Asiallista keskustelua: mitä tehdä pakolaiskriisille?

  • Viestiketjun aloittaja mietttiinyt
  • Ensimmäinen viesti
vierailija
Euroopan on tiukennettava turvapaikanhakijoiden kriteereitä tavalla tai toisella ja varsinkin nuoret miehet voi lähettää takaisin kotimaihinsa lepäilemään, sillä tietääkseni heidän kulttuuriinsa kuuluu, että mies lepää ja nainen tekee ja raataa. Oletettavaa on, että ainakin osa heistä tulee myös Eurooppaan muiden palveltaviksi.

Pakolaisten tukia ja avustuksia on alennettava niin, että Suomi ei ole houkutteleva maa. Suomen kielen ja kulttuurin kokeet on tehtävä kaikille pakollisiksi.

Korkean syntyvyyden maihin pitää jakaa ehkäisyvälineitä ja neuvontaa.

Kummallista on, että ulkomaalaisia menee taistelemaan vapaaehtoisesti ISIS:iä vastaan, mutta oman maan asevelvolliset pakenevat. Tätä menoa Euroopassa on pian sisällissota.
 
Jos Suomi sulkee rajansa (eipä kyllä siihen edes kykene, kun ei edes kykene niitä valvomaan), niin minnes Suomi tekee ulkomaankauppaa, jos suhteet EU:hun on menetetty rajojen sulkemisella? Suomen pitää olla mukana EU:n toiminnassa tai sit ei.

Ollaanhan me edelleen YK:n jäsenvaltio.

Kyllä Suomi voi sulkea rajat, jos tahtoa löytyy.
Rajavartiolaitos tarttee vaan hurjan korotuksen nykyiseen.

Euroalueesta ollaan tod.näköisesti ainakin eroamassa, ja hyvä niin. Saadaan päätökseen toi EKP riippuvuussuhde. Vaikeaa tulee varmasti olemaan aluksi, mutta on se tehtävä. Ei me voida kerryttää enää velkaa.

Suomen tulis panostaa työperäiseen maahanmuuttoon, että saataisiin uusia ideoita. Mutta tuo Ilmainen Yliopisto koulutus vieraille ei ole oikea ratkaisu. Suomessa on korkeatasoinen koulutus ja kyllä kysyntää sille varmasti löytyy kuuukausimaksujenkin kanssa.
Ja täältä pitäisi lähteä myös porukkaa kalastelemasn ideoita Suomelle.
 
vierailija
Millä tavoin siis Australia esti maahantulon meriteitse? Järjesti yksityislennot veks maasta? Kyse siellä kyllä taisi olla maahanmuutosta, ei pakolaisista.
Tuosta voit lukea miten hyvä ja tiukka linja Australialla on. Missäköhän umpiossa oikein elät kun et tätäkään tiennyt?

http://yle.fi/uutiset/australiaan_on_nyt_paasy_kielletty__kaikki_turvapaikanhakijat_muilutetaan_naapurimaiden_riesaksi/7094956
 
Euroopan on tiukennettava turvapaikanhakijoiden kriteereitä tavalla tai toisella ja varsinkin nuoret miehet voi lähettää takaisin kotimaihinsa lepäilemään, sillä tietääkseni heidän kulttuuriinsa kuuluu, että mies lepää ja nainen tekee ja raataa. Oletettavaa on, että ainakin osa heistä tulee myös Eurooppaan muiden palveltaviksi.

Pakolaisten tukia ja avustuksia on alennettava niin, että Suomi ei ole houkutteleva maa. Suomen kielen ja kulttuurin kokeet on tehtävä kaikille pakollisiksi.

Korkean syntyvyyden maihin pitää jakaa ehkäisyvälineitä ja neuvontaa.

Kummallista on, että ulkomaalaisia menee taistelemaan vapaaehtoisesti ISIS:iä vastaan, mutta oman maan asevelvolliset pakenevat. Tätä menoa Euroopassa on pian sisällissota.
Niin totta!
 
aloittaja....
Tuosta voit lukea miten hyvä ja tiukka linja Australialla on. Missäköhän umpiossa oikein elät kun et tätäkään tiennyt?

http://yle.fi/uutiset/australiaan_on_nyt_paasy_kielletty__kaikki_turvapaikanhakijat_muilutetaan_naapurimaiden_riesaksi/7094956
Kyllä toki olen lukenut Australian siirtolaiskriisistä, mutta en ole tiennyt sen loppuratkaisua. Tuossakin lukee, ettei edes Australia voi valvoa rajaansa kokonaan, mutta kiinnisaatavat veneet hinataan naapurivaltioihin.

Mistäs eurooppa löytää sit mukavan naapurivaltion, jonne nuo uppoamassa olevat veneet hinataan? Eihän paattilaiset koskaan tunnusta, mistä maasta he ovat lähteneet, joten arvallako sit valitaan palautusvaltio?
 
vierailija
Suomesta lähtis käytännössä kaikki jos ilmoitettaisiin että rajat suljetaan. Ihmiset on niin tottuneita kulkemaan ettei siitä tulis yhtään mitään. Suomalaisista tulis pakolaisia. Asiaan puuttuisi aika nopeasti muut maat ja vaihtuis koko hallitus toiseen joka pitäisi rajat auki.
 
Ei kukaan varmaan ole tarkoittanut, että rajat suljettaisiin suomalaisilta.
 
Muissa maissa ollaan myös toppuuttelemassa pakolaistulvaa, joten ei siinä suhteet mene.

Tässä päästään siihen Suomen korrektiuteen. Kyllä, korrekti pitää olla, mutta päättäjien ensisijainen tehtävä on kyetä päätöksiin, jotka hyödyttävät kansalaisia. Nyt ollaan vähän, kuin holhouksen alla, ja maksetaan siitä hyvin kalliisti. Suomi on nettomaksaja sekä makselee muiden maiden jäsenmaksuja. Tälleen nopeasti ajateltuna, muut maat taitavat pitää Suomea melko lapasena. Pitäisi osata olla itsekkäämpi, kuten valtaosa EU:n maista.
Ei lapasella ole oikein mitään vaikutusvaltaa, ja se puolestaan heikentää Suomen etuja kokonaisvaltaisesti.
 
Suomen pitäisi tehdä itsestään niin epähoukutteleva, ettei maa vedä yhtään turvapaikanhakijaa. Pakkoko sitä rahaa on syytää tulokkaille ikkunoista ja ovista. Ruokaa pöytään ja se saa olla siinä. Uffi laittaa vaatteita. Leirit heille pohjoiseen ilman mitään erikoismukavuuksia.
 
aloittaja.....

No edes Väyrynen ei ole saanut tarpeeksi nimiä adressiin, jossa vaadittaisiin äänestystä EU:n jäsenyydestä. Niin kauan kun ollaan jäseniä, pitää noudattaa avoimia rajoja a la Schengen.
 
vierailija
Suomen pitäisi tehdä itsestään niin epähoukutteleva, ettei maa vedä yhtään turvapaikanhakijaa. Pakkoko sitä rahaa on syytää tulokkaille ikkunoista ja ovista. Ruokaa pöytään ja se saa olla siinä. Uffi laittaa vaatteita. Leirit heille pohjoiseen ilman mitään erikoismukavuuksia.
Parakkimajoitus sekä ruoka mamuille ja senkin eteen pitäisi tehdä töitä. Tämä järjestely karsisi onnenonkijat ja todellisessa hengenvaarassa olevat saisivat turvapaikan.
 
Yhteistyössä