Clearblue ja Kaksplus.fi kysyy: Millainen on partnerisi suhtautuminen lapsihaaveeseen?

Tunnetko, että pystyt keskustelemaan lapsihaaveesta ja siihen liittyvistä aiheista avoimesti partnerisi kanssa? Jakaako hän ajatuksesi ja toiveesi?

 

Pystyn kyllä puhumaan kaikesta lapsihaaveeseen liittyvästä ihan avoimesti puolisolleni. Ehkä vähän miesmäiseen tapaan hän on paljon rauhallisempi tämän asian suhteen, kovasti toivoo että toinen lapsi saataisiin mutta hänelle riittää kunhan toinen saataisiin edes joskus kun taas minä haluaisin nyt, heti ja äkkiä

 

Aluksi toivoimme molemmat kovasti pikkusisarusta, mutta kun sitä ei ole kuulunut, tuntuu että mieheni on jotenkin unohtanut koko asian emmekä juuri puhu siitä. Kun hiljattain puhuimme asiasta, mieheni sanoi että eihän sillä kiire ole eikä hän tähän kohtaan oikein jaksaisikaan toista, kun esikoisella on ollut aika kova uhma päällä viime aikoina. Se oli kyllä melkoinen yllätys ja harmitti aika paljon. Itseäni huolestuttaa ikä, ei tässä kovin montaa vuotta ole aikaa odotella. Tuntuu, ettei mies oikein ymmärrä tätä asiaa. Miehen mielestä stressaan asiaa liikaa, joten olenkin päättänyt ottaa hieman rennommin. Jatkamme toki edelleen yritystä ja syksyllä sitten tutkimuksiin, jos mitään ei ole tapahtunut.

 

Miehelläni on edellisestä lyhyestä seurustelusuhteesta lapsi. Kun aloimme seurustelemaan, mies oli vasta kuullut että tämä eksä odottaa lasta. Olemme seurustelleet pian 5 vuotta ja olleet avoliitossa noin 2 vuotta. Kun vuosi sitten jätin ehkäisyn pois, mies varmaan alussa vähän säikähti näitä minun vauvahaaveitani, mutta nykyään on ihan ok asian kanssa, ja on itsekin mukana yrityksessä Eli kysyy välillä onko ovulaatio ja kaikkea raskauteen liittyvää. Uskon että helmikuinen keskeytynyt keskenmenoni oli hänellekin pettymys, sillä nyt on yritystä takana jo yli 1 vuosi. Aivan kaikesta en miehen kanssa kuitenkaan juttele, vaan tämä kaks+ foorumi on minulle tunteiden purkauspaikka, sillä eihän voi olettaa, että mies ymmärtää tai edes välttämättä haluaa tietää kaiken mitä päässäni liikkuu, tai tuskin häntä kiinnostaa minun ovulaation tikutteluni ja oireiden tarkkailuni kovinkaan paljoa Minä täytän pian 32v, mies täyttä 30v, joten ihan "nuoriakaan" tässä ei enää olla. Syksyllä edessä lapsettomuushoidot, mikäli nyt aloitettu clomifen-kuuri ei tuota toivottua tulosta. Olen kyllä miehelle vuodattanut paljonkin tunteitani tästä lapsettomuudesta, jonka hoito aloitettiin jo vajaa vuosi sitten teroluteilla-tuloksetta.

 

Täällä mies suhtautuu tosi hyvin lapsihaaveisiin. Kun sain ylipuhuttua miehen yrittämään toista lasta niin siitä lähhtien on ollut ihan 100% mukana. Syö kaikenlaisia vitamiineja yms. Kauheasti emme keskustele ovulaatiosta yms koska se tuo miehelle suorituspaineita.

 

Kyllä pystymme puhumaan mieheni kanssa avoimesti lapsihaaveista ja kaikkeen siihen liittyvästä. Mies suhtautuu toisen lapsen yritykseen rauhallisesti ja yrittää välillä rauhoitella myös minua. Myös minulla niin kuin monella muullakin naisella olisi palava halu tulla raskaaksi nyt heti! Stressiä en ota asiasta, mutta silti tunnustaudun olevan välillä turhankin innokas ja malttamaton. Toiveikas ja optimisti aioin olla, kunnes plussa tulee testiin

 

Mieheni on kovin innoissaan. Hän haluaisi että olisin heti raskaana.. Aluksi hän ajatteli että sitten joskus, ei se heti tärppää.. Keskenmenon jälkeen hänestä on tullut kuumeisempi! Pystyn hänelle puhumaan kaikesta ja hän on todella kiinnostunut koska on ovulaatio ja menkkojen lähestyessä kyselee että eihän oo alkanu.. Itselleni tämä alkaa olla taakka. Vauvan kaipuu on valtava. Alkaa tuntumaan että itsellä on ihan hirveet suorituspaineet oviksen aikaan, kun mieheni on intopinkeenä. Pelkään pettmystä valtavasti Ja tieto siitä, etten tiedä koska tarkalleen ovis oli, on vieläkin kamalampaa! Mieheni positiivisuus joko piristää tai ärsyttää, riippuu missä kohtaa oma kiertoni on

 

Meillä alkuun mentiin et tulee jos on tullakseen. Lähinnä mies sitä mieltä että haluaa kyllä lapsia, mutta ajankohdalla ei vielä niin väliä. Et ei haittaa, tuleeko nyt vai viiden vuoden päästä. Mut kun kaikki ei mennytkään niinkuin satukirjoissa, on mielipiteetkin alkanut heitellä. Välillä kokee molemmat asian ja siitä puhumisen ( lapsettomuus) vaikeaksi, yleensä ei kovin paljoa enää asiasta puhuta. N kerran kuussa ( sillon ku menkat alkaa ja mulla tietenki itkettää) käydään usein avoin keskustelu asiasta. mietitään miten oltais yrittämättä, ressaamatta, mutta silti yritettäisiin. Miehen asenne on muuttunut mielestäni positiivisemmaksi siinä mielessä että asia tullut hänele ehkä tärkeämmäksi pienen kummipojan hoitamisen myötä. Enää ei niinkään miestä harmita minun suruni keskenmenosita esim. vaan nyt hätnäkin harmittaa jo aidosti se, ettei raskaus taaskaan jatkunut. En sanoisi vauvakuumeeksi, mutta enää ei ole mieskään sillämilelin ( kai) että hyvä jos tulee, mut ei haittaa vaikkei tuliskaan. Vaan kyllä on alkanut haitata, jos ei tulekkaan. Sekava sepustus, mutta sekvat on molempien mieletkin.

 

Meillä voidaan puhua, mutta yritän olla liikaa puhumatta. Mies kyllä haluaa toisen lapsen, puhutaan pienen ikäeron eduista ja hänkin jää jumiin tuijottamaan, kuuntelemaan ja nuuhkimaan vastasyntynyttä nyyttiä, kun käymme onnittelemassa ystäväparia vauvasta. On kuitenkin hyvin miehisesti sillä kannalla, että "jos stressaa, niin ei se ainakaan tuu." No niinpä. Olen ihan samaa mieltä, oikeastikin. Eihän stressistä kuormittunut elimistö ota mitään ylimääräistä lisätaakakseen. Eli ei siis muuta kuin aivot off-asentoon ja lopetetaan naiset tästä stressaaminen, niin johan rupeaa vauvaa pukkaamaan. Noin.

Helpommin sanottu kuin tehty, mutta ajatuksena oikein hyvä. Ehkä kesä ja aurinko auttaisi toteutuksessa.

 

Kyllä pystymme molemmat keskustelemaan välillä vain tulee kausia ettei kumpikaan asiasta puhu eikä halua toisen suusta asiaa kuulla.. johtunee pitkästä yritysputkesta

 

Olemme molemmat halunneet lasta yhtä paljon. Lapsihaave on siis ollut yhteinen ja olemme voineet keskustella asiasta avoimesti.

 

Mieheni haluaa vielä odottaa mutta minä jo kovasti haluaisin lapsen! Hän on ihana ja rakastava avomies ja kuuntelee minua Mutta nyt on myös näkynyt sellaisia pilkahduksia, ettei tiedä vaikka kohta syttyisi ajatukseen!