Asuntolainojen koronnousu ajaa perheet ahtaalle

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Miten teillä?
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
M

Miten teillä?

Vieras
Luin Taloussanomista mielenkiintoisen artikkelin siitä miten jo pieni korkojen nousu saa aikaan sen, että maksukyky ylittyy liian suureksi mitoitetussa lainassa.

Asuntolainakoron kaksinkertaistuminen voi ajaa asuntovelkaisen talouden nopeasti kireälle, jos lainamäärä on suuri. Suomen Rahatiedon Taloussanomille tekemän laskelman mukaan asuntolainan suositeltava kuukausittainen lainamaksu ylittyy jo kahden prosenttiyksikön nousun jälkeen, jos laina-aika on 15 vuotta.

20 vuoden laina-ajalla koronnousun pitäisi olla neljä prosenttiyksikköä ennen kuin lainamaksu menee yli suositeltavan rajan.

Laskelmissa oletetaan, että lainan enimmäismäärä on kotitalouden kolmen vuoden vuoden bruttotulot. Lainamaksuihin saisi upota enintään neljännes tuloista.

koko juttu löytyy Taloussanomien sivuilta.

Muistelen tässä taannoin keskusteluja joissa ihmiset totesivat että ottavat huoletta 350 000-40 000 euron lainoja. Toivottavasti näissä perheissä ollaan varauduttu tuleviin koronnostoihin. Veikkaanpa että monessa perheessä lainaa on rutkasti enemmän kuin kolmen vuoden bruttotulot.
 
Tyhmä kuluttaja ottaa usein mitä tarjolla on. Pankin pitäisi ymmärtää näyttää selkeät laskelmat lainanottajalle siitä miten koronnousu esimerkiksi 2 prosentista 5 prosenttiin muuttaa lainan kuukausierää. Pelkästään rahan ja vakuuksien perässä oleva pankki ei kenties sitä tee.

Ei koske meitä. Alle 30000 asuntolainaa yhteensä.
 
Täysin samaa mieltä.
Ei koske onneksi meitäkään, lainaa on reilusti vuoden bruttotuloja vähemmän.
 
meillä lainan korko oli 5% kun otettiin. Joten ei huoleta vaikka korko nousisi, 5% on kuitenkin vielä matkaa ja paljon. Ja laina summakin huomattavasti alle 100 000e
 
Vain tyhmät lainanottajat ei ota huomioon mm. korkojen nousua ja mahdollisia tulotasonsa tipahduksia. Nuo asiat pitäisi kaikkien lainanottajien huomioida.

Noh, kunhan korot kunnolla nouseen niin asuntoja on halvalla ostettavissa pakkohuutokaupoista :kieh:
 
Mä olen todella kiitollinen siitä, että me otettiin maltillisesti lainaa silloin kun tämä asunto ostettiin. Kerroin toisessa ketjussa kuinka kaikki ei mennytkään käsikirjoituksen mukaan ja on jouduttu pärjäämään vain toisen tuloilla 5kk ja muutama vielä edessä. Voi olla että koko perheen tulot tulee vakituisesti pienenemään, mutta onneksi meidän lainasumma on suht pieni.

Jos oltais otettu enemmän lainaa, oltais kieltämättä kusessa.
 
nii in, sitä tietysti kannattaa miettiä ennen kuin ottaa sen ylimitoitetun lainan. Toisaalta, omakotitaloasuminen on nykyään ökykallista. Jos me otettaisiin laina tulojen mukaan, ei se riittäisi edes kerrostaloasuntoon, puhumattakaan omasta talosta. Vaikkakin molemmat käy kokopäivätyössä....
Siksi ollaan tyydytty asumisoikeusasuntoon ja lainaa on vähän. Halpoja tönöjä ootellessa.....
 
Tyhmä kuluttaja ottaa usein mitä tarjolla on. Pankin pitäisi ymmärtää näyttää selkeät laskelmat lainanottajalle siitä miten koronnousu esimerkiksi 2 prosentista 5 prosenttiin muuttaa lainan kuukausierää. Pelkästään rahan ja vakuuksien perässä oleva pankki ei kenties sitä tee.

Ei koske meitä. Alle 30000 asuntolainaa yhteensä.

Kyllä ne pankissa nuo laskelmat näyttää.
 
Itellä oli korko tuota 5% luokkaa kun lainan otin. Ja lainaa taitaa olla alle 70t euroa, eli ei pelota koron nousu. Selvisin lyhennyksestä silloin ja selviän vastakin.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Miten teillä?;23326437:
Laskelmissa oletetaan, että lainan enimmäismäärä on kotitalouden kolmen vuoden vuoden bruttotulot. Lainamaksuihin saisi upota enintään neljännes tuloista.

koko juttu löytyy Taloussanomien sivuilta.

Muistelen tässä taannoin keskusteluja joissa ihmiset totesivat että ottavat huoletta 350 000-40 000 euron lainoja. Toivottavasti näissä perheissä ollaan varauduttu tuleviin koronnostoihin. Veikkaanpa että monessa perheessä lainaa on rutkasti enemmän kuin kolmen vuoden bruttotulot.

On meilläkin lainaa kaikenkaikkiaan reilusti yli 3 vuoden bruttotulojen edestä, asuntolainaa on se 3 vuoden bruttotulot yhteensä ja muuta lainaa on sitten puolet siitä remonttilainaa ja asuntolainaa on myös kulutusluottoja lisäksi :) Kyllähän se veetuttaa maksella takaisin niitä mutta asuntolainassa on korkokatto vuoteen 2016 asti ja lainanlyhennyskin on aina tasaerä joka kyllä pitenee korkojen nousunmyötä, ainoastaan kulutusluottoihin se koron nousu vaikuttaa kipeimmin ja se kyllä tulee viemään useita ihmisiä perikatoon.
 
Meillä myös tällä hetkellä hyvin pieni asuntolaina. Alunperin asuttiin kerrostalo-osakkeessa, jota ehdittiin maksella puolet jo omaksi. Sitten muutettiin tähän rivariin. Nyt on tilaa sen verran enemmän, että mahdutaan hyvin muksujenkin kanssa ja tätäkin jo maksettu hyvin pitkälle. Nyt on mukava odotella sitä, että tulee halpoja asuntoja markkinoille, kun korot lähtee kunnolla nousuun... :) Siis kyllä se omakotitaloon muutto siintää mielessä, vaikka ei sitä vielä ollakaan toteutettu!
 
[QUOTE="vierailija";23326532]meillä lainan korko oli 5% kun otettiin. Joten ei huoleta vaikka korko nousisi, 5% on kuitenkin vielä matkaa ja paljon. Ja laina summakin huomattavasti alle 100 000e[/QUOTE]

Sama oli korko meilläkin. Lainaa tosin enemmän kuin teillä, mutta ei huoleta. Korothan nousee ja laskee.
 
Itellä oli korko tuota 5% luokkaa kun lainan otin. Ja lainaa taitaa olla alle 70t euroa, eli ei pelota koron nousu. Selvisin lyhennyksestä silloin ja selviän vastakin.

Näinhän sitä voisi ajatella mutta ei se niin mene, kun sillon 15v.sitten oli korot yli 10% ja eläminen oli huomattavasti halvempaa sai joka kuukausi maksettua lainaa ja ruokaa oli pöydät täynnä, nyt on eri asia kun on kaikki niin paljon kalliimpaa ja kaikki maksaa eriluokkaa kuin ennen, kokoajan juokseva nouseva inflaatio syö aina vaan enemmän maksajan pussista pois.
 
Hyvänä puolena inflaatio näkyy myös velallisten kukkarossa; ei yleensä vuodessa eikä kahdessa, mutta pitkiä lainoja ottaneilla kymmenen tai viidentoista vuoden päästä rahanarvon muutos saa velan määrän tuntumaan paljon pienemmältä. Lohduksi suuria lainoja ottaneille.
 
Niin että kun inflaatio vaan laukkaa kiitoa ylöspäin tarkoittaa se sitä että korot nousee ja kansan ostovoima ehtyy, jos se nyt 1,8% ja ensi vuonna 2,4% kuten oli ennustettu niin se tarkoittaa sitä että jos nyt jää kuukaudessa 300€.käyttörahaa jää ensi vuonna 240€. käyttörahaa, inflaatio ei ole koskaan hyväksi maksajalle vaan ainoastaan maksun saajalle.
 
Onneks ollaan tässä matalan koron aikana lyhennetty lainaa tuntuvasti, enemmän kun periaatteessa olis tarve. Nyt kun korot nousee tilanne ei muutu juurikaan - kuukausierä pysyy saman tasoisena; laina vaan ei toki enää lyhene niin joutuisaan.

Ja jos hätä tulee, niin sitten kutsutaan Moto ja se saa pistää ton meitin metsän puuston nurin. Sieltä saa hätävaraa pahimman yli...
 
[QUOTE="vierailija";23326532]meillä lainan korko oli 5% kun otettiin. Joten ei huoleta vaikka korko nousisi, 5% on kuitenkin vielä matkaa ja paljon. Ja laina summakin huomattavasti alle 100 000e[/QUOTE]

Samoin myös meillä.
 
Yhteistyössä