Aurinko ja iho
Ihosyövät ovat yleistyneet, ja niistä 95 prosenttia on yhteydessä auringon säteilylle altistumiseen. Tämän vuoksi kannattaa oleskella auringossa vain maltillisesti ja välttää ihon palamista.
Melanooman riski liittyy ihon palamiseen erityisesti nuorella iällä. Melanooman vaaraa lisää myös muu runsas aurinkoaltistus tai solariumin käyttö. Melanooma on ihosyövistä vaarallisin, koska se lähettää nopeasti etäpesäkkeitä.
Okasolusyövällä on selkein yhteys pitkän ajan kuluessa kertyvään auringon UV-säteilylle altistumiseen. Tämä syöpätyyppi on yleisin ulkoilmassa työskentelevillä. Basaliooma eli tyvisolusyöpä on ihosyövistä yleisin, mutta myös vaarattomin, koska se esiintyy paikallisena eikä lähetä etäpesäkkeitä. Myös basaliooman synnyn taustalla on elämän aikana iholle kertynyt "aurinkoannos".
Ihmiset eivät ole tasaveroisia, kun kyse on ihosyövistä. Vaaleaihoisimmat, punatukkaiset ja pisamaiset palavat herkimmin. On erityisen tärkeää suojata lapset ja nuoret. Yksilöiden, joilla on suuri taipumus polttaa ihonsa, tulee suojata ihonsa aina. Vahvin ihotyyppiin liittyvä riski on kuitenkin runsasluomisuus. Pohjoiseurooppalaisista kahdella prosentilla on ns. epätyypillisten luomien oireyhtymä, johon liittyy kymmenkertainen riski sairastua melanoomaan. Näille ihmisille auringolta suojautuminen on erityisen tärkeää.
Muista ainakin nämä
Ruskettuminen ei suojaa ihoa palamiselta
- UV-säteily pystyy tunkeutumaan ruskettuneeseenkin ihoon ja vaurioittamaan kudoksia
Silmät ovat herkät UV-säteilylle
- Voimakas kerta-annos aiheuttaa sarveiskalvon tulehduksen ("lumisokeus") ja pitkäaikainen altistuminen aiheuttaa mykiön samentumia ja lisää harmaakaihin vaaraa sekä altistaa silmänpohjan rappeumalle.
Lapset ovat paljon aikuisia herkempiä UV-säteilyn iho- ja silmävaikutuksille
- Alle 2-vuotiaat lapset pitää suojata kokonaan auringon suoralta säteilyltä. Yli 2-vuotiaat on suojattava vaatteilla, hatuilla ja aurinkolaseilla sekä lapsille sopivin suojavoitein.
Aurinkolomakohteissa UV-säteilyä on enemmän kuin Suomessa
- Kesäkuussa keskipäivällä saa Kanariansaarilla 7 minuutissa ja Sri Lankassa 4 minuutissa saman annoksen UV-säteilyä kuin Suomessa 25 minuutissa.
UV-säteilyä saa varjossakin
- Varjoon hakeutumalla voi kuitenkin ainakin puolittaa UV-annoksen
Ohut pilvipeite ei estä UV-säteilyä
- Vesi, hiekka ja lumi heijastavat UV-säteilyä ja lisäävät siten annosta
Siestassa on järkeä
- Vuorokauden UV-annoksesta noin puolet kertyy kello 11-15, joten silloin kannattaa pysytellä sisällä tai varjossa.
Solarium ei ole auringonottoa turvallisempi tapa ruskettua
- Solarium-rusketus suojaa ihoa huonosti auringon UV-säteilyn vaikutuksilta.
Tietyt lääkkeet herkistävät ihon auringonvalon vaikutuksille
- Lisätietoa saa lääkäriltä ja apteekista.
Palamisen aiheuttamiin soluvaurioihin ei voi vaikuttaa jälkikäteen
- Vaurioita voi estää vain suojautumalla ja ehkäisemällä ihon palaminen
http://www.cancer.fi/syovanehkaisy/aurinko/muistilista/