Auttakaa väsynyttä joka pimahtaa

Tänään. Olen stressannut monta päivää mistä saamme taas ensi viikolle lapsille hoitajan. Toissa viikolla tiistaina siskoni pääsi tulemaan (harvinaista, töissä ja asuu kauempana). Keskiviikkona maksettu lapsenlikka (ahdistus, kiva tyttö mutta maksaa rahaa). Torstaina sairas mummi (syyllisyys, tarjoutuu itse mutta ei jaksa oikein vaippaa vaihtaa, kipeä ja vanha). Perjantain "etätöissä" eli lapset kotona ja mitään en saanut tehtyä. Viime viikolla maanantaina hoidin itse, tiistaina toinen maksullinen likka, keskiviikkona anoppi (vakituisesti 2-3krt/kk, pelastus), torstaina naapuri seivasi hakemalla päiväkodista kunnes tulin. Ensi viikolta puuttuu vielä keskiviikko, jatkuva stressi, entä jos MLL:stä kukaan ei pääsekään...

Mistä on kyse? Tervetuloa pienituloisten köyhien arkeen, joiden on otettava se työ mitä sattuu saamaan. Meitä on kaksi aikuista ja 2- ja 4-v lapset, jotka on päiväkodissa päivät. Mutta kun meidän työt on päivisin vain välillä. Mies tekee kahta vuoroa voimatta niihin itse vaikuttaa, minä taas teen kahta osa-aikaista työtä matalapalkka-alalla ja otan kaikki hommat mitä saan, jotta olisi edes joku järkevä palkka (älkää pelätkö, kyllä kokonaisansio jää alle 1800€/kk). Mutta tosissaan: Arki on pelkkää samaa peetä: "mulla on tiistaina kuuteen asti työt" "mulla on kahdeksaan" "kuka pääsis tulemaan? " ...ja taas soitellaan ja tekstaillaan kaikki tutut, sukulaiset ja muut läpi. Olen NIIIN AHDISTUNUT tähän tilanteeseen. Päiväkoti menee siis kiinni 16.30.

Jo ehdotettuja ratkaisuja:
- jää kotiin -> no en jää koska meillä on asuntolaina jota pitää maksaa ja jos jään töistä nyt pois kun kesäkuussa sinne palasin, niin luulenpa että menetän sen työpaikkani. Ja lupaan että mun alalla ei ole töitä joka oksalla, ei todellakaan.
- laittakaa lapset iltahoitoon -> ensinnäkään työaikamme eivät ole säännöllisiä, eihän me aina iltahoitoa tarvita, ja toisekseen lähin paikka joka tällaisen palvelun tarjoaa on kahden bussin päässä eli tuollaiset 50min menisi matkaan. Joka päivä? Ehei. Ai niin, ja sekin oli muistaakseni vain yli 3-vuotiaille. Mainitsinko jo ettei meillä ole varaa autoon?
- tee vain toista työtä -> ehkä se lopultakin sitten on se ratkaisu? Tulomme jäisivät noin 2700€/kk siis brutto ennen veroja. Hmm. Lainanmaksun jälkeen ja muiden pakollisten menojen... Jaa, eipä siinä paljon juustoa syötäis leivän päällä. Mihinkään tukiinhan me ei luonnollisesti olla oikeutettuja, ja jotenkin tuntuisi toistolta hakea tukea tilsnteessa jossa mulla kuitenkin oikeasti on mahdollisuus tehdä työtä mutta en vain "viitsi"

Aag, kauhea vuodatus tästä tuli. Mutta on niin järjettömän väsynyt tilanteeseen. Maksan siitä että käyn töissä, silloin kun joudun palkkaamaan hoitajan. Ja se ikuinen paniikki ja pakokauhu jos hoitaja onkin sairaana. Tai mitä tahansa muuta.

Hei nyt auttakaa tätä todella väsynyttä äitiä. Täällä on varmadti muitakin vuorotyön tekijöitä jotka sinnittelee reikäisten tukiverkkojen varassa. Miten te jaksatte??? Miten mä jaksan?

 

Jos vaarana on se että pimahdat miksi kotiin jääminen olisi huonompi vaihtoehto. Pitkä sairausloma tuskin on työnsaannille työpaikan pysymiselle yhtää parempi kuin vapaaehtoinen tauko töistä.
Jos vaihtoehtona on pimahtaminen toisen työn pois jättäminen lienee taloudellisestikin parempi vaihtoehto kuin se pimahtaminen.

 

Voiskohan asuntolainassa maksella pelkkiä korkoja jonkin aikaa, voiist jättää sen toisen työn pois ja saada koottua itsesi kasaan. Ei nimittäin kuullosta ihan ihmisen hommalle tuo eikä tilanne lapsillekaan taatusti ole mitenkään mukava tai helppo.

 

Onko sen lainan maksamisessa hirveä kiire? Jos maksatte sitä vähemmän nyt kun lapset ovat noin pieniä= Kyllähän tuosta yleensä voi neuvotella. Ei olisi ihan niin tiukkaa.

 

Rankalta tosiaan kuullostaa tilanne.. En oikein muuta keksinyt kuin etsikää vakituinen nuori lapsenvahti. Siis joku luotettava, mutta kohtuulliseen palkkaan tyytyväinen nuori... Jos kuitenkin useimmiten kyse parista tunnista?

 

Onko sulla naapuristossa tai tuttavapiirissä esim.lukiolaista joka vois pientä korvausta vastaan auttaa, tai tuttua työtöntä tai eläkeläistä joka vois tulla apuun? Tuntisiko äitisi tai anoppisi jonkun ystäväpiiristään tai onko teidän kaupungissa vuoropäiväkotia? Kannattaisko kysyä seurakunnalta tai joltain eläkeläisjärjestöltä jos tuntisivat jonkun lapsirakkaan eläkeläisen joka ois tekemistä vailla ja tulis teille apuun? Vaikea tilanne, toivottavasti saat jonkun avuksi.

 

Mulla ei oo tukiverkkoja ja jotenkin sinniteltiin miehen kanssa ilman niitä. Mutta nyt paremmin jaksavana ja jälkiviisaana niin veisin lukion ilmoitustaululle lapun jossa kertoisin tarvitsevani lapsenlikan 2 ja 4 vuotiaille lapsilleni satunnaisesti (tai pari kertaa viikossa, max 3 x viikko, tai miten teillä menee). Ja onhan niitä muitakin kouluja joista vois lapsenlikkaa kysyä. Jos löytyis kaks hyvää niin ottaisin molemmat, olis sit hätävaran hätävara jos toisella oiskin koesuma tai ois kipeenä. Molemmille toki tarjoisin hommia yhtä paljon. Ja mä maksaisin palkan pimeenä, vai ei tietenkä sais.

 

Kiitos kun nyt ensinnäkin olette lukeneet mitä kirjoitin ja kiitos asiallisista vastauksistakin.
Tuntuu erittäin ahdistavalta vaihtoehdolta jättää työtä vähemmälle. Töitä on tarjolla vähän tai sanotaan nyt että eipä juuri ollenkaan. Pelottaa tietysti että jos jään pois ja vuoden päästä olisin menossa takaisin niin minne menen? Ja millä se laina sitten maksetaan. Meillä oli jo äitiyslomien aikana lyhennysvapaat käytössä ja niiden kiintiö ainakin tälle vuodelle täynnä. Vasta siis palasin kesän alussa töihin. Ja meillä on tällä hetkellä "ringissä" kolmekin parikymppistä tyttöä, jotka lapsia käy hoitamassa silloin kun pääsevät. Ihan kivojakin ovat. Mutta eipä heille sovi kuin silloin tällöin kun on harrastusta ja tenttiä ja matkustetaan äidin luo viikoksi jne. Sehän mikä tässä on vaikeaa on se ennakoimattomuus. Nyt tiedän vajaa kaksi vk eteenpäin työajat. Hoitotarve tulee niin lyhyellä varoitusajalla. Lisäksi se tuntuu niin hölmöltä että kun oma liksa on noin 15€ tunnilta suunnilleen vähän työtehtävästä riippuen, miinus verot, niin maksan lastenvahdille kahdeksan euroa tunnilta, pimeänä joo. Niin tuntuu aika idiootilta käydä töissä mistä jää käteen mitä... Eipä juuri mitään.

Ah, juuri puhuin miehen kanssa tilanteesta. Hänen mielestä meillä ei ole ongelmaa, koska tähän asti on onnistuttu jotenkin sumplimaan. Hän ei siis stressaa samalla lailla kuin minä -johtuisiko luonteesta vai siitä että minä yleensä hankin ne lapsenlikat ja järkkään aikataulut.

Ja tietysti mikä itseä ahdistaa on se että näkee lapsia niiiiiin vähän. Monena aamuna vaan, vaikka jos olen menossa töihin esim. Klo 12 niin vien tarhaan vasta kymmeneksi. Mutta siinä se sitten olikin, seuraavan kerran sängyssä katson että siinä nukkuvat enkä taaskaan kerinnyt peittelemään. Sori, kuulostaa jo nyyhkyltä mutta on pakko sanoa että olen aivan kateellinen niille äideille joilla on päivätyö. Ja joo joo, oman alan ulkopuolelta löytyisi varmaan jotain kapuan kassan hommaa, mutta mutta... Ensinnäkään en varmaan olisi sellaisessa työssä kovin hyvä, ja toisekseen jos kuitenkin haluan tätä typerää minipalkkaidta kulttuurihommaa tehdä mihin minut on kalliisti koulutettukin, niin tätähän se sitten on. Äiti kyllä varoitteli että hanki joku normaali ammatti. Tässä mä nyt kärsin sitten, miksen uskonut äitiäni. Hei, tällähän voin pelotella omia lapsiani tulevaisuudessa kun ammatinvalintaa miettivät. Heko heko. Oon niin väsynyt ja hajalla että huumori ei todellakaan kuki parhaasta päästä nyt.

 

Valitse se aika pienten lasten kanssa, sitä ei takaisin saa. Töitä ehdit vielä tekemään. Eli siis jätä toinen työ.

 

Vaihda se toinen työ ilta/yösiivoukseen. Tai sitten teet vaan siivousta esim ja jätät molemmat pois. Miehelle sitten toinen työ. Muuten tuut katumaan kun lapset yhtäkkiä ovat isoja ja stressi on vienyt sulta järjen. Ja sossun luukulle vaan sitten, se on vain väliaikaista ja sulla on siihen oikeus.

 

Minulla on kolme lasta, jotka syntyivät kahden vuoden välein, he ovat nyt jo aikuisia. Mies ei osallistunut lasten hoito-, harrastus- tai kodinhoitojärjestelyihin mitenkään, vaikka pyysin. Lyhyesti: sairastuin masennukseen ja paloin loppuun: tuskin jaksoin sängystä nousta, lapset kuitenkin hoidin, en muuta. Mietin ja pohdin asioita hetken ja päätin, että teen repäisyn irti ja mies on nyt ex. Eihän syy tietysti ollut pelkästään hänen mutta kuitenkin. Se on yksi stressin aihe, kun hoitaa ja järjestää kaiken yksin vaikka toinen olisi näennäisesti lähellä ja vieressä.
Eli opetus tästä on se, että kerro miehelle, miltä sinusta tuntuu. Vaadi häntä osallistumaan asioiden järjestämiseen, jotta hän näkee, että ehkä asiat eivät ole niin ongelmattomia. Pidä huoli itsestäsi. Sinun vointisi vaikuttaa koko perheeseen.
Priorisoi asioita. Neuvotelkaa raha-asioista pankin ja kaikkien muiden tahojen kanssa, joille mahdollisesti olette velkaa. Olisiko mahdollista muuttaa pienempää asuntoon tai vuokralle? Olkaa realistisia.
Mies mukaan tekemään kotiruokaa ja auttamaan kotitöissä. Jonkun neuvo useammasta aputytöstä on hyvä, tehosta tukiverkkoa. Olisko naapurustossa joku kotiäiti, joka ehkä ehtisi auttaa?
PIDÄ HUOLTA ITSESTÄSI! Ole terveesti itsekäs! Ole rehellinen miehelle ja sano, että jaksamisesi on tiukalla. Puhukaa, puhukaa ja puhukaa. Hoitakaa homma yhdessä!
Tsemppiä!

 

Ei kai se miehen vika oo tuo tilanne noin kokonaisuutena..miehet ny ei tosiaan tapaa stressata aikatauluista, jotka jostain syystä kai monessa perheessä lankeaa naisen tehtäväksi. Ja kyllä mä oon parempi asioiden järjestelyssä ja sumplimisessa niin että kaikki hoituu.

 

Entäs sellanen vaihtoehto että myytte asunnon/talon pois ja muutatte vuokralle ja jätät toisen työn pois? Saisitte ehkä asumistukea sitten.

Ei ole mitään järkeä itsensä ja perheen kustannuksella pitää kynsin hampain kiinni omistusasunnosta.

 

Miksi, oi miksi tuollaisten ihmisten pitää lisääntyä? Ensin halutaan lapsi ja sitten rääytään nettipalstoilla kun on niin "rankkaa" ja "väsyttää".

Voi kyynel näitä nykyajan mammoja. Käyttäisitte saatana ehkäisyä niin saisitte kermaperseillä lapsettomina kaikessa rauhassa.

On se jukoliste kumma jos vähänkin joutuu tekemään elantonsa eteen niin rääkyminen alkaa milloin milläkin verukkeella. Kaikki pitäisi saada valmiina ja helpolla.

 

Ja jo oli ehditty jo tässäkin ketjussa nostaa sormi osoittamaan miestä. Voi saatanan saatana.

Tämä naissukupolvi on suurelta osin kelvoton. En halua edes tietää millaisia tyhjästä rääkyjiä, keittiöjyriä ja nokkakolari-lastenmurhaajia nämä sankarit tyttäristään kasvattavat.

 

"pienituloiset köyhät"

miten nämä mammat jumaliste edes KEHTAAVAT väittää noin vaikka on omistusasunto, molemmat vanhemmat käyvät töissä ja bruttotulot 2700 vaikka toinen jäisi kotiin, nyt siis enemmän

haistakaa te "köyhät" pitkä vittu, te ette tiedä köyhyydestä yhtään mitään

ja mitä tuohon muuhun valitukseen tulee niin tämähän on pelkkä iso vitsi. Eikö näitä facebook-sukupolven mammoja edes hävetä valittaa vaikka kaikki on hyvin?

 

Laittakaa lapset iltahoitoon ja ostakaa edullinen auto.

 

Toinen työ pois. Mitä iloa sinusta on kenelekään, jos sekoat väsymyksestä ja tulosi menevät joka tapauksessa lastenvahdin maksuihin? Ei mitään järkeä.

 

Hei vaan
niin arvasinkin että yön pimeinä tunteina joku siellä ehtii olla sitä mieltä että me ei mitään pienituloisia ollakaan. No, kyllä mun mielestä jos teemme molemmat töitä, mies kokopäiväisesti ja minä osa-aikaisesti ja silti yhteiset tulot ennen veroja on noin kaksi ja puoli tonnia - ei se minusta kovin paljon ole. Käteen jää tileille sellaiset 1800 euroa, siis yhteensä. Tottakai on meitä köyhempiä , tietysti on - enhän väittänytkään olevani jotenkin mega-psuerköyhä, mutta pienituloinen kyllä olen. Mutta joo, varmaan me saataisiin tukina melkein saman verran jos ei tehtäisi töitä.
suurin osa on kehottanut jättämään toisen työn pois ja sitä olen tässä itsekin miettinyt. Harmi kyllä juuri se epäsäännöllinen iltaisin tapahtuva työ on se josta se varsinainen raha tulee. Mun "päivätyö" on 15h/vk ja kuukausipalkka siitä noin 600-650 euroa. Tuntuu että jos jätän sen toisen pois niin on kyllä sitten jo ihan sama käynkö missään. MUTTA jos otan lapset kotiin ja jään itse kotiin niin päiväkotipaikkaa ei tuosta viereisestä päiväkodista sitte enää saada. Se on niin täynnä. Ja jälleen ilman autoa jonnekin kauas matkustaminen... Plus esikoisen omat rakkaat tärkeät kaverit jäisi sinne. Tässä on todella monta puolta mitä pitää miettiä, ei se vaan sitä ole että jaksaako äiti, vaikka tietysti se on tärkeää. On niillä isäkin joka onneksi puuhaa ja hoitaa kun kerkiää. Me ei kumpikaan harrasteta mitään joten siinä mielessä ollana kotona jos ei olla töissä, ja siitä on kyllä apua. Eipä olisi toisaalta varaakaan harrastaa. Tai no käyn mä joskus kävelyllä, ehkä se tosin ei ole harrastamista?

Mietittyäni asiaa viime yön tulin siihen tulokseen että tää tilanne ei ole pelkästään mun vika vaan myös yhteiskunnan - uskokaa tai älkää. Kävin läpi omia tuttaviani - kahdestatoista vain YHDELLÄ on säännöllinen päivätyö ja kaikki muut tekee osa-aikaista tai vuorotyötä tai muuten epäsäännöllisiä vuoroja. Ja mitä tekee kunnallinen päivähoito: on auki seitsemästä puoli viiteen lähes poikkeuksetta. Tuohonkin mun tuttavien joukkoon mahtuu kaikkia ammattiryhmiä. On varastomiestä, ympäristöasiantuntijaa, opettajaa, muusikkoa, painajaa, terveydenhoitajaa, myyjää, siistijää, it-konsulttia ja vaikka mitä. Ja mikä yhdistää: mahdoton lastenhoitotilanne. Eihän tää yhteiskunta pyöri enää kahdeksasta neljään. Silloin kun olin lapsi, kaupat meni kuudelta kiinni ja pankit neljältä. Illat oltiin kotona. Nyt on niin erilaista. Ja kuten sanottua, jos en ota työtä mitä mulle tarjotaan niin kohta mulla ei enää ole töitä.

Anyway, mun hajooiminen tähän tilanteeseen on joka tapauksessa väliaikaista: muutama vuosi ja kas, lapset on koululaisia ja pärjää itsekseen paremmin jne. Saatan saada vakituisen työpaikan (kyllä, etsiskelen kokoajan mutta tilanne markkinoilla on mikä on). Joten esim. vuokralle muuttaminen... Hmm. Se että on onnistuttu saamaan laina ja päästy kiinni omistusasunnon kulmaan olisi minusta todella iso hinta maksaa muutaman vuoden kotiin jäämisestä lasten kanssa. Lainoja ei samalla tavalla enää myönnetä kuin myönnettiin kymmenen vuotta takaperin. Jos nyt luovutaan tästä, mikä on tilanne esim. vuonna 2017? Kyllä mä ajattelen niin että omistusasunto - vaikka sitten pieni ja ei-niin-upealla alueella - on sijoitus tulevaisuuteen. Muita säästöjä ei ole. Jos jään vaikka leskeksi tai työkyvyttömäksi tai mitä vaan, niin tää asunto on AINOA raha mitä meillä on. Jos mennään vuokralle niin hei, on se vuokrakin maksettava. Lainasta tosiaan saa edes niitä lyhennysvapaita (jotka siis meillä jo käytetty tältä vuodelta) mitäs vuokran kanssa jos ei pysty maksamaan? Plus mun arki on lähinnä selviytymistä päivästä toiseen tällä hetkellä. En jaksaiisi mitenkään asunno nmyymistä, pakkaamista, uuden etsimistä, muuttamista, purkamista jne... En mitenkään.

Pitää olla realistinen myös kohti tulevaisuutta. Tällä hetkellä olen superväsynyt ja työnteosta huolimatta melko vähätuloinen. Enkä näe kauheasti lapsiani ja koko ajan on vaihtuvat hoitajat. Toivoisin kunnalta toisenlaisia hoitojärjestelyitä ja mahdollisuuksia. Eikö vaikka joka tarhassa voisi olla yksi vuorohoitoryhmä? Mikä sen oikeasti estäisi? Vuorotyötä tekee oikeasti aika iso osa ihmisistä tänä päivänä.

Huokaus. No, nyt pitää mennä töihin. Olen oikeasti kuitenkin iloinen siitä että mulla on töitä. Ja että miehellä on töitä. En kertonutkaan että me ollaan molemmat oltu pitkät jaksot työttöminä aikaisemmin ja se vasta peetä olikin.