A
Avuttoman vaimo
Vieras
Haluaisin heti alkuun sanoa, että toivon saavani asiallisia vastauksia ja muutakin kuin "jätä se" -kommentteja. Lähinnä haluaisin kuulla, onko kukaan ollut samanlaisessa tilanteessa ja onko asia muuttunut ajan myötä ollenkaan.
Minulla on mukava ja hauska mies, jota rakastan. Mies on kuitenkin kaikesta ihanuudestaan huolimatta monissa asioissa todella avuton ja saamaton. Kotityöt, eli siivoaminen, ruuanlaitto ja kaupassakäynti, ovat kokonaan minun vastuullani. Miehellä on kyllä toisinaan tahtoa auttaa näissä, eli saattaa pyynnöstäni esim. siivota vessan, kuoria perunat tai vaihtaa roskapussin. Mutta tällöinkin mies heittäytyy nimenomaan minun apurikseni, vetovastuuta mistään hommasta hän ei ole koskaan saanut otettua vaikka olen sitä yrittänyt tyrkyttää. Asiat ovat silloin jääneet vain tekemättä. Osittain syy on varmasti minun, koska olen sallinut tämän tapahtua.
Osittain syy on varmaan myös siinä, ettei mies ole ikinä asunut yksin, vaan hän asui vanhempiensa luona siihen asti, että muutimme yhteen. Muutenkin mies on minun mittapuullani aika tiukasti kiinni äidissään. Monien sellaisten asioiden, jotka minä miellän täysin henkilökohtaisiksi asioiksi, hoitamisesta huolehtii melkein enemmän miehen äiti kuin mies itse, eli käytännössä äiti siis muistuttelee, neuvoo ja painostaa miestä monien asioiden hoitamisessa. Tällaisia ovat siis esimerkiksi reseptien uusiminen, lääkäriajan varaaminen (!!!) ja pankkiasiat. Anoppi myös innokkaasti kannusti ja avusti miestä hankkimaan vapautuksen asevelvollisuudesta lähinnä sellaisen "ei huvita" -syyn takia ja oli erittäin riemuissaan kun sellainen myönnettiin, itse taas olisin toivonut mieheltä enemmän suoraselkäisyyttä, eli olisi edes kokeillut sitä armeijaa tai mennyt sivariin. Muutenkin mies on ymmärtääkseni ollut aina vähän sellainen perheen kultapoju, jonka asioita koko perhe on aina yhteistuumin hoitanut ja miettinyt. En kuitenkaan näkisi, että ongelma on anopissa. Onhan se kai aika luonnollista, että äiti haluaa pitää huolta aikuisestakin pojastaan, mutta kyllähän pojan pitäisi itse ymmärtää ja viitsiä katkaista napanuora. Anoppi on onneksi mukava ihminen ja tulen hänen kanssaan hyvin toimeen.
Lapsia meillä ei ainakaan vielä ole, ei ehkä kauheasti yllätä, että pääsyynä tähän on se, ettei mies koe olevansa vielä valmis isäksi... Mutta voiko se tuosta vielä miehistyä ja itsenäistyä? Olen pari kertaa yrittänyt tästä hyvin asiallisesti keskustella, mutta siitä ei oikein tule mitään, koska mies kyllä itsekin tiedostaa avuttomuutensa ja häpeää sitä.
Minulla on mukava ja hauska mies, jota rakastan. Mies on kuitenkin kaikesta ihanuudestaan huolimatta monissa asioissa todella avuton ja saamaton. Kotityöt, eli siivoaminen, ruuanlaitto ja kaupassakäynti, ovat kokonaan minun vastuullani. Miehellä on kyllä toisinaan tahtoa auttaa näissä, eli saattaa pyynnöstäni esim. siivota vessan, kuoria perunat tai vaihtaa roskapussin. Mutta tällöinkin mies heittäytyy nimenomaan minun apurikseni, vetovastuuta mistään hommasta hän ei ole koskaan saanut otettua vaikka olen sitä yrittänyt tyrkyttää. Asiat ovat silloin jääneet vain tekemättä. Osittain syy on varmasti minun, koska olen sallinut tämän tapahtua.
Osittain syy on varmaan myös siinä, ettei mies ole ikinä asunut yksin, vaan hän asui vanhempiensa luona siihen asti, että muutimme yhteen. Muutenkin mies on minun mittapuullani aika tiukasti kiinni äidissään. Monien sellaisten asioiden, jotka minä miellän täysin henkilökohtaisiksi asioiksi, hoitamisesta huolehtii melkein enemmän miehen äiti kuin mies itse, eli käytännössä äiti siis muistuttelee, neuvoo ja painostaa miestä monien asioiden hoitamisessa. Tällaisia ovat siis esimerkiksi reseptien uusiminen, lääkäriajan varaaminen (!!!) ja pankkiasiat. Anoppi myös innokkaasti kannusti ja avusti miestä hankkimaan vapautuksen asevelvollisuudesta lähinnä sellaisen "ei huvita" -syyn takia ja oli erittäin riemuissaan kun sellainen myönnettiin, itse taas olisin toivonut mieheltä enemmän suoraselkäisyyttä, eli olisi edes kokeillut sitä armeijaa tai mennyt sivariin. Muutenkin mies on ymmärtääkseni ollut aina vähän sellainen perheen kultapoju, jonka asioita koko perhe on aina yhteistuumin hoitanut ja miettinyt. En kuitenkaan näkisi, että ongelma on anopissa. Onhan se kai aika luonnollista, että äiti haluaa pitää huolta aikuisestakin pojastaan, mutta kyllähän pojan pitäisi itse ymmärtää ja viitsiä katkaista napanuora. Anoppi on onneksi mukava ihminen ja tulen hänen kanssaan hyvin toimeen.
Lapsia meillä ei ainakaan vielä ole, ei ehkä kauheasti yllätä, että pääsyynä tähän on se, ettei mies koe olevansa vielä valmis isäksi... Mutta voiko se tuosta vielä miehistyä ja itsenäistyä? Olen pari kertaa yrittänyt tästä hyvin asiallisesti keskustella, mutta siitä ei oikein tule mitään, koska mies kyllä itsekin tiedostaa avuttomuutensa ja häpeää sitä.