Auttakaa - en jaksa enää..

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja väsynyt
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
V

väsynyt

Vieras
En tiedä enää minne purkisin kaiken pahan oloni, mutta alkaa tulla pää vetävän käteen.. Olen rv 37 ja en ole viikkoihin nukkunut kunnolla. Nyt menee jo niin, etten yhtä kokonaista tuntia saa yöhön ja olen ihan rikki fyysisesti ja henkisesti. Joka paikkaa särkee ja käveleminen alkaa käydä mahdottomaksi kipujen takia. Olen näistä neuvolassa yrittänyt puhua, mutta sanovat, että tästä vaan kivut pahenee ja koeta ottaa rennosti.. Rennosti miten, kun ei pysty kääntymään, nousemaan, kävelemään, hengittämään ja supistelee pienimmästäkin ponnistuksesta! Lääkäri kehoitti jo pari viikkoa sitten pysymään lähiseudulla ja välttämään matkustamista minnekään, kun kohdunkaula hävinnyt ja synnytys saattaisi alkaa milllon tahansa. Olen yrittänyt miehelle puhua, että pysyisi lähistöllä jo, mutta ei. Reissaa jatkuvasti ja nytkin aamulla läjti taas 300km:n päähän. Ei muutenkaan oikein jaksa olla tässä mukana. Jotenkin tuntuu, että kun näkee miten kipeä olen, pakenee, kun ei kestä katsella sivusta. Ei sanonut aamullakaan halaistua sanaa tai koskettanut, kun lähti. Veti vaan oven kiinni perässään, vaikka tiesi, että olen kieriskellyt koko yön helvetillisten kipujen kanssa.
Eilen sille sanoin, että tämä ois ollut kuitenkin kovasti lyhyt aika vähän auttaa ja tukea tämä loppuraskausaika ja yrittää pysyä kotona, mutta siitäkös veti herneen nenään. Harrastukset ja omat menemiset on niin tärkeitä. Tekee ensin pitkää päivää duunissa ja lähtee sitten harrastamaan omia juttujaan. Kun tulee kotiin, sanoo olevansa ihan poikki ja lysähtää tuijottamaan tellua.
Tuntuu yksinäiseltä. En pääse täältä kotoa minnekään, kun en pysty liikkumaan, joten alkaa seinät kaatua päälle. Ollaan muutettu tänne vasta, eikä mulla ole täällä tuttuja, joille voisin näitä purkaa. Miehen sukua on täällä, mutta eivät taitais ymmärtää, jos heille yrittäisin soitella. Heillä kun on kaikilla kovin hyvä kuva miehestäni..
Nyt vaan tuntuu,etten enää jaksa ja kaikenlaiset tyhmät ajatukset pyörii päässä. Miten minä tämmöseen tilanteeseen olen joutunut? Tyhmyyttä ja naiviuttani kait. Eikä olla kumpikaan mitään teinejä, vaan itse yli kolmikymppinen ja mies jo 45.
Mielessä pyörii vaan ajatukset siitä, ettei tarvis enää yhteenkään aamuun nousta, vaan tulis salama ja tappas. Ei vaaan jaksa.. Anteeksi, että tänne tätä puran, mutta jos jollakin löytyis jokin sana, jolla jaksais loppuun asti raskauden. Itse en näe valoa missään. Itken vaan sydämen irti.
 
Ei tarvitse pyydellä anteeksi kun tänne kirjottaa. Tänne saa kaikki laittaa viesiä. Itse olen vasta raskauden alussa ja minulla ei ole tietoa kivuista yms..Mutta et varmasti ole ainoa. Kyllä pitäs löytyä muitaki kohtalotovereita. Ainakin olen kuullut kun toiset äidit on samoja asioita kertonut. Loppuaika on varmasti raskasta. Mutta muista minkä palkinnon siitä saat. Oman lapsen. Synnytys on varmaan helpottava kokemus, kun vaivat häviää sen myötä pikkuhiljaa. En ymmärrä miestäsi. Jos hänestä tuntuu että ei kestä katsella tai on voimaton olo. Yritä vielä puhua, tai näytä vaikka kirjottamasi viesti. Kyllä hän viimestään sitten ymmärtää kun vauva syntyy. Sitten ei nuku kukaan ku pienellä itku tulee klo: 3.00 :) Viimestään synnytyksen jälkeen otat univelan takasi laitoksella. Jos teidän sairaalassa ei ole pakko ottaa heti vierihoitoon, niin älä ota. Sanot että haluat nukkua ja selität tilanteen. Meidän sairaalassa siihen annetaan mahdollisuus ja jos uni ei tule on mahdollisuus unilääkkeisiin. Monet äidit onkin sitten pirteämpiä mitä tullessa. Ja antaahan se oma vauva ihmeellisesti virtaa :) Ja aina kun vauva nukkuu, niin nuku sinäkin. Jätä kotityöt miehelle. Jos ei tee niitä,niin älä ota stressiä. Ne ehtii myöhemminki. Voimia!
 
Nukkumisen estäminen on tehokkaimpia kidutuskeinoja ja saa alunperin ihan hyväntuulisenkin ihmisen itsemurhan partaalle. Yritä tosiaan ajatella raskaudenMulla ei ole paljon lisättävää edelliseen. päämäärää ja mieti, olisiko sulla omaisia, jotka voisivat auttaa. Anna miehesi lukea, miten voit ja jutelkaa sitten, kun hän pystyy. Vielä yksi ihan fyysinen apu, jos et ole kokeillut. Panadol auttaa liitos- ym. kipuihin hyvin ainakin mulla. Ota ainakin 2 tablettia illalla ja vaikka lisää yöllä, kun heräät ja tunnet kipua. Itse olen joutunut käyttämään myös, koska mulla on kipeänä sekä liitokset että selkä. Panadol on täysin turvallinen lääke ainakin 8 tablettiin/vuorokausi saakka. Jos ei tämäkään auta, pyydä lääkäriltä resepti Panacodista, joka on tehokkaampi. Sun on saatava nukkua paremmin kuin nyt nukut, koska toisin kuin edellinen kirjoitti, heti synnytyksen jälkeenkin voi olla kipuja, osastolla muita häiriöitä ja kotona vauva valvottaa. Hoida aktiivisesti kipua juuri nyt!
 
En ole todellakaan lääketieteen asiantuntija, mutta minusta tilanteesi kuulostaa oravanpyörältä. Kivut estävät nukkumasta, väsymys saa kaiken tuntumaan moninkertaisesti kamalalta ja yksinäisyys vetää mielen matalaksi. Hormonit saa siiven ihan maahan ja jos tuntuu ettei kukaan niin lääkärissä kuin läheistenkään piirissä ymmärrä, niin kyllä varmasti saa toivomaan, että loppuisipa pian ja ihan sama miten.

Itse olen ollut onnettomuuden seurauksena yli puoli vuotta vastaavassa kierteessä. Kotoa ei jaksanut eikä usein päässyt minnekään, joka paikkaan sattui niin paljon, ettei voinut nukkua kuin lyhyitä torkkuja. Mieheltä loppui ymmärrys joidenkin viikkojen jälkeen - enkä jälkikäteen ihmettele yhtään. Kaverit ei paljon työpäivän jälkeen jaksaneet tulla seuranpitäjiksi. Lääkärissä ei uskottu, että sattui niin paljon kuin sattui. Lopulta onneksi leikattiin ja tilanne korjaantui hyvin pian entiselleen.

Silloin vaan suoraan sanottuna vitutti, kun kaikki jankkasi, että ei toi ikuisesti kestä ja nauti että ei tarvitse mennä töihin ja saat vaan laiskotella. Ymmärrän, jos et nyt pysty näkemään edessä siintävää helpotusta.

Puolen vuoden päästä kun katsot taaksepäin, on nämä viikot vain paha muisto. Pure hammasta ja usko pois, sateen jälkeen paistaa aina aurinko.

Voimia sinulle, et ole yksin eikä kukaan sinua tuomitse, tuntuu sinusta ihan miltä tahansa.

Mitä jos näyttäisit miehellesi kirjoittamasi tekstin?
 
Onko kyseessä ensimäinen lapsesi?

Soita lääkäriin ja kerro asiastasi uudelleen. Ei kannata ottaa niin kirjaimellisesti sitä rentoutumista, varsinkin kun sulla on jo raskauskin tosi pitkällä. Ei se sieltä ulos tuu ennenkuin on oikea aika.

Nyt kyllä kannattaa lähteä ulos kävelemään ja happea haukkamaan. Etene varovasti ja varaa pieneen lenkkiin enemmän aikaa. Osta naistenlehtiä kaupasta tai kioskilta. Askartele jotain tms. leivo vaikka pullia tai jotakin. Mutta älä nyt sisälle jää kuules!

Mullakin sanottiin 1,5 kk ennen kun kohdunkaula oli hävinny et milloin vaan tulee. Samaa sanottiin mun ystäville. Ja muilla meni sentään pari viikkoa yli, mulla tuli laskettuna päivänä.

Ehdottomasti vaadit tilanteeseesi lääkäriltä helpotusta!!! Ei sun tarvitse kärsiä nykypäivänä. Sitä väsyneempi sä olet kun skidi syntyy jos sä nyt jo oot noin kuitti. Sulla on oikeus vaatia parempaa palvelua ja kohtelua, olet nainen raskaana ja antanut fyysisesti ja henkisesti itsestäs tosi paljon tolle lapsellenne.

Äijä istumaan nenän eteen ku tulee matkalta ja vaadit jäämään kotiin ja osallistumaan!! Et sä yksin oo tota vauvaa tehny! Miehes yrittää tietysti parhaansa tehdä. Muista että miehet on aivan sekaisin ja hämillään, koska niillä ei ole mitään hajua mitä niiden pitäis tehdä tai mitä ne vois tehdä. Asiat on kerrottava niille niin kuin ne on. Ole varovainen sanoissas kuitenkin, miehes on kans ""raskaana"".

Nyt ryhtiä tyttö!
 
...sanottu (edellinen kirjoittaja). Lääkäriltä on saatava apua! Ja sisälle käpertyminen kaataa vain ne seinät päällesi.
Miehesi on SAATAVA mukaan tuntemuksiisi. Kuten edelläkirjoittaja sanoi, yksin et ole lasta alkuun saattanut ja vastuuta on oltava isälläkin! Raskaus ei ole saa kehittyä sairaukseksi asti eikä se saa tuottaa mitään oheistautejakaan (kuten masennusta tai muuta). Kaikkeen löytyy apua, kunhan nostat kunnon äläkän! Tsemppiä ja parempia vointeja toivotellen! T: Perästä tullaan (rv19) PS: Muista kipulääkitys! Panadolista ei ole haittaa vauvalle!
 
Voi ressukkaa. Raskaus on rankkaa aikaa sekä henkisesti ja fyysisesti. Ei mies sitä yleensä voi täysin ymmärtää. Itsekin olen 6 raskautta kokoneena (3lasta) huomannut, että vaikka olisi hyväntahtoinen, niin ei jaksa aina olla tukena, kun ei ymmärrä - vaikka ehkä pohjimmiltaan haluaisi. Mut onneksi sulla ei ole enää pitkä aika selvästikään synnytykseen. Tietty sitten alkaa vauvahaasteet. Olisi hyvä, jos pystyisitte puhumaan asiasta syyttelemättä. Toinen voi tietty ymmärtää asiallisetkin keskustelunavaukset väärin, jos on asennoitunu saamaan vain ""moitteita"". Ja itse kun on raskaana niin herkkä ja itkuinen, puhumattakaan jos vielä lisäksi valvoo, niin voi pienetkin epähuomaavaisuudet tuntua pahalta, niistä suuremmista puhumattakaan. Toivotan sinulle hyvää odotuksen jatkoa ja onnellista vauva-aikaa! Huokasin myös pienen rukouksen puolestasi TaivaanIsälle! Voimia!
 
Kiitos kaikista ihanista ja lämpimistä viesteistänne. Neuvolasta en saanut edelleenkään apua (kuuluu kuulema tähän loppuvaiheeseen ja että kyllä se siitä -jappasua sain, kun kerroin, etten jaksa enää yhtään yötä ilman unta ja näiden kipujen kanssa).Mutta kerroin miehelleni, että saa lusikoida mut kohta jätesäkkiin - alan olla ihan toivoton ja poikki. Ehkä siitä jotain ymmärsi, sillä vaikka meneekin työn takia yhtä paljon, yrittää auttaa täällä kotona enemmän eikä lennä seinille pelästyneenä tai pakene ulos, kun itken yksinäisyyttä tai kipeänä. Oma vanha isäni ja kaksoissiskoni kävivät nyt viikonloppuna 300km:n päästä ja sain siitä voimaa taas eteenpäin. Kait olivat kuulleet äänestäni, ettei kaikki ihan kohdillaan mulla. Isä sanoikin lähtiessä, että kyllä me äidin kanssa joka ilta muistetaan sinua siunauksella, että jaksaisit ja saisit voimia loppuun asti. Kyllä itketti, että omille vanhemmilleen ei tarvi edes sanoa, että asiat hullusti, kun aistivat sen muutenkin. Yritän räpistellä päivän kerrallaan ja saada ajan lekurille, joka ottais vakavasti tämän. Neuvolassa on näköjään turha näitä valittaa.
 

Yhteistyössä