Avioliitossa toisella on kaikki hyvin ja toisella ei ole?

Olen aika loppu jo tähän tilanteeseen, jossa siis minua suoraan sanoen kyrsii miehen haluttomuus seksielämässä ja aloitteettomuus muuten.

Miehellä on kaikki hyvin ja "hän vain on tällainen".

Minä olen ääriäni myöten kyllästynyt olemaan se, joka viimekädessä päättää, huolehtii lasten päivärytmeistä, lääkäreistä, kyläilyistä, ruoanlaitosta, siivouksesta. Mies kyllä tekee omia juttujaan, fiksaa pihaa ja taloa ja käy sukulaisilla lasten kanssa. Hän siivoaa, jos kehotan tekemään niin. Hän tekee ruokaa kerran kuussa kun ensin olen monta kertaa pyytänyt: keittää purkkihernekeittoa ja sanoo, että tämä on se minkä hän osaa, ota tai jätä. Hän ei ehdota yhteistä leffailtaa, ei ulkona syömistä, ei mitään. Minä jos ehdotan, kaikki käy. "Ihan kiva on mennä syömään mutta minusta on kiva olla kotonakin". "Ihan sama, mennään vain". Mies kyllä sanoo nauttivansa seurastani, mutta saattaa myös ravintolaillallisen jälkeen todeta että kallista oli, nyt suoraan kuukausi makaronia. Eikä ymmärrä, miksi minulle tulee tuollaisista kommenteista paha mieli.

Seksielämä, joo... miehelle riittää seksi kerran kahdessa viikossa. Hän ei ole kokeilunhaluinen, ei intohimoinen eikä hän syty yleensä mistään, mitä yritän. Itsetuntoni on jo aika palasina tämän suhteen, eikä omaa oloani auta kun muistan, miten kahdessa aikaisemmassa suhteessa ongelmista huolimatta eksät sentään halusivat minua ja näyttivät sen myös. Mies sanoo, että haluaa mutta ei tee asian eteen mitään muuten kuin sen kaksi kertaa kuussa kun ollaan jo valmiiksi sängyssä Muualla ei meillä seksiä sitten harrastetakaan.

Jos väläytän erosta, mies raivostuu ja menee lukkoon, sanoo vain että haluan rikkoa lapsilta (kaksi lasta, 2v ha 4v) kodin. En tiedä enää mitä tehdä. Mies suuttuu ja sanoo, että miksi en vain voisi olla tyytyväinen? Enkä minä tiedä, miksi en voi olla. En vain ole.

Olen ihan umpikujassa ja ahdistaa. En halua rikkoa lasten kotia, mies on hyvä isä ja hänen kanssaan oli ainakin ennen mukavaa ennen kuin aloin ahdistua siitä että minä teen kaiken ajatustyön. Mitä minä teen? Mitä sinä tekisit?

 

Mies on siis aina ollut samanlainen? Hankalaksi menee, jos hän ei koe tarvetta muuttua, eikä pidä suhdetta huonona, mutta sinä olet monella saralla tyytymätön.

 

Minulla on melko saman tapainen mies ja olen ihan tyytyväinen. Minulle sopii, että monet käytännön asiat ovat minun käsissäni. Mies tekee niitä kotitöitä, jotka kokee tarpeellisiksi, kuten pesee pyykkiä. Ruokaa laittaa vain minun pyynnöstäni ja se on kalapuikkoja tai uunimakkaraa, eikä siinä minusta ole mitään vikaa. Ymmärrän sinun tyytymättömyytesi, jos mies on muuttunut kovin erilaiseksi, kuin mitä hän oli suhteen alussa, mutta hän voi tosiaan olla luonteeltaan tuollainen ja kun kyse ei ole sentään mistään muita vahingoittavista piirteistä, niin hänellä on tosiaan oikeus olla sellainen kun on.

Minä arvostan miehessäni sitä, että hän viihtyy kotona ja tykkää touhuilla paljon lapsen kanssa. Ei sillä sitten niin väliä, jos hän ei järjestä kodin ulkopuolista ohjelmaa eikä ole hirveän innokas lähtemään minnekään, minä menen kavereiden kanssa, jos miestä ei kiinnosta.

Silloin kun on tyytymätön puolisoonsa, kannattaa miettiä kumpi on muuttunut, itse vai mies. Silloin kun mies alkaa ärsyttämään minua, keksin jotain kivaa tekemistä tai uuden harrastuksen itselleni ja sitten mies on taas ihan ok...

 

tuohan oli melkein niinku mun ajatuksista,sillä erotuksella,et ne seksihalut on poissa multa. ja mä en jaksa ukon koko aikaista vonkausta. haluthan ne tietysti on silläki,mut mua ei vain nappaa.
meillä kyllä on ne touhut ollu aikasemmin hyvät,ottaa mut huomioon ja noin.mut kahen alle 3-vuotiaan kans ku päivät oon yksin ja hoidan siihen kodin ja eläimet,nii ei vaan jaksa ees ajatella sänkypuuhia.

 

Mies on siis aina ollut samanlainen? Hankalaksi menee, jos hän ei koe tarvetta muuttua, eikä pidä suhdetta huonona, mutta sinä olet monella saralla tyytymätön.

Ihan suhteen alussa seksiä oli enemmän, niin kuin kai suurimmalla osalla on.

Minä olen yrittänyt ymmärtää, kannustaa, kehottaa (miehen toiveesta myös muistuttaa asioista jotta hän tekisi niitä), olen myös yrittänyt antaa olla. Mutta se menee helposti minulla siihen, että jos yritän tyytyä, alan elää omaa elämääni ja sitten sattuu kun huomaa, että mies ei oikeastaan edes huomaa eroa entiseen. Hän vain jatkaa tyytyväisenä omaa tapaansa elää meidän perheessä.

Minä en ole kauhean viehättävä nainen, ja joskus mietin että luottaako mies siihen ettei minua kukaan muukaan tule haluamaan enää lasten saannin ja lihomiseni jälkeen. Haluan tehdä itselleni jotain, mutta kotiäitiys ja arjen pyöritys ja asioista huolehtiminen ja murehtiminen vie tälläkin hetkellä kaikki voimani. Ihan oikeasti tiedän, että nytkin voisin olla tuossa lattialla tekemässä vatsalihasliikkeitä, mutta kun en jaksa. En kerta kaikkiaan jaksa. Kaikki tämä johtaa siihen, että olen joskus kärttyisä ja nykyään aika iloton. Mies vetoaa minun mielentiloihini että ei siksi halua kanssani. Siitä taas tulee minulle entistä pahempi olo, että kaikki on minun syytäni: minä olen epähaluttava, minä en osaa tyytyä... minäminäminä.

 

Lyhyesti:

* Normaalilla tunne-elämällä varustettu ihminen ei voi olla onnellinen liitossa, jossa hänen puolisonsa on onneton. Yleensä kun se onnellisuus vaatii sen että tietää rakkaansakin olevan onnellinen. Jos miestäsi ei yhtään häiritse se että olet kertonut olevasi onneton, on hän joko tunnekylmä paska tai sitten hän ei välitä sinusta pätkääkään.

* Mies on ilmeisesti aina ollut tuollainen, eikä hän itse koe tarvetta muutokseen. Siis usko pois, hän ei tuosta tule mihinkään muuttumaan. Sinun pitää päättää voitko ja haluatko elää loppuikäsi tuollaisessa "suhteessa" (lainausmerkeissä siksi, että minusta tuo ei täytä kyllä suhteen tuntomerkkejä, mieshän on vain yksi lapsi lisää perheessäsi).

* Sinä et ole rikkomassa lasten kotia yksin, vaan miehellä on täsmälleen yhtä suuri vastuu parisuhteenne tilasta. Koska sinä yrität tehdä sille jotain ja hän ei, on päävastuu mahdollisesta erosta hänellä. Hän on siis itse rikkomassa perhettänne, et sinä. Hänellä olisi ratkaisun avaimet, eikä hän voi vedota vain siihen että "hän nyt on tällainen". Jos hän aidosti on tuollainen, eli ihminen joka ei välitä pätkääkään siitä että hänen kumppaninsa on onneton, miksi ihmeessä haluat olla sellaisen ihmisen kanssa?

* Hänen hyvä isyytensä ei ole kiinni siitä oletteko parisuhteessa vai ette.

Mitä tekisin: miettisin tarkkaan mitä asioita itse tarvitsen parisuhteelta. Sitten laskisin 1+1 saanko ne mieheltä vai en. Jos en, ja asiat ovat sellaisia joista tiedän että niitä ilman en voi enkä halua elää, eroaisin. Mies voi olla hyvä isä senkin jälkeen, eikä sinun tarvitse hoitaa yhtä ylimääräistä aikuista lasta.

 

Oletko n 30vuotias?

Mulle tuli tuollainen olo muutama vuosi sitten. On kuin kirjottaisit minun elämästäni ja tunteistani silloin. Jälkeenpäin tajuan, että kyse oli enemmän minun ikäkriisistäni kuin miehestäni. Minulle tuli valtava tarve tulla arvostetuksi ja halutuksi. Enää ei riittänyt se, mikä aiemmin oli riittänyt.

Minä lopulta ihastuin toiseen mieheen, mutta en koskaan tehnyt asialle mitään. Ja se toinen mies ei siis asiasta tiennyt. Aloin pitää itsestäni parempaa huolta, pukeuduin kauniisti, laitoin itseni nätiksi. Muutenkin koko olemukseni muuttui ja mies huomasi muutoksen. Hän huolestui. Kerroin ihastuksestani ja siitä kuinka koen itseni täysin itsestään selvyydeksi tässä suhteessa hänen kanssaan. Tällä kertaa mies kuunteli. Puhuimme ja puhuimme. Me molemmat päätimme alkaa panostamaan suhteeseemme. Ja intohimo palasi. Sitä riittää edelleen. Emme enää aio luisua siihen passiiviseen tilaan missä olimme.

Yrittäkää puhua!

 

Mihin alunperin rakastuit?

Sitä voisi nyt ihan ensiksi miettiä, ja yrittää kaivaa mielessään pinnalle ne hyvät asiat toisessa.

Ehkä vähän oletkin myös sellainen, että sinulle sopii kumppaniksi mies joka ei liikaa hallitse ja pyri päsmäröimään sinua ja elämääsi. Ratkaisu tämänhetkiseen ahdistuneisuuteesi löytynee sinusta itsestäsi. Mieti mitä elämässä muuta haluat: on lapset, on parisuhde, on koti. On sosiaalisia suhteita. Ehkä tarvitset uusia tuulia harrastuksen tai urakehityksen muodossa. Ei kaikki maailman tyydytys tarvitse tulla läheisistä ihmissuhteista. Vai?

Kunnianhimosi ja energiasi potkii seiniä. Ei se miehen vika ole.

 

Ihan suhteen alussa seksiä oli enemmän, niin kuin kai suurimmalla osalla on.

Minä olen yrittänyt ymmärtää, kannustaa, kehottaa (miehen toiveesta myös muistuttaa asioista jotta hän tekisi niitä), olen myös yrittänyt antaa olla. Mutta se menee helposti minulla siihen, että jos yritän tyytyä, alan elää omaa elämääni ja sitten sattuu kun huomaa, että mies ei oikeastaan edes huomaa eroa entiseen. Hän vain jatkaa tyytyväisenä omaa tapaansa elää meidän perheessä.

Minä en ole kauhean viehättävä nainen, ja joskus mietin että luottaako mies siihen ettei minua kukaan muukaan tule haluamaan enää lasten saannin ja lihomiseni jälkeen. Haluan tehdä itselleni jotain, mutta kotiäitiys ja arjen pyöritys ja asioista huolehtiminen ja murehtiminen vie tälläkin hetkellä kaikki voimani. Ihan oikeasti tiedän, että nytkin voisin olla tuossa lattialla tekemässä vatsalihasliikkeitä, mutta kun en jaksa. En kerta kaikkiaan jaksa. Kaikki tämä johtaa siihen, että olen joskus kärttyisä ja nykyään aika iloton. Mies vetoaa minun mielentiloihini että ei siksi halua kanssani. Siitä taas tulee minulle entistä pahempi olo, että kaikki on minun syytäni: minä olen epähaluttava, minä en osaa tyytyä... minäminäminä.

Minä kehottaisin hankkimaan kodin ulkopuolisia virikkeitä siinä määrin missä se on mahdollista noin pienten lasten kanssa. Töihin paluukin voisi virkistää mieltä. Olisi hyvä jos sinun itsetuntosi ei olisi miehesi huomiosta kiinni vaan voisit kokea muutenkin olevasi viehättävä nainen ja mukava ihminen. Minäminästä... sen verran itsekäs kannattaisi olla, että huolehtisi itsestään ja koittaisi tehdä oman ulkonäön ja hyvinvoinnin eteen kaiken minkä vaan jaksaa. En minäkään kotona punnertaisi yhtään ainutta kertaa, mutta koittaisin sinuna keksiä jonkun mukavan liikuntaharrastuksen jossain ihmisten ilmoilla tai sitten menisin kampaajalle ja vaatekaupoille itseäni piristääkseni. Onko sinulla mitään harrastuksia tai intohimon kohteita elämässä? Vaikka ei aina pääsisi toteuttamaan itseään, haaveilla ja suunnitella aina voi...

 

Lisään vielä sen, että vaikka joku voi hyvin sietää tuollaista aikuista lasta joka ei ota mistään vastuuta, ei sinun tarvitse sitä sietää. Kullakin on omat mieltymyksensä sen suhteen mitä kumppanilta tarvitsee, eikä sinun tarpeissasi ole mitään väärää. Et ole väärässä, kun haluat aikuisen kumppanin joka ottaa myös asioista vastuuta.

 

Minä tiedän jo nyt, etten voi elää loppuelämääni näin, että koen etten ole haluttu ja että minun kanssani ei oma-aloitteisesti voi tehdä mitään. Mies ei ole mustasukkainen, ja minä taas mietin oikeastaan, että olenko suhteessa näin vain loppuelämäni yksin.

Tänäänkin olen menossa käymään "kylillä" ystävääni tapaamassa, se on läpsystä vaihto ovella ja mies tulee kotiin, minä lähden. Mies varmaan hymyilee ja sanoo että pidä hauskaa. Hän ei halaa, ei koske, ei suukota. Töihin lähtee joka aamu koskematta minuun edes. Kaikki nämä ovat pikku juttuja kuulemma, joita hän kuitenkin kuulemma yrittää parantaa. Jännä vain, kun olen kohta kaksi vuotta odottanut parannusta ja itse yrittänyt olla hyvä.

Ja ihan todella haluaisin kuulla, mitä mieheni ajattelee. Että jättääkö hän ajatuksensa vain kertomatta ajatellen että parempi näin kuin isoissa riidoissa vai ajatteleeko hän todella kuten ajattelee. Haluaisin kuulla suoraan myös sen, että en viehätä häntä ja että se joku tunne on hävinnyt vain.

Mies ajattelee avioeroa isona epäonnistumisena, hänen suvussaan kukaan ei ole eronnut.

 

Huh kun tuntuu tunnevammaiselta tuon nimimerkin Tunnevammaiset teksti.

Että oikein laske ominaisuudet ja mieti nyt tarkkaan saatko mitä haluat ja tarvitset.

Ettei vaan se MIES olis mikään tunnevammainen. No, yksi tunnevammainenhan liitossa on jo varmaan tarpeeksi...

 

Sun mies on homo, mutta ei uskalla tulla kaapista.

 

Minä muuten käyn säännöllisesti kampaajalla ja pukeudun aina niin, että on hyvä olla. Verkkareita en edes omista. Minulla ei ole työpaikkaa mihin palata, mutta lapset ovat menossa syksyllä hoitoon päiväkotiin ja minä alan etsiä suuntaa elämälle. Ehkä aion vähän levätä myös.

Kyllä mietin syksyä niin, että "alan elää". Mielenkiinnon kohteeni on kirjoissa, maalaamisessa ja sellaisessa, mikä liittyy kotiin. En silti ole tylsä ihminen, haluaisin käydä konserteissa ja teatterissa ja käynkin - muiden kuin oman mieheni kanssa. Ja hän taas on se, jonka kanssa haluaisin enemmän tehdä asioita ja kokea. Ja tuntuu jotenkin kurjalta että minun pitäisi saada ulkopuolista ihailua jos mieheni ei sellaista ilmaise. No, en saa.

 

Ai sarjassamme kulttuurirouva, jota mies elättää töissä käymällä.

Ehkä auttaisi tilannetta, jos kantaisit oman osasi taloudellisesta vastuusta.

 

Oli kuin olisin itse kirjoittanut. Miestä ei vaan kiinnosta. Lapset on toki
Tärkeitä, mutta meidän suhteeseen panostaminen on nolla! Mä yritän ja yritän ja nyt on alkanut
Riittää...

 

Minä en ole kauhean viehättävä nainen, ja joskus mietin että luottaako mies siihen ettei minua kukaan muukaan tule haluamaan enää lasten saannin ja lihomiseni jälkeen. Haluan tehdä itselleni jotain, mutta kotiäitiys ja arjen pyöritys ja asioista huolehtiminen ja murehtiminen vie tälläkin hetkellä kaikki voimani. Ihan oikeasti tiedän, että nytkin voisin olla tuossa lattialla tekemässä vatsalihasliikkeitä, mutta kun en jaksa. En kerta kaikkiaan jaksa. Kaikki tämä johtaa siihen, että olen joskus kärttyisä ja nykyään aika iloton. Mies vetoaa minun mielentiloihini että ei siksi halua kanssani. Siitä taas tulee minulle entistä pahempi olo, että kaikki on minun syytäni: minä olen epähaluttava, minä en osaa tyytyä... minäminäminä.

Lue itse ajatuksella tämä tekstisi.

Kerrot, että et itsekään ole kovin tyytyväinen ulkonäköösi.

Äitiys ja kodinhoito vievät voimasi.

Olet toisinaan iloton ja kärttyisä.

Minä alottaisin muutoksen itsestäni. Mitä voisin tehdä itselleni, että olisin tyytyväinen omaan ulkonäkööni? Mistä saisin lisää energiaa arkeen? Mikä toisi iloa elämääni?

Kun olet ratkaissut nuo asiat ensin itse, tarkastele vasta sitten parisuhteesi tilaa. Kukaan toinen ei voi tehdä sinua onnelliseksi.

 

[QUOTE="huoh";28654771]Huh kun tuntuu tunnevammaiselta tuon nimimerkin Tunnevammaiset teksti.

Että oikein laske ominaisuudet ja mieti nyt tarkkaan saatko mitä haluat ja tarvitset.[/QUOTE]

Miksi mielestäsi on tunnevammaista pohdiskella mitä parisuhteeltaan haluaa, ja sitten verrata sitä siihen mitä saa? Pitäisikö elämässä ja suhteissa vain "haahuta", ja epämääräisesti ehkä enintään huomata olevansa joko onnellinen tai onneton? Ehkä otit liian kirjaimellisesti sen "laske 1+1" kohdan?

Minusta on erittäin tervettä tutkistella itseään, ja tietää mitä suhteeltaan aidosti haluaa. Sen jälkeen pystyy paljon paremmin tarkastelemaan omaa liittoaan (tai esim. treffikumppania kun miettii tuleeko suhteesta mitään), kun selkeästi voi sanoa mitä haluaa, ja mitä saa tai jää saamatta.

Liian moni tekee päätöksiä sen hetkisen tunnetilan, yhteiskunnan normien tai vaikka vanhempien sanomisten perusteella, sen sijaan että ratkaisut pohjaisivat tunteiden lisäksi myös faktoihin. On erittäin hyväksi tunnistaa ja tunnustaa ne asiat, jotka itselleen ovat show stoppereita ja joita ei voi sietää (oli se sitten jonkin asian puute tai olemassaolo).

 

Kyllä minä haluan piristyä ja aionkin. Ja elän elämääni. Mutta tuoko se miestäni yhtään intohimoisemmaksi? Varaako hän meille ravintolapöydän ihan itse ja järjestää lapsenvahdin?

Ajattelen jotenkin kierosti että sitten jos ja kun tästä hoikennun ja löydän oman suuntani ja palaudun pienten lasten aiheuttamasta väsymyksestä, mies saa vielä enemmän kuin nyt. Mutta muuttaako se häntä?

En pidä häntä vastuullisena koko onnestani, mutta hän pitää minua vastuullisena monestakin asiasta.

 

Minustakin on tervettä pohdiskella itseään, suhtautumistaan ja elämäänsä. Mitä siltä saa ja mitä sille antaa.

Narsistiselta ja tunnevammaiselta kuulostaa rakkaudeton ominaisuuksien laskeminen, plussaaminen ja miinustaminen, vailla eettistä pohdintaa, vastuun tunnetta, lojaliteettia ja rakkautta, ei vain rakkauden saamisen nimissä vaan myös oman rakastamisen nimissä.

Ihan kuin parisuhde olisi game taso 1, 2 ja 3? Pisteet 50, 100 tai 1000 tai sitten game over.

 

Kyllä minä haluan piristyä ja aionkin. Ja elän elämääni. Mutta tuoko se miestäni yhtään intohimoisemmaksi? Varaako hän meille ravintolapöydän ihan itse ja järjestää lapsenvahdin?

Ei varmasti muuta miestä mitenkään, mutta ehkä sitten sinulla olisi itselläsi selkeämpi tulevaisuudenkuva ja päämäärät? On vaikea päättää mitä tekisi jos kaikki on "hajallaan", ja ehkä helpointa olisi aloittaa asioiden parantamisen itsestäsi?

Sen verta mitä miesten ajatusmaailmaa ymmärrän, oletan että miehesi ajattelee suunnilleen näin: "Vaimo on hyvä kodinhoitaja ja äiti, enkä ole hänen kanssaan kovin onnetonkaan. On kiva kun joku hoitaa kaikki velvollisuudet, mitä nyt välillä vähän mäkättää. Ja sitäpaitsi avioliitosta ei erota, niin vain ei tehdä. Mikäs tässä ollessa, tällaistahan se avioelämä on."

Jos hän rakastaisi sinua ja haluaisi olla sinun kanssasi (siis sinun vuoksesi, ei siksi että ero ei tule vaan kysymykseen), käyttäytyisikö hän noin? Kieltäytyisikö hän silloin eroajatuksista sanoen "ajattele lapsia"?? Ilmeisesti hänelle ei tullut edes mieleen mainita että HÄN ei halua luopua sinusta...

 

[QUOTE="huoh";28654875]Minustakin on tervettä pohdiskella itseään, suhtautumistaan ja elämäänsä. Mitä siltä saa ja mitä sille antaa.

Narsistiselta ja tunnevammaiselta kuulostaa rakkaudeton ominaisuuksien laskeminen, plussaaminen ja miinustaminen, vailla eettistä pohdintaa, vastuun tunnetta, lojaliteettia ja rakkautta, ei vain rakkauden saamisen nimissä vaan myös oman rakastamisen nimissä.

Ihan kuin parisuhde olisi game taso 1, 2 ja 3? Pisteet 50, 100 tai 1000 tai sitten game over.[/QUOTE]

Joo, eli otit liian kirjaimellisesti. Älkää lukeko toisten vastauksia kuin piru raamattua, hyvät ihmiset.

 

Ilmeisesti hänelle ei tullut edes mieleen mainita että HÄN ei halua luopua sinusta...

Ei hän tätä sano, ellen itse sitä kysy

Juuri noin pelkään hänen ajattelevan. Että kaikki menisi liian hankalaksi (hänen kannaltaan) jos lähtisin. Asunto pitäisi hänen vaihtaa pienempään ja niin edelleen. Lasten kanssa hän viihtyy, ottaa mukaan heitä. Mutta hän ei ymmärrä, miksi minä haluaisin välillä olla ihan yksin. Tai miksi nyt aina vaan enemmän ja enemmän olen kiukkuinen ja väsynyt kaikkeen.

Eroajatus saa hänet suunniltaa tosiaan. Hän menee ihan lukkoon ja poistuu paikalta. Se ei varsinaisesti tuo minulle sitä kuvaa, että hän haluaisi juuri minun kanssa olla, vaan että minä olen kodinhoitaja eikä tietenkään kukaan luovu saavutetuista eduistaan helpolla.

Ja siitä seksielämästä. Joskus haaveilin, että hän vain tulisi ja ottaisi minut. Mutta ei, ei koskaan.

 

Kyllä minä haluan piristyä ja aionkin. Ja elän elämääni. Mutta tuoko se miestäni yhtään intohimoisemmaksi? Varaako hän meille ravintolapöydän ihan itse ja järjestää lapsenvahdin?

Ajattelen jotenkin kierosti että sitten jos ja kun tästä hoikennun ja löydän oman suuntani ja palaudun pienten lasten aiheuttamasta väsymyksestä, mies saa vielä enemmän kuin nyt. Mutta muuttaako se häntä?

En pidä häntä vastuullisena koko onnestani, mutta hän pitää minua vastuullisena monestakin asiasta.

Et tainnut vastata siihen, onko miehesi muuttunut oleellisesti (seksikertoja lukuunottamatta). Joku hänessä on vedonnut sinuun ja mahdollisesti jopa sellaiset ominaisuudet, joita inhoat nyt. En tiedä paraneeko silloin tilanne vaihtamalla. Varaudu siihen, että jos löydät uuden miehen, hän saattaa alkaa suhteen vanhennuttua tuntua erilaiselta kuin mitä alussa oli ja ihan oikeastikin monen ihmisen aktiivisuus laskee parisuhteen vanhettua. Minusta on ihan ymmärrettävää, että alussa tulee uuden kumppanin kanssa käytyä enemmän erilaisissa paikoissa ja kokeiltua kaikenlaista uutta. Kurjaa tietysti jos toista ei kiinnosta oikein mikään virike enää.

 

Laskepa ( ), kuinka moni todiste puhuu sen puolesta että

a) Mies on kanssasi koska rakastaa sinua ja haluaa viettää elämänsä juuri Sinun kanssasi
b) Mies on kanssasi koska olet hyvä taloudenhoitaja ja äiti ja kunnolliset ihmiset eivät eroa

Se vaihtoehto, joka saa eniten osumia, on aina todennäköisemmin se joka on totta. Kuulostaa siltä että kaikki mitä mies tekee ja sanoo puhuu vaihtoehdon B puolesta, ja mikään ei A:n puolesta. Ikävä kyllä.