Auttakaa rakkaat kanssakuumeilijat. Ovista ei löytynytkään!

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Jive-
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti

Jive-

Jäsen
31.03.2008
612
0
16
Eli nyt on menossa kp 13/26 ja yk 1. Päätin vakaasti olla tikuttamatta ovista, mutta kauppareissulta mukaan tarttui ovistesti, jonka tein tänään. Kaikkien laskureiden mukaan oviksen piti olla tänään, mutta ovistestiin ei tullut sitten minkäänlaista viivaa, vain viivanpaikka. Eilen ja pari pv sitten sattui alavatsaan ihan selkeästi koko päivän ajan (menkkamaista viiltelyä ja sitten myös kummaa tunnetta alavatsalla), rinnat on ollut pari päivää kipeät varsinkin sivuilta ja tänään tuli sellaista limaista valkovuotoa, joka kuitenkin loppui heti. Vähän huonovointinen olen ollut pari päivää (aamupalan jälkeen hieman kuvottanut, toissapäivänä oksensin). Luulin tuon johtuvan oviksesta, mutta ei mulla sitten sitä ollutkaan nyt kuten luulin. Kumpi siis lienee todennäköisempää: en ole ovuloinut ollenkaan vai voisiko ovis olla jo mennyt? Jotain mun kropassa kuitenkin tapahtuu, rintojen arkuutta en ainakaan kuvittele, enkä kyllä tuota pientä limavuotoakaan. Olisin hirveän kiitollinen vastauksista =)
 
....että ovulaatiotesti näyttää plussaa noin 24h ENNEN ovulaatiota eli kun LH-taso lähtee nousuun.Piikki on vuorokaudessa ohi ja saattaa siksi mennä kokonaankin tikuilta ohi suun vaikka joka päivä tekisi testin.ELi jos ovulaatiosi olisi nyt (oireista päätellen) olisi testi näyttänyt noin vuorokausi sitten plussaa.Itselläni ovulaatiotesti näytti selvää plussaa perjantai-iltana ja sunnuntaina tunsin "ovisoireita" kropassani.Eli nyt peitonheilutteluun ja hOPIHOPI!!!!! :heart:
 
Kaikissa testeissä lukee että se näyttää LH piikin ja siten ovisplussan 24-48h ennen ovulaatiota eli kyllä se on tuo pari pvää.. voi siis olla että testisi olisi näyttänyt plussaa eilen tai sitä edellisenä pvänä jo :) Toivotaan parasta!

Minulla siis tuli haamua ovistestiin ja sittemmin se suht vahvakin haamuviiva alkoi haalenemaan.. mutta yhtäkkiä seur. pvänä kun aiemmin viiva oli ollut erittäin haalea enää niin testi näyttikin plussaa! Eli se voi vaihdella suurestikin riippuen pvästä :) Ja itse todetusti ovuloinkin silloin ja raskauduinkin, mutta se meni kesken.
 
Kannattaapi myös muistaa että ovis ei ole välttämättä silloin kun laskureiden mukaan sen kuvittelisi olevan. Esim. itselläni on kierto 28 pv mutta ovis oli kahdessa viime kierrossa vasta kp 21! Sitkeästi testasin koko kierron läpi ja todellakin vasta kp löytyi ovis.
Nyt taukoa tämä kierto ja Lugesteronia popsin että auttaisi vähän tuohon luteaalivaiheeseen. Mun lääkäri mukaan 8 pv ei riitä kiinnittymiseen.
 
Kiitos vastauksista :heart: ! Vielä olisi yksi kysymys: huomasin eilen ja tänäänkin sellaista ovislimaa (limaista, venyvää, sitkeää valkovuotoa). Ovistesti oli tänäänkin ihan puhdas nega. Voiko siis olla, että ovis tapahtui tänään, mutta eilen se ei näkynyt testissä. Voisiko olla, että testi olisi näyttänyt plussaa vaikka 2 päivää sitten, mutta piikki meni jo ohi ja testasin liian myöhään? Ja siis nuo tämänkin päivän limat johtuu tapahtuneesta/ juuri tapahtuvasta ovulaatiosta tms..? Simppoja on laitettu matkaan su, ma ja ti, joten sen puolesta ei kai pitäisi olla hätää??
 
Hei anteeksi kun häiriköin teitä, mutta olkaa niiiin kilttejä ja vastatkaa :D . Nimittäin: mulla siis jo viime la kramppasi pahasti mahaa koko pvän, tissejä särki ym. ja valkovuotoa oli. Ma ja ti ovistestit ihan puhtaita negoja, eilen tuli vielä vähän ovisliman tapaista. No tänään sitten tein ovistestin ja nyt siihen sitten tuli selvä värillinen haamu (ei kuitenkaan aivan plussa). Kuitenkin olen kuiva, eikä alavatsassa tunnu mitään ihmeellistä, tissit ja nännit on vain tosi kipeät. Voiko se ovis muka nyt olla tulossa, VASTA nyt, vaikka viikonloppuna oli niin kipeä maha ettei tosikaan? Ja olen jo "kuivahtanut"? Ja nyt siis kp 15/26.
 
jive- ovistestiin tulee aina yleensä värillinen haamu..miulla ainakii tulee mammaksi.fi testeihin..ja jos on jo siula kuiva kausikin alkanu ni ovis on jo menny..voi tulla haamuja ovistestiin vaikka ovis on mennytkin..plussa on plussa..haamuja ei oivs testeissä lasketa ;) noi tissi kivut voi olla menneestä oviksesta johtuvia..ne voi olla kipeet sinne saakka kunnes alkaa menkat tai pärähtää plussa raskaustestiin.. =)
 

Yhteistyössä