Avautumisvaiheen muuttuminen ponnistusvaiheeksi, tuntemukset?

Miltä tuntuu, kun avautumisvaihe muuttuu ponnistusvaiheeksi? Minkälaiseksi kipu muuttuu vai muuttuuko se, muuttuuko kivun paikka? Tuleeko pakottava ponnistamisen tarve tai paineen tunne?

Lähinnä teiltä kyselen, ketkä olette synnyttäneet ilman puudutusta tai puudutus ei ole enää vaikuttanut avautumisvaiheen lopussa, muuttuuko ne tuntemukset avautumisvaiheen lopussa ja ponnistusvaiheen alettua?

Itsellä kun ei ole tästä kokemusta, kun epiduraali vaikutti vielä ponnistusvaiheen alettua. Ja paljon olen kirjoista lukenut, että ponnistusvaiheessa kipu olisi jotenkin paremmin kestettävää ja erilaista ja supistusten välit täysin kivuttomia. Onko näin? Huomaako sen ponnistusvaiheen alkamisen vai onko se vaan yhtä jatkuvaa tuskaa ja kätilö vain sitten tiedottaa, että nyt saisi ponnistaa?

Tällainen tuli mieleen, tosiaan kun itselläni puudutus vaikutti niin, että ponnistusvaihe oli lähes kivuton, paitsi loppuosa, eikä ponnistamisen tarvetta juurikaan ollut, paineen tunne vain.

 

Minulla ensimmäisessä synnytyksessä ei tullut minkäänlaista ponnistamisen tarvetta, johtuen epiduraalista (oksitosiinitipalla käynnistetty synnytys), ponnistaminen oli hankalaa, kun tarvetta ei ollut, tosin hetimiten ponnistamisen alettua piti imukuppi ottaa käyttöön vauvan sydänäänten laskun takia.

Toisen aikaan en käyttänyt mitään kivunlievitystä, ja ponnistamisen tarve tulikin yhtäkkiä todella voimakkaana, niiden kiitettävän kipeiden ja tiheiden supistusten jälkeen, koin ponnistamisvaiheen vain helpottavana ja helppona. Niin, ja siis en kokenut sitä mitenkään kovin kivuliaaksi. Vauva syntyikin muutamalla ponnistuksella. Ponnistamisen tarve oli siis todella voimakas, suorastaan pakottava, onneksi paikat olikin siihen täysin valmiit ja sain samantien alkaa ponnistaa kun tarve tuli.

lhs rv37

 

Mä synnytin toisen lapsen periaatteessa ilman puudutusta, ja kyllä ne kivut vaan koko ajan paheni, ponnistusvaihe oli kaikkein pahin.. :/ Yhtä tuskaa vaan. Ekassa synnytyksessä oli epiduraali, ja silloin tunsin sen ponnistustarpeen jotenki paremmin, selvemmin kun ei ollu sitä hirveää kipua.

 

Mä synnytin ilman kivunlievitystä. Musta kivut olivat pahimmillaan avautumisvaiheen loppupuolella. Mulla ponnistamisen tarve oli kova, ja oli tavallaan helpottavaa päästä ponnistamaan. Jos ajattelen ponnistusvaiheen kipuja, niin musta ne väheni koko ajan loppua kohden.

Supistusten välit olivat mulla kivuttomia ihan koko synnytyksen ajan. Tietty ne supistukset tiheni loppua kohden, ettei niitä välejä paljon ollut. Vähän ehti hengähtää ja rentoutua välissä ja sitten taas töihin..

 

mulla siirtymän avautumis vaiheesta ponnistusvaiheeseen huomas todella voimakkaasta ponnistustarpeesta... kamalan kipeä se ei ollut.. pakottava tarve vaan... sit ku sain ruveta ponnistamaan niin yks kaks kivut häipy kokonaan.. supistelut lakkas ja oli seesteinen vaihe, sitten ponnistaessa ei ollut kipua eikä pakotusta, muutako et tuntu ettei vauva mahu ja tosi "kovaa kakkaa" äheltäs... ja ponnistusvaihe lyhyt, 10 min luokkaa!mulla ainaski todella helppo, vaik välillä tuntu et saa äheltää ilman todellista tarvetta ponnistaa.

 

mun mielestä ponnistus vaihe oli taasen helpoin koko hommassa niin ekan kun kakkosen kans.(ilman puudutuksia jne.) esikoisen supistusvaihe 7h ja ponnistus 20min
pikku kakkosen supistus vaihe oli 4h ja ponnistus 10min.
painetta tuntuui ja tuli pakko työntää se ei mulla ei kipuja ollu kuin pikkasen sitten ennen kuin pää tuli ulos. loppu oli helppo.

 

mulla epiduraali vei kokonaan ponnistamisen tarpeen ja vaikka en kovaa kipua ponnistusvaiheessa tuntenut niin oli todella epämiellyttävä olotila koko sen 1h30min mitä se ponnistus kesti.lopulta sit vaavi autettiin imukupilla sydänäänten laskun takia ulos

 

Kyllä mä huomasin millo ponnistaa pitää käydä. Mä en ainakaan pystyny olee edes ponnistamatta vaik kätilöt alussa sano et älä ponnista viellä (tiiä sit syytä et miks ei olis saanu?).
Avautumis vaiheen kivut tuntisin vaik satakertaa mielummin uudestaan ku se ponnistusvaihe (väsymyskin tietysti vaikutti asiaan ku olin valvonut jo 20h). Synnytys sinäällään kyllä helppo, avautumisvaihe kesti 5h 15min ja punnistus 25min.
Mut hyvin yksilöllistähän se on miten kukakin kipua kestää.
No joka tapauksessa pikku kakkosen haluan tulevaisuudessa ja luonnollisen synnytyksen sillokin

 

Mulla ponnistusvaihe oli ehdottomasti kaikkein pahin ja tuskallisin osa synnytyksessä, vaikka avautumisvaihekin oli kivulias enkä saanut epiduraalia kuin vasta monen tunnin odottelun jälkeen. Ponnistuvaiheessa luulin, että taju lähtee eivätkä ponnistusten välitkään olleet kivuttomia. Kauhea pelko jäi ponnistusta kohtaan.

 

Näköjään vaihtelee nuo kokemukset ponnistusvaiheesta kovasti. Itse sain ekalta lapselta spinaalipuudutuksen supistusten loppuvaiheessa ja en tuntenut ponnistusvaiheessa mitään, en kipua enkä ponnistuksen tarvetta. Kätilö sanoi, koska piti ponnistaa ja tein työtä käskettyä....45 minuuttia meni. Nyt toinen syntymässä muutaman viikon kuluttua ja pelkään ihan järjettömästi juuri tuota ponnistusvaihetta ja siihen liittyvää kipua, kun siitä ei tavallaan ole kokemusta....Iik! Supistuskivut oli viimeeksi ainakin suhteellisen siedettäviä ja kovenivat vasta sitten siinä 7 cm eteenpäin..

 

Itselläni alkoi tuntua ponnistamisen tarvetta liian aikaisin (7cm auki) ja oli aivan kauheeta kun ei saanut ponnistaa ja piti "puhallella" ponnistamisen tarve pois (vaihtelevalla menestyksellä ).. Ja tätä oli useamman tunnin. Mutta sitten kun paikat oli auki ja sai ruveta oikeasti ponnistamaan, niin oli helpompi olla kun ei tarvinnut keskittyä siihen ettei saa ponnistaa ja kivutkin hävisi.. mitä nyt tuntui että alakerta ei kestä ollenkaan.. Pieni autettiin kuitenkin imukupilla ulos, koska pää oli tulossa hieman väärässä asennossa (ja tästä varmaan johtui myös aikainen ponnistamisen tarve..)

Itse tunne ei ollut kiva, kun tuntui että on aivan älytön kakkahätä ja mitään ei saa kuitenkaan tulemaan ulos.. :/

 

Avautumisvaiheen loppu oli ihan kauheinta. Sitten tuli vaihe, että ponnistutti muttei vielä saanut ponnistaa. Sekin oli hieman hankalaa, kun ei tiennyt miten piti ähkiä. Mä koin ponnistamisen helpotuksena, sai alkaa vihdoin tehdä jotain. Kipeää otti ja tuntui, että repee koko alapää. Mutta jotenkin se ei tuntunut niin kauhealta se kipu, kuin avautumisvaiheessa.

Pelkkää ilokaasua sain, en mitään muuta. Musta kyllä tuntuu, että oksitosiini teki mulle ihan kauheat kivut siinä avautumisen lopussa. Siinä just tuli vuoronvaihto kätilöille ja tämä uusi lisäsi annostusta. Siitä oikein rysähti hirveät kivut.

 

mulla oli semmonen että ei kivunlievitystä ehitty saamaan vain ilokaasu (vaikka oltiin synnytyssalissa 21 tuntia)

ponnistusvaiheessa ei mulla ollu pakonomasta tarvetta ponnistaa, mun kroppa vaan alko "kouristeleen" ja kipu oli aika valtava, karjumista ei voinu estää

en millään olis pystyny siihen enää ponnistaan lisäksi kun kroppa teki jo niin kovasti töitä, ja olin aivan kuitti. pidätin vaan hengitystä ja yritin pinnistää vähä mukana

ponnistus kesti 1,12 min ja imukupilla piti lopen auttaa kun poika oli päässy kasvaan niin isoksi,ompahan nyt sitte raivattu tietä seuraavalle.

hmm... miltähän tuntus synnyttää pieni vauva joka oikein solahtas 10 min ulos

 

Ekassa synntyksessä kivunlievityksinä ilokaasu ja petidiini. Muistan kyllä, miten supistusten kipu hävisi kun ponnistusvaihe alkoi. Eli oli selkeä ero. Kakkosen synnytyksessä sain epiduraalin. Sen vaikutus nyt oli mitä oli, mutta siitä kerrasta jäi kyllä taasen mieleen ihan mahdoton painon tunne, jossa kyllä oli kipuakin mukana.

 

Esikoisen kohdalla sain sekä ilokaasua että epiduraalin. Autoivat hyvin aluksi vieden supistuskivun pois. Kun annettiin toinen annos epiduraalia, ei enää ollutkaan yhtä autuas olo. En muista supistuskipua, mutta paineentunne oli valtava. En tuntenut selkeästi mitään ponnistustarvetta enkä liioin supistuksia, milloin ponnistaa...

Kakkoselta en ehtinyt saada epiduraalia ja supistukset olivat kivuliaita. Paineentunne oli taas kamala ja se on mulla se, mikä merkitsee voimakkaasti avautumisvaiheen vaihtumista ponnistusvaiheeseen. Ponnistusvaiheessa olin paremmin mukana kuin ekalla kertaa, mutta en tälläkään kertaa havainnut mitään selkeää ponnistustarvetta. Mulla kaikki huomio kiinnittyy siihen kamalaan paineentunteeseen...

Nyt tämän kolmannen kohdalla en tiedä haluanko epiduraalin (ehditäänkö sitä nytkään antaa, on toinen juttu ) vai en. Se ei poista mulla tota paineentunnetta, mikä on musta ehkä se kamalin/kivuliain juttu.