Lukaisin tuota Emilynin ketjua ja pikkuisen ahdas mieleni jäi hämmästelemään sitä kuinka moni kertoo toivovansa vanhempansa kuolemaa koska tämä on aikoinaan kohdellut kaltoin. Tämäkö on sitten se malli jonka tällaiset ihmiset tahtovat lapsilleen antaa? Jos itse jossain vaiheessa elämääsi sairastut vaikka alkoholismiin niin ettet kykene pitämään yllä normaaleja ihmissuhteita niin annat lapsellesi luvan hylätä sinut ja alkaa toivomaan kuolemaasi koska olet niin paska ihminen? Kyse ei ole siitä että kaikkea kokemaansa kohtelua pitäisi ymmärtää ja antaa kaikki anteeksi mutta aika rankkaa tekstiä siellä yksi jos toinenkin heittää ilmoille. Jos lapsenne joskus alkaa (ja taatusti alkaa) joskus miettiä sukujuuriaan niin oletteko miettineet mitä kerrotte? "Isovanhempanne olivat niin typeriä ihmisiä että parempi kun kuolivat, heistä ei tarvitse tietää mitään"? Sitten surraan kollektiivisesti toisella puolella maailmaa jossain onnettomuudessa kuolleita mutta omat sukulaiset -vanhemmat -eivät ole minkään arvoisia.. Mielenkiintoinen asenne..