Meillä on Bumbo ja nyt 8kk vauva joka ei vielä itsekseen istu viihtyy siinä kyllä ihan hyvin. Ei tosin sen kauempaa kuin missään muuallakaan itsekseen istumassa, joten ei se mikään ihmeistuin ole
Eikä toki oli tarkoituskaan lasta sellaisessa tuntikausia istuttaa, meillä viihtyy max 20 min.
Bumboahan sanotaan voitavan käyttää heti kun vauva kannattelee itse päätään, mutta en kyllä itse ihan niin pienelle hankkisi. Riippuu toki vauvan jäntevyydestä, mutta hlökohtaisesti odottelisin ainakin kyllä että selkälihakset kehittyvät niin että vauva kohottelee jo muutakin kuin vain päätään (rintaa, jalkoja). Meille hankittiin Bumbo vasta kun poika oli 6kk, mutta olisi varmaan viihtynyt siinä jo hieman aiemminkin.
Kuten siis sanottua, meillä ihan hyvä ostos - etenkin kun saatiin käytetty 25 eurolla, täyttä hintaa en olisi kyllä maksanut. Korvaa meillä sitterin, jossa vauva ei enää viihtynyt kun sitä ei saanut ihan pystyasentoon kunnolla.