Auttakaa epätoivoista

[Koiperhonen]

Mikähän olisi kivuttomin keino pois tästä tilanteesta? Käynyt jo ne pahimmatkin mielessä..

-olen opiskelija, jäljellä 1-2 vuotta gradusta riippuen
-tämä vuosi on ollut masennusta, hädin tuskin saanut opinnot etenemään
-lääkärillä kävin, antoi toisella käynnillä masennuslääkereseptin kouraan vaikka sanoin etten halua syödä niitä, jätin varaamatta enää seuraavaa aikaa ja nakkasin reseptin pois
-psykologille pisti myös lähetteen, nyt pari kertaa käynyt mutta koska tilanne ollut jo parempi olen yrittänyt puhua mahd. iloisesti ja sanoin viimeksi että ei varmaan tarvitse enää tulla kohtapuoliin, niihin alunperin painaviin juttuihin ei olla menty kun se ei kysy ja itse en osaa alkaa kertomaan
-tänään sain tietää, etten päässyt kesäksi työharjoitteluun. töitäkään ei vain ole. Miten saan ruokaa ja laskut maksettua kesällä???? Miehellä on äärimmäisen huono kituutuspalkka..
-opiskelumotivaatio on ihan täysi nolla. ei jaksa kiinnostaa enää koko ala. ei kiinnosta myöskään mikään muukaan ala.
-yksi masennukseen paljon vaikuttanut tekijä oli vauvakuume joka on jatkunut jo 2 vuotta ja tieto siitä että tässä elämässä menee vielä sen 5-6 vuotta ennen kuin esikoista voisi alkaa edes harkita. ja halusin olla nuori äiti. tuntuu että katkeroidun.

En pysty näkemään elämää enää eteenpäin. Parin kuukauden päässä, vuoden päässä, kahden vuoden päässä.. pelkkää mustaa. Ja pelottaa ihan pirusti että miten tässä käy. Kun tulevaisuus on pelkkää mustaa, ehkä olisi sitten sama jättää edes yrittämättä?

 

[vieras]

Joe et suostu ottamaan tarjottua apua vastaan, niin mitä haluaisit, että tapahtuu? Eli mene takaisin sinne psykologille ja juttele rohkeasti. Hankalaa, mutta palkitsee varmasti sitten myöhemmin. Kunhan et nyt jää yksin. Voit jutella samalla mahdollisuudesta sairauslomaan, jolloin saat rahaa Kelasta.

 

[Äippä]

Käy koulu loppuun...pidä kesä vapaana ja hoida mielenterveyttäsi. Tarvitset sitä kun opiskelet ja vielä enemmän kun hoidat lasta...vielä kerkiää!

 

[voi]

Menisin varmaan terveyspsykologille jos noin pahalta tuntuu. tai yliopiston terveydenhuoltoon.
en osaa auttaa. jos ala on väärä niin mikä olisi oikea? voisitko saada sairausloman jotta saisit levätä ja miettiä? voivatko opiskelijat saada sairauslomaa, siis samanlaista kuin töissäolevat, jolloin saisi samanaikaisesti pienen toimeentulon? sitä sairaspäivärahaa, onko sitä opiskelijoille?

 

[Koiperhonen]

Tuo koulu vaan.. vaatii niin paljon. En ole pitänyt edes viikon lomaa varmaan viiteen vuoteen, aina vaan töitä ja koulua. En kai osaisi edes pitää kesälomaa, siis henkisesti, koska ei minulla ole LUPAA levätä! Eikä ole rahaa millä lomailla.

En ole tottunut olemaan luuseri. Siitä viimeksi oli psykologin kanssa juttua, että tarvitsisikohan ihan kaikkea mitoittaa tärkeäksi. No tarvitsee! Jokainen kurssi on tärkeä ja missään ei saa epäonnistua. Ja nyt en saanut sit harjoittelupaikkaa, on niin epäonnistunut olo.

Se lapsi taas.. Tuntuu niin epäreilulta, kun täälläkin on niin paljon ikäisiäni onnelisia äitejä jotka elävät elämäänsä täysillä. Minä taas joudun odottamaan oman elämäni alkua vielä vuosia.

Juuri kun alkoi tuntua että voisi ottaa riskejä ja alkaa elämäänkin kaiken keskellä, päätimme mm. hääpäivän ja kerroimmekin siitä jo, tulee niin isoja seiniä vastaan ettei niiden taakse enää voi nähdä.

 

[Koiperhonen]

Menisin varmaan terveyspsykologille jos noin pahalta tuntuu. tai yliopiston terveydenhuoltoon.
en osaa auttaa. jos ala on väärä niin mikä olisi oikea? voisitko saada sairausloman jotta saisit levätä ja miettiä? voivatko opiskelijat saada sairauslomaa, siis samanlaista kuin töissäolevat, jolloin saisi samanaikaisesti pienen toimeentulon? sitä sairaspäivärahaa, onko sitä opiskelijoille?

Mutta, en ole sairas :/ Sairaaksi "tunnustautumisesta" tulisi vain ihan valtavat sosiaaliset paineet, ulkokuoren on näytettävä täydelliseltä. Kai sitä jotain sairaslomaa saisi mutta tuskin kesäksi.

Mitenkähän sen kesän yli elää

En tiedä mikä ala kiinnostaisi. Tämän eteen olen tehnyt töitä jo 4 vuotta ja tämän pitäisi mahdollistaa monta eri alaa, mutta.. tänne hakiessani en tajunnut että työpaikka omalla alallani tarkoittaa myös pitkiä stressipitoisia päiviä ja perhe-elämän uhraamista. Jos/kun se on edessä, en todellakaan tiedä onko tämä enää sen arvoista.

 

[mummeli]

Mikähän olisi kivuttomin keino pois tästä tilanteesta? Käynyt jo ne pahimmatkin mielessä..

-olen opiskelija, jäljellä 1-2 vuotta gradusta riippuen
-tämä vuosi on ollut masennusta, hädin tuskin saanut opinnot etenemään
-lääkärillä kävin, antoi toisella käynnillä masennuslääkereseptin kouraan vaikka sanoin etten halua syödä niitä, jätin varaamatta enää seuraavaa aikaa ja nakkasin reseptin pois
-psykologille pisti myös lähetteen, nyt pari kertaa käynyt mutta koska tilanne ollut jo parempi olen yrittänyt puhua mahd. iloisesti ja sanoin viimeksi että ei varmaan tarvitse enää tulla kohtapuoliin, niihin alunperin painaviin juttuihin ei olla menty kun se ei kysy ja itse en osaa alkaa kertomaan
-tänään sain tietää, etten päässyt kesäksi työharjoitteluun. töitäkään ei vain ole. Miten saan ruokaa ja laskut maksettua kesällä???? Miehellä on äärimmäisen huono kituutuspalkka..
-opiskelumotivaatio on ihan täysi nolla. ei jaksa kiinnostaa enää koko ala. ei kiinnosta myöskään mikään muukaan ala.
-yksi masennukseen paljon vaikuttanut tekijä oli vauvakuume joka on jatkunut jo 2 vuotta ja tieto siitä että tässä elämässä menee vielä sen 5-6 vuotta ennen kuin esikoista voisi alkaa edes harkita. ja halusin olla nuori äiti. tuntuu että katkeroidun.

En pysty näkemään elämää enää eteenpäin. Parin kuukauden päässä, vuoden päässä, kahden vuoden päässä.. pelkkää mustaa. Ja pelottaa ihan pirusti että miten tässä käy. Kun tulevaisuus on pelkkää mustaa, ehkä olisi sitten sama jättää edes yrittämättä?

Sinä rakas perhonen.. ei lasta tarvitse jättää tekemättä, vaikka miten olis opiskelut kesken.. tai huonot ansiot...
Taitaisi olla ihan paras motivaation nostaja.. riippuen tietysti siitäkin, haluaako miehesi samalla lailla lapsia kuin sinä...
Ei kannata "elintason alttarille" tuhlata elämäänä.. muutenkin voi pärjätä. Töitä tietysti tarvii.. mutta siinäkin on varmasti vaihtoehtoja..

 

[Heinekeeni]

Jos opiskeluala tuntuu jo tässä vaiheessa väärältä valinnalta, niin siitä vaan vaihtoon. Ei se varmaankaan muutu yhtään mielenkiintoisemmaksi ajanmyötä. Mieti mitä haluaisit ideaalitilanteessa tehdä (ja missä olla) nyt tai kymmenen vuoden kuluttua.

Tai jos olet vain hetkellisesti kyllästynyt, niin ehkä voit pitää välivuoden opiskeluista ja tehdä joitain aivot narikkaan -hommia ja samalla kerätä hiukan rahaa loppuopintoja varten. Tuskin kaikki koulutukseesi valmistavat työt vaativat perhe-elämän uhraamista?

 

[Koiperhonen]

Mikähän olisi kivuttomin keino pois tästä tilanteesta? Käynyt jo ne pahimmatkin mielessä..

-olen opiskelija, jäljellä 1-2 vuotta gradusta riippuen
-tämä vuosi on ollut masennusta, hädin tuskin saanut opinnot etenemään
-lääkärillä kävin, antoi toisella käynnillä masennuslääkereseptin kouraan vaikka sanoin etten halua syödä niitä, jätin varaamatta enää seuraavaa aikaa ja nakkasin reseptin pois
-psykologille pisti myös lähetteen, nyt pari kertaa käynyt mutta koska tilanne ollut jo parempi olen yrittänyt puhua mahd. iloisesti ja sanoin viimeksi että ei varmaan tarvitse enää tulla kohtapuoliin, niihin alunperin painaviin juttuihin ei olla menty kun se ei kysy ja itse en osaa alkaa kertomaan
-tänään sain tietää, etten päässyt kesäksi työharjoitteluun. töitäkään ei vain ole. Miten saan ruokaa ja laskut maksettua kesällä???? Miehellä on äärimmäisen huono kituutuspalkka..
-opiskelumotivaatio on ihan täysi nolla. ei jaksa kiinnostaa enää koko ala. ei kiinnosta myöskään mikään muukaan ala.
-yksi masennukseen paljon vaikuttanut tekijä oli vauvakuume joka on jatkunut jo 2 vuotta ja tieto siitä että tässä elämässä menee vielä sen 5-6 vuotta ennen kuin esikoista voisi alkaa edes harkita. ja halusin olla nuori äiti. tuntuu että katkeroidun.

En pysty näkemään elämää enää eteenpäin. Parin kuukauden päässä, vuoden päässä, kahden vuoden päässä.. pelkkää mustaa. Ja pelottaa ihan pirusti että miten tässä käy. Kun tulevaisuus on pelkkää mustaa, ehkä olisi sitten sama jättää edes yrittämättä?

Sinä rakas perhonen.. ei lasta tarvitse jättää tekemättä, vaikka miten olis opiskelut kesken.. tai huonot ansiot...
Taitaisi olla ihan paras motivaation nostaja.. riippuen tietysti siitäkin, haluaako miehesi samalla lailla lapsia kuin sinä...
Ei kannata "elintason alttarille" tuhlata elämäänä.. muutenkin voi pärjätä. Töitä tietysti tarvii.. mutta siinäkin on varmasti vaihtoehtoja..

Sepä se, kun miehelläkin on vauvakuume (on-off, mutta kuitenkin). Ja jotenkin rehellisesti sanottuna luulen että minulle se olisi pikemminkin motivaatio rakentaa tulevaisuutta tarmokkaammin kuin tämä, että ensin koulut loppuun sitten naimisiin sitten 2-3 vuotta töissä sitten talo sitten lapsi jne.. MUTTA. Tuon pidemmälle en asiaa voi koskaan ajatella, kun päässä alkaa soimaan että pitää pärjätä, pitää pärjätä, pitää olla täydellinen ja esimerkki kaikille muille jne.. eikä sitä ole jos tuilla joutuu elämään tai jos viivästyttää opintojaan jne.

Siksi kai ihan hyvä että olen nyt aloittanut käydä siellä psykologilla. En tiedä mikä minussa on vikana, jotain kai kyllä.

 

[Koiperhonen]

Jos opiskeluala tuntuu jo tässä vaiheessa väärältä valinnalta, niin siitä vaan vaihtoon. Ei se varmaankaan muutu yhtään mielenkiintoisemmaksi ajanmyötä. Mieti mitä haluaisit ideaalitilanteessa tehdä (ja missä olla) nyt tai kymmenen vuoden kuluttua.

Tai jos olet vain hetkellisesti kyllästynyt, niin ehkä voit pitää välivuoden opiskeluista ja tehdä joitain aivot narikkaan -hommia ja samalla kerätä hiukan rahaa loppuopintoja varten. Tuskin kaikki koulutukseesi valmistavat työt vaativat perhe-elämän uhraamista?

Ei ihan kaikki, mutta suurin osa. Tämä harjoittelupaikka olisi ollut ammattiskaalan huonopalkkaisimpiin, mutta alalle joka olisi liittynyt mm. lapsiin ja joka olisi yllätys yllätys kiinnostanut minua ihan oikeanakin työpaikkana sitten joskus. Mutta en sitä harjoittelupaikkaa saanut, joten se siitä.

Oman alan työkokemus on siis edelleenkin 0h.

En haluaisi katkeroitua elämälle. Mutta tämä on vain niin raskasta. Ja noloa, epäonnistua nyt koko ajan.

 

[Koiperhonen]

Tunnen niin olevani suossa tämän elämäni kanssa. Ei sen näin pitänyt mennä.

Miten te muut nuoret, mahdollisesti jopa opiskelevat tai vasta valmistuneet äidit olette onnistuneet rakentamaan itsellenne niin ihanan elämän? Voin sanoa että on meitä jotks ei siihen uskalla, monet ääneen sanovat että "lasten aika on sitten kolmikymppisenä" ja muuta vastaavaa, mutta bussissa katsovat teitä kateellisina.. Kun itse olisi tajunnut / uskaltaisi rakentaa elämänsä niin.

 

[up]

.

 

[Koiperhonen]

Ilmoittelin etten saanut harjoittelupaikkaa - "No, hanki sitten joku toinen".

Tilannetajua! Ei ole niin helppoa nykyisin päästä töihin / harjoitteluun kuin joskus 30v sitten!

Vai onko vika tosissaan vain minussa? Olen luuseri. ?

 

[Maxine]

Mä kouluttauduin nuorena ammattikorkeassa väärälle alalle. Huomasin 1,5 vuoden jälkeen, etten tykännytkään alasta. Mutta sisu ei antanut antaa periksi. Pidin itseäni liian vanhana vaihtamaan koulua, olin 21v. Hah... Olisi pitänyt vaan vaihtaa alalle, jossa saisin olla lasten kanssa. Sain 2 lasta ennen kuin valmistuin koulusta, olin silloin 26v. Valmistuin, kun nuorempi lapsista oli 4kk ja olin silloin yh. Pärjäsin kohtuullisesti vanhempieni avulla. Pystyin olemaan hoitovapaalla siihen asti, että nuorempi lapsi oli 2,5v ja vanhempi 4v. Töitä oli vaikea löytää, kun en oikein tiennyt, mistä niitä etsiä. Lopulta löysin työpaikan, joka ei vastannut ollenkaan koulutustani, mutta viihdyin siinä kuitenkin. Suoritin jopa yhden tutkinnon lisää pienet lapseni jaloissa pyörien.
Löysin uuden miehen ja sain hänen kanssaan vielä yhden lapsen. Hoitovapaalta menin aivan eri alalle töihin. Työskentelen nyt nuorten kanssa ja luulen, että nyt vihdoinkin 11v valmistumisen jälkeen siitä koulusta tulee olemaan hyötyä. Suunnittelen suorittavani opettajan pedagokiset opinnot ja sen jälkeen voin työskennellä kotitalouden opettajana. Tiesin jo 10 vuotiaana haluavani työskennellä lasten kanssa ja olen aina tykännyt koulumaailmasta. Olisi pitänyt kuunnella itseään eikä mennä muiden vaatimusten mukaan.

 

[Koiperhonen]

Olisi pitänyt kuunnella itseään eikä mennä muiden vaatimusten mukaan.

Näin varmaan olisi pitänyt tehdä. Mulla on silti niin olo, että ei tätä voi jättää nyt kun kaikki jo kyselee että joko kohta on paperit pihalla. Ja kai tämä voi olla ihan ok työ, en ainakaan tiedä mikä muukaan sitten kiinnostaisi.

Kun vain jaksaisi. Ja saisi motivaatiota jostain. Ja elämän, edes pienen kipinän elämiseen.