Ei, en todellakaan suosittele chihua perheeseen, jossa on alle kouluikäisiä lapsia. Pienet lapset eivät osaa (ymmärrettävää, pikkulapsi ei ymmärrä oikeita otteita eikä käsitä tekojaan samoin kuin vanhempi lapsi taikka aikuinen!) käsitellä eläimiä, etenkään varovaisuutta (!!) vaativia eläimiä tarpeeksi hyvin, jotta ko. varovaista käsittelyä vaativaa eläintä voisi ottaa kotiin perheenjäseneksi.
Tiedän tapauksen, jossa chihuahua traumatisoitui elettyään lapsiperheessä, jossa lapset nostelivat sitä yhtenään jne sillä seurauksin, että koira alkoi pelätä ja vihata lapsia että etenkin sylissä oloa. Pikkulapset ovat usein niin ihastuksissaan pienestä parin kilon koirasta, että eivät käsitä omaa kokoansa ja omia voimiansa suhteessa niin pieneen koiraan eivätkä YMMÄRRÄ henkisesti koiran päälle tarpeeksi - eli eivät osaa kunnioittaa koiran oloa ja eloa vaan haluavat koiran tekevän kuten itse haluavat (ottavat syliin vaikka koira ei haluaisi, eivät näe että koira on väsynyt vaan hihhuloivat ja täten stressaavat koiraa jne). Pikkukoira EI ole lelu.
Vanhemmat voivat toki opettaa lapsille, miten koiraa kohdellaan ja ettei koira ole lelu, mutta on vastuutonta ottaa alle kouluikäisten lasten kotiin maailman pienimmän koirarodun yksilö, kun takeita ei ole, mitä tapahtuu, kun vanhemmat ovat makkarissa ja lapset saavat päähänsä nostaa pikkupentua ja pelästyvät kun koira rimpuilee ja sitten tiputetaan chihu pää alaspäin lattialle pöydänkulman kautta ja se kuuluisa aukilekohta chihun päässä särkyy ja jalat katkeavat.
Chihut ovat tapaturma-alttiita, tämä on aivan faktaa. Riskejä tapaturmille ei kannata lisätä ottamalla chihua pikkulasten seuraksi kotiin.
Muistutan vielä chihujen luonteesta. Temperamenttia ja Omaa tahtoa nimenomaan löytyy, urokset etenkin ovat kuin pikkumiehiä eivätkä edes (yksilöstä riippuvaa) viihdy sylissä, kun pitää marssia rinta rottingilla katuja pitkin. Chihuilla on Omanarvontuntoa, eivätkä ne nauti pikkulasten jatkuvasta hihhuloinnista. Valvovan silmän alla chihu tykkää leikkiä omin, sitä kunnioittavin tavoin, lasten kanssa. Mutta lasten leikkikaluksi siitä EI ole, se menee eläinrääkiksi. Kaupan lelu on siinä parempi.
Chihu ei myöskään ole pikkulasten lenkitettävä koira, chihut ovat vikkeliä ja nuorempina etenkin poukkoilevia, pikkulasten käsiin lenkitettäväksi Ei chihua (ei kyllä mitään muutakaan koiraa lenkille alle kouluikäisen kanssa).
Odota kunnes lapset ovat hieman vanhempia (mikäli lapsesi alle kouluikäisiä) ja sitten uudestaan chihu-jutut mietintään. Ja silloinkin, kunnon "miten pikkukoiran kanssa ollaan"-keskustelu sääntöineeen lapsille.
Itse ole tehnyt niin, että annan pikkulasten silittää chihuani lenkillä, kerron samalla että silittää kannattaa selän päältä jne. Kun lapset kysyvät chihua syliin, en anna.
Omistaja on vastuussa koirasta ja vastuullinen koiranomistaja ottaa aikuisena vastuuta myös lasten puolesta.
Siten tilanteet menevät mukavasti ja kaikille, niin lapsille kuin koirallekin, jää hyvä mieli.