Autolla Norjaan, kokemuksia/tietämystä kaivataan

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja PöRHiKKi
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti

PöRHiKKi

Jäsen
14.01.2010
277
0
16
Ollaan ajateltu että lähdettäis kesällä ajelemaan helsingistä pohjoseen päin, rovaniemi, oulu, kemi tms. ja samalla käytäisiin norjan puolella. ja miksei ruotsinkin.

missä kannattaisi/ei kannata käydä? onko majoitusta paljon ja minkä hintaista? ja yleisestikin, ihan mitä vaan tiedon jyväsiä otetaan vastaan :)
 
Mies käynyt perheensä kanssa aikoinaan kolme kertaa. Tosin ovat käyneet pidemmällä siellä Norjassa eli matka sijoittunet nimenomaan Norjaan eikä ole ollut vain poikkeaminen siellä puolella.

Mutta muuten en osaa auttaa. valokuvia olen katsellut ja komeet on maisemat.
 
kannattaa varata reilusti aikaa. majoitus paikkoja löytyy mlatkan varrelta monen laatuista ja monen hintaista. mökeistä aittoihin. ehdottomasti kokemisen arvoinen reissu. ruotsilla pärjää siellä hyvin. ja suomeakin osaavat aika moni jos haluavat.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Tuuljmyllynlämmittäjä:
Suomen puolella kannattaa tankata ja ottaa oivat eväät mukaan. Norjassa kaikki on kalliimpaa, paitsi ehkä riisi.

Tankata kannattaa mutta jos vuonoteitä laskettelee niin eipä tuo takillinen pitkälle kestä. :D Ruoka on vain hitusen kalliinmpaa kaupoissa kuin suomessa joten eväitä on turha raahata mukana. Ravintoloissa syöminen onkin jo törkeän kallista ja yleensä melko huonoa. Hotellit on kalliihkoja.
 
Me heitettiin muutaman yön reissu Norjan puolelle toissa kesänä. Ihan vaan ajeltiin katselemassa maisemia, majoituttiin teltassa pienten jokien varrelle joista mies innokkaana kalamiehenä yritti napata kalaa ja minä valokuvasin ja patikoin lähimaastossa. Ruokaa tehtiin trangialla (tarvikkeet oli varattu jo suomenpuolelta) ja kaupasta haettiin tuoretta leipää ihan vaan nähdäksemme onko sielä niin kallista kun on kerrottu, tuore rieska taisi olla 2,5e eli kallis vai ei? Reissu oli ihana ja voin suositella muillekkin. Lasten kanssa tietysti vaatii vähän enemmän voimistelua, mutta on varmasti sen arvoista. Paria majapaikkaa katseltiin ihan sään viileyden takia, semmosia pikku mökkejä näyttivät vuokraavan n. 50e yö.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Tuuljmyllynlämmittäjä:
Suomen puolella kannattaa tankata ja ottaa oivat eväät mukaan. Norjassa kaikki on kalliimpaa, paitsi ehkä riisi.

Tätä peesaan. Eipä siellä pohjoisessa paljon muuta ole kuin upeat maisemat, mutta ne onkin sitäkin upeammat.
Kirkkoniemestä muutama kymmenen kilometriä, Venäjän rajalla,on aivan mahtava paikka, nimi on nyt just hukassa...joku Jagobs Elva. (Grande jagob Elva????Jos sattuu hellekesä, niin se on aivan mielettömän upea hiekkaranta! Sieläkään ei kyllä ole mitään, pieni kirkko, jossa on kahvila, mutta ei esim. leirintäaluetta, mutta aina siellä muutama teltta/matkailuauto on.
Syksyllä olen joskus istuskellu siellä seurailemassa saukon puuhia.
 
Kielestä sen verran, että norjalaiset osaavat hyvin ruotsia, koska Ruotsin tv-kanavat näkyvät Norjassa. Jotkut maassa asuvat ruotsalaiset eivät edes välitä opetella puhumaan norjaa, sillä he tulevat muutenkin ymmärretyiksi. Kovin mielellään norjalaiset eivät kuitenkaan ruotsia puhu. Heillä, kuten meilläkin, on historiallisia traumoja Ruotsin roolista Pohjoismaissa. Oslon keskustassa oli takavuosina myynnissä t-paita ideaalisten Pohjoismaiden kuvalla. Kartasta löytyy Norja, Suomi ja Tanska... Islantikin on varmaan kuvan ulkopuolella, mutta Ruotsin kohdalla on pelkkää Itämerta. Englantia opetetaan norjalaisille ensimmäisenä vieraana kielenä ja he taitavatkin sitä hyvin ja mielellään.

Liioittelin hieman mainitessani norjalaisten tylyyden. Työyhteisössä he ovat pääsääntöisesti ystävällisiä ja kyselevät herkästi, että miten toinen viihtyy siellä. Varsinaisena kynnyksenä norjalaiselle on kutsu omaan kotiin. Norjalaisen kanssa voi kaveerata vuosia ilman että koskaan on käynyt kylässä hänen luonaan. Poikkeuksiakin on. Muuan suomalaisnainen sai kutsun viettää joulua norjalaisperheessä vajaan kuukauden työtoveruuden jälkeen. Kielen suhteen norjalaiset jakautuvat kahtia. Toiset puhuvat ulkomaalaiselle hitaasti ja selkeästi, toiset taas tavallisella nopeudella omaa murrettaan tuumien, että on toisen oma häpeä jollei ymmärrä.
 
Me mentiin Kilpisjärven kautta. Ajettiin sieltä Narvikin ja siitä käännyttiin kohti Ruotsia ja ajettiin Kiirunaan, jossa yövyimme. Aamulla tehtiin pieni koukkaus ja käytiin katsomassa Kebnekaise (seuraavana kesänä vaellettiin siellä ). Sieltä sitten ajeltiin hiljakseen kohti Pajalaa ja siitä takaisin yli Suomen puolelle.

En tiedä mikä on tuo hintataso Norjassa, kun ei me käyty oikeastaan missään ravintoloissa tai kaupoissa siellä, vaan vasta Ruotsissa.

Oli kyllä huikean ihastuttavat maisemat.
 
Ihan ehdottomasti kannattaa tankata Ruotsin puolella j aylälapissa porukka käy tankkaamassa Norjan puoella, koska polttoaine on suomessa selvästi kalliimpaa. Ruotsissa ruoka on halvempaa kuin suomessa mutta suomessa halvempaa kuin taas Norjassa. Suosittelen matkailuautoa jos norjassa meinaa yöpyä useammankin yön tai sitten etsiä B&B paikkoja. Olen ajellut Kilpisjärven kautta Tromssaan ja Hammerfestiin. Molemmat isoja kaupunkeja joissa paljon nähtävää ja aika ei tule pitkäksi pitkillä automatkoillakaan maisemia katsellessa.
 
Norjan puolella autoillut suomalaisseurue ihmetteli tienvarren tolppia. Ne olivat vähän liian lyhyitä puhelinpylväiksi, eivätkä langat sitä paitsi niitä yhdistäneet. Seurue sai kuvaa paikallisten talvien ankaruudesta, kun joku hokasi, että tolpathan olivat aurauskeppejä...
 
Alkuperäinen kirjoittaja Tuuljmyllynlämmittäjä:
Norjan puolella autoillut suomalaisseurue ihmetteli tienvarren tolppia. Ne olivat vähän liian lyhyitä puhelinpylväiksi, eivätkä langat sitä paitsi niitä yhdistäneet. Seurue sai kuvaa paikallisten talvien ankaruudesta, kun joku hokasi, että tolpathan olivat aurauskeppejä...

Eipä niitäkään talvella aina sieltä lumen alta näe, pelkät lumiseinät tien molemmin puolin... :)
 
Norjalaiset kyllä ymmärtävät joo ruotsia, mutta usein juurikin vastaavat sitten norjaksi ja saattaapi olla hankala ymmärtää heitä. Tämän huomasin kun töissä aloin kulkea Norjassa :)

Itse olen melkein viisi vuotta asunut nyt Utsjoella ja töissä känyt Tanassa ja Nessebyssä, mutta matkailu täällä rajoittuu noihin työmatkojen ajeluun. Sääli sinänsä, kehuvat että tuolla Finnmarkissa olisi kovastikin kauniita paikkoja.

Viime kesänä Norjassa myytiin sellaista Finnmarkin-lentolippua, maksoi jonkun verran ja sillä sai oliko kahden viikon aikana reissata lentäen pitkin finnmarkia. Ja Tromssaankin sillä pääsi. Siinä voisi myös olla yksi idea kun tänne lähtee, tulee autolla tänne ja hyppää Kirkkoniemessä koneeseen ja käy vilkaisemassa niin Tromssan, Hammerfestin kun Vesisaaren :)
 
ja nyt täällä muuten on vähän lunta, jos aikoo talvella reissata. Aurauskepit näkyy mainiosti ;)

Moni on kertonut, että mökkimajoitus Norjassa on kallista, eikä siihen hintaan välttämättä kuulu esim. liinavaatteita tai siivousvälineitä. Kaikki pitää olla mukana itsellä.
 
entäs näin: haaparannalta yli ja kohti norjan rannikkoa ja sieltä pohjoiseen, ja vaikka lofooteilla pyörähdys matkalla. aivan upeat maisemat tulevat ennemmin kuin lappiin ajelemalla. ja norjan vuonotiet ovat kyllä näkemisen arvoiset. majoituksen löysimme yleensä ajamalla vain bed and breakfast tyyppisten (tai hytter - mökkejä) ilmoitusten mukaan, mitään ei ollut varattu ennakkoon.
 

Yhteistyössä