V
vierailija
Vieras
Britanniassa ennätysmäärä koronakuolemia
www.hs.fi
sitten maaliskuun - ihan päinvastaista dataa Pasi Myöhäsen raporttiin verrattuna!
"Britanniassa on raportoitu 146 uutta koronavirukseen liittyvää kuolemantapausta, uutistoimisto Reuters kertoo tiistaina. Kyseessä on korkein päivittäinen lukema sitten maaliskuun 12. päivän.
Tiistaina Britanniassa kerrotiin 23 510 uudesta koronavirustartunnasta.
Yhteensä Britanniassa on kerrottu 130 503 koronaviruksen aiheuttamasta kuolemantapauksesta.
Kolme neljäsosaa maan aikuisväestöstä on saanut kaksi annosta koronarokotetta, ja lähes 90 prosenttia ainakin yhden rokoteannoksen."
Jos kesällä elokuussa näin, niin miten varsinaisena koronakautena eli hengitystieinfektiokautena noin lokakuun alusta maaliskuun 2022 loppuun???
Viime vuonna kuoli Britanniassa koronaan elokuun ensimmäisellä viikolla keskimäärin 15 ihmistä vuorokaudessa.
www.worldometers.info
Nyt kun brititin on tehorokotettu, kuoli elokuun ensimmäisellä viikolla koronaan keskimäärin 90 ihmistä vuorokaudessa.
Elokuun ensimmäisen viikon koronakuolleisuus on Britanniassa kuusinkertainen verrattuna vastaavaan aikaan viime vuonna, kun ei ollut rokotteita.
Britannia menee lockdowniin kohtuu pian, koska Bolsonaron Brasilian tapaan myöskään Britannian äärioikeistolta ei onnistu yleisvaarallisen SARS-CoV-2 hengitystievirusinfektion hoito flunassana kovinkaan kauan. Ei se tulo onnistumaan myöskään Suomelta.
Myös Israelissa koronatartunnat ja koronakuolemat kovassa kasvussa
Uusi kesän ennätys koronatartunnoissa 5 923 maanantaina 9.8.2021 jollaisia lukemia oli viimeksi helmikuun alun aallossa.
Myös koronakuolemien määrä nousussa Israelissa. 7.8. koronakuolemia 19 (maaliskuun lopussa viimeksi korkeampi lukema) ja 8.8. oli 7 koronakuolemaa sekä 9.8. 17 koronakuolemaa.
Lähde: Google-haku "covid Israel" ylin hakutulos.
THL: Suomessa on todettu tiistaina 10.8.2021 781 uutta koronavirustartuntaa ja kaksi uutta koronakuolemaa
"Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) kertoo, että Suomessa on raportoitu 781 uutta koronavirustartuntaa. Yhteensä koko Suomessa on todettu epidemian alusta lähtien 113 437 koronavirustartuntaa.
Lisäksi raportoitiin kaksi uutta koronavirukseen liittyvää kuolemantapausta."
Juurihan viime viikonloppuna raportoitiin viiveellä noin 1 500 uutta koronatartuntaa ja 5 uutta koronakuolemaa. Onko Suomessakin koronakuolemat alkaneet lisääntyä syksyä kohden mentäessä? Mitä tapahtuu kun varsinainen koronakausi eli hengitystieinfektiokausi käynnistyy jatkuen lokakuun alusta maaliskuun 2022 loppuun?
On ikävä kirjoittaa ikäviä, mutta realiteetit täytyy ymmärtää, ettei koronatilanne Suomessa tai maailmalla näytä hyvältä rokotteista huolimatta ja kansalaiset on saatava uskomaan ettei parveilu ja juokseminen sekä matkailu koronapassilla ole järkevää, vaan osa ongelmaa.
Koronavirus | Hallituksen on määrä päättää tänään Suomen uudistetusta koronastrategiasta, neuvottelut alkavat kello 15
HS kokoaa tähän juttuun tärkeimmät uutiset koronaviruksesta maailmalta ja Suomesta.
"Britanniassa on raportoitu 146 uutta koronavirukseen liittyvää kuolemantapausta, uutistoimisto Reuters kertoo tiistaina. Kyseessä on korkein päivittäinen lukema sitten maaliskuun 12. päivän.
Tiistaina Britanniassa kerrotiin 23 510 uudesta koronavirustartunnasta.
Yhteensä Britanniassa on kerrottu 130 503 koronaviruksen aiheuttamasta kuolemantapauksesta.
Kolme neljäsosaa maan aikuisväestöstä on saanut kaksi annosta koronarokotetta, ja lähes 90 prosenttia ainakin yhden rokoteannoksen."
Jos kesällä elokuussa näin, niin miten varsinaisena koronakautena eli hengitystieinfektiokautena noin lokakuun alusta maaliskuun 2022 loppuun???
Viime vuonna kuoli Britanniassa koronaan elokuun ensimmäisellä viikolla keskimäärin 15 ihmistä vuorokaudessa.
United Kingdom COVID - Coronavirus Statistics - Worldometer
United Kingdom Coronavirus update with statistics and graphs: total and new cases, deaths per day, mortality and recovery rates, current active cases, recoveries, trends and timeline.