"Asta Leppä: Sinä et hävinnyt" Mielipiteitä?

[funtti]

Luin eilen kirjan loppuun ja kyllä se aikamoista itsesäälittelyä oli mun mielestä.
Odotin kirjasta hieman tasapuolisempaa.
Lähes kaikki hyvät asiat oli vaan listattu tyyliin "niin olihan sussa hyvää se ja se ja se, mutta voi voi mua".

Mitä ajatuksia kirja sussa herätti?

 

[fanta]

Minulle vieras kirja ja kirjailijakin. pistän muistiin.

 

[funtti]

Se on tää kaksplus-lehdessäkin kirjoitteleva leskinainen.
Kahden pojan äiti.
Ne oli eroamassa miehen kanssa, kun mies kuoli liikenneonnettomuudessa.

 

[fanta]

Ahaa, mennyt minulta ihan ohitse. Olen nyt innostunut lukemaan kotimaista nykykirjallisuutta, joten vinkit on aina tarpeen =)

 

[vieras]

Mullekin oli iso pettymys tuo kirja vähän samoista syistäkin kuin ap:llekin. Välillä meinnasin jättää kesken koko kirjan.

 

[Wilma-73]

Luin mutta en erityisemmin pitänyt, pettymys oli kirja.... :/

 

[vieras]

Minä pidin kirjasta. Se oli realistisen oloinen surevan ihmisen itsekeskeinen kertomus omista tunnelmista - asioita kaunistelematta. Aina suru ei ole kaunista eikä tasapuolista.

 

[Joo]

Minä pidin kirjasta. Se oli realistisen oloinen surevan ihmisen itsekeskeinen kertomus omista tunnelmista - asioita kaunistelematta. Aina suru ei ole kaunista eikä tasapuolista.

Tässä tapauksessa suru ei kyllä oo vainajan muistoa eikä vainaja omaisten tunteita kunnioittavaa. Jos on hampaankolossa jotain kuollutta kohtaan niin pitääkö se julkisesti päästä lataamaan?

Varsinkin kun kirjaa myydään omalla nimellä ja nimenomaan "tositapahtumiin perustuen". No saavatpa naapurit sosiaalipornoa kun lukevat.

Musta ois kauheeta jos meille tulis ero, kuolisin ja mies kirjottelisi tollasia julkisesti musta.

 

[vai?]

Musta ois kauheeta jos meille tulis ero, kuolisin ja mies kirjottelisi tollasia julkisesti musta.

Eipä taitais enää sitten tuntua missään...

 

[pitäis lukea]

Minä pidin kirjasta. Se oli realistisen oloinen surevan ihmisen itsekeskeinen kertomus omista tunnelmista - asioita kaunistelematta. Aina suru ei ole kaunista eikä tasapuolista.

Tässä tapauksessa suru ei kyllä oo vainajan muistoa eikä vainaja omaisten tunteita kunnioittavaa. Jos on hampaankolossa jotain kuollutta kohtaan niin pitääkö se julkisesti päästä lataamaan?

Varsinkin kun kirjaa myydään omalla nimellä ja nimenomaan "tositapahtumiin perustuen". No saavatpa naapurit sosiaalipornoa kun lukevat.

Musta ois kauheeta jos meille tulis ero, kuolisin ja mies kirjottelisi tollasia julkisesti musta.

Astahan sanoi jossain että kirja on tehnyt kaunistelematta.Siltä pohjalta miltä hänestä tuntui...ja mietti saako sellaisat tunteita ollakkaan.
Olen tykännyt lukea Astan kirjoituksia kaksplussasta,mutta kirjaa en ole vielä ehtinyt lukemaan.

 

[Joo]

Minä pidin kirjasta. Se oli realistisen oloinen surevan ihmisen itsekeskeinen kertomus omista tunnelmista - asioita kaunistelematta. Aina suru ei ole kaunista eikä tasapuolista.

Tässä tapauksessa suru ei kyllä oo vainajan muistoa eikä vainaja omaisten tunteita kunnioittavaa. Jos on hampaankolossa jotain kuollutta kohtaan niin pitääkö se julkisesti päästä lataamaan?

Varsinkin kun kirjaa myydään omalla nimellä ja nimenomaan "tositapahtumiin perustuen". No saavatpa naapurit sosiaalipornoa kun lukevat.

Musta ois kauheeta jos meille tulis ero, kuolisin ja mies kirjottelisi tollasia julkisesti musta.

Astahan sanoi jossain että kirja on tehnyt kaunistelematta.Siltä pohjalta miltä hänestä tuntui...ja mietti saako sellaisat tunteita ollakkaan.
Olen tykännyt lukea Astan kirjoituksia kaksplussasta,mutta kirjaa en ole vielä ehtinyt lukemaan.

Toki ikäviä tunteita toista ihmistä kohtaan saa olla, mutta on eri asia tarvitseeko niitä huudella julkisesti ja nimellä. "Mulla on sitten ikäviä tunteita tota kohtaan, ikävä ihminen mun mielestä!!!!"

Mukava varmaan vaikka miehen vanhempien lukea. Tai vaikka omien lapsien.

 

[vieras]

Niin, on totta, että tuo teksti voi läheisistä tuntua pahalta, olet siinä oikeassa. Samoin, kun sen yhden kirjailijan inhorealistinen isovanhemmuuskuvaus ei-sallituista tunteista isovanhemmuudessa. Nuo kirjat saattavat läheisistä tosiaan tuntua hankalilta, mutta toisaalta "antaa luvan" muillekin rehellisesti tuntea juuri niitä tunteita, mitä tuntevat - tuntematta niin suurta syyllisyyttä siitä, että omat tunteet esim. lapsenlapsia kohtaan eivät ole vain "pullantuoksuisia". Pointtini siis, että ymmärrän empaattisesti omaisten surun ja aiemman kirjoittajan tekstin, mutta laajemmin myös hyötyä tuosta.

 

[pitäis lukea]

Minä pidin kirjasta. Se oli realistisen oloinen surevan ihmisen itsekeskeinen kertomus omista tunnelmista - asioita kaunistelematta. Aina suru ei ole kaunista eikä tasapuolista.

Tässä tapauksessa suru ei kyllä oo vainajan muistoa eikä vainaja omaisten tunteita kunnioittavaa. Jos on hampaankolossa jotain kuollutta kohtaan niin pitääkö se julkisesti päästä lataamaan?

Varsinkin kun kirjaa myydään omalla nimellä ja nimenomaan "tositapahtumiin perustuen". No saavatpa naapurit sosiaalipornoa kun lukevat.

Musta ois kauheeta jos meille tulis ero, kuolisin ja mies kirjottelisi tollasia julkisesti musta.

Astahan sanoi jossain että kirja on tehnyt kaunistelematta.Siltä pohjalta miltä hänestä tuntui...ja mietti saako sellaisat tunteita ollakkaan.
Olen tykännyt lukea Astan kirjoituksia kaksplussasta,mutta kirjaa en ole vielä ehtinyt lukemaan.

Toki ikäviä tunteita toista ihmistä kohtaan saa olla, mutta on eri asia tarvitseeko niitä huudella julkisesti ja nimellä. "Mulla on sitten ikäviä tunteita tota kohtaan, ikävä ihminen mun mielestä!!!!"

Mukava varmaan vaikka miehen vanhempien lukea. Tai vaikka omien lapsien.

On hän niistä hyvistäkin hetksitä kertonut.Ja kyllä uskon että lähimmäiset osaavat ottaa tuon kirjkan eritavalla kuin joku aivan vieras ihminen...asiasta muuten tietämätön.

 

[Minusta]

Niin, on totta, että tuo teksti voi läheisistä tuntua pahalta, olet siinä oikeassa. Samoin, kun sen yhden kirjailijan inhorealistinen isovanhemmuuskuvaus ei-sallituista tunteista isovanhemmuudessa. Nuo kirjat saattavat läheisistä tosiaan tuntua hankalilta, mutta toisaalta "antaa luvan" muillekin rehellisesti tuntea juuri niitä tunteita, mitä tuntevat - tuntematta niin suurta syyllisyyttä siitä, että omat tunteet esim. lapsenlapsia kohtaan eivät ole vain "pullantuoksuisia". Pointtini siis, että ymmärrän empaattisesti omaisten surun ja aiemman kirjoittajan tekstin, mutta laajemmin myös hyötyä tuosta.

Eikö tuota hyötyä ois saatavissa esim. kirjoittamalla taiteilijanimellä, tai jos ehdottomasti itse haluaa oikealla nimellään julkisuutta niin tekemällä henkilöistä fiktiivisiä? Tyyliin "Pirjo-Liisalla oli ikäviä tunteita Seppoa kohtaan", eikä "minulla oli ikäviä tunteita tätä tiettyä henkilöä kohtaan, että terveisiä vaan anopille!".

Oisko susta kiva että joku repostelisi sun henkilökohtaisia asioita julkisesti, vaikka sun mies teidän eron jälkeen, vaikka se ehkä helpottaiskin muiden eronneiden miesten tunteiden käsittelyä kuulla että toikin vihaa muijaansa?

 

[sama vieras]

Niin, on totta, että tuo teksti voi läheisistä tuntua pahalta, olet siinä oikeassa. Samoin, kun sen yhden kirjailijan inhorealistinen isovanhemmuuskuvaus ei-sallituista tunteista isovanhemmuudessa. Nuo kirjat saattavat läheisistä tosiaan tuntua hankalilta, mutta toisaalta "antaa luvan" muillekin rehellisesti tuntea juuri niitä tunteita, mitä tuntevat - tuntematta niin suurta syyllisyyttä siitä, että omat tunteet esim. lapsenlapsia kohtaan eivät ole vain "pullantuoksuisia". Pointtini siis, että ymmärrän empaattisesti omaisten surun ja aiemman kirjoittajan tekstin, mutta laajemmin myös hyötyä tuosta.

Eikö tuota hyötyä ois saatavissa esim. kirjoittamalla taiteilijanimellä, tai jos ehdottomasti itse haluaa oikealla nimellään julkisuutta niin tekemällä henkilöistä fiktiivisiä? Tyyliin "Pirjo-Liisalla oli ikäviä tunteita Seppoa kohtaan", eikä "minulla oli ikäviä tunteita tätä tiettyä henkilöä kohtaan, että terveisiä vaan anopille!".

Oisko susta kiva että joku repostelisi sun henkilökohtaisia asioita julkisesti, vaikka sun mies teidän eron jälkeen, vaikka se ehkä helpottaiskin muiden eronneiden miesten tunteiden käsittelyä kuulla että toikin vihaa muijaansa?

Samaa ajattelin itsekin, että tekstin olisi ehkä voinut säilyttää vähän pidempään ja myöhemmin julkaista anonyymimmin. Toisaalta taiteilijanimetkin sitten myöhemmin "paljastuvat", jos kirja saa julkisuutta ja silloin se voisi tuntua "salamyhkäisemmältä" (?). En tiedä, vaikea asia, mutta ymmärrän pointtisi hyvin, sillä lähipiirissä oli kirjailija, joka kirjoitti ihan oikeasti perheemme asioista "anonyymisti" suoraan elämästämme ja oudoltahan niitä tuntui sieltä lukea..

 

[Rieputarallaa]

Minä pidin kirjasta. Se oli realistisen oloinen surevan ihmisen itsekeskeinen kertomus omista tunnelmista - asioita kaunistelematta. Aina suru ei ole kaunista eikä tasapuolista.

En ole kirjaa lukenut, mutta näin olen käsittänyt myös. Kyseessä ei ole muistokirjoitus miehelle, vaan lesken OMIEN TUNTEMUSTEN kirjaamista ja analyysia. Paikka on ollut vaikea: rakastavasta liitosta leskeksi jääminen on vasrmasti "helpompaa" kuin erotilanteessa, jossa tunteet tulevaa entistä puolisoa kohtaan ovat jo valmiiksi ristiriitaiset. Ja näin olen käsittänyt, että suruprosessi missä tahansa tilanteessa ei ole lainkaan yksiulotteinen vaan monenlaisten tunteiden kyllästämä.

Mutta se on tietty totta, että aiheesta kuin aiheesta voi kirjoittaa hyvin tai huonosti.

 

[Rieputarallaa]

Minä pidin kirjasta. Se oli realistisen oloinen surevan ihmisen itsekeskeinen kertomus omista tunnelmista - asioita kaunistelematta. Aina suru ei ole kaunista eikä tasapuolista.

Tässä tapauksessa suru ei kyllä oo vainajan muistoa eikä vainaja omaisten tunteita kunnioittavaa. Jos on hampaankolossa jotain kuollutta kohtaan niin pitääkö se julkisesti päästä lataamaan?

Varsinkin kun kirjaa myydään omalla nimellä ja nimenomaan "tositapahtumiin perustuen". No saavatpa naapurit sosiaalipornoa kun lukevat.

Musta ois kauheeta jos meille tulis ero, kuolisin ja mies kirjottelisi tollasia julkisesti musta.

Musta on hyvä, että asioista puhutaan niiden oikeilla nimillä. Vaikeitakin tunteita pitää käsitellä. Miksi ihminen kuin ihminen muuttuu melkein pyhimykseksi kuoltuaan - mitään negatiivista ei saisi sanoa. Vetoatte kuolleen muihin läheisten oikeuteen surra rakastaan. Entä Astan oikeudet?

 

[myös leski]

Minä en enää yhtää jaksa lukea tuosta aiheesta. Oli monessa eri lehdessä sama juttu vähän tapahtuneen jälkeen. En jaksa siksi että minä olen Astan kohtalotoveri. Jäin leskeksi 30- vuotiaana, oltiin eroamassa ja mies kuoli moottoripyöräonnettomuudessa. Mutta jatkoin elämääni eteenpäin lasten kanssa.

 

[Fani]

Minä pidin kirjasta. Se oli realistisen oloinen surevan ihmisen itsekeskeinen kertomus omista tunnelmista - asioita kaunistelematta. Aina suru ei ole kaunista eikä tasapuolista.

Tässä tapauksessa suru ei kyllä oo vainajan muistoa eikä vainaja omaisten tunteita kunnioittavaa. Jos on hampaankolossa jotain kuollutta kohtaan niin pitääkö se julkisesti päästä lataamaan?

Varsinkin kun kirjaa myydään omalla nimellä ja nimenomaan "tositapahtumiin perustuen". No saavatpa naapurit sosiaalipornoa kun lukevat.

Musta ois kauheeta jos meille tulis ero, kuolisin ja mies kirjottelisi tollasia julkisesti musta.

Musta on hyvä, että asioista puhutaan niiden oikeilla nimillä. Vaikeitakin tunteita pitää käsitellä. Miksi ihminen kuin ihminen muuttuu melkein pyhimykseksi kuoltuaan - mitään negatiivista ei saisi sanoa. Vetoatte kuolleen muihin läheisten oikeuteen surra rakastaan. Entä Astan oikeudet?

Miksi ihmeessä pitäisi kirjoitella hymistelytekstejä vain sen vuoksi, että ukko sattui kuolemaan? Minusta kirja oli rehellinen, surumielinen ja koskettava. Tippa nousi linssiin parissakin kohtaa. Minulle ei tullut vaikutelmaa siitä, että Asta olisi jotenkin kieriskellyt itsesäälin kourissa, hän kertoi koruttomasti ja kauniisti oman tarinansa.

 

[ereta]

Pitääkin mennä lainaamaan kirja kirjastosta...

 

[Jep]

Minä pidin kirjasta. Se oli realistisen oloinen surevan ihmisen itsekeskeinen kertomus omista tunnelmista - asioita kaunistelematta. Aina suru ei ole kaunista eikä tasapuolista.

Tässä tapauksessa suru ei kyllä oo vainajan muistoa eikä vainaja omaisten tunteita kunnioittavaa. Jos on hampaankolossa jotain kuollutta kohtaan niin pitääkö se julkisesti päästä lataamaan?

Varsinkin kun kirjaa myydään omalla nimellä ja nimenomaan "tositapahtumiin perustuen". No saavatpa naapurit sosiaalipornoa kun lukevat.

Musta ois kauheeta jos meille tulis ero, kuolisin ja mies kirjottelisi tollasia julkisesti musta.

Musta on hyvä, että asioista puhutaan niiden oikeilla nimillä. Vaikeitakin tunteita pitää käsitellä. Miksi ihminen kuin ihminen muuttuu melkein pyhimykseksi kuoltuaan - mitään negatiivista ei saisi sanoa. Vetoatte kuolleen muihin läheisten oikeuteen surra rakastaan. Entä Astan oikeudet?

En missään vaiheessa väittänyt että ihmisen yksityisasioiden levittely ois väärin nimenomaan siksi, että henkilö on kuollut. Mun mielestä ois yhtä mautonta kirjoittaa miehestään eron jälkeen tunnistettavasti vaikka tämä ois elossa. Nythän tässä on vaan se ero, että mies ei voi puolustaa oikeuksiaan, koska on kuollut. Jos elävästä henkilöstä kirjottaisi kirjan, jossa kertoo tämän yksityisasioista ja perhe-elämästä, henkilö vois jopa nostaa syytteen.

Saisko sun elämästä kirjottaa kirjan ihan vaan sen takia, että puhuttais kerrankin asioista niiden oikeilla nimillä? Oisko susta oikein kirjottaa erokirja jossa kertoo kuinka mieheni Kalle Perttinen on ihan hirveä mulkku kun petti mua, ihan vaan siksi koska "minulla on oikeus käsitellä tunteitani julkisesti ja tehdä sillä vielä rahaakin siinä sivussa!!!"

Ei henkilö muutu kuoltuaan pyhimykseksi, ihan mahdollista että mies on ollut vaikka kuinka inhottava ihminen. Ihminen ei kuoltuaan myöskään muutu toisen omaisuudeksi, jonka avulla saa pönkittää omaa kirjalijanuraansa toisten tunteista välittämättä. Kirjan olisi varsin mainiosti voinut julkaista anonyymimmin, en ymmärrä miksi ainoa tapa "käsitellä tunteitaan" on julkaista ne omalla nimellä ja naamalla kaikkien luettavaksi ja varmistaa se että mies on tunnistettavissa.

Se, että ei pidä asiallisena toisten yksityisasioiden levittelyä, ei tarkoita etteikö pitäisi asiallisena myöskin negatiivisten tunteiden käsittelyä.

 

[Minustakin]

Minä en enää yhtää jaksa lukea tuosta aiheesta. Oli monessa eri lehdessä sama juttu vähän tapahtuneen jälkeen. En jaksa siksi että minä olen Astan kohtalotoveri. Jäin leskeksi 30- vuotiaana, oltiin eroamassa ja mies kuoli moottoripyöräonnettomuudessa. Mutta jatkoin elämääni eteenpäin lasten kanssa.

Minustakin on erikosita että haluaa tulla niin voimakkaasti julkisuuteen nimenomaan tämän asian valossa. Ymmärrän kyllä että kun haluaa olla kirjailija niin se myynnin edistäminen edellyttää julkisuudessa pysyttelyä, mutta asiaa on kyllä puitu nyt kaikissa mahdollisissa naistenlehdissä.

 

[funtti]

Saa olla ikäviä tunteita, eikä niitä pidä pitää sisällään, mutta epäreilua on se, että se kenestä kirja pääosin kertoo ei ole enää täällä kertomassa omaa puoltaan tarinasta.

Olisiko kirjaa tehty, jos mies ei olisi kuollut? Olisiko kirjailija tehnyt kirjan "pelkän" avioeron takia, kertonut yksityisasioitaan/miehen yksityisasioita? Tuskin, koska se ei olisi ollut niin iso myyntivaltti, ja silloin olisi se toinen osapuoli ollut kertomassa valitut sanat myös kirjailijasta.
Nyt kirjailija voi kirjoittaa mitä vaan, kunhan välillä kertoo pari kivaakin asiaa miehestä.

 

["Maiju"]

Äsken kirjan lukeneena ihmettelen kovasti, miten joku löytää moitittavaa näin kauniisti ja ikävöiden kirjoitetusta kirjasta! Olen itse jo kuusikymppinen enkä todellakaan ymmärrä nykyajan nuorten naisten kaunaisuutta. Ajatteletteko te panettelijat yhtään, että Asta Leppä saattaa myös lukea näitä tekstejä. HÄN on elossa, vaikeuksia kokeneena, muutakin kuin miehensä ja poikiensa isän kuoleman. Hiljattain oli jossakin, olikohan HS:n Kuukausiliite, hänen pitkä artikkelinsa kokemastaan vaikeasta syömishäiriöstä. Olen myös katsonut keskusteluohjelman, jossa hän oli mukana keskustelemassa isättömistä pojista. Minä pidin romaanista "Sinä et hävinnyt" varsinkin sen kauniin, maalailevan tyylin vuoksi. Kirjoita lisää Asta Leppä!

 

[matrjoshka]

Mua on alkanut ärsyttämään koko Asta Leppä. Nyt ihan vasta se oli puimassa nuoruusiän syömishäiriöitään Hesarin Kuukausiliitteessä.