Avioliitto niin tukossa kuin olla voi ja syy on

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja "IsoIita"
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
I

"IsoIita"

Vieras
molemmissa. Mies ei puhu, minä yritän mutta olen luovuttanut. Kumpikaan ei siis enää puhu, ei mitään, ellei kyse ole lapsista tai kaupassa käymisestä. Minua ärsyttää koko ukko ja mä ärsytän sitä vaikka se ei sitä myönnä, sen kyllä näkee.

Mä en näe tästä ulospääsyä. Mua ei edes kiinnosta korjata tilannetta, mä oon jotenkik ihan tunteeton tätä asiaa kohtaan vaikka välillä räjähdänkin ja huudan ja mesoan turhautumistani. Mies on tuolloinkin hiljaa vaikka mä huudan pöin sen naamaa että "sano saatana mielipitees ees jostain" niin se vastaus on tyyliin "mitä se hyödyttää".

Mä oon ihan loppu tätä puolielämää. Joulun alla korostuu kaikki. Yksin saa laittaa. Toinen tekee tuon, toinen tuon mutta mitään ei yhdessä.

Mä oon yrittänyt puhua. Mies kai jotenkin aina ajattelee että mulla on "muut miehet mielessä" mikä ei pidä paikkaansa ei yhtään. Se ei tajua että olen tyytymätön tähän tilanteeseen ylipäätään.

Että mä näen sen, että sekin on tyytymätön, se ei ole onnellinen. Mä näen sen käytöksestä sen, se vetäytyy omiin oloihinsa _koko ajan_ olemaan puhelimellaan. Makaa tai istuu tuntikaupalla se luuri ködessä.

Se ei kato mua onnellisena, ei haluu olla mun kanssa. Ei tuu viereen.

Samanlainen olen minäkin. Aikani vain menee lasten kanssa mieluummin kuin näpräisin yksin kännykkää sängyn pohjalla viisi tuntia putkeen.

Minusta tuntuu että suhde on kuollut. Mä en jaksa tehdä asialle mitään. Me vaan ollaan.
Lapset näkee tällasen nuivan liiton. Ei rakkautta, ei lämpöä vanhempien välillä.

Tekee mieli lähteä mutta en jaksa.
Sisimmässäni tiedän että mieskin olisi helpottunut ja onnellinen tulevaisuudessa ilman minua, en ole helppo kumppani.

Se ei vaan koskaan myönnä sitä, mitem se voi sanoa "kaiken olevan ok", toistaa sitä kuin mantraa.

Jopa tärkeistä asioista ei nykyään puhuta. Paljon jää pimentoon.

Mitä ihmettä mä teen .. ?
 
Ihan kuin olis mun kynästä tuo teksti.. :( meillä eron estää ainoastaan lapset. Mies kyllä puhuu, mutta harvemmin oma-alotteisesti, sitten vasta kun minä pyydän. Edes lapsille, ei vastaa kysyttäessä jos on uppoutunut tablettiinsa, ei noteeraa mitenkään ympäristöä ja mun pitää käskeä lopettamaan tabletissa surffaamisen ja olemaan lasten kanssa. Alussa ollut yhteinen tekeminen on jäänyt tyystin, nyt nautin eniten lasten kanssa olosta ja siitä, kun pääsen tästä asunnosta yksin omiin harrastuksiini tai lasten kanssa ilman miestä johonkin. Tulee tiuskittua, mutta lasten edessä yritetään olla "normaalisti" ja joskus mies jopa on ihan mukava, mutta mua ahdistaa tuo puhumattomuus yli kaiken. En jaksa tällaista elämää. Enkä itsekään tiedä, haluanko edes yrittää muuttaa tätä tilannetta, sillä voiko toista muuttaa loppujen lopuksi? Hiljaisesta miehestä tulisi puhelias? Ei sellaista taida tapahtua?
 
En usko että sellaista tapahtuu, että "oppisi" puhumaan. En haluakaan mitään päpättäjää, mutta ihan tavallisista asioistakin olisi kiva jutella kuten myös vaihtaa mielipiteitä eri asioista.

Samanlainen olen kuin sinä siinä, että mukavaa aikaa on olla lasten kanssa, tai yksin. Miehen kanssa ei jotenkin osaa enää ja ärsyttää suunnattomasti se kännykkähomma, ihan sama mitä siitä sanoo niin vähän väliä sitä pitää näprätä.

Joskus salaa toivon että sillä olisi joku muu. Tai jättäisi mut muuten.
 
Meillä tuo tilanne johti siihen, että nielin kaiken. En puhunut miehelle enää mistään, mutta samalla aloin kohdella miestä välinpitämättömästi. Muutama vuosi meni näin ja mies rupesi ryyppäämään ja nyt sitä puhetta sitten tulee. Vuosikausien kaunat tulevat nyt esiin. Tämä avautuminen on sellaista, etten sitä kestä kuunnella, joten joulun jälkeen olen muuttamassa pois.
 
Voi ei :(
olen pahoillani. Mä olen nyt kanssa niin syvällä tässä suossa että olen jotenkin niin katkerakin, että en halua olla se aloitteen tekijä TAAS siihen että asiat edes hetkeksi normalisoituisi.

mä vaan oon. Ja mies vaan on.

Muille (sukulaisille, kavereille) mies näyttää ns. normaalia tilaa. Saattaa vitsailla kahvipöydässä ja ottaa minut siihen mukaan, sillai kivasti. Mä vaan en jaksa löhtee siihen enää mukaan - miksi esittäisinkään mitään!?!? - kun jo kotimatkalla autossa leijuu se tuttu mykkä ilmapiiri eikä juttelemisesta tietoakaan.

Tekisi mieli vetää pää täyteen ja nukkua joulun yli.

Lapset kuitenkin talossa .. Ilman niitä mä toteuttaisin kyllä ton.
 
Kuulostaa tutulta, mun entisessä liitossa. Lopulta hakeuduin muihin syleihin nauttimaan elämästä ja läheisyydestä, kun tilanne oli niin tukossa ja kumpikin onneton. Oli ajauduttu täysin erilleen ja ärsytimme toisiamme. Käytiin yhdessä matkoilla yms, mutta yritettiin sielläkin vaan olla mahdollisimman paljon puhumatta toisillemme ja näkemättä toisiamme. Ei ollut mitään hellyyttä. Vaikka ei oltu onnellisia, ei osattu etsiä apua, ei osattu nöyrtyä ja nähdä ongelmia omassa käytöksessämme, ei haluttu kokeilla ratkaisumahdollisuuksia. Toivoin, että hän olisi löytänyt toisen tai vaikka kuollut...

Lopulta erottiin. Olihan se raskas päätös. Kumpikin oli aika hajalla. Muutama vuosi tässä on nyt kokoiltu itseämme ja vaikka välillä tulee ikävä, niin parempi näin. Olen onnellinen, että hän ei ole kuollut, vaan edelleen lastemme elävä isä. Hänellä on uusi perhe, selvästi satsaa enemmän uuteen parisuhteeseen.
 
Minäkin toivoisin, että mies löytäisi jonkun muun, jo sen takia etten minä olisi tässä se "pahis", perheen rikkoja. Kun ulkoisesti miehessä ei ole mitään vikaa: hyvä isä, ei ryyppää, ei väkivaltainen, koko lähipiiri pitää hänestä ja on tyytyväinen, että löysin niin ihanan miehen. Juu, onhan se ihana mies, mutta kun EI PUHU!!! :( Pitänee katsella vielä tilannetta, tuntuu vain että elämä menee mulla ihan hukkaan tässä tyhjässä parisuhteessa. Olen miettinyt kerran jo pettämistäkin, kun tuli baarissa vastaan mies, joka oli minusta aidosti kiinnostunut ja osasi keskustella. Ei vain ole pettäminen luonteessani, niin en pysty sitä tekemään. Olisi niin paljon helpompaa jos ei olisi lapsia, olisin jo lähtenyt tästä suhteesta.
 
Minäkin toivoisin, että mies löytäisi jonkun muun, jo sen takia etten minä olisi tässä se "pahis", perheen rikkoja. Kun ulkoisesti miehessä ei ole mitään vikaa: hyvä isä, ei ryyppää, ei väkivaltainen, koko lähipiiri pitää hänestä ja on tyytyväinen, että löysin niin ihanan miehen. Juu, onhan se ihana mies, mutta kun EI PUHU!!! :( Pitänee katsella vielä tilannetta, tuntuu vain että elämä menee mulla ihan hukkaan tässä tyhjässä parisuhteessa. Olen miettinyt kerran jo pettämistäkin, kun tuli baarissa vastaan mies, joka oli minusta aidosti kiinnostunut ja osasi keskustella. Ei vain ole pettäminen luonteessani, niin en pysty sitä tekemään. Olisi niin paljon helpompaa jos ei olisi lapsia, olisin jo lähtenyt tästä suhteesta.

Mut siis kai sun jotain pitää tehdä - eniten kadun elämässäni ajanjaksoa, jonka exäni kanssa mökötimme toisillemme... en halua sellaista mallia antaa lapsilleni!

Hei ei nykyään tarvi enää miettiä, kuka on eroon syyllinen, pahis, perheen rikkoja. Ei olennaista ole muiden mielipide sun miehestä. Ihan sama, onko jostain yleisestä näkökulmasta ihana, mutta jollei hän ole sinulle ihana ihminen... ja tunnelma kodissanne on ahdistava.
 
Minustakin eropäätökseen riittää, että ilmapiiri kodissa on ahdistava. Niin ei vain kerta kaikkiaan voi elää. Toisaalta tiedän kyllä tuonkin tunteen, että syyllistyy siitä perheen rikkomisen haluamisesta. Itsekin tavallaan sain tuosta alkoholista selitettyä itselleni sen lopullisen "pääpahiksen", vaikka ilman sitäkin olen ollut ihan romuna.
 
Mut siis kai sun jotain pitää tehdä - eniten kadun elämässäni ajanjaksoa, jonka exäni kanssa mökötimme toisillemme... en halua sellaista mallia antaa lapsilleni!

Hei ei nykyään tarvi enää miettiä, kuka on eroon syyllinen, pahis, perheen rikkoja. Ei olennaista ole muiden mielipide sun miehestä. Ihan sama, onko jostain yleisestä näkökulmasta ihana, mutta jollei hän ole sinulle ihana ihminen... ja tunnelma kodissanne on ahdistava.

Lapsien edessä pystytään olemaan enin osa ajasta ihan "mallivanhempia", joskus mies jopa spontaanisti halaa, hassuttelee jne. Mutta ne kerrat on vähänä ja itse olen jotenkin kadottanut rakkauden tunteeni häntä kohtaan. Mies haluaa luultavasti jatkaa kanssani, ei ole koskaan sanonut haluavansa erota, mutta ei kyllä itsekään tykkää suhteemme tilasta. Tunnelma kodissa on siis suhteellisen normaali, mutta mun oma olo on melko lailla surkea. Mies tuntuu olevan ihan eri, johon rakastuin. Muuta syytä eroon ei olisi kuin se, että olemme liian erilaisia ihmisiä. Uskon, että miehellenikin olisi olemassa paljon hänelle sopivampi nainen.

Ainoa lohtu tässä on se, että jos ero tulisi, niin miehen kanssa ei tulisi olemaan riitoja tai muutakaan lapsista. Siitäkin ollaan jo puhuttu, molemmat haluaa lasten parasta. En vain kykene vielä tässä vaiheessa eroamaan, en halua nähdä lapsiani vain joka toinen viikko :(

Oliko teillä lapsia? Miten he suhtautuivat eroon ja minkä ikäisiä olivat, kun erositte?
 
Olen eronnut muutama vuosi sitten, ja täytyy sanoa, ettei enää pitkään aikaan eron syyt ole tulleet missään esiin. Tietysti silloin, kun tilanne oli akuutti tuli joidenkin kanssa puhuttua, mutta nykyään tosiaan ei kukaan katso kieroon eronneisuuden takia saati kysele syyllisiä.
 
Olen eronnut muutama vuosi sitten, ja täytyy sanoa, ettei enää pitkään aikaan eron syyt ole tulleet missään esiin. Tietysti silloin, kun tilanne oli akuutti tuli joidenkin kanssa puhuttua, mutta nykyään tosiaan ei kukaan katso kieroon eronneisuuden takia saati kysele syyllisiä.

Niinhän se on, että puolet liitoista päätyy eroon.. me emme ole edes naimisissa, mutta lapset ja talo yhteinen joten ero tuntuu kyllä ihan yhtä raskaalta ajatukselta kuin jos olisi vielä avioliitossa. Oliko teillä lapsia? Miten teillä on lasten tapaamiset järjestetty? Itseäni kauhistuttaa ajatuskin siitä, että pitäisi viettää esim. joulu ilman lapsia :(
 
Ex-liitto oli täsmälleen tuollainen. Ja mä tiesin jo vuosia että se oli loppu, koska toivoin miehen löytävän toisen naisen. Mutta ei, mies ei ollut niin tyytymätön. Lopulta petin minä jotta mies haluaisi erota. No ei se sitten lopulta silloinkaan olisi eronnut, mutta sain siinä rytäkässä itse pidettyä pääni. Ja otin suosiolla perheenrikkojan viitan harteilleni.

Tuosta on 4,5 vuotta aikaa. Itse olen rakkaudentäyteisessä uudessa liitossa ja mieskin elää taas. Loppu hyvin, kaikki hyvin. Erota olisi pitänyt jo paljon aiemmin, mutta silloin mulla ei välttämättä olisi kaikkia mun lapsia :)
 
Lapset ovat tietysti joutuneet joustamaan, mutta näkevät,kyllä positiivistakin, kun vanhemmat ovat onnellisemmissa parisuhteissa tahoillaan. Saavat positiivisemman mallin parisuhteesta ja kommunikaatiosta. Kyllä meillä,kumpikin on lasten kanssa joka viikko. Minä ainakin nautin niistä,päivistä kun lapset ovat isällään. On täysi rauha ja vapaus, ja toiaaalta päivät lasten kanssa olen yksin vastuussa kaikesta koko ajan, joten kaipaan omia päiviä ja omaa aikaa. Joulukin viimeksi oli oikein ihana, vaikka lapset olivat isällään.
 
Kirjoitattekohan te nyt minun elämästäni? Puhumaton mies. Vihamielinen käytös. Rakkaudettomuus kaikissa teoissa. Ryyppää välillä perskännit jota inhoan yli kaiken, pyrin välttää näitä tilanteita kaatelemalla nesteitä viemäriin. Juo itsensä jossakin humalaan, baareissa ei käy. Ei ole kännää jatkuvasti eikä kaljoittele. Henkistä väkivaltaa kaikella tällä mua kohtaan. Olen näiden asioiden johdosta vetäytynyt kuin simpukka kuoreen , jossa itken yksinäni. Ja olemme olleet olleet yhdessä yli 20 vuotta. Nuorin lapsista kärsii, muut muuttaneet jo kotoa.
 
[QUOTE="IsoIita";30532117]molemmissa. Mies ei puhu, minä yritän mutta olen luovuttanut. Kumpikaan ei siis enää puhu, ei mitään, ellei kyse ole lapsista tai kaupassa käymisestä. Minua ärsyttää koko ukko ja mä ärsytän sitä vaikka se ei sitä myönnä, sen kyllä näkee.

Mä en näe tästä ulospääsyä. Mua ei edes kiinnosta korjata tilannetta, mä oon jotenkik ihan tunteeton tätä asiaa kohtaan vaikka välillä räjähdänkin ja huudan ja mesoan turhautumistani. Mies on tuolloinkin hiljaa vaikka mä huudan pöin sen naamaa että "sano saatana mielipitees ees jostain" niin se vastaus on tyyliin "mitä se hyödyttää".

Mä oon ihan loppu tätä puolielämää. Joulun alla korostuu kaikki. Yksin saa laittaa. Toinen tekee tuon, toinen tuon mutta mitään ei yhdessä.

Mä oon yrittänyt puhua. Mies kai jotenkin aina ajattelee että mulla on "muut miehet mielessä" mikä ei pidä paikkaansa ei yhtään. Se ei tajua että olen tyytymätön tähän tilanteeseen ylipäätään.

Että mä näen sen, että sekin on tyytymätön, se ei ole onnellinen. Mä näen sen käytöksestä sen, se vetäytyy omiin oloihinsa _koko ajan_ olemaan puhelimellaan. Makaa tai istuu tuntikaupalla se luuri ködessä.



Se ei kato mua onnellisena, ei haluu olla mun kanssa. Ei tuu viereen.

Samanlainen olen minäkin. Aikani vain menee lasten kanssa mieluummin kuin näpräisin yksin kännykkää sängyn pohjalla viisi tuntia putkeen.

Minusta tuntuu että suhde on kuollut. Mä en jaksa tehdä asialle mitään. Me vaan ollaan.
Lapset näkee tällasen nuivan liiton. Ei rakkautta, ei lämpöä vanhempien välillä.

Tekee mieli lähteä mutta en jaksa.
Sisimmässäni tiedän että mieskin olisi helpottunut ja onnellinen tulevaisuudessa ilman minua, en ole helppo kumppani.

Se ei vaan koskaan myönnä sitä, mitem se voi sanoa "kaiken olevan ok", toistaa sitä kuin mantraa.

Jopa tärkeistä asioista ei nykyään puhuta. Paljon jää pimentoon.

Mitä ihmettä mä teen .. ?[/QUOTE]


Tuttua, meillä tilanne johti asumuseroon vuodeksi. Sen jälkeen käytiin sexpon pari ja seksuaaliterapeutilla, Johan alkoi mieskin yrittää puhumista kun vieras ihminen ja ns.ammattilainen vielä sano että se ei toimi ettei puhu.

Jos sun mies on ninkuin mun mies se on opittua avuttomuutta,kuvittelee ettei voi itse vaikuttaa mihinkään mitenkään. Kuvittelee että vihaat sitä. Jne.
ja susta tuntuu se miehen vaitiolo siltä ettei mies välitä. Varaa teille sexposta aika tai seurakunnan perheasiankeskuksesta! Se ihan totta auttaa, Kun siellä oppii mieskin ymmärtämään miksi käyttää haitallista ns. selviytymmiskeinoa.

Toisaalta vaikeehan se on edelleen itsekkin käsittä äsitä miksi joku uppiniskaisesti aina vaan vaikenee ja mitä kuvittelee että siitä on hyötyä.. Mut jotkut sit vissiin toimii niin mukamas suojatakseen itseään, vaikka oikeastihan vaan hajottaa vaikenemisella suhdettaan,puolisoaan ja itseään
 
[QUOTE="IsoIita";30532117]molemmissa. Mies ei puhu, minä yritän mutta olen luovuttanut. Kumpikaan ei siis enää puhu, ei mitään, ellei kyse ole lapsista tai kaupassa käymisestä. Minua ärsyttää koko ukko ja mä ärsytän sitä vaikka se ei sitä myönnä, sen kyllä näkee.

Mä en näe tästä ulospääsyä. Mua ei edes kiinnosta korjata tilannetta, mä oon jotenkik ihan tunteeton tätä asiaa kohtaan vaikka välillä räjähdänkin ja huudan ja mesoan turhautumistani. Mies on tuolloinkin hiljaa vaikka mä huudan pöin sen naamaa että "sano saatana mielipitees ees jostain" niin se vastaus on tyyliin "mitä se hyödyttää".

Mä oon ihan loppu tätä puolielämää. Joulun alla korostuu kaikki. Yksin saa laittaa. Toinen tekee tuon, toinen tuon mutta mitään ei yhdessä.

Mä oon yrittänyt puhua. Mies kai jotenkin aina ajattelee että mulla on "muut miehet mielessä" mikä ei pidä paikkaansa ei yhtään. Se ei tajua että olen tyytymätön tähän tilanteeseen ylipäätään.

Että mä näen sen, että sekin on tyytymätön, se ei ole onnellinen. Mä näen sen käytöksestä sen, se vetäytyy omiin oloihinsa _koko ajan_ olemaan puhelimellaan. Makaa tai istuu tuntikaupalla se luuri ködessä.



Se ei kato mua onnellisena, ei haluu olla mun kanssa. Ei tuu viereen.

Samanlainen olen minäkin. Aikani vain menee lasten kanssa mieluummin kuin näpräisin yksin kännykkää sängyn pohjalla viisi tuntia putkeen.

Minusta tuntuu että suhde on kuollut. Mä en jaksa tehdä asialle mitään. Me vaan ollaan.
Lapset näkee tällasen nuivan liiton. Ei rakkautta, ei lämpöä vanhempien välillä.

Tekee mieli lähteä mutta en jaksa.
Sisimmässäni tiedän että mieskin olisi helpottunut ja onnellinen tulevaisuudessa ilman minua, en ole helppo kumppani.

Se ei vaan koskaan myönnä sitä, mitem se voi sanoa "kaiken olevan ok", toistaa sitä kuin mantraa.

Jopa tärkeistä asioista ei nykyään puhuta. Paljon jää pimentoon.

Mitä ihmettä mä teen .. ?[/QUOTE]


Tuttua, meillä tilanne johti asumuseroon vuodeksi. Sen jälkeen käytiin sexpon pari ja seksuaaliterapeutilla, Johan alkoi mieskin yrittää puhumista kun vieras ihminen ja ns.ammattilainen vielä sano että se ei toimi ettei puhu.

Jos sun mies on ninkuin mun mies se on opittua avuttomuutta,kuvittelee ettei voi itse vaikuttaa mihinkään mitenkään. Kuvittelee että vihaat sitä. Jne.
ja susta tuntuu se miehen vaitiolo siltä ettei mies välitä. Varaa teille sexposta aika tai seurakunnan perheasiankeskuksesta! Se ihan totta auttaa, Kun siellä oppii mieskin ymmärtämään miksi käyttää haitallista ns. selviytymmiskeinoa.

Toisaalta vaikeehan se on edelleen itsekkin käsittää sitä miksi joku uppiniskaisesti aina vaan vaikenee ja mitä kuvittelee että siitä on hyötyä.. Mut jotkut sit vissiin toimii niin mukamas suojatakseen itseään, vaikka oikeastihan vaan hajottaa vaikenemisella suhdettaan,puolisoaan ja itseään
 
Taas yksi ilta tässä talossa.
Olimme koko perhe koolla. Katsoimme leffaa, söimme. Otin 2 lasillista punaviiniä, rentouduin vähän, nauroin.

Leffa loppui,lapset lähti huoneisiinsa ja koteihinsa. Minä ja mies kahdestaan -
Voi mikä hiljaisuus, mikä lamaannus. Kun ei mitään osata enää, eikä osata kiinnostua.

Tekee mieli juoda lisää ja avautua. Mutta se menee huutamiseksi. Ei näin joulun alla ...

Kauankohan mä tätä kestän vielä.
 
Kirjoitattekohan te nyt minun elämästäni? Puhumaton mies. Vihamielinen käytös. Rakkaudettomuus kaikissa teoissa. Ryyppää välillä perskännit jota inhoan yli kaiken, pyrin välttää näitä tilanteita kaatelemalla nesteitä viemäriin. Juo itsensä jossakin humalaan, baareissa ei käy. Ei ole kännää jatkuvasti eikä kaljoittele. Henkistä väkivaltaa kaikella tällä mua kohtaan. Olen näiden asioiden johdosta vetäytynyt kuin simpukka kuoreen , jossa itken yksinäni. Ja olemme olleet olleet yhdessä yli 20 vuotta. Nuorin lapsista kärsii, muut muuttaneet jo kotoa.

Mun mies ei juo (ehkä kerran vuoteen käy baarissa tai ystävien kanssa jossain saunaillassa), eikä ole vihamielinen, ei liioin käytä henkistä väkivaltaa. Mutta on vaan niin eriluonteinen, minun täytyy tavallaan vetää häntä kokoajan perässä. Suunnitella ja antaa käskyjä, kun tuntuu ettei toinen ymmärrä oma-alotteisesti tehdä lasten suhteen mitään (tyyliin vie ulos, pue nämä vaatteet jnejnejne). Pärjää kuitenkin niiden kanssa hyvin, jos olen itse poissa, myös viikonloppu on mennyt hyvin vaikka en ole ollut kotona. Mutta yhteiselo on ankeaa, nauru ja ilo on poissa meidän vanhempien väliltä, ei vaan jaksa enää.
 
Näitä asioita kannattaisi miettiä ennen, kuin imuroi spermat ahnaaseen römpsään siltä mieheltä joka on vain aikanaan sattunut kohdalle, eli usein se innokas pillunhimoinen luuseri joka on sattunut antamaan kaivattua huomiota nuorelle, epävarmalle ja epäkypsälle naiselle.

Sitten ihmetellään kun lapsenpaskan täyttämä perhe-arki ei maistu kummallekaan.
 
[QUOTE="huoh";30534323]Näitä asioita kannattaisi miettiä ennen, kuin imuroi spermat ahnaaseen römpsään siltä mieheltä joka on vain aikanaan sattunut kohdalle, eli usein se innokas pillunhimoinen luuseri joka on sattunut antamaan kaivattua huomiota nuorelle, epävarmalle ja epäkypsälle naiselle.

Sitten ihmetellään kun lapsenpaskan täyttämä perhe-arki ei maistu kummallekaan.[/QUOTE]

Ai kuinka niin? Itse halusin lapsia, olin jo siinä iässä että nyt tai ei koskaan, kun lapset sitten tehtiin. Lapsiani en todellakaan kadu, he ovat parasta mitä tästä suhteesta on tullut ja koen, että meidän suhteen tarkoitus tässä elämässä olikin se, että meidän lapsemme syntyivät.

En minä lapsista ole eroamassa, vaan heidän isästään. Eikä mieskään eroon lapsista halua, mutta luultavasti yhtä helpottunut eron tullessa kuin minä.
 
Pärjää kuitenkin niiden kanssa hyvin, jos olen itse poissa, myös viikonloppu on mennyt hyvin vaikka en ole ollut kotona. Mutta yhteiselo on ankeaa, nauru ja ilo on poissa meidän vanhempien väliltä, ei vaan jaksa enää.

Ottakaa/antakaa enemmän omaa aikaa toisillenne. Jätä lapset tai osa lapsista miehellesi ja lähtekää vaikka viikoksi eri suuntiin "lomalle". Tai lähdet raakasti yksin jollekin reissulle.

Ja tehkää tätä erillään oloa riittävän monta kertaa, vaikka lyhyempiäkin jaksoja. Se voi herättää toisen. Huomaa hiljalleen mitä elo on kun toinen on poissa. Sitä mies on ehkä odottanutkin. Mies tarvitsee omaa aikaa (=aikaa ilman naistaan), mutta yllättävän monella miehellä voi olla se tilanne ettei ole mitään paikkaa mihin mennä kotoaan.....ei sopivaa harrastusta tai muutakaan.

Mutta nyt kannattaa toimia, jottei homma lopu kuin seinään. Ellet sitten juuri sitä haluakin....=/
 
Ottakaa/antakaa enemmän omaa aikaa toisillenne. Jätä lapset tai osa lapsista miehellesi ja lähtekää vaikka viikoksi eri suuntiin "lomalle". Tai lähdet raakasti yksin jollekin reissulle.

Ja tehkää tätä erillään oloa riittävän monta kertaa, vaikka lyhyempiäkin jaksoja. Se voi herättää toisen. Huomaa hiljalleen mitä elo on kun toinen on poissa. Sitä mies on ehkä odottanutkin. Mies tarvitsee omaa aikaa (=aikaa ilman naistaan), mutta yllättävän monella miehellä voi olla se tilanne ettei ole mitään paikkaa mihin mennä kotoaan.....ei sopivaa harrastusta tai muutakaan.

Mutta nyt kannattaa toimia, jottei homma lopu kuin seinään. Ellet sitten juuri sitä haluakin....=/

Olen yrittänyt tehdäkin asioita nyt enemmän yksin, että saan hetken hengähtää ja jotenkin niiden reissujen jälkeen onkin ollut kotona mukavampaa. Mies taas on kotihiiri, harvoin käy yhtään missään vaikka patistankin. Eipä sitä voi keskustellakaan, kun toisen elämässä ei ole mitään muuta kuin työ ja koti. Tylsää, niin kaikin puolin tylsää..
 

Yhteistyössä