Avioehto kyllä vai ei

[pit.]

Jostain kumma syystä avioehdon laatiminen tuntuu kauhean vastenmieliseltä. Kuten ei kukaan muukaan, en ole naimisissa erotakseni. Avioehdon laatiminen tuntuu pirujen maalaamiselta seinille.

Eron tapahtuessa minulla olisi paljon enemmän menetettävää kuin miehelläni.
Jos kuitenkin pahin skenaario toteutuisi, eroaisimme ja mieheni vaatisi minulta tasinkoa, niin se olisi mielestäni huvivero sitä, että tein typerän virhearvion kun menin naimisin idiootiksi osoittatutuvan kanssa. Näin haluaisin asian ajatella. Toisaalta olisin aikamoisessa liemessä ja joutuisin ottamaan lainaa maksaakseni hänet ulos. En vaan millään pysty uskomaan, että oli hänellä oikeus tai ei, että mieheni alentuisi moiseen. Jos alentuisi, niin melkeinpä tosiaan siitä ilosta kannattaisi vaikka maksaa, että pääsee hänestä eroon.

Mieheni on avioehdon kannalla, ei halua kuulemma edesa antaa pienintäkään vaikutelmaa siitä, että pyrkisi hyötymään missään vaiheessa.

Mitä ihmettä minulle on tapahtunut, ennen olin avioehdon kiihkeä kannattaja ja suosittelin sitä aina ja kaikille.

Puhukaa mulle järkeä, maalatkaa kauhukuvia ja haukkukaa tolvanaksi.

 

[Gilmoren tyttö]

Parempi katsoa kuin katua!!! Me emme tehneet avioehtoa, ja siitä kärsin edelleen nyt, pian kymmenen vuotta avioeron jälkeen! Eli suosittelen lämpimästi, että teet avioehdon.

 

[Eronnut]

Olen ollut kerran naimisissa. Avioehtoa ei ollut. Menetin erossa aika paljon omaisuuttani ja jouduin isolta osin aloittamaan tyhjän päältä. Tuntui aika katkeralta, että otan uudelleen isot lainat niskaan, kun olin jo entisiä saanut kivasti maksettua pois. Eron myötä olin tiukemmalla asuntolainan ja yhteishuoltajuudessa olevien lasten kanssa kuin mitä olin 20+ ikäisenä opiskelijana.

Erosta myös opin sen, että vaikka sitä ennen asiat olivat menneet ihan kivasti ja luotin (ex)mieheen todella paljon, niin stressaavassa, repivässä erotilanteessa kumpikin (siis myös minä itse!) käyttäydyimme arvaamattomasti. Siinä heitettiin tarkoituksella lokaa toisen niskaan ja käyttäydyttiin pahemmin kuin olisin osannut kuvitellakaan. En todellakaan olisi uskonut, että kuukausia kestäneessä erosotkussa kumpikin osoittautui ahneeksi, häikäilemättömäksi petturiksi. Kun on tarpeeksi ahdistunut ja oma maailma on sekaisin, niin sitä näköjään pystyy pettämään, valehtelemaan ja huijaamaan.

Oman kivuliaan eroprosessin läpikäyneenä olen tajunnut, että avioehto pitäisi ehdottomasti ottaa. Eiköhän lähes jokainen mene naimisiin sillä periaatteella, että vasta kuolema erottaa, mutta silti puolet suhteista päätyy eroon. Tajusin myös, että vaikka HALUAA pitää suhteen kasassa ja asiat menevät ihan mukavasti, niin silti ei voi olla täysin varmaa, etteikö jompi kumpi matkan varrella esim. rakastu työkaveriin ja kaverin siskoon/veljeen, vaikkei edes haluaisi. Tunteitaan kun on vaikea hallita.

Isäni kuoli pian eroni jälkeen. Näin jälkikäteen ajatellen olisi ollut raskasta, jos isä olisikin kuollut pari kuukautta aiemmin, jolloin avioehdon puuttuessa olisin menettänyt isäni omaisuutta siksi, että puolet saa (ex)mies, josta ero ei ole vielä selvä. Joskus saattaa menettää itselle rakkaan lapsuudenkodin, kesämökin tai ihan vaan irtainta, josta ei haluaisi luopua.

Minusta avioehto ei ole mikään epäluottamuslause toista kohtaan, vaan se on ainoastaan rutiini ihan niinkuin normaalissa parisuhteessa hoidetaan vakuutusasioita, auton katsastuksia jne. Sinänsä jännä juttu, että omaisuutta ollaan kyllä valmis vakuuttamaan ja ehkä hankitaan asuntoon murtohälytysjärjestelmiä jne, mutta harva kuitenkaan huolehtii tärkeimmästä asiasta eli ihmisistä.

 

[pit.]

Kiitos kommenteista, tuli paljon ajattelemisen aihetta..

 

[tuli.]

Hyvä huomio tuo omaisuuden vakuutus. Avioehtohan on halpa vakuutus kaiken varalle, eikä sitä edes tarvitse maksaa kuin kerran. En usko, että omaisuuteni tuhoutuu esim tulipalossa... mutta kaiken varalta on vakuutukset ajantasalla jatkuvasti.

 

[just.]

Minusta avioehto ei ole mikään epäluottamuslause toista kohtaan, vaan se on ainoastaan rutiini ihan niinkuin normaalissa parisuhteessa hoidetaan vakuutusasioita, auton katsastuksia jne. Sinänsä jännä juttu, että omaisuutta ollaan kyllä valmis vakuuttamaan ja ehkä hankitaan asuntoon murtohälytysjärjestelmiä jne, mutta harva kuitenkaan huolehtii tärkeimmästä asiasta eli ihmisistä.

Niinpä, mun mielestä on hyvin sanottu et avioehto on kuin turvavyö. Ei kukaan tahallaan aio kolaria ajaa, mutta siltä varalta että niin käy se on hyvä olla olemassa.

 

[poikkeava]

Olen varmaan outo ilmiäö mutta aikoinaan en olisi halunnut avioehtoa, vaimoni halusi, ja se tehtiin. Olin häntä varakkaampi ja parempi tuloinen. Reilusti.

Elämä heitteli, meni osat toisinpäin. Vaimostani tuli varakas ja minusta köyhä. Kaiken lisäksi ajauduttiin eroon. Minun syy, vaimo väittää edelleen.

Kovaan ääneen hän kuitenkin mainostaa että ilman avioehtoa olisin kyninyt hänet erossa putipuhtaaksi. Samaan hengenvetoon hän myös mainostaa ja että olin ollut avioehtoa vastaan kun olin halunnut varmistaa elämäni siipeilijänä.

Joten olen avioehdon kannalla nykyään. Ei pääse kukaan perästäpäin haukkumaan mitenkään.

 

[Balicasag]

Mina ajattelen niin, etta eihan kukaan henkivakuutustakaan ottaessa suunnittele kuolevansa. Avioehto on kuin vakuutus ja tiedan omalta osaltani, ex-perheen suurempituloisena, maksaneeni ensin kaikesta hankitusta suurimman osan ja sitten viela erotessa toiseen kertaan. En olisi ikina uskonut entisen puolisoni muuttuvan avioerotilanteessa ahneeksi verenimiaksi. Ehkapa hanen paatoksiinsa vaikuttivat lakimies-poikaystavan neuvot siita, etta kuinka paljon voi pyytaa ja rahastaa millakin verukkeella. No, ennen nykyista aviolittoani tein avioehdon, enka olisi edes suostunut avioon ilman avioehtoa.

 

[vähän eri asia kuitenkin]

Mina ajattelen niin, etta eihan kukaan henkivakuutustakaan ottaessa suunnittele kuolevansa...

Hei c'moon. Jokainen TIETÄÄ kuolevansa ja ottaa sen juuri siksi KUN kuolee. Se otetaankin perillisiä varten. Sitäpaitsi henkivakuutukseen kuuluu myös vakuutus pysyvän vamman osalta, koska elämä jatkuu, ja siltä osin se on itseä varten.

Moni avioliitto sen sijaan päätyy vasta kuolemaan. Monen mielestä silloin on sama miten perilliset omaisuuden jakavat (eli lain mukaan), ja moni ajattelee että siinä tilanteessa kaikki saakin olla yhteistä lesken elämän turvaamiseksi.

 

[semmosesti]

Naimisiinmeno on jo itsessään taloudellinen järjestely. Ei se avioehto siinä kummempi ole. Jos rahojen uudelleenjärjestely ei kiinnosta, niin silloin on hyvin vähän syitä mennä naimisiin. Rakkaus on samaa ilman sormuksia ja hääjuhliakin. Taloutta sillä liitolla turvataan eikä parisuhdetta. Hurskastelua sanoa, että avioehto enää sen jälkeen pohdituttaa, onhan se omaisuudenjako ja yhteisiin varoihin ja velkoihin siirtyminen päätetty hääpäivää sopiessa. Joka ei ole valmis vannomaan että vasta kuolema erottaa, voi elää elämäänsä avoliitossa.

 

[vanhanainen]

Jos kuitenkin pahin skenaario toteutuisi, eroaisimme ja mieheni vaatisi minulta tasinkoa, niin se olisi mielestäni huvivero sitä, että tein typerän virhearvion kun menin naimisin idiootiksi osoittatutuvan kanssa. Näin haluaisin asian ajatella. Toisaalta olisin aikamoisessa liemessä ja joutuisin ottamaan lainaa maksaakseni hänet ulos.

En ymmärrä, miksi haluat ajatella niin keveästi. Huvivero. Kannattaa maksaakin että pääsee eroon.
Mitä oikein tarkoitat?
Koetko jotain syyllisyyttä tai ajatteletko, että sinun pitää avioehdottomuudella todistaa jotain jollekin? Ehkä miehellesi? todistaa, että olet urhea ja elät päivän kerralllaan? Että luotat ja rakastat?

On olemassa huijareita. Mutta huijarit eivät ole niitä jotka huijaavat, vaan huijattavat ihmiset itse huijaavat itsensä huijatuiksi.

Oletko lukenut niistä casanoovista, jotka ensin teeskentelevät etteivät ole rahan perään, ja sitten tulevat esittämään jonkun 10000 euron "pikkuvipin" jonka tarvitsisivat saada 24 tunnin kuluessa. Eivät ole muka tietääkseenskään että rouvalla on rahaa tilillään. Huijattava rouva sitten itse keksii, että no hänpä lainaa sen, kun hänellä on! Se on aina ihmisen oma idea kun tekee omaisuudellaan uhkarohkeita asioita.

Siinäkin on kyse siitä, että rouva ajattelee että "on se niin ihanaa tämä rakkaus, että vaikka veisi tuhkat pesästä niin kauppa kannattaa"

Ei sillä että miehesi nyt olisi huijari, varmasti kaukana siitä, mutta oletko ajatellut että tuo "huvivero" on se jonka kaikki puliveivattavat ovat valmiita maksamaan, mutta kun se summa sitten menee, eivät he koskaan kovin iloisia ole menetettyään omaisuutensa.

Avioehdon teko on senverran helppoa, ettei siitä kannata mitään ihmeellistä kysymystä tehdä itselleen. Ei sinun tarvitse todistaa rakkauttanne käyttäytymällä kuin hölmö. Tee vain avioehto ja lakkaa turhaan keskustelemasta siitä miehesi kanssa ja leikkimästä koko ajatuksilla. Pianhan siitä vasta tuleekin kunnon ongelma, kun joudutte rahasta puhumaan heti alkuun.

Nimet alle vain.

 

[pit.]

Naimisiinmeno on jo itsessään taloudellinen järjestely. Ei se avioehto siinä kummempi ole. Jos rahojen uudelleenjärjestely ei kiinnosta, niin silloin on hyvin vähän syitä mennä naimisiin. Rakkaus on samaa ilman sormuksia ja hääjuhliakin. Taloutta sillä liitolla turvataan eikä parisuhdetta. Hurskastelua sanoa, että avioehto enää sen jälkeen pohdituttaa, onhan se omaisuudenjako ja yhteisiin varoihin ja velkoihin siirtyminen päätetty hääpäivää sopiessa. Joka ei ole valmis vannomaan että vasta kuolema erottaa, voi elää elämäänsä avoliitossa.

No meille naimisiinmeno ei ole aihettanut mitään taloudellisiä järjestelyitä, emmekä ole menneet naimisiin uudelleenjärjestelläksemme rahojamme Rahoja voi tietysti käydä välillä pöyhimässä, etteivät vallan alimmeiset homehdu, mutta muuten niitä ei tarvitse sen kummemmin järjestellä.
Velkoja ei ole.

Vimeinen lauseesi kummastuttaa, eikös sillä mitätöidy kaikki edellinen sanomasi? Eli jos vasta kuolema erottaa, niin mitä väliä, tehdäänkö avioehtoa vai ei..

 

[pit.]

[/quote]

En ymmärrä, miksi haluat ajatella niin keveästi. Huvivero. Kannattaa maksaakin että pääsee eroon.
Mitä oikein tarkoitat?
Koetko jotain syyllisyyttä tai ajatteletko, että sinun pitää avioehdottomuudella todistaa jotain jollekin? Ehkä miehellesi? todistaa, että olet urhea ja elät päivän kerralllaan? Että luotat ja rakastat?

Siinäkin on kyse siitä, että rouva ajattelee että "on se niin ihanaa tämä rakkaus, että vaikka veisi tuhkat pesästä niin kauppa kannattaa"

Ei sillä että miehesi nyt olisi huijari, varmasti kaukana siitä, mutta oletko ajatellut että tuo "huvivero" on se jonka kaikki puliveivattavat ovat valmiita maksamaan, mutta kun se summa sitten menee, eivät he koskaan kovin iloisia ole menetettyään omaisuutensa.

Nimet alle vain.[/quote]

No raha on vaan rahaa.. en ole koskaan ottanut sitä niin kauhean vakavasti. Pitäisi varmaan.


Enpä tosiaan usko, että kauheasti surisin siinä tilanteessa rahan menettämistä, olisi varmaan muuta surtavaa tarpeeksi. Tietystikään en olisi valmis menettämään koko omaisuuttani, mutta eihän tässä nyt koko omaisuudesta olekaan kysymys.

Mutta varmasti olet oikeassa, kuten kaikki muutkin.

 

[pit.]

Mites tää lainaa- toiminto mulle rupes temppuilemaan

 

[vanhanainen]

Ei rahaa kannata ottaa vakavasti. Rahan menettäminen kylläkin kannattaa ottaa vakavasti.

 

[pit.]

Ei rahaa kannata ottaa vakavasti. Rahan menettäminen kylläkin kannattaa ottaa vakavasti.

Varmaan ihan varteenoettava neuvo Hyvä kun vähän pölytätte ajatuksiani

 

[been there, done that]

Naimisiinmeno on juridinen sopimus kahden ihmisen välillä, se ei oikeasti arjen tasolla muuta mitään. On helppoa peitellä tätä juridiikkaa romantisoimalla sitä lyhyttä hetkeä, mitä parin vihkiminen kestää.

Kukaan ei kyseenalaista vakuutusta, joka otetaan siltä varalta jos jotain sattuu. Avioehto on hieman vastaavanlainen 'vakuutus'.

Joitakin pelottaa se, että jos kumppani rakastuu toiseen... Niinkin voi tietenkin käydä, mutta todennäköisempää on, että toinen saattaa sairastua psyykkisesti. Neuvottele siinä nyt sitten sairaan ihmisen kanssa reilusta osituksesta... Tai pidä jotenkin puoliasi, jos oletkin se sairastunut.

Kaikki lähtevät avioliittoon vilpittömin haluin ja toivein. Kukaan ei vihkitilaisuudessa laskelmoi, että tietyn ajan jälkeen puolet toisen omasta on myös hänen. Avioliittolakiin pitäisi sisältyä avioehto automaattisesti, samalla tavoin kuin siinä on jo nykyään puolison elatusvelvollisuus. Avioehto ei myöskään ole mikään 'automaattisuoja'; jos liitto kestää kymmeniä vuosia, on mahdollista että toinen puoliso määrätään maksamaan tasinkoja silti, vaikka olisi avioehtokin.

Joten avioehdon merkitys vähenee vuosi vuodelta liiton kestäessä ja halutessaan sen voi purkaa kuten minkä tahansa juridisen sopimuksen.

 

[ööy?]

"Kaikki lähtevät avioliittoon vilpittömin haluin ja toivein. Kukaan ei vihkitilaisuudessa laskelmoi, että tietyn ajan jälkeen puolet toisen omasta on myös hänen."
- Niinkö? On elämä ja historia opettanut, ettei tuo pidä paikkansa.

"Avioliittolakiin pitäisi sisältyä avioehto automaattisesti, samalla tavoin kuin siinä on jo nykyään puolison elatusvelvollisuus"
- Onneksi ei sisälly. Avioliitto on kahden kauppa johon kumpikin tuo kaiken osuutensa, yhteisen osuuden ollessa kummallekin 50%. Ken ei sitä hyväksy, tehköön avioehdon.

"Joten avioehdon merkitys vähenee vuosi vuodelta liiton kestäessä.. "
- Tuon perustelut olisi kiva lukea ? Moni avioliitto loppuu liiton kestettyä 20 v ja enemmänkin. Juuri silloin avioehdolla nimenomaan on tehtävää, mikäli sellainen on tullut hankittua. Jollei, on mielestäni kylllä kohtuullista, että pitkissä liitoissa on jo pitkään tehty yhteisen elämän hyväksi niin paljon, että kummallekin kuuluisi puolet. Usein avioehto koskeekin ennen avioliittoja hankittuja omaisuuksia. Nekin on voineet muuttaa muotoaan yhteisen elämän varrella, joten sopimukset on tarpeen omaisuuksien jaossa (jos siis haluaa pitää kiinni siitä mitä ennen liittoa omisti, tai sen rahallisesta vastineesta).

 

[nainen 30+]

Niin ennen vanhaan tuo avioehto oli aikast turha, ellei sattunut toisella olemaan julmettoman rikas suku. Mutta yleisesti silloin mentiin avioon paljon nuorempana. Silloin harvemmin kummallekaan oli ehtinyt kertyä hirveästi omaisuutta. Hyvä kun joku autonrämä ja muutama huonekalu oli. Yhdessä omaisuus hankittiin matkan varrella ja silloin olikin reilua, että puoliksi menee kun erotaan. Ja jos ei sen suurempia perintöjäkään ollut kummallekkaan tulossa, etenkin jos oli vielä monta perillistä jakamassa pottia. Niin miksi silloin tekemään avioehtoja.

 

[täm on nykyaikaa]

Niin siis oikeesti ennen vanhaan perheessä mies kävi töissä, vaimo hoiti kodin ja lapset. Avioliitto oli toisenlainen yhteisyritys. Vielä kauemmin aikaa sitten erotessa nainen jäi puille paljaille, jossain välissä mies määrättiin maksamaan korvauksia erosta. Siis niinä aikoina kun akka oli hellan ja nyrkin välissä.

Sittemmin nainen on mennyt töihin ja naiselle siis mahdollisuus hankkia omaakin omaisuutta. Mukaan on tullut myös kummankin muuta omaisuutta. Jonka säilyttämiseksi myös avioliiton jälkeen on keksitty avioehto. Avioehtoa muuten ei sovelleta joihinkin ikivanhoihin avioliittoihin lainkaan, en nyt muista tarkkaa vuosilukua (löytynee finlexistä), koska tilanne on ollut juuri tuo, että kaikki omaisuus on ollut miehen ansaitsemaa ja miehen nimissä. Nainen on edesauttanut ansaintaa hoitamalla kotia. Ja puolison kuollessa omaisuus katsotaan yhteiseksi vaikka olisi vainajan nimissä.

Avioliitossa kaikki on yhteistä, jollei juridiselta omistukselta niin ainakin käytöltään.

Avioehdon sijaan perinnön jättäjä voi laittaa ehdon, ettei perintö koske saajan puolisoa. Siihen ei perinnön saajakaan voi vaikuttaa.

Nykyään kaikki on niin hiton tarkkaa että kenen nimi missäkin paperissa on. Naapurit oli säilyttäneet 16 vuoden ajan!!! kaikki kuitit yhteiseen talouteen hankituista tavaroista ja huonekaluista. Niitä ne sitten laski ja jakoi kun eroa tekivät, mikä huonekalu kuuluu kellekin. Mies lähti sitten melko erikoisen muuttokuorman kanssa Että sillain.

 

[usein kuultua]

Kova kun pit. kääntää aloituksessa nämä asiat väärinpäin, mutta saahan erilaisia mielipiteitä. Nimittäin se on se Pit.:n ukko joka on varakkaampi, siksi pit. menettäisi eron tullen enemmän, kuten vahingossa sanoi...

 

[tarlintaa]

Ei rahaa kannata ottaa vakavasti. Rahan menettäminen kylläkin kannattaa ottaa vakavasti.

Varmaan ihan varteenoettava neuvo Hyvä kun vähän pölytätte ajatuksiani

Jahah, ja missä kohtaa oli aloituksessan toista mieltä ?

*odottaaaa edelliseltä kirjoittajalta selityksiä*

 

[-Witchie]

Minulla ei ole varallisuutta. Varakkaat vanhemmat kyllä, mutta olen luopunut perinnöstäni lasteni hyväksi. Järkevää, sillä siinä säästää veroja enkä tarvi mitään enää. Olen onnellinen näin.

Miehelläni ei ole varallisuutta. Erittäin rikas vanhempi kyllä, jonka yksin joskus perii (eikä siinä summassa ole nollia vain viisi). Olen kyllä siinäkin suhteessa toppuutellut - isänsä on 85 ja mieheni 45 ja elämäntapansa jotensakin erilaiset - mieheni saattaa kuolla jopa ennen kuin isänsä. Eikä me sitäkään omaisuutta mihinkään tarvita.

Meillä ei ole avioehtoa. Mitäs me sillä? Elämämme on tässä ja nyt ja kaikki, mitä meillä on, on meidän. Lasten tulevaisuus on turvattu. Henkivakuutuksetkin on.

Millainen ihminen miettii avioehtoa? Rahaa? Kannattaisko sekin energia käyttää johonkin ihan muuhun? Vaikka tulevaisuuden turvaamiseen? Opiskeluun? Työhön?

Ihan ymmällä olen.

 

[pit.]

Ei rahaa kannata ottaa vakavasti. Rahan menettäminen kylläkin kannattaa ottaa vakavasti.

Varmaan ihan varteenoettava neuvo Hyvä kun vähän pölytätte ajatuksiani

Jahah, ja missä kohtaa oli aloituksessan toista mieltä ?

*odottaaaa edelliseltä kirjoittajalta selityksiä*

No varmaan saat odottaa piitkään...

 

[pit.]

Millainen ihminen miettii avioehtoa? Rahaa? Kannattaisko sekin energia käyttää johonkin ihan muuhun? Vaikka tulevaisuuden turvaamiseen? Opiskeluun? Työhön?

Ihan ymmällä olen.

Ei kannata olla ymmällään.

Tähän ketjuun vastanneet ovat nähtävästi kaikki miettineet avioehtoa, ainakin enemmän kuin minä, koska ovat sellaisen hankkineet. Joten eikun analyyssia ketjuun vastanneista vaan kehiin

Itse olisin taipuvainen veikkaamaan, että tästä avioehdon pohtimisesta huolimatta, kaikilla vastaajilla on elämä ihan kondiksessa ja tulevaisuus turvattu.