BigMama

  • Viestiketjun aloittaja alama
  • Ensimmäinen viesti
alama
Olemme yrittäneet lasta jo 1,5 vuotta... Suurin syy lapsettomuuteemme on minussa- olen rutkasti ylipainoinen ja kuukautiseni ovat epäsäännölliset.

Lääkärikäynnin jälkeen pääsimme asiassa sen verran eteenpäin, että mieheni spermat on nyt tutkittavana ja minä olen antanut useita verikokeita. Hormonihoitoa ei minulle voi aloittaa, juuri painoni tähden.

Onko teitä muita, jotka kärsivät samoista asioista? Tottakai yritän pudottaa painoa, viimeistään sen tähden, että saisimme taloomme pienten jalkojen tassutusta...

Murhe on suuri, sillä vika on minussa. :'(
 
Moi!
Mulla vähän sama tilanne eli ylipainoa on todella rutkasti (nyt puhutaan kymmenistä kiloista). Kuukautiset on epäsäännölliset ja viimeksi vuoto kesti kuusi viikkoa... Meillä on yritystä kymmenen kuukautta takana ja muutaman kilon on paino sinä aikana tippunut. Ton pitkän vuodon aikana lääkäri määräsi mulle terolutit vuodon lopettamiseksi, mutta niistä ei ollut apua, kymmenen päivän jälkeen vuoto yltyi todella runsaaksi. Lääkäri epäili jo keskenmenoa negatiivisesta raskaustestistä huolimatta. Sain lähetteen yksityiselle gynelle joka sitten sanoi että aikaisemmin otettujen verikokeiden perusteella ei ollut perusteita Terolutin määräämiselle. Gyne määräsi Cyclabil-tabletteja joissa on sekä estrogeenia ja keltarauhashormonia, kierron säännöllistämiseen. Lisäksi kirjoitti Clomifen-reseptin, mutta sanoi että saan itse harkita haluanko alkaa syödä niitä parin kierron jälkeen ja siten ottaa "riskin" monisikiöraskaudesta. Antoi hyvin toiveita että voi tärpätä ilman clomejakin kunhan saadaan kierrot säännölliseksi. Painosta sanoi sen verran että olisi hyvä saada edes vähän pois, niin mahdollinen raskauskin sitten sujuisi huolettomammin. Nyt päätinkin että vuoden alusta liityn painonvartijoihin ja kyllä meillekin vielä lapsia saadaan! Otan 5kg:n tavoitteita kerrallaan mutta helppoa se ei tule olemaan, sen tiedän kokemuksesta. Täytyy varmaan laittaa jääkaapin oveen vauvan kuva muistuttamaan =) tsemppiä sinulle ja positiivisia ajatuksia ja oikein mukavaa joulua!!
 
pipari harmaana
\
Alkuperäinen kirjoittaja 17.12.2004 klo 19:23 mingu kirjoitti:
Moi!
Mulla vähän sama tilanne eli ylipainoa on todella rutkasti (nyt puhutaan kymmenistä kiloista). Kuukautiset on epäsäännölliset ja viimeksi vuoto kesti kuusi viikkoa... Meillä on yritystä kymmenen kuukautta takana ja muutaman kilon on paino sinä aikana tippunut. Ton pitkän vuodon aikana lääkäri määräsi mulle terolutit vuodon lopettamiseksi, mutta niistä ei ollut apua, kymmenen päivän jälkeen vuoto yltyi todella runsaaksi. Lääkäri epäili jo keskenmenoa negatiivisesta raskaustestistä huolimatta. Sain lähetteen yksityiselle gynelle joka sitten sanoi että aikaisemmin otettujen verikokeiden perusteella ei ollut perusteita Terolutin määräämiselle. Gyne määräsi Cyclabil-tabletteja joissa on sekä estrogeenia ja keltarauhashormonia, kierron säännöllistämiseen. Lisäksi kirjoitti Clomifen-reseptin, mutta sanoi että saan itse harkita haluanko alkaa syödä niitä parin kierron jälkeen ja siten ottaa "riskin" monisikiöraskaudesta. Antoi hyvin toiveita että voi tärpätä ilman clomejakin kunhan saadaan kierrot säännölliseksi. Painosta sanoi sen verran että olisi hyvä saada edes vähän pois, niin mahdollinen raskauskin sitten sujuisi huolettomammin. Nyt päätinkin että vuoden alusta liityn painonvartijoihin ja kyllä meillekin vielä lapsia saadaan! Otan 5kg:n tavoitteita kerrallaan mutta helppoa se ei tule olemaan, sen tiedän kokemuksesta. Täytyy varmaan laittaa jääkaapin oveen vauvan kuva muistuttamaan =) tsemppiä sinulle ja positiivisia ajatuksia ja oikein mukavaa joulua!!

Tuli tuosta monisikiöraskausjutusta mieleen, että jos haluat aloittaa Clomifenit, niin voit vaatia ultran ovulaatiota ennen, jolloin tiedät montako munasolua siellä on kypsymässä.
 
KIA
Hei!

Itse tiedän useita tapauksia, jossa raskaus on alkanut paaston yhteydessä.

Itselläni molemmat raskaudet alkoivat juuri painonpudotuksen aikana. Tokalla kerralla olin aloittanut näiden vlc-valmisteiden kanssa (nutrilett tai vastaava), ja raskaana olin saman tien.

Painoni ei ollut vielä juurikaan ehtinyt pudota.
Mulla takana oli neljän vuoden lapsettomuushoidot ja molemmat syntyi ihan luomuna, joten ainakin kannattaa kokeilla.

Tsemppiä

 
Olen joskus lukenut jostain laihdutus-lääkkeestä ja siitä sanottiin että raskauden ehkäisystä täytyy pitää ehdottoman tarkasti huolta kuurin aikana. Itse kävin joskus lukemassa painonvartijoiden sivuilla "onnistumistarinoita". jos joku muukin siinä onnistuu niin miksen minäkin!
VLC-tuotteita kokeilin joskus muutama vuosi helpon laihtumisen toivossa. Tulos oli että muutaman viikon päästä paino oli kyllä jonkun verran pudonnu, mutta pelkän "ruoka"pussin näkeminen sai melkein oksentamaan. siihen loppui se kuuri..
Terveellisiä ruokailutottumuksia opettelen pikkuhiljaa ja yllättäen oon huomannut että kaurapuuro aamupalaksi onkin ihan hyvänmakuista!
Vielä kun ukkokulta heittäisi jääkaapista metvurstinsa pois... ;)
 
Pepsukka
Toivottavasti kertomastani on lohduksi/kannustimeksi..
Mulla ei oo tullu menkkoja "luomuna" kuin kerran tai kaksi elämäni aikana. Kierto on säännöllinen teroluteillä (ja e-pillereillä). Ehkäisy jätettiin kesällä 02 kun ajateltiin, että tärppää sitten kun tärppää. Asiaa auttoi, kun e-pilsuja uusiessani lääkäri puolihuolimattomasti mutisi, etten niitä varmaan edes tarvitsisi, että raskaus olisi epätodennäköistä. Tammikuussa 03 päästiin tutkimuksiin, koska mulla oli satunnaista vihlontaa alavatsassa, joten (samainen mutisija) lääkäriltäni sain lähetteen Jorviin. Mies todettiin terveeksi. Mulla ei verikokeissa ym. ollu mitään outoa, menkkoja vaan ei kuulunut. Syyksi selvisi, että munasarjat on laiskat (josta joku lukuisista gyneistä, joita tavattiin, kertoi, että laiskat munasarjat -> huono aineenvaihdunta ->ylipaino ->laiskat m.sarjat jne. oravanpyörä). Ovulaatiota yritettiin clomifenilla 6 kertaa tuloksetta. Marraskuussa 03 määrättiin tiputtamaan väh. 8kg painosta (tuolloin painoa oli 106, BMI 38,5). Tiputin painovartijoiden avulla 16kg, jotta päästiin takaisin hoitoihin kevättalvella. Hoksasivat, ettei munatorvien aukioloa oltu tutkittu -> menkat terolutin avulla. Tuntu tosi kurjalta, ettei varsinaisia hoitoja voitukkaan aloittaa.. Kuukautiset alkoivat, muttei saatukkaan lääkäriaikaa (Jorvissa vain 1 lekuri, joka tekee varjoainekuvaukset munanjohtimiin, ja vain maanantaisin paikalla) koska lääkäri oli vapaalla ja seuraava mahd. päivä (maanantai) oli pääsiäinen.. Vielä kamalampi pettymys.. Siinä vaiheessa tuli ehkä miljoonannen kerran itku hoitojen takia + taisivat lentää hanskat naulaan kaaressa.. Saatiin sovittua tutkimus toukokuun alkuun (2004 siis). Tuo aika saatiin onneksi peruuttaa ja siirryttiin neuvolan asiakkaiksi. :heart: Pikkunen sai siis alkunsa loppujen lopuksi melko luomulapsena..

Nyt raskausviikkoja on kasassa 39+3, perätilan takia sectio on keskiviikkona.. Painoa on tullut n.13 kg. Mutta koska sain sitä ennen raskautta alas niin kivasti, eivät esim. polvet ole olleet niin kovilla, kuin jos tuohon 106 kiloon olisi tullut sama määrä lisää. Eli jo tulevan raskausajan kannalta se painon pudottaminen on oikeasti hyvä juttu!

Ja noista Nutrileteista yms.. Ihan hyvä tapa päästä alkuun, jos saa vaan ne sopat alas :D Mulle eivät sopineet.. Meni katkarapusoppaa näkkileivän avulla kait joku 5-6pussia yhteensä, mitään muuta makua en saanut väkisinkään syötyä..

Kovasti voimia painonpudotukseen, sillä pienelläkin kilomäärällä on jo iso merkitys! :hug: Ja muutoinkin tsemppiä, olitte sitten hoidoissa tahi ette. Tiedän, miltä se tuntuu, kun itsessä on "vikaa". Teistä kukaan ei ole yhtään huonompi ihminen, vaikkette automaattisesti raskaaksi tulekkaan, muistakaa se! :heart: :hug:
 
Sidney
Mulla on kanssa ylipainoo ja olen sitä tiputellutkin tässä ihan mukavasti, mutta elokuun häiden jälkeen on hieman taas lipsunut mutta nyt olis tarkoitus tiputtaa lisää... Mä sain clomifenit, terolutit ( vaikka menkat aina ajallaan tulivatkin) ja parlodellit kun painoin 99 kiloo, 9 kk syötiin noita tuloksetta ja painoo sain pudotettua 95 jo tuona aikana...Sitten pääsimme Tayssiin hoitoihin, siellä ei kukaan sanonut painosta yhtään mitään!! :(
3 tuloksetonta inseminaatiota takana ja painoo oli tuolloin 90 kiloo, no mutta nyt ruvetaan puottaan uudelleen painoo ja tähtäimessä olis semmonen 85 kiloo ainakin...Esikon tärpätessä painoin 91 kiloo, mutta jos vaikka paremmin menis ku painais hieman vähemmän... :wave:
Jaksamista vaan kaikille tuohon painon pudotukseen :hug:

Voisimmekohan kertoilla täällä hieman kuulumisia sitten miten on sujunut tää pudottaminen ja hoidot yms?!

 
Moi vaan kaikki!

Eilen eka kerta painonvartijoissa ja huomasin etten ole ainoa joka on päättänyt pudottaa painoaan.. Uusia aloittajia oli todella paljon.
Nyt aamulla kun mietin valmiiksi mitä tänään saan syödä, tuli ongelma että miten ehdin syödä niin paljon että pisteet kuluisi.
No eiköhän niitä viikon aikana saa kulutettua.
Oikein hyvää uutta vuotta kaikille ja toivottavasti meidän kaikkien tikut näyttää plussaa mahd. pian!! :hug:
 
alama
Tänään olin sitten kuulemassa kaikkien verikokeitteni tulokset, sekä sperma-analyysin. Kaikki on ok :D

Mutta noottia sain painostani... Siksipä päätin heti huomenna marssia painonvartioihin. Ei kannata kaikkia syitä sitten minun niskaani kaataa, kun ei vauvoja kuulu! Kyllä minun painoni tippuu!!!

Tsemppiä meille kaikille painon kanssa taisteleville, ja voimia vastustaa kiusauksia! :wave:
 
Moi!

Mulla painonvartijoissa kahden ekan viikon saldo -3,4kg! Toki siitä suurin osa on nesteitä, mutta mutta..
Melkein hypin ja hihkuin riemusta kun näin tuloksen.. Kannustaa kyllä jatkamaan. Nälkä ei ole ollut kertaakaan ja iltaisin on saanut napostella että tulee pisteet käytettyä.
Ja muutakin positiivista on tapahtunut: Mulla alkoi kuukautiset ihan itsestään. Lääkäri sanoi viimeks kun siellä kävin että jos vuoto alkaa kesken cyclabil-kuurin, niin se tarkoittaa sitä että mun oma hormonitoiminta on alkanut. Ja nyt pitäisi odotella parit säännölliset kuukautiset ja jos ei sinä aikana tärppää, niin sit voin aloittaa clomit jos haluan tai jatkaa yrittämistä ilman.
 
alama
Hei mingu ja muut!
Tänäänpä sitten astelin koko komeudellani sinne painonvartioihin =)
Alkukilot tuntuu päätä huimaavilta, pudotettavaa löytyy yli puolet elopainosta! Muttta mihinkään missinmittoihin tässä ei ruveta havittelemaan, vaan tyytyväinen olisin siihen, että hormonitoimintani tulisi jotenkin kuntoon tämän kaiken ihran vähän vähentyessä... Ehkä sitten saisin aloittaa ne clomit tms. :whistle:
täyttelin sieltä saamaani päiväkirjaa, ja huomasin, että tänään on tullut syötyä vain puolet pisteistä... oli kyllä kiireinen päiväkin... mutta... lohduttavaa tietää, että naposteluun jää varaa, kunhan ne ei ole sipsejä tms.
Temppiä! :wave:

 
Tilitantti
Moi!

Täällä ilmoittautuu myös ruuuutkasti ylipainoinen yrittäjä. Eilen kävimme miehen kanssa ensimäisen kerran sairaalassa tutkittavana (verikokeet molemmilta, + minulta virtsa, miehen spermanäyte parin päivän kuluessa). Minulla mittoja on 95 kg/162 cm :/

Lääkäri määräsi -8 kg ainakin pois, ja nyt olekin pupeltanut painareiden kasviskeitolla eteenpäin. Kyllä se tästä! Tsemptataan yhdessä :)
 
Emme02 harmaana
Ihan kuin minun tarinaani lukisi! Kyynelet tulevat silmiin, ja samalla vannon mielessäni, että paino lähtee alas - eikä enää koskaan ylös! Minulla myös takana syksy ilman menkkoja. Gyne sanoi olevansa huolissaan mun ovulaatioista (niitä ei kai ole...) Mainitsi taas "liikakiloista", auts mikä termi, ja kertoi laihdutusryhmistä. Sanoin kyllä yrittäneeni laihduttaa, mutta lapseni syntymän (08/02) jälkeen en ole saanut painoa pois - luulenpa, että hormonit ovat olleet yksi osatekijä. Ensin kauhean runsaita vuotoja (satunnaisia), sitten menkat jäivät pikkuhiljaa kokonaan pois...

Menin siis Painonvartijoihin heti seuraavalla viikolla ja syön nyt Terolutia. Painoa on tippunut jo noin 3 kg. Vielä on matkaa... HALAUS kaikille isoille naisille, jotka kaipaavat vauvaa! :hug:
 
Tilitantti
Mulla on aina olleet menkat epäsäännölliset 14 vuotiaasta asti, kuukautiset tulee luomuna noin 3 kertaa vuoteen, mutta ylipaino ei kyllä asiaa auta. Painoa on kertynyt vasta aikuisiällä liikaa, joten minulla pelkästään liikakilot eivät ole aiheuttaneet tätä ongelmaa, tosin ei se sitä autakkaan.

Lääkäri sanoi tiistaina, että 8 kg on pakko saada pois "vaikka nälkäkuurilla", joten sitä tässä nyt sitten tehdään..... Kasvissosepöperöä on on jokaisella lämpimällä aterialla (tomaattimurskaa+ kasviksia+kasvislientä=soeeksi) ja riisimaissikakkuja.

Neljässä päivässä on lähtenyt 1,5 kg pois, lähinnä varmaan nesteitä kun saa kokoajan juosta vessassa.

Ja ne hemmetin 8 kg kyllä lähtee! :D
 
Loistavaa!!!

Onnea jatkoonkin! Onneksi painonvartioiden kirjoista löytyy tosi ihania ruokia joita saa hyvällä omalla tunnolla tälläiset pullukammatkin syödä. Ja niitä kevyitä jälkkäreitäkin...täytyyhän sitä joskus vähän juhlistaakin saavutuksiaan!!!!

Jatketaan samaan malliin, kesällä ollaankin jo sitten toosi hoikkia ;)
 

Yhteistyössä