Ahdistunut Alisa
Olen aika loppu jo tähän tilanteeseen, jossa siis minua suoraan sanoen kyrsii miehen haluttomuus seksielämässä ja aloitteettomuus muuten.
Miehellä on kaikki hyvin ja "hän vain on tällainen".
Minä olen ääriäni myöten kyllästynyt olemaan se, joka viimekädessä päättää, huolehtii lasten päivärytmeistä, lääkäreistä, kyläilyistä, ruoanlaitosta, siivouksesta. Mies kyllä tekee omia juttujaan, fiksaa pihaa ja taloa ja käy sukulaisilla lasten kanssa. Hän siivoaa, jos kehotan tekemään niin. Hän tekee ruokaa kerran kuussa kun ensin olen monta kertaa pyytänyt: keittää purkkihernekeittoa ja sanoo, että tämä on se minkä hän osaa, ota tai jätä. Hän ei ehdota yhteistä leffailtaa, ei ulkona syömistä, ei mitään. Minä jos ehdotan, kaikki käy. "Ihan kiva on mennä syömään mutta minusta on kiva olla kotonakin". "Ihan sama, mennään vain". Mies kyllä sanoo nauttivansa seurastani, mutta saattaa myös ravintolaillallisen jälkeen todeta että kallista oli, nyt suoraan kuukausi makaronia. Eikä ymmärrä, miksi minulle tulee tuollaisista kommenteista paha mieli.
Seksielämä, joo... miehelle riittää seksi kerran kahdessa viikossa. Hän ei ole kokeilunhaluinen, ei intohimoinen eikä hän syty yleensä mistään, mitä yritän. Itsetuntoni on jo aika palasina tämän suhteen, eikä omaa oloani auta kun muistan, miten kahdessa aikaisemmassa suhteessa ongelmista huolimatta eksät sentään halusivat minua ja näyttivät sen myös. Mies sanoo, että haluaa mutta ei tee asian eteen mitään muuten kuin sen kaksi kertaa kuussa kun ollaan jo valmiiksi sängyssä Muualla ei meillä seksiä sitten harrastetakaan.
Jos väläytän erosta, mies raivostuu ja menee lukkoon, sanoo vain että haluan rikkoa lapsilta (kaksi lasta, 2v ha 4v) kodin. En tiedä enää mitä tehdä. Mies suuttuu ja sanoo, että miksi en vain voisi olla tyytyväinen? Enkä minä tiedä, miksi en voi olla. En vain ole.
Olen ihan umpikujassa ja ahdistaa. En halua rikkoa lasten kotia, mies on hyvä isä ja hänen kanssaan oli ainakin ennen mukavaa ennen kuin aloin ahdistua siitä että minä teen kaiken ajatustyön. Mitä minä teen? Mitä sinä tekisit?
Miehellä on kaikki hyvin ja "hän vain on tällainen".
Minä olen ääriäni myöten kyllästynyt olemaan se, joka viimekädessä päättää, huolehtii lasten päivärytmeistä, lääkäreistä, kyläilyistä, ruoanlaitosta, siivouksesta. Mies kyllä tekee omia juttujaan, fiksaa pihaa ja taloa ja käy sukulaisilla lasten kanssa. Hän siivoaa, jos kehotan tekemään niin. Hän tekee ruokaa kerran kuussa kun ensin olen monta kertaa pyytänyt: keittää purkkihernekeittoa ja sanoo, että tämä on se minkä hän osaa, ota tai jätä. Hän ei ehdota yhteistä leffailtaa, ei ulkona syömistä, ei mitään. Minä jos ehdotan, kaikki käy. "Ihan kiva on mennä syömään mutta minusta on kiva olla kotonakin". "Ihan sama, mennään vain". Mies kyllä sanoo nauttivansa seurastani, mutta saattaa myös ravintolaillallisen jälkeen todeta että kallista oli, nyt suoraan kuukausi makaronia. Eikä ymmärrä, miksi minulle tulee tuollaisista kommenteista paha mieli.
Seksielämä, joo... miehelle riittää seksi kerran kahdessa viikossa. Hän ei ole kokeilunhaluinen, ei intohimoinen eikä hän syty yleensä mistään, mitä yritän. Itsetuntoni on jo aika palasina tämän suhteen, eikä omaa oloani auta kun muistan, miten kahdessa aikaisemmassa suhteessa ongelmista huolimatta eksät sentään halusivat minua ja näyttivät sen myös. Mies sanoo, että haluaa mutta ei tee asian eteen mitään muuten kuin sen kaksi kertaa kuussa kun ollaan jo valmiiksi sängyssä Muualla ei meillä seksiä sitten harrastetakaan.
Jos väläytän erosta, mies raivostuu ja menee lukkoon, sanoo vain että haluan rikkoa lapsilta (kaksi lasta, 2v ha 4v) kodin. En tiedä enää mitä tehdä. Mies suuttuu ja sanoo, että miksi en vain voisi olla tyytyväinen? Enkä minä tiedä, miksi en voi olla. En vain ole.
Olen ihan umpikujassa ja ahdistaa. En halua rikkoa lasten kotia, mies on hyvä isä ja hänen kanssaan oli ainakin ennen mukavaa ennen kuin aloin ahdistua siitä että minä teen kaiken ajatustyön. Mitä minä teen? Mitä sinä tekisit?