Avioliitto - lapsettomuus - ahdistus

[Ahdistunut]

Olemme olleet mieheni kanssa yhdessä 8 vuotta ja naimisissa kaksi. Olemme yrittäneet lasta pari vuotta ja nyt olisi edessä inseminaatio tai koeputkihedelmöitys. Odottelemme kutsua klinikalle ja jostain syystä tuo luvattu kutsupäivämäärä paisuu kalenterissani päivämääräksi, josta koen, että minun elämäni loppuu.

En enää ole varma, haluanko lasta. Enkä enää ole varma, haluanko olla tässä avioliitossa, jos päätämme ettemme hanki lasta.
Olen elänyt kaksi vuotta avioliittoelämää ajatellen, että tämä on se mitä haluan. Minulla on mies ja tästä onnesta puuttuu enää lapsi. Lähes kaikilla ystävilläni on lapsia ja jokainen vuoron perään tolkuttaa minulle, että kun saat sen käärön syliisi - kaikki muuttuu. Entä sitten jos ei näin käy? Jos näin ei olekaan?

Minulla on tunne, että minulta odotetaan lapsen syntymän jälkeen jääväni neljän seinän sisälle hoitamaan lastani ja elämäni on siinä. Appivanhempani ylistävät omaa tytärtään, joka hoitaa 24/7 omaa lastaan, kun hänen miehensä on niin kiireinen.

Onko kellään kokemuksia, että lapsettomuus, hoidot ja tuo suunniteltu "tehty" raskaus aiheuttaisi liikaa paineita ja se ajaa suhteen karille tai kriisiin?

Vai onko minun päässäni vikaa, kun ajattelen näin?

 

[Optimisti]

Itselläni ei ole kokemusta omista lapsista sen enempää kuin keinohedelmöityksestäkään, mutta voin sanoa, että jos tuollainen ahdistus iskee päälle, niin parempi antaa koko homman olla! Tulee vain isompia ongelmia, kun siihen rumbaan vetäistään vielä viaton lapsi mukaan. Kyllähän me kaikki sen tiedämme, että lapsi ei paranna tai muuta mitään, päinvastoin. Kaikkein järkevintä minusta olisi varmastikin puhua asiat halki miehesi kanssa ja tehdä vähän itsetutkiskelua. Teetkö tämän kaiken vain sen takia, että kun muutkin lisääntyvät ja teiltä odotetaan sitä? Ei tänne ole tultu muita miellyttämään vaan elämään omaa elämää. Minusta ainakin tuollainen ahdistuminen on aivan selvä hälytysmerkki! Mieti nyt tarkkaan...

 

[Urpo]

Lasta ei kannata tehdä jos sitä ei halua. Yksinkertaista. Tässä maailmassa ei ole pakko matkia muita. Voi tehdä asioita siten kuin itse haluaa.

Lapsen edun kannalta on erittäin haitallista joutua perheeseen jossa vähintään toinen vanhemmista ei häntä edes halunnut.

 

[Ahdistunut]

Jos epäröit edes vähän, niin jätä lapset tekemättä. Itse suostuin lapsen tekoon vaimokkeen vuosien jankutuksen jälkeen, jota olen katunut joka ikinen päivä viimeiset kolme vuotta....

 

[surusimmu]

Jäin miettimään sitä, että mitä SINÄ tahdot. Kerroit, miten ystäväsi tai appivanhempiesi mielestä lapset ovat elämässä tärkeintä ja näihän se on useimpien meidän elämässä, että lapsi on se elämän tärkein asia. Silti on joitakin ihmisiä, jotka haluavat elää itselleen eikä missään tapauksessa ketään lasta varten.

Suosittelisin, että miettisit todella, että mitä elämässäsi haluat. Oletko muiden ohjailtavissa vai onko tämä sinulle vain kriisi, kun tajuat, että lapsen saaminen on lähempänä kuin koskaan aiemmin? Moni vanhemmaksi tuleva kokee kriisin kun tajuaa, että joutuu kohta olemaan vastuussa vauvasta, joka kirjaimellisesti kuolee, jos häntä ei hoideta.

Itselläni on kaksi lasta ja he ovat elämäni tarkoitus. Äidiksi tultuani sain rauhan ja vastauksen siihen, miksi minä olen olemassa. Ymmärrän silti täysin, että läheskään kaikki eivät tunne näin. Siksi jokaisen ihmisen pitää ihan itse miettiä nämä isot päätökset ja pysyä niissä ilman, että antaa kenekään painostaa toisenlaiseen ratkaisuun. Voit miettiä asiaa esim. siltä kannalta, että mitä ainutlaatuista koet menettäväsi, jos saisit lapsen. Entä johtuuko lapsikielteisyytesi siitä, että olet tyytymätön parisuhteeseen vai siitä, että et oikeasti halua lasta? Joskus vauvakuume herää vasta sitten, kun kohdalle osuu juuri se oikea puoliso.