Avioliitossa toisella on kaikki hyvin ja toisella ei ole?

[QUOTE="Vieras";28657621]Tietenkään tätä ongelmaa ei pidä hoitaa mitenkään reilusti esim. menemällä ennalta sovittuna aikana terapiaan, jossa kumpikin osapuoli saa varmasti äänensä kuulumaan. Tietysti ongelma täytyy hoitaa niin, että mies altavastaajana saa osallistua asian käsittelyyn
a) vain vastaamalla rouvan ennalta määräämiin kysymyksiin
b) kirjallisesti, jotta kaikkia vastauksia voi väännellä ja löytää lisämerkityksiä
c) kirje annetaan ap:n määräämänä hetkenä mahdollisimman kiireiseen aikaan ja
d) ohjeistuksena vihjailu siitä, että jos mies ei toimita haluttuja vastauksia haluttuun aikaan mennessä, kannattaa alkaa suunnitella eroa.

Jotta reilukerho on täydellinen, täytyy tietysti muistaa myös muotoilla oikeat kysymykset.
Vääriä kysymyksiä / tehtävänantoja: Kerro parisuhteestasi. Mitkä ovat parisuhteesi voimavarat?
Oikeita kysymyksiä: Miksi olen mielestäsi ruma ja epämiellyttävä? Haluaisitko minua enemmän, jos olisin laihempi? Milloin lakkasit rakastamasta minua?

Terapiaan ei tietenkään kannata mennä, sillä siellä ilkeät ihmiset kaivelisivat kaikkea epäoleellista ja epämukavaa, ja saattaisi jopa joutua näkemään muita näkökantoja ja kasvamaan ihmisenä. Olemmehan mieluummin oikeassa kuin onnellisia.[/QUOTE]

Samaa mieltä. Hyvin kirjoitettu.

 

Minä en haaveile uudesta miehestä tai uudesta parisuhteesta. Minä sitouduin aikanaan tähän, ja minä olen yrittänyt sen minkä olen osannut. Ehkä mies ajattelee samoin. Kuten sanoin, ajattelen että loppuelämä tätä tai loppuelämä yksin. Miehen haluttomuus on saanut minut ajattelemaan, että minua ei halua kukaan muukaan missään. Että tämä oli tässä, tai siis että minua haluttiin liittyi nuoruuteeni, ei nykypäivään eikä tulevaisuuteenkaan.

Suhteemme alkoi aika väljänä, kokemieni draamojen jälkeen se oli tervettä vaihtelua, ja turvallista. Ja tätä turvallisuutta arvostan edelleen, mutta intohimon puute vaivaa minua. En suoraan sanottuna enää edes muista, mihin ihastuin. Ehkä se oli se kesä, ja moottoripyörä (jota ei enää ole, tietenkään) ja se turvallisuus.

Voisiko olla mahdollista, että et alunperinkään ihastunut mieheesi sellaisena kuin hän on vaan pikemminkin siihen, mitä hänellä oli? Kaipasit elämääsi turvallisuutta ja sitä häneltä sait. Ja saat edelleenkin, mutta enää se ei riitä sinulle, koska turvallisuudella ei ole elämässäsi tällä hetkellä yhtä suurta tarvetta kuin mitä oli silloin suhteenne alussa.

Kirjoituksistasi päätellen mies ei ole kovinkaan paljoa alkuajoista muuttunut. On aika tavallista, että parisuhteen jatkuessa pidempään seksin määrä vähenee. Ja on aika tavallista, että kahdenkeskinen aika (ravintolaillat ja elokuvissa käymiset) vähenee, kun perheeseen tulee lapsia. On paljon perheitä, joissa vanhemmilla ei ole edes kerran puolessa vuodessa mahdollisuutta käydä kaksin yhtään missään, joten se on kuitenkin plussaa, että teillä tuo mahdollisuus on.

Ehkä et suhteenne alussa tavallaan nähnyt, millainen mies on. Näit vain sen turvallisuuden, kesän ja moottoripyörän. Olit kuitenkin niin turvallisuuden tarpeessa, että uskoit sen riittävän sinulle.

Minäkin suosittelen sitä terapiaa. Jos hyvin käy, sen avulla pääsette jonkinlaiseen kompromissiin. On myös mahdollista, että terapian myötä huomaat vain aikoinaan tehneesi valintasi väärillä perusteilla, vaikka se ehkä silloin onkin tuntunut hyvältä ratkaisulta.

 

[QUOTE="Vieras";28657656]En vaan suostu näkemään tuossa mitään sorretun äitiä vaan pikemminkin itsekeskeisen ja vaativan naisen, jolta uupuu kyky asettua muiden asemaan.[/QUOTE]
Suppeissa foorumikirjoituksissa ihmiset tapaavat nähdä, mitä haluavat. Ei tosiaankaan kannattaisi tehdä toisista mitään kyökkipsykologisia luonneanalyysejä muutaman rivin perusteella.

 

hyvin huomaa, että ollaan naisten palstalla ja etenkin äitien palstalla.

Ap ei saa sympatiaa, koska vastaajat eivät ymmärrä parisuhteeseen ja etenkin elämään lasten jälkeen kuuluvan myös romantiikka, hellyys ja aktiivinen seksielämä. Niitähän kuuluu suorastaan karttaa.

Minä ymmärrän sinua ap. Mutta olenkin eronnut ja uudessa, onnellisessa avioliitossa, jossa arkeen myös lapsensaannin jälkeen kuuluu kaipaamasi asiat.

 

hyvin huomaa, että ollaan naisten palstalla ja etenkin äitien palstalla.

Ap ei saa sympatiaa, koska vastaajat eivät ymmärrä parisuhteeseen ja etenkin elämään lasten jälkeen kuuluvan myös romantiikka, hellyys ja aktiivinen seksielämä. Niitähän kuuluu suorastaan karttaa.

Minä ymmärrän sinua ap. Mutta olenkin eronnut ja uudessa, onnellisessa avioliitossa, jossa arkeen myös lapsensaannin jälkeen kuuluu kaipaamasi asiat.

Totta. Mutta yleensä suhteen alussa naidaan kuin kanit ja sitten muutaman vuoden päästä 1-2 kertaa viikossa riittää oikein hyvin. Ap:n kirjoituksista olen kuitenkin saanut sen kuvan, että he eivät suhteen alussakaan naineet kuin kanit. Joten on aika loogista, että silloin se kerta kahteen viikkoon riittää miehelle.

Jos tilanne olisi toisinpäin ja mies täällä kirjoittaisi, ettei vaimo anna kuin joka toinen viikko, niin naistahan ei tietenkään saisi painostaa yhtään enempään. Ja sikamies, jos avioerolla uhkaisi moisen asian takia.

 

Totta. Mutta yleensä suhteen alussa naidaan kuin kanit ja sitten muutaman vuoden päästä 1-2 kertaa viikossa riittää oikein hyvin. Ap:n kirjoituksista olen kuitenkin saanut sen kuvan, että he eivät suhteen alussakaan naineet kuin kanit. Joten on aika loogista, että silloin se kerta kahteen viikkoon riittää miehelle.

Jos tilanne olisi toisinpäin ja mies täällä kirjoittaisi, ettei vaimo anna kuin joka toinen viikko, niin naistahan ei tietenkään saisi painostaa yhtään enempään. Ja sikamies, jos avioerolla uhkaisi moisen asian takia.

itse asiassa yleensä vähintään toinen suhteessa on tyytymätön siihen kerta viikossa tahtiin vaikka se kuinka normi olisikin. Yleensä nainen sen tahdin määrittää ja mies sopeutuu.

Ja yhtä lailla miehellä on oikeus samoihin asioihin, naiset vaan ei yleensä sitä miehille suo.

 

[QUOTE="Vieras";28657621]Tietenkään tätä ongelmaa ei pidä hoitaa mitenkään reilusti esim. menemällä ennalta sovittuna aikana terapiaan, jossa kumpikin osapuoli saa varmasti äänensä kuulumaan. Tietysti ongelma täytyy hoitaa niin, että mies altavastaajana saa osallistua asian käsittelyyn
a) vain vastaamalla rouvan ennalta määräämiin kysymyksiin
b) kirjallisesti, jotta kaikkia vastauksia voi väännellä ja löytää lisämerkityksiä
c) kirje annetaan ap:n määräämänä hetkenä mahdollisimman kiireiseen aikaan ja
d) ohjeistuksena vihjailu siitä, että jos mies ei toimita haluttuja vastauksia haluttuun aikaan mennessä, kannattaa alkaa suunnitella eroa.

Jotta reilukerho on täydellinen, täytyy tietysti muistaa myös muotoilla oikeat kysymykset.
Vääriä kysymyksiä / tehtävänantoja: Kerro parisuhteestasi. Mitkä ovat parisuhteesi voimavarat?
Oikeita kysymyksiä: Miksi olen mielestäsi ruma ja epämiellyttävä? Haluaisitko minua enemmän, jos olisin laihempi? Milloin lakkasit rakastamasta minua?

Terapiaan ei tietenkään kannata mennä, sillä siellä ilkeät ihmiset kaivelisivat kaikkea epäoleellista ja epämukavaa, ja saattaisi jopa joutua näkemään muita näkökantoja ja kasvamaan ihmisenä. Olemmehan mieluummin oikeassa kuin onnellisia.[/QUOTE]

Tähän viestiin haluan vastata, että tuo kirjeen kirjoittamista ja asioista keskusteleminen kirjallisesti ehdotin sen vuoksi, että kasvotusten keskustelu ei ole tähän mennessä johtanut mihinkään rakentavaan vaan ainoastaan huutoon ja riitelyyn. Ei sen vuoksi, että halutaan nyt jotain todistusaineistoa mustaa valkoisella.

Mitä vikaa on ennalta määritellyissä kysymyksissä? Ihan yhtälailla mies voi vastaukseensa lisätä omia ennalta määritettyjä kysymyksiä ja haluta niihin vastauksia. Tarkoituksena on lähinnä kertoa omista tuntemuksista, ei mitään yleisen syyttäjän tenttiä. Yleensä nämä oleellisimmat ja tärkeimmät kysymykset ja ajatukset jäävät riitatilanteissa sanomatta, kun on niin tunteellisesti latautunut ja usein sitä keskittyy vaan epäoleellisiin asioihin.

Mitä tulee tuohon kirjeen antamisen ajankohtaan. Sitähän en määritellyt että se täytyy juuri kesken kiireisimmän hetken antaa (eikä välttämättä ole järkevääkään) vaan asioihin täytyy silloin puuttua, kun ne tuntuvat pahalta. Ei ole kenenkään edun mukaista, että asioita jäädään hautomaan ja paisuttelemaan mielessään. Mielestäni ap kertoi, kuinka mies jatkuvasti kertoo "kiireestään" ettei ehdi edes pusua antamaan. Tällaiset ihmiset keräävät näitä "kiireitään" jatkuvasti, eikä heille koskaan ole sopivaa aikaa keskustella mistään. Vastausaika siksi, että on epäinhimillistä antaa toisen kärvistellä viikkotolkulla tuleeko sitä vastausta vai ei. Jos ap tuntee jatkuvasti, että kaikki muu on miehen elämässä tärkeämpää kuin hän, onko se liikaa vaadittu että toinen priorisoisi asioita edes joskus (ruohonleikkuu tms. eivät ole niin minuuttiaikataululla pakko tehdä- juttuja etteikö niitä voisi siirtää oman vaimon vuoksi) vaimon tarpeet edelle? Katsos kun parisuhteissa yleensä on tilanteita, että sille suhteelle, sen hoitamiselle ja sen parantamiseksi on otettava sitä aikaa, välillä myös sen kiireenkin keskellä.

Miksi ei voi sanoa ääneen, millaisia ajatuksia se herättää jos toinen laiminlöisi kirjeeseen vastaamista? Hyvänen aika, on inhimillistä tehdä päätelmiä jos toinen parisuhteen osapuoli toimii jatkuvasti päinvastoin kuin toivoisit. Tällä mielestäni vain kerrotaan, kuinka tosissaan asian kanssa ollaan. Ei se ole sama asia kuin "jos et vastaa, otan eron" vaan todennäköisesti se on yksi punnus siellä vaakakupissa jos eroa joutuu todellisena vaihtoehtona miettimään.

Ja lopuksi vielä ehdotin, että "kirjeenvaihdon" jälkeen keskustellaan näistä molempien kirjeissä ilmi tulleista teemoista. Mielestäni ihan hedelmällinen tapa ratkoa parisuhteen ongelmia jos toinen osapuoli kokee ettei muutoin tule kuulluksi suhteessaan.

En tässä viestissä jaksa ottaa kantaa noihin väittämiisi "oikeisiin ja vääriin kysymyksiin" mutta noista "oikeista" olen kanssasi eri mieltä.

Näin me ihmiset vaan ollaan erilaisia ja ajatellaan ja toimitaan eri tilanteissa eri tavoin eikä tämäkään tapa välttämättä sovi kaikille.

 

Suppeissa foorumikirjoituksissa ihmiset tapaavat nähdä, mitä haluavat. Ei tosiaankaan kannattaisi tehdä toisista mitään kyökkipsykologisia luonneanalyysejä muutaman rivin perusteella.

Oikeammin varmaan olisi sanoa, että sinusta tuntuu siltä, että suppeissa foorumikirjoituksissa ihmiset tapaavat nähdä mitä haluavat. Sinä näet niissä suppeissa kirjoituksissa kyökkipsykologisia luonneanalyysejä, siinä missä moni muu näkee keskustelua. Minä taas näen sinussa jonkinlaista halua keskustelun sijasta pisteyttää muiden keskustelijoiden vastauksia, vähän niin kuin opettaja pisteyttää oppilaiden koevastauksia. Minusta se on edelleen vähän outo tapa viettää vapaa-aikaansa, mutta kukin tietty huvittelee omalla tavallaan.

 

En lukenut ketjua mutta aloituksen perusteella linkkaisin tällaisen eilen lukemani artikkelin:
Tämä pitäisi kieltää pienten lasten vanhemmilta - Helena Salakka - ESS.fi

Ja vaikka tuo uniasia ei teillä pitäisi paikkaansa, on hyvä muistaa että asiat muuttuvat paljon kun lapset kasvavat (en puhu nyt kokemuksen syvällä rintaäänellään vaan tutkimustulosten takaa)!

 

En lukenut ketjua mutta aloituksen perusteella linkkaisin tällaisen eilen lukemani artikkelin:
Tämä pitäisi kieltää pienten lasten vanhemmilta - Helena Salakka - ESS.fi

Ja vaikka tuo uniasia ei teillä pitäisi paikkaansa, on hyvä muistaa että asiat muuttuvat paljon kun lapset kasvavat (en puhu nyt kokemuksen syvällä rintaäänellään vaan tutkimustulosten takaa)!

"Jos minulla olisi kaikki valta maan päällä, kieltäisin pikkulasten vanhempia eroamasta muutoin kuin hyvin painavista syistä. "

Jokainen elää myös itselleen ja päättää sen, mikä se painava syy sitten onkaan.

 

[QUOTE="Vieras";28659241]Sinä näet niissä suppeissa kirjoituksissa kyökkipsykologisia luonneanalyysejä, siinä missä moni muu näkee keskustelua.[/QUOTE]
Viittasin tuohon yhteen viestiin, jossa tosiaan esitettiin arvottavia luonnehdintoja aloittajan persoonallisuudesta. Yleisesti ottaen keskustelu on ollut ihan hyvää, joskaan en pidä aloittajaa syyllistäviä kommentteja aiheellisina tai hyvin perusteltuina.

 

[QUOTE="isipappa";28654988]Tuo johtuu siitä, että miehet oppivat nopeammin kuin koirat. Koska joka tapauksessa nainen sanoo viimeisen sanan, niin miehen on aivan turha ehdottaa kymmentä asiaa.

Jos mies HALUAA vaimoaan, niin hän vonkaa väsyneeltä vaimoltaan.
Jos taas mies ei viitsi vongata, koska tyhjän saa pyytämättäkin, niin yhyy - hän ei halua vaimoaan.

Jos taas mies varaa ravintolan, niin se tollo kumminkin varaa jonkun pihvipaikan vaikka vaimon oikeasti tekisi mieli mennä kiinalaiseen. Ja palkkaa lastenhoitajaksi naapurin Marin, vaikka Tiina olis paljon parempi lastenhoitaja.

Jjep. Miehet oppivat nopeasti tyytymään siihen viimeiseen sanaan, minkä vaimo kumminkin sanoo.

Tämä on sama asia kuin metsästää oikea vastaus siihen, kun vaimo kysyy mieheltään: "Miltä tämä mekko ylläni näyttää"? Ainoa oikea vastaus on Hmmmm ihanjees tms. Johon vaimo voi puolestaan todeta, että "ethän sä edes katso"! Mutta miksi mies katsoisi? Sillä kun ei ole paskankaan väliä mitä mies sanoo. Siis vaimon koltturatkaisun kannalta. Miehen vaan pitää olla sopivan henkisesti läsnä. Mutta ei oikeasti saa puuttua siihen kolttuvalintaan.

Miehen ja naisen ero on siinä, että jos miehelle esittää ongelman, niin mies etsii siihen ratkaisun. Nainen puolestaan ei kaipaa esittämälleen ongelmalle ratkaisua, vaan hän kaipaa kuuntelijaa. Jolloin lopputulos on kälkättävä nainen ja automaationa joojoota toisteleva mies.[/QUOTE]

mutta se nainen kälkättää koska tuntee että sua ei ollenkaan kiinnosta=et välitä hänestä=se tuntuu pahalta.

sä puhut ku mun ex. arvaa mitä? koska minä yritin aina löytää ratkaisut ongelmiin, pyrin ymmärtämään asiat, niin pyrin myös perustelemaan sen miksi minusta asia on tavalla xxxx

mies taas luovutti jo ennenku yritti, ei osannu eikä pyrkinyt selittämään mitenkään omaa näkökulmaansa...

minun mielestä hän on silloin itse vastuussa jos ei saa sanotuksi asioita.

minä haluan keskustella asioista,minua kiinnostaa miehenki näkökulma mutta jos mulla on mielipide ja 10perustetta sille miksi asia on niin ja mies vaan sanoo asian olevan toisin mutta ei kykene perustelemaan asiaa mitenkään. niin eipä hän tunnu perustavan mielipidettään millekkään kovin varteen otettavalle.

ymmärrätkö?

Tottakai nainen haluaa olla kaunis ihana,seksikäs miehensä silmissä. ja minulle on väliä miehen mielipiteillä... jos vaikka puhutaan kolttuasioista

jos puhutaan tunneasioista niin minusta mies on itse vastuussa siitä että tuo ilmi omat ajatuksensa,tunteensa ja syynsä niille! vaan eipä tuo...

yritti aikanaan ehkä kaksi kertaa puhua tunteistaan,mutta molemmilla kerroilla tilanteissa joissa mies oli loukannut mua paljon ja olin todella vihainen! ei silloin pysty ottaa vastaan. ei luulis olevan vaikea ymmärtää.

mut jos mies luovuttaa täydellisesti kahden yrittämisen jälkeen ja sit on sitämieltä että ei kannata,miiksi olisin yrittänyt ei siitä olis mitään hyötyä ja ajattelee mielessään vaimoa natsiksi.. mutta koska ei tuo julki tunteita ja ajatuksia niin vaimo luulee miehen olevän joko a.tyytyväinen tai b. mies ei välitä. mutta minä en ollut tyytyväinen mieheen joka möllöttää tuppisuuna ihan sama mitä sanoit,ihan ku mikään ei koskettais/millään ei olis välii... ei kukaan halua olla toiselle ilmaa!

isipappa on hyvä ja lukee negatiivisesta kehästä parisuhteessa. jossa tasan tarkkaan sun vetäytyminen provosoi vaimon käytöstä... vaimon käytös lisää sun vetäytymistä.

menkää pariterapiaan sillä teillä on vuorovaikutusongelma!

välitätkö vaimostasi jos välität niin kuuntele häntä ja muuta omaa suhtautumistasi... vaimo jatkaa ehkä hetken.... mutta vähitellen alkaa taas tuntea että arvostat häntä ja se muuttaa vaimon käytöstä.

sitte voi myös miettiä miten asiat sanoo!mitä viestii sanattomasti


esim. vaateostoksilla, mies räplää puhelita huokailee vilkuilee kelloa,alkaa hermostua.
vaimo tulee esittelee jotain mekkoa(ehkä ajattelee että miellyttäis se päällä sun silmään) et edes katso,tai vilaset mukamas(vaimo kyllä huomaa eikä se tunnu hyvältä), vaimo kysyy että miltäs näyttää. murahdat että no samanlainen kolttu ku muutki tai en mä tiedä. ihan jees. vaimo kimpaantuu

esim.sama homma mutta mies onkin mukana, jos mekko ei sovi naiselle niin voi sanoa että sinä olet kaunis mutta tuo mekko ei pue ketään.

 

"Jos minulla olisi kaikki valta maan päällä, kieltäisin pikkulasten vanhempia eroamasta muutoin kuin hyvin painavista syistä. "

Jokainen elää myös itselleen ja päättää sen, mikä se painava syy sitten onkaan.

noin minäkin ajattelin mut arvaa mitä 8kk sinkkuelämää takana ILMAN seksiä kokonaan! siinä ajassa mieheltä olis saanut n.24kertaa, aika paljon enempi kuin 0


mä tiedän miltä se toisen intohimottomuus/haluttomuus tuntuu,etenki jos asioista ei voi edes puhua,eikä miestä tunnu kiinnostavan. Silloin voi käydä niinku mulle että lopulta noista aiheutunut pahamieli oli läsnä koko ajan.. vaikuttaen ihan kaikkeen, raivosin pikkujutuista koska en enään halunnu että se sattuu kun puhun tarpeistani ja toinen vaan möllöttää vaiti,tunteettomana.

jälkikäteen selvisi että hän ei ollut tunteeton vaan tuo haluttomuus oli hänelle itselleenkin niin iso ja lopulta ahdistava asia että hän koetti vaikenemalla välttää ajatelemasta asiaa.. paha vaan että minä en ole ajatusten lukija.

ap meidän suhde olis pelastunut pariterapialla! varaa aika ennenku huomaat että saat eron.. jota et lopulta tahdokkaan! kyllä joskus ihminen on niin sokea että tajuaa vasta menetettyään toisen arvon ja kaikki seuraamukset lapsille!