Kysympä tässä että haluaisitteko elää elämänne avoliitossa? Tää tuli mulle yllättäin ajankohtaiseks asiaks, ollaan mieheni kanssa oltu avoliitossa 10 vuotta, meillä on kolme lasta ja oma kotikin tuli viisi vuotta sitten rakennettua. Nyt muutama viikko sitten eräs tuttavamme meni naimisiin, siitä sitten tulikin keskustelu avioliitosta. Itse olen ajatellut, että joku päivä menisimme maistraatissa hissukseen naimisiin, kaikesta tulisi sitten "virallista". Nyt mieheni sanoi että hän ei mene koskaan naimisiin, koska suhde pysyy ilman aameniakin, jos on pysyäkseen. Onhan asia tietysti niinkin, eihän meidän elämämme siitä miksikään muuttuisi, sukunimeänikään kun en muuttaisi, mutta kuitenkin, olisihan se tietynlainen "päätös", itse ajattelen että syvempi sitoutuminen toiseen. Muutenkin nyt kaikkesta pitää aina olla mustaa valkoisella, siltä varalta että toiselle jotain sattuisi, avioliiton myötä kummankin asema oli paremmin turvattu. Nyt alkanut miettimään mieheni sitoutumista minuun ja lapsiin, jotenkin kummallista että hän sanoo haluavansa olla jatkossakin yhdessä, kuitenkaan hän ei halua sitoutua virallisesti. Onkohan kuitenkin niin ja näin sen sitoutumisen kanssa, hänhän haluaa tavallaan pitää taka-oven auki kaiken varalta, jospa minä lasten kanssa ollaankin korvike, ja hän edelleen odottelee "sitä oikeaa"? Jotenkin minulla on nyt semmoinen "höplästä vedetty" olo, tietty omaa tyhmyyttäni tämä siksi, että olisi ehkä kannattanut tämmöiset asiat selvittää 10 vuotta sitten, ennenkuin avoliittoon muutimme, olisin välttynyt tällaisilta yllätyksiltä. Mutta kyllä tämä kummastuttaa, ollaan oltu 15 vuotta yhdessä, eli luulis herran saaneen jo "harkittua" tarpeeksi kauan, ja hän itsekin sanoo että ei ole menossa/lähdössä minnekään, ihmetyttää vaan että mikä avioliitossa sitten niin kovasti pelottaa? Ja itse ajattelen, jos mieheni haluisi naimisiin, ja itselleni se ei olisi niin tärkeää, menisin naimisiin silti, koska samahan se sitten olisi olla naimisissa, jos ei kerta aio minnekään muuallekaan enää mennä ja toiselle se oli tärkeää. Onko kellään muulla samanlaisia kokemuksia ja miten asia on ratkennut? Oletteko vaan jatkaneet avoliitossa? Avoliittonahan tämä varmasti meilläkin jatkuu, mutta tuli kyllä itselleni hieman epävarma olo, pakosta alkaa miettiä että mikä tässä avioliittopelossa oikein on taustalla? Toivottavasti en parin vuoden päästä ole yksinhuoltaja ja mieheni naimisissa "sen oikean kanssa.