Avoiliittolupaus, koska saa lakata tahtomasta?

[Tahdonko]

Raamatun mukaan Jumalan suunnitelma on, että avioliitto on elinikäinen sitoumus. ”He eivät siis enää ole kaksi, he ovat yksi. Ja minkä Jumala on yhdistänyt, sitä älköön ihminen erottako.”

Entä jos toinen lakkaa tahtomasta?
Jos avioliittolupaus on annettu, mutta siitä ei halua pitää kiinni? Miksi avioliittolupaus kirkossa annetaan jos ei siitä olla valmiita pitämään kiinni?
Onko syynä se, että saadaan kirkkohäät niin kuin "kuuluu" olla?
Tai mikä on syy erota? Pitääkö oman terveyden kustannuksella pitää kiinni valasta?
Miten paljon saa toista satuttaa?

Itse oon aina pitänyt avioliittolupausta pyhänä, vaikken voi sanoa olevani mitenkään vahvasti uskossa.

Ero tuntuu väärältä. Miten se voi olla vaihtoehto kun on kerran luvattu? Mutta miten voi jatkaa jos ei omat voimat riitä?

 

[lakaisukone]

Ömh.. mä olen niin "maallistunut" että vaikka kirkossa pyhästi luvataan niin ei se mikään ehdoton ja raskauttava lupaus ole, en pelkää jotain Jumalan vihaa ja kadotusta jos en loppuun asti pystykään tahtomaan. Kirkkohäät menee mun kategoriassa samaan kuin muutkin ev.lut kirkkojutut, joulut yms. Kauniita tapoja ja tavallaan rakkaita ja tärkeitä ainakin minulle mutta osittain menettäneet "taivaallisen pyhyytensä" ja ehdottomuutensa. Menin kirkossa naimisiin koska halusin kauniit kirkkohäät mutta ihan yhtä paljon olisin tahtonut ilman kirkkoakin. Niin kauan kuin se hyvältä tuntuu. Minusta mihinkään ei ole pakko suostua henkensä ja terveytensä uhalla. Kirkossa tai ei luvattu niin yrittää kuitenkin pitää. Mutta jos mikään ei auta niin ero on ok.

 

["Kaisa"]

Minulle lupaus on pyhä, ja luulin että miehellekin on... Puhuttiin aikoinaan yleisesti ottaen, että miksi ihmiset eroavat niin helposti... Meistä tarpeeksi suuri syy olisi ollut vain väkivalta, päihteet tai aviorikos - ja tuo aviorikos on nimenomaan minusta ollut rikos lähinnä perhettä kohtaan. Kun satutat lapsesi toista vanhempaa, satuta samalla vanhempien välistä suhdetta, eli lapsen henkistä kotia.

No, viisi vuotta naimissa oltuamme mies rakastui toiseen, petti useamman kuukauden ajan ja halusi erota. Minä kuitenkin pidin kiinni lupauksestani ja sanoin, että koska sinä rikoit sopimuksemme, sinä eroat. Arvaa erosiko mies? No ei, vaan laittoi suhteen hetkeksi jäihin ja jäi dottamaan mitä minä teen! Nimenomaan, ODOTTAMAAN mitä MINÄ teen! Ei anteeksipyyntöjä, ei toiveita uudesta alusta tms. Toki sanoi olevansa pahoillaan siitä "miten kävi", mutta ei henkilökohtaisesti pahoitellut minun tilannettani tms. Olemme siitä lähtien nukkuneet eri huoneissa, ja edelleenkään, 8 kuukauden jälkeen, mies ei puhua pukahda, ei halunnut aikanaan pariterapiaan jne. Joten, me molemmat odotamme, kumpi tekee siirron ensimmäikseksi.
En millään haluaisi olla se, joka eroa hakee, koska mielestäni minä olen oikeutettu pitämään omista arvoistani kiinni. Mutta edes sen vertaa toinen ei minua kunnioita, että vastaisi teoistaan ja sen seurauksista, vaan sälyttää vastuun tulevasta minulle. Eli nyt todella alkaa se tahto loppua, tiedän että kunnioitettavampiakin yksilöjä olisi maailmassa, sellaisen kanssa haluaisin mieluummin lapsemme kasvattaa.

 

[Vie ras]

Kunnes kuolema erottaa. Itse en ole valmis tekemään kyseistä lupausta, jaksaa kaikesta huolimatta. Sen takia emme ole naimisissa. Harmi vaan kun kuoleman tapauksessa olisi kätevää olla naimisissa.

 

["Tarja"]

Ajatella ero tutti-tutti taa-taa rakkaus tella-tella!

 

[Tahdonko]

Kaisa <3
Ihan ku olis mun sanoja!

"En millään haluaisi olla se, joka eroa hakee, koska mielestäni minä olen oikeutettu pitämään omista arvoistani kiinni."

Mun mies ei oo pettäny, mutta mun mielestä rikkomus on myös iso silloin jos ei osoita minkäänlaista vastuuta tai kunnioitusta mua kohtaan. Ei ole valmis puhumaan, ei suunnittelemaan tulevaa tai ylipäätänsä mitään. Sysää kaiken vastuun kaikesta mulle. Ei tee mitään sen eteen, että mun olis hyvä olla tai että meidän olis perheenä hyvä olla. Ei tee mitään meidän avioliiton eteen vaikka asiat on jo vuosia ollut solmussa.

Miksi mun pitäisi rikkoa tekemäni vala, joka on mulle tärkeä, jonka oon aikanansa vannonut vakaana aikomuksena myös kynsin ja hampain pitää siitä kiinni.

Vie ras

"Kunnes kuolema erottaa. Itse en ole valmis tekemään kyseistä lupausta, jaksaa kaikesta huolimatta. Sen takia emme ole naimisissa."

Näin mäkin oon aina ajatellu. Mun vanhemmat on eronnu ja vanhimman lapseni isän kanssa ei yhteiselo onnistunut (ei oltu naimisissa). Oon jo lapsesta sanonut, etten koskaan mene naimisiin kun ei se kuitenkaan kestä. Ja kumminkin menin ja nyt ollaan tässä