis kiva välillä lukea täältä onnistumisista ni jaksais sit ehkä paremmin uskoa omiinkin mahiksiin... Täytyy ainakin tää kierto vielä jaksaa kattoa, nyt kp5 ja tänään alotan taas clomit annostuksella 3tbl päivässä... Tässä kierrossa aattelin kokeilla kaikkia "poppaskonsteja", greippimehua päivittäin, punaviiniä oviksen jälkeen päivittäin, vähän jalkoja kohti kattoa yms :D
 
Viimeksi muokattu:
Pinoa olen lueskellut ja nyt sitten piti ihan alkaa kirjoittamaan ja kysymään, että onko siihen olemassa joku vuorokausi määrä, minkä sisällä ovulaation pitäisi tulla viimeisen tabletin ottamisesta? Kun Joku_raja kirjoitit, että tietyn ajan kuluessa.
Valmisteyhteenveto sanoi, että 7-12 vuorokauden kuluttua viimeisestä annoksesta. Lääkkeen voi ottaa myös kierron 5.-9. päivä, mutta ilmeisesti se voi silloin voimakkaammin ohjentaa limakalvoa. Kuukautiskierron pituudella ei ole merkitystä siihen, minä päivinä tabletit otetaan.

Mulle sanottin, että ultra kierron 11. tai 12. päivä, joten tuskin tuolla yhdellä päivällä on merkitystä. Munasoluhan voi lopettaa kasvun ihan minä päivänä vaan ultran jälkeen, joten mitään takuita ei ole kuitenkaan.
 
Täällä kp1 joten tämä tyttö kiittää ja kumartaa seurastanne :) Clomien käyttö oli mun osalta tässä, ei tuonu neljä kiertoa toivottua tulosta.. Toivon mukaan lääkärikin ymmärtää että nyt on jo kovempien hoitojen vuoro.. Tsemppiä ja plussatuulia kaikille!! :heart:
 
kiitti infosta Joku_raja :)

Juudith
: itsellä samanlaiset fiilikset.. tuntuu että onnistumisia sais olla enemmän, että itsekkin jaksais uskoa.. Ne ihanat uutiset mitä olen lukenut, missä clomit toimineet.. tuntuu omasta mielestä olevan liian harvassa.. ja mitenkähän semmoinen vois sitten omalle kohdalle sattua..
noh, pää kylmänä
 
moi,

piti tulla vähän valamaan teihin uskoa tytöt! kyllä meitäkin on, joilla clomeilla tärpännyt nimittäin. itse olen käyttänyt clomeja kahteen otteeseen PCO:n takia, ensin 2008, jolloin raskauduin 4. ja viimeisestä clomi-kierrosta ja nyt alkuvuonna 2011, jolloin tärppäsi 1. kierrosta (ja jota hämmästelen yhä!!). kirjoittelin silloin täälläkin, mutta tosiaan sen verran lyhyesti nyt, ettei kukaan taida muistaa enää.

muistan myös lukeneeni jostain lapsettomuuteen erikoistuneen gynekologin kommentin, että clomit auttaa 7 naisella 10:stä. ei siis mikään ihan pieni osuus. myös siskollani clomit on auttaneet, hänellä tärppäsi 2 raskautta molemmat 2. clomi-kierrolla. meillä molemmilla ongelma on kyllä ollut aika selvä, epäsäännöllinen ovulaatio ja pitkät kierrot, ja tähänhän clomit käsittääkseni tepsii hyvin, jos ei ole muita ongelmia.

tsemppiä ja plussaista kesän jatkoa kaikille, älkää luovuttako!!

t. memmup + mussukka 22+6 :heart:
 
Heippa kanssasisaret.

Mulla eka clomisatsi 1kpl annoksella menny ja kontrolliultrassa näky yks muita suurempi, mutta kiertopäiviin nähden kuitenkin liian pieni munasolu siellä kypsymässä. jäin siihen käsitykseen että tuskin vielä tällä annoksella ovuloin, mutta seurataan silti pari viikkoa ennen teroja. seuraavasta kierrosta sitten nostetaan annosta. kaikesta huolimatta on lohdullista tietää että lääkkeet edes jonkin verran tepsii, jotain tapahtuu. positiivisin mielin taas tästä eteenpäin :) tsemppiä kaikille!
 
  • Tykkää
Reactions: Juudith
Ovistesteissä on ohjeita, milloin kannattaa aloittaa testailu. Riippuu kierron pituudesta (jos 28 päivää, niin testailun voi aloittaa joskus kp11). Clomit tasaa jonkin verran kiertoja, joten kannattaa aloittaa kuitenkin hyvissä ajoin, vaikka normaalisti olisi kovinkin pitkiä kiertoja. Toisaalta taasen oviksen ei pitäisi tulla clomien takia noin aikaisin kuin testeissä käsketään aloittaa, mutta jos haluaa varmistella. Itse testaan nykyään vain kp14/15/16, koska ovis tulee clomikierroissa aina kp15 tai kp16. Nyt menossa taukokierto, mutta en varmaan tuota enempää testaile tässäkään, koska luomukierroissakin tuli noilla päivillä. Joko saan kiinni tai en, ei sillä nyt ole väliä.

Erikoista muuten, että nyt taukokierrollakin tulee samalla tavalla kuumia aaltoja aivan kuin olisin aloittanut clomit ajallaan (eli "toisen tabletin" jälkeen alkoivat kuumat aallot). Mulla ei ole ennen ollut kuumia aaltoja alkukierrossa ilman clomeja. Tiedän, että yleensä clomien vaikutus jatkuu taukokierrollakin, mutta että tällä tavallakin.

Lis. Keskusteluita lueskelemalla olen todennut, että clomit auttaa todennäköisimmin, jos taustalla on pco tai ovulaatiohäiriö, jolle ei ole vielä löydetty selvää syytä. Meitä endo-ongelmaisia harvemmin. Tämä siis perustuu ihan vain keskusteluihin, en tiedä todellisia tilastoja.
 
Viimeksi muokattu:
mymosa
Juu olen testaillut ilman clomeilla suurin piirtein siitä kp9-10 alkaen. Mutta nyt clomit on uutena, joten ajattelin jos tarvii aloittaa varhain. No aloitellaan kp8 kun viimenen clomi otettu kp7.. Kierrosta kun ei oo mitään hajua ilman teroja. terojen kanssa 27 tasan.


Toki eka ultra on vasta 1,5vkon päästä, mutta joku jännitys tuossa tikuttelussa on :D:LOL:
 
Viimeksi muokannut ylläpidon jäsen:
Erikoista muuten, että nyt taukokierrollakin tulee samalla tavalla kuumia aaltoja aivan kuin olisin aloittanut clomit ajallaan (eli "toisen tabletin" jälkeen alkoivat kuumat aallot). Mulla ei ole ennen ollut kuumia aaltoja alkukierrossa ilman clomeja. Tiedän, että yleensä clomien vaikutus jatkuu taukokierrollakin, mutta että tällä tavallakin.
Ajattelin just kirjottaa et mulla kävi myös näin. Mutta outoa tässä on että viime kierrossa (eli viidennessä clomikierrossa) ei kuumia aaltoja ollut juuri ollenkaan, mutta nyt taukokierrolla niitä tulee koko ajan! Eli näköjään clomit vaikuttaa myös seuraavaan kiertoon... Tai sit mulle on vaan kertyny aika paljon clomifeniä elimistöön kun oon syöny niitä niin kauan.
 
Heippa.

Pakko tulla tänne kyselemään,että onko teillä tullut clomien myötä haluttomuutta?
Mua huolestuttaa kovasti, kun tää ei oo mulle normaalia, että vauvahaaveista huolimatta ei tee YHTÄÄN mieli... ei siis tippaakaan :( normaalisti mä oon meidän parisuhteesta se joka on kärttämässä kokoajan.
 

Yhteistyössä