Avo- vai avioliitto ja miksi ?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja kiiinnostaa tietää
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
K

kiiinnostaa tietää

Vieras
Ihan vaan kiinnostaisi tietää, millaisia ajatuksia nuo otsikon vaihtoehdot herättävät muissa. Kannatatko ehdottomasti jompaa kumpaa ja miksi, ja onko sillä mielestäsi nykyisin enää mitään väliä, että meneekö naimisiin vai ei.

Itsehän olen aika lailla kahden vaiheilla. Yritän selittää itselleni, että ei sillä ole mitään väliä, ja että monet pariskunnat vuosikausia yhdessä, hankkivat lapsia ja muuta sellaista, eivätkä ole menneet naimisiin, ja heidän sitoutumista toisiinsa ei ole mitään syytä epäillä. Mutta kuitenkin jotenkin aina välillä tulee mieleen ajatus avoliitosta vaihtoehtona silloin, kun ei kuitenkaan haluta oikeasti sitoutua, koska siitä on helpompi lähteä pois kuin mitä on avioliitosta, jos touhu alkaa kyllästyttämään.
 
ei herätä sen suurempia tunteita. itselläni on korkea kynnys siirtyä kumminkin edes avoliittoon, saatikka mennä naimisiin, mutta ollessani suhteesta aivan varma ja sen muutenkin kehityttyä täysin yhteiseksi elämäksi tuo jälkimmäinen tulisi kysymykseen ihan sen tuoman turvan takia. siis, että jos toinen kuolee, leski on ensimmäinen edunsaaja, voi saada leskeneläkettä jne. avioliiton symboliikalla ei ole minulle merkitystä.
 
Me menimme aikoinaan naimisiin vuonna -93, kun sain tietää olevani raskaana, olimme olleet kihloissa reilut puoli vuotta. Sittemmin lapsia on syntynyt lisää vuosina -97, -02 ja -06. Ja olemme edelleen onnellisesti naimisissa. Se oli meille jotenkin itsestään selvää että mennään naimisiin kun lapsi ilmoitti tulostaan.
 
Alkuperäinen kirjoittaja kiiinnostaa tietää;29921644:
Ihan vaan kiinnostaisi tietää, millaisia ajatuksia nuo otsikon vaihtoehdot herättävät muissa. Kannatatko ehdottomasti jompaa kumpaa ja miksi, ja onko sillä mielestäsi nykyisin enää mitään väliä, että meneekö naimisiin vai ei.

Itsehän olen aika lailla kahden vaiheilla. Yritän selittää itselleni, että ei sillä ole mitään väliä, ja että monet pariskunnat vuosikausia yhdessä, hankkivat lapsia ja muuta sellaista, eivätkä ole menneet naimisiin, ja heidän sitoutumista toisiinsa ei ole mitään syytä epäillä. Mutta kuitenkin jotenkin aina välillä tulee mieleen ajatus avoliitosta vaihtoehtona silloin, kun ei kuitenkaan haluta oikeasti sitoutua, koska siitä on helpompi lähteä pois kuin mitä on avioliitosta, jos touhu alkaa kyllästyttämään.

Onko avioeron hakeminen sitten niin kovin vaikeaa nykypäivänä? Vaikeampaa luulisi olevan esim asuntolaina.
 
Olemme periaatteesta "vain" avoliitossa. Kun on lapsi niin verotuksen suhteen on samassa tilantyeessa kuin avioliitossa. Paperitöillä saadaan periminen jne vakuutukset kuntoon. Emme kokisi saavamme mitään avioliitosta. Muiden mielipide ei meitä hetkauta suuntaan eikä toiseen. Niin moni avioliitto päättyy eroon, että sopimus kuolemaan asti johtavasta liitosta tuntuu lähinnä kornilta.
 
Olen varmaan vanhanaikainen, mutta en tahtoisi, että olisin raskaana naimisiin mennessäni. Joko naimisiin ja sitten lapset (näin teimme) tai sitten ensin lapset ja sitten naimisiin, jos meinaa mennä.
 
En kyllä allekirjoita väitettä, jonka mukaan avioliitto jotenkin suojaa eroamiselta. Tähänhän viitataan, kun sanotaan että avoliitosya on helpompi lähteä kuin avioliitosta. Jos toinen haluaa liitosta pois, niin kyllähän se lähtee, kukas sitä estäisi? Avioerotilastotkin puhuvat sen puolesta.
 
[QUOTE="Veera";29922136]En kyllä allekirjoita väitettä, jonka mukaan avioliitto jotenkin suojaa eroamiselta. Tähänhän viitataan, kun sanotaan että avoliitosya on helpompi lähteä kuin avioliitosta. Jos toinen haluaa liitosta pois, niin kyllähän se lähtee, kukas sitä estäisi? Avioerotilastotkin puhuvat sen puolesta.[/QUOTE]

Näin minustakin. Minusta se menee pikemminkin päinvastoin. Ei se nyt oikein kummoiselta sitoutumishalulta kuulosta, että tarvitaan joku juridinen paperi eroa estämään.
 
Meille naimisiinmeno oli tärkeä etappi parisuhteessa, molemmille todella suuri askel ja sopimus aiempaa vakavammasta sitoutumisesta. Ja kyllä parisuhde on tuntunut olevan vakaammalla pohjalla nyt kun ollaan naimisissa. Sormukset, hääkuvat jne ovat molemmille tärkeä muisto meidän päivästä.

Nyt kun lapsi on tuloillaan vasta avioliiton solmimisen jälkeen olemme olleet tyytyväisiä siitä, ettei esim. isyyttä tarvitse käydä erikseen tunnustamassa.


Tottahan se on, että esim. yhteisestä kodista ja asuntolainasta on vaikeampi päästä eroon kuin avioliitosta, mutta meille molemmille lupaus sitoutua on merkitsevä asia - muu on vaan sälää joka voidaan hoitaa juristin avustuksella ja rahalla.

Ja onpa tässä ollut sellaisia riitojakin, joiden aikana on muistunut mieleen, että olen luvannut yrittää sietää tuon kanssa ne vaikeatkin päivät jne. Eli siinä sitten pakottaa itsensä jo sen lupauksenkin kautta yrittämään vielä hiukan kovemmin kuin pelkässä avoliitossa.
 
[QUOTE="xxx";29922199]Meille naimisiinmeno oli tärkeä etappi parisuhteessa, molemmille todella suuri askel ja sopimus aiempaa vakavammasta sitoutumisesta. Ja kyllä parisuhde on tuntunut olevan vakaammalla pohjalla nyt kun ollaan naimisissa. Sormukset, hääkuvat jne ovat molemmille tärkeä muisto meidän päivästä.

Nyt kun lapsi on tuloillaan vasta avioliiton solmimisen jälkeen olemme olleet tyytyväisiä siitä, ettei esim. isyyttä tarvitse käydä erikseen tunnustamassa.


Tottahan se on, että esim. yhteisestä kodista ja asuntolainasta on vaikeampi päästä eroon kuin avioliitosta, mutta meille molemmille lupaus sitoutua on merkitsevä asia - muu on vaan sälää joka voidaan hoitaa juristin avustuksella ja rahalla.

Ja onpa tässä ollut sellaisia riitojakin, joiden aikana on muistunut mieleen, että olen luvannut yrittää sietää tuon kanssa ne vaikeatkin päivät jne. Eli siinä sitten pakottaa itsensä jo sen lupauksenkin kautta yrittämään vielä hiukan kovemmin kuin pelkässä avoliitossa.[/QUOTE]

Eli jos ette olisi naimisissa, etkö olisi yrittänyt niin kovasti? Voisi kai sen lupauksen tehdä myös ilman avioliittoa. Onko lupauksessa ratkaisevana tehokeinona se julkisuus? Vai onko se teidän välisenne yhteinen ajatus, että tämä lupaus hoidetaan juuri näin ja se tuntuu ainoalta oikealta?
 
Meille molemmille oli selvää, että avioliittoon. Ollaan vissiin jotenkin vanhanaikaisia. Sekin oli selvää, että otan mieheni sukunimen. Koko perheellä on yhteistä myös sukunimi.
 
Olen ehkä naiivi, mutta omiin korviin kuulostaa aika pahalta että parisuhteesa pitää oikein yrittää pitää toisesta, ettei eroa. Omasta mielestäni yhteinen lapsi sitoo enemmän kuin avioliitto. Kun lapsen päätimme yhdessä tehdä niin koin sitoutuvani niin paljon kun vaan ihminen voi. Lapsen kautta mieheen tulee aina olemaan jonkinlainen suhde.
 
Avoliitossa olisi pitänyt pysyä. Avoliitossa oltiin 12 vuotta ja kaksi lasta tuli siinä ajassa maailmaan. Naimisiin mentiin ja kolme vuotta oltiin naimisissa kun tuli asumusero.. jotenkin kaikki alkoi ahdistamaan, meni asunto myyntiin ja tarvarat jakoon.. Jokin muuttui minun osalta naimisiin mentyä. Olisikohan avoliitossa ollut toisin.....? Itse siis ymmärrän kummankin vaihtoehdon.
 
Meille sopii aivioliitto. Eipä se käytännössä ihmeitä muuta, mutta oma tunne on että ollaan jotenkin tiiviimpi porukka ja tykkään että kaikki jaetaan sama sukunimi.
 
Avio. Minusta on mukava kun koko perheellä on yhteinen sukunimi, avioliitto helpottaa erinäisiä juridisia ja taloudellisia kuvioita, ja minulle on tärkeää että puolisoni on ollut lapsillemme myös juridisesti täysivaltainen vanhempi heti syntymän hetkestä lähtien (jos vaikka minulle olisi käynyt jotain synnytyksessä).

Mutta ratkaisevaa ei ole mikä liitto vaan kenen kanssa, eli jos mies olisi jostain syystä vannonut avoliiton nimeen niin sitten oltaisiin pysytty avoparina.
 
Onneksi tuli aikoinaan valittua avoliitto. Miehelle puhkesi peliriippuvuus, jonka vuoksi nyt isot määrät maksamattomia velkoja ulosotossa. Aion pysyä rinnalla hyvinä ja pahoina päivinä, mutta minun ja lasten talouden kannalta onni, ettei olla naimisissa.
 

Yhteistyössä