Tuli mieleen, että aloittajan kohdalla ahdistus saattaa liittyä siihen, että hänellä on tarve kasvaa omaksi erilliseksi itsekseen mutta hän ei hahmota tätä tarvetta osana normaalia kasvua, ilman että se on merkki siitä että asiat ovat huonosti. Nyt hän puhuu itsestään pelkästään suhteessa toisiin: mieheen ja sukulaisiin ja mahdolliseen uuteen mieheen. Ei ihme, jos ahdistaa, jos näkee että ne omat tarpeet ja toiveet on noin riippuvaisia toisista ihmisistä, heidän ajatuksistaan ja vireystasostaan.
Aikuisen on kuitenkin opittava piirtämään ne omat rajat. Ottamaan vastuun omista tunteistaan. Haettava se oma tila. Mikä ei tosiaan tarkoita eroa. Kun ymmärtää oman tilan tarpeen, ymmärtää myös sen miehen tarpeen palautua päivän kuormituksesta omassa tilassaan, omassa kodissaan, omissa jutuissaan. Ilman että tuntee, että se on jotenkin itseltä pois.
Sen sijaan, että keskittyy siihen, mitä mies ei ole, voisi kokeilla keskittyä siihen, mitä itse on. Millainen ihminen. Miksi reagoi asioihin kuten reagoi. Miksi haluaa mieluummin vältellä ja ahdistua siitä välttelystä, kuin kohdata asiat vastuullisesti ja kantaa vastuun siitä miten itse toimii. Siellä jossain mielen perällä on jotain tärkeää oivallettavaa.
Toisen ihmisen kautta ei voi elää. Ei vain voi. Täytyy elää omaa elämää, nähdä ystäviä, matkustella, harrastaa. Jos ei sitä tee, niin on täysin hyödytöntä syyttää siitä miestä, koska miehellä on eri tarpeet. On kohtuutonta odottaa, että mies huolehtii sekä omat tarpeensa, että puolisonkin tarpeet. Harvalla on voimia sellaiseen.
