Lukaisin tuota Emilynin ketjua ja pikkuisen ahdas mieleni jäi hämmästelemään sitä kuinka moni kertoo toivovansa vanhempansa kuolemaa koska tämä on aikoinaan kohdellut kaltoin. Tämäkö on sitten se malli jonka tällaiset ihmiset tahtovat lapsilleen antaa? Jos itse jossain vaiheessa elämääsi sairastut vaikka alkoholismiin niin ettet kykene pitämään yllä normaaleja ihmissuhteita niin annat lapsellesi luvan hylätä sinut ja alkaa toivomaan kuolemaasi koska olet niin paska ihminen? Kyse ei ole siitä että kaikkea kokemaansa kohtelua pitäisi ymmärtää ja antaa kaikki anteeksi mutta aika rankkaa tekstiä siellä yksi jos toinenkin heittää ilmoille. Jos lapsenne joskus alkaa (ja taatusti alkaa) joskus miettiä sukujuuriaan niin oletteko miettineet mitä kerrotte? "Isovanhempanne olivat niin typeriä ihmisiä että parempi kun kuolivat, heistä ei tarvitse tietää mitään"? Sitten surraan kollektiivisesti toisella puolella maailmaa jossain onnettomuudessa kuolleita mutta omat sukulaiset -vanhemmat -eivät ole minkään arvoisia.. Mielenkiintoinen asenne..
Asenteet kunnossa?
- Viestiketjun aloittaja huppaloora
- Ensimmäinen viesti
Voin heti kärkeen ilmoittautua!!! Mun elämässä oli (ei ex) yksi sellainen henkilö, että käyn kusemassa sen haudalle, kun se kuopataan. Niin paljon paskaa ja kärsimystä, oon sen toimesta saanu kokea.
No, mun ystäväni on sanonut lapsilleen että hänen äitinsä on kuollut.
Niinhän se onkin, hänelle, kaiken sen paskan jälkeen mitä ystäväni sai vuosikausia kestää.
Mä ymmärrän täysin. Eihän se ämmä ole saanut elämässään mitään muuta hyvää aikaiseksi kuin ystäväni. Se, että ystäväni selvisi hengissä aikuisikään asti, on suorastaan ihme.
Niinhän se onkin, hänelle, kaiken sen paskan jälkeen mitä ystäväni sai vuosikausia kestää.
Mä ymmärrän täysin. Eihän se ämmä ole saanut elämässään mitään muuta hyvää aikaiseksi kuin ystäväni. Se, että ystäväni selvisi hengissä aikuisikään asti, on suorastaan ihme.
vieras
Eiköhän tuokin ole jokaisen oma asia? Toinen ei halua nähdä ikinä ja toinen "kääntää toisen poskensa" hamaan tappiin asti....
Koetko että vihasi ja katkeruutesi antaa sinulle voimia vai miksi näitä tunteita pitää vuosikausia pitää yllä? Tuskin se kokemaasi poistaa vaikka kävisit tekemässä toisen haudalla ihan mitä tahansa.Alkuperäinen kirjoittaja Kotona Kirves Kädessä:
ei hyvänen aika
Ja tähänkin ketjuut vastaavat samat vänkääjät ja negatiiviset ihmiset (ravistettava ja kkk), jotka emilynin ketjusssa vänkäävät ja olevat tietävinään kaiken ..
VOI LOL!
VOI LOL!
Minulla lienee aika viileä suhtautuminen isääni, hänen isyyteensä, kuolemaansakin. Isäni ei koskaan pahoinpidellyt minua eikä ollut muutenkaan varsinaisesti paha ihminen, olipa vain sellainen, joka ei koskaan oikein tuntunut ottavan vastuuta mistään, eli elämänsä isona poikana, joka antoi tuulen kääntää suuntaa ihan miten sattuikaan tuulemaan. En koskaan muista, että isäni oli ilmaissut välittävänsä minusta, hänellä oli suuret puheet asioista, kun muita oli kuulemassa, mutta varhaisin isämuistoni liittyy siihen, etten minä ole poika.
Kun olin jo aikuinen, koitin tilannetta parantaa, isä ehkä omaltakin osaltaan. Mutta hän teki muutaman kerran sellaisia temppuja, joista pahoitin mieleni sen lisäksi, että pelästyin hänen puolestaan tosi pahasti, aivan turhaan joka kerta. Niin kauan kuin annoin sen tapahtua. Niin menivät viimeiset vuodet ja viimeinen uutinen oli se, että isä oli kuollut, yksin omaan kotiinsa, myöhemmin tiesimme että sydänkohtaukseen.
Vielä sieltä kuoleman takaa isä minulle tuntui ilkkuvan, etten ole sellainen kuin hän halusi, isäni veli katsoi asiakseen kertoa minulle, ettei isä koskaan pitänyt minua tyttärenään, minä kun olen erinäköinen kuin sisareni, ilmetty isänäiti ulkonäöltään. Nooh, se oli ainoa asia joka isän kuoleman jälkeen kirvoitti kyyneleet, kiukunkyyneleet silmiini, että tämäkin minun piti sitten tietää...
Isä ei välittänyt minusta, enkä minä hänestä, kun asian ymmärsin, siinä mielessä olen kyllä isäni tytär. Eikä minulla ole vaikeutta tämän asian suhteen. Minulla on hyvä äitisuhde, olen ensimmäisessä avioliitossa ollut kohta kaksikymmentä vuotta ja perheen äiti, minulla on ystäviä ja kavereita. Mikä minun asenteissani on vialla?
Kun olin jo aikuinen, koitin tilannetta parantaa, isä ehkä omaltakin osaltaan. Mutta hän teki muutaman kerran sellaisia temppuja, joista pahoitin mieleni sen lisäksi, että pelästyin hänen puolestaan tosi pahasti, aivan turhaan joka kerta. Niin kauan kuin annoin sen tapahtua. Niin menivät viimeiset vuodet ja viimeinen uutinen oli se, että isä oli kuollut, yksin omaan kotiinsa, myöhemmin tiesimme että sydänkohtaukseen.
Vielä sieltä kuoleman takaa isä minulle tuntui ilkkuvan, etten ole sellainen kuin hän halusi, isäni veli katsoi asiakseen kertoa minulle, ettei isä koskaan pitänyt minua tyttärenään, minä kun olen erinäköinen kuin sisareni, ilmetty isänäiti ulkonäöltään. Nooh, se oli ainoa asia joka isän kuoleman jälkeen kirvoitti kyyneleet, kiukunkyyneleet silmiini, että tämäkin minun piti sitten tietää...
Isä ei välittänyt minusta, enkä minä hänestä, kun asian ymmärsin, siinä mielessä olen kyllä isäni tytär. Eikä minulla ole vaikeutta tämän asian suhteen. Minulla on hyvä äitisuhde, olen ensimmäisessä avioliitossa ollut kohta kaksikymmentä vuotta ja perheen äiti, minulla on ystäviä ja kavereita. Mikä minun asenteissani on vialla?
En mä sitä vihaani tuota henkilöä kohtaan mitenkään aktiivisesti ajattele, välillä käy mielessä, ei sen kummempaa. Eli en ole vuosikausia pitänyt vihaani yllä.. Ja tuo haudalle kuseminen, oli enemmän kielikuva.Alkuperäinen kirjoittaja huppaloora:
öl
Mutta tuosta kielkuvastakin saa selväksi sen minkälainen persoona oikeasti olet...Alkuperäinen kirjoittaja Kotona Kirves Kädessä:
KivaAlkuperäinen kirjoittaja öl:
Kuten jo tuohon toiseen ketjuun kirjoitin, kuka on niin yksinkertainen, että kuvittelee palstailun ja irl olevan yksi yhteen?Ihmisen sietokyvylläkin on rajansa. Jos koko alkuelämänsä joutuu kokemaan vain pahoja asioita heiltä, joiden kuuluisi sinua rakastaa, niin en ihmettel yhtään, että jotkut toivovat vanhempiensa tai jonkun muun kuolemaa.
ölk
Sellainen henkilö, joka ottaa todesta emilynin kertomukset tosielämästä, mitä hän on kertonut. Jos niihin on uskominen enää...tai sitten koko tyyppi on feikki.Alkuperäinen kirjoittaja Kotona Kirves Kädessä:KivaAlkuperäinen kirjoittaja öl:
Jos ihminen kohtelee sinua huonosti, niin pitääkö sinun tosiaan sitä sietää vain siitä syystä, että kyseinen henkilö on isäsi, äitisi tai muu sukulaisesi? Mielestäni ei.
Eli kyllä, jos minusta tulee alkoholisti eivätkä lapseni jaksa minua tempausteni vuoksi katsella niin ihan vapaasti saavat minuun välit katkaista.
Ei sukulaisuus ole mikään syy sille, että on pakko olla väleissä.
En rakasta äitiäni enkä arvosta häntä pätkääkään. En toivo hänen kuolemaansa, mutta hänen kuolemansa tuskin saa minussa mitään suuria tunnekuohuja aikaan. Ehkä pienimuotoista helpotusta saatan tuntea, joski tietyllä tapaa saatan olla surullinenkin, ehkä.
Minkä minä sille voin, että äitini on ryssinyt silmissäni niin pahasti, etten vain yksinkertaisesti tunne enää juuri mitään. En tosiaan rakkautta sen enempää kuin vihaakaan.
Eli kyllä, jos minusta tulee alkoholisti eivätkä lapseni jaksa minua tempausteni vuoksi katsella niin ihan vapaasti saavat minuun välit katkaista.
Ei sukulaisuus ole mikään syy sille, että on pakko olla väleissä.
En rakasta äitiäni enkä arvosta häntä pätkääkään. En toivo hänen kuolemaansa, mutta hänen kuolemansa tuskin saa minussa mitään suuria tunnekuohuja aikaan. Ehkä pienimuotoista helpotusta saatan tuntea, joski tietyllä tapaa saatan olla surullinenkin, ehkä.
Minkä minä sille voin, että äitini on ryssinyt silmissäni niin pahasti, etten vain yksinkertaisesti tunne enää juuri mitään. En tosiaan rakkautta sen enempää kuin vihaakaan.
Joooo-o... Jos mä otan todesta sen, mitä Emilyn kirjoittaa, niin kuinka sä voit yhden mun kirjoittaman lauseen perusteella sanoa, millainen persoona mä olen oikeassa elämässä? Jotenkin ristiriitaista?Alkuperäinen kirjoittaja ölk:
Mutta täällähän voi ihan itse valita, mitä kertoo elämästään. Mitkä osat jakaa palstalla, mitkä pitää itsellään.Alkuperäinen kirjoittaja ölk:
Negatiiviset asiat, vaikkapa taistelut entisen puolison kanssa, tulee ehkä helpommin purettua tänne kuin kaikki muu, positiivinen. Eihän täällä edes uskalla olla iloinen hyvästä parisuhteesta, ihanista lapsistaan joiden kanssa on helppoa, hyvistä väleistä anoppiin, lukuisista hyvistä ystävistä, jne. Jos niistä kertoo, niin saa heti kakkaa niskaan: miksi leuhkit, mikä kuvittelet olevasi?
Eli ei täällä kerrotuista tosielämän palasista voi saada realistista kokonaiskuvaa siitä, millainen ihminen on, ja millaista elämää hän elää.
Oman lapsuuteni kokemuksella voin sanoa, että voi todella toivoa vaan, että joku kuolisi, olisi kaikki paljon helpompaa ja selvempää. Mutta mutta, vuosien mittaan huomasin, että katkeruus vie aika paljon energiaa omista voimavaroista ja sitten vaan lakkasin ajattelemasta menneistä tai mutsistani yhtään mitään. Mitä sitä ristiä sitten aina kantaa mukanaan, voihan sieltä nousta ja suunnata voimansa muutenkin. Vain itseään voi varmuudella muuttaa, ja muut olkoot mitä on... kunhan raja kulkee siinä mihin haluan sen asettaa välilläni ei-niin-loistaviin lähimmäisiini.
Alkuperäinen kirjoittaja Ravistettava:
Mä oon saanu paskaa niskaan, kun vaan valitan täällä, enkä kerro mitään positiivsita esim. mun lapsista, vaan vingun tänne, jos ne on olleet pässejä. Sehän palstan mukaan tarkoittaa sitä, että en rakasta lapsiani.
Ja se ei tuntunut menevän juurikaan kenenkään jakeluun, että mulla ei ole tarvetta tulla tänne hehkuttamaan niitä äitiyden tähtihetkiä, tai muihinkaan asioihin liittyviä hyviä juttuja. Miksi pitäisi? Kyllä mä hehkutan niitä ihan livenä, te ootte mun kaatopaikka..
Ja jos joku on niin urpo, että luulee sen takia, mun elämän olevan jotenkin negatiivista/vihan täytteistä, kun en täällä hyviä asioita hehkuttele, niin.. Sehän on jokaisen oma asia?
En ole lukenut ketjua mutta ymmärrän hänen ajatuksensa.
Minä taas olen halunnut vetää turpaan niitä jotka kiusasivat mua peruskoulun aikaan. :kieh:
Minä taas olen halunnut vetää turpaan niitä jotka kiusasivat mua peruskoulun aikaan. :kieh: