Bri Race, Emmaljunga Scooter vai Teutonia Timmy?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja hmmm
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
H

hmmm

Vieras
Jotkut noista olisi tarkoitus ostaa, mutta mitkä ja miksi?, siinä tarvitsen apuanne.

Haukkukaa ja kehukaa mielestänne parhaita ja huonoimpia. Kokemukset myös kivaa luettavaa.

Kiitos!
 
Me mietittiin juurikin noiden kolmen välillä noin vuosi sitten, kun haettiin rattaita reilu puolitoistavuotiaalle. Päädyttiin Scootereihin. Ei juurikaan huomattu eroja Scooterin ja Timmyjen välillä tai ainakin erot oli niin pieniä, etteä sen takia kannattanut maksaa sataa euroa ylimääräistä. Race taas tuntui liian avonaiselle talvea vasten ja kun oli tarve, että lapsi voisi nukkua päiväunet rattaissa, ei race:n selkänojan kallistettavuus riittänyt meille. Tyytyväisiä ollaan oltu.
 
Alkuperäinen kirjoittaja scooter:

Saako noista Scootereista tuota selkänojaa ihan makuuasentoon?, kun timmyissähän se on mahdollista.
 
Scooter. Uusi 2.0 malli on vielä parempi ja kapeampikin kuin se vanha, missä oli leveämmät renkaat :) Ja ylellisempi vaikutelmakin noissa verrattuna Brion ja Teutoniaan.
 
Alkuperäinen kirjoittaja ap:

Ei saa ihan alas asti, mutta hyvin alas kuitenkin. Suositus on yli puolivuotiaille ja kyllä meidän lapsi nukkui jo puolivuotiaana samassa kulmassa. Mitään noista en käyttäisi alle puolivuotiaalle vaikka se olisikin sallittua.
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Scooter. Uusi 2.0 malli on vielä parempi ja kapeampikin kuin se vanha, missä oli leveämmät renkaat :) Ja ylellisempi vaikutelmakin noissa verrattuna Brion ja Teutoniaan.

tuo rattaiden ulkonäkö on munkin mielestä scooterissa parempi, mutta mietin noita ominaisuuksia ja lapsen kannalta parasta vaihtoehtoa.
 
Meillä noi vähän vanhemmat scooterit, aivan ihanat :)
Eikä haittaa se renkaiden leveyskään, ihan hyvin on mahtunu kulkemaan...jopa kirppareilla kapeilla käytävillä.
 
Meillä timmy sekä scooter. Timmyt ehdottomasti laadukkaammat. Mitään vikaa tippyissä ei ole ollut, mutta scoottereissa jalkatuki ja jarru reistailee sekä kuomu ja aisa löystynyt ihan hirveästi. Lisäksi timmyihin käy paremnin seisomalauta kuin scootereihin. Meillä aina kinastellaan, kuka saa mennä timmyihin eli lapsetkin tykkää timmyistä. Timmyissä lisäksi plussaa se, että selkänoja menee täysin makuuasentoon, eli meillä vasta syntynyt vauvakin niissä matkustelee.
Miksi ei sitte raceja ostettu, niin halusimme näppisäätö aisan. Mutta nyt on alkanut houkutella scootereiden tilalle brio spin tai compact.
Mutta timmy ehdottomasti paras.
 
Meillä on brio racet ja tyytyväisiä ollaan oltu. :) Ei mitään valittamista! Vaikka selkänoja ei täysin makuuasentoon menekkään, niin ei se meidän 1,5v unia siellä haittaa. Hyvin on nukuttanut jos sille päälle sattuu. Sopivan korkealle saa työntöaisankin säädettyä kun pitkiä miehen kanssa ollaan.
 
Timmyt tietysti :) Scooterit ja Racet on isommat ja esim. Scooterit tuntuvat melkein yhdistelmiltä Timmyihin verrattuna. Timmyt menee pienelläkin vauvalla, selkänoja menee alas. Pienen vauvan saa kasvot työntäjään päin. Ainoana miinuksena ainakin v.2007 mallissa liian ylhäällä olevat valjaat, on varmaan korjattu uudempiin malleihin.
 
Jos raskisin rahaa nyt vielä laittaa niin timmyt ostaisin. Racet on ja ihan ok ovat, puutteina makuuasento ja kori. Sekä kippaavat todella herkästi kun selkänoja ala-asennossa. Mutta muuten näppärät ovat. Ite en scootereistä tykkää, liian isot ja jotenkin vaan rumat.
 
Meillä myös racet ja tyytyväisiä ollaan oltu. Meillä myös samat ratas vaihtoehdot ja päädyimme brioihin. Menivät mielestämme pienimpään tilaan. Nyt toisella lapsella ja ei mitää vikaa. Seisomalautakin meillä joskus näissä ja hyvin on jaksellut työnnellä kahtakin lasta. Suosittelen.
 
Alkuperäinen kirjoittaja kolme poikaa:
Jos raskisin rahaa nyt vielä laittaa niin timmyt ostaisin. Racet on ja ihan ok ovat, puutteina makuuasento ja kori. Sekä kippaavat todella herkästi kun selkänoja ala-asennossa. Mutta muuten näppärät ovat. Ite en scootereistä tykkää, liian isot ja jotenkin vaan rumat.

Scootereista olen lukenut samaa, kippaavat herkästi. Keveys ja tukevuus on vaikea laji.
 
Alkuperäinen kirjoittaja kolme poikaa:
Jos raskisin rahaa nyt vielä laittaa niin timmyt ostaisin. Racet on ja ihan ok ovat, puutteina makuuasento ja kori. Sekä kippaavat todella herkästi kun selkänoja ala-asennossa. Mutta muuten näppärät ovat. Ite en scootereistä tykkää, liian isot ja jotenkin vaan rumat.

Todellakin isot. Jos pieniä haet, niin silloin scooter ei ole vaihtoehto.
 
Scooterit kippaavat joo helposti. Varsinkin, jos työntöaisassa roikkuu melkein tyhjä käsilaukku. Siis silloin lähtevät kippaamaan taakse päin, jos selkänoja niin alhaalla kun se menee.
 
Yhteistyössä