Ärsyttää! Miksi kaipaan aina vaan vaihtelua?

[vieras]

Minulla on ihana aviomies, ja 2 ihanaa lasta, olen onnellinen ja kaikinpuolin tyytyväinen elämääni. Mutta alkaa itseänikin jo ärsyttää tämä jatkuva vaihtelunhalu. Olemme muuttaneet usein, nyt olemme asuneet tässä asunnossa 3 vuotta, mikä on pisin aika tähän mennessä.

Huonekalut (ei tietenkään kaikki kerralla) vaihtuu n. kerran vuoteen, ja matot, verhot yms vähän väliä. Nyt olen saanut tämän kodin sisustettua mieleisekseni, niin haluaisinkin taas muuttaa. Ollaan katseltu isompaa asuntoa, vaikka ihan hyvin mahduttaisi tässäkin asumaan. Ikinä en voisi edes kuvitella asunnon ostamista, koska ei voi tietää haluaisinko siinä loppuelämääni asua. Auto meillä myös vaihtuu usein. Ja jotain uutta pitää saada koko ajan, verhoja, mattoja, kodinkoneita yms. Eikä meillä olisi edes varaa!!!

Onko kohtalotovereita? Mikä tähän auttaa? Alkaa mennä jo hermo itseni kanssa. Onneksi mieheni on ymmärtäväinen. Lapsetkin jo puhuu että "sitten kun taas muutetaan...." tai "millaiseen kotiin me muutetaan seuraavaksi?"

 

[HoitoonVaan]

kotipsykologi iskee, mut musta kuulostaa, että olet jonkun asteinen "shop-a-holic". paikkaat jonkinlaista tyhjiötä itsessäs ostamalla aina uutta. et koe tyydytystä/ole tyytyväinen elämääsi sellaisenaan ja uskot kaiken uusimisen muuttavan asiaa B) psykologin kanssa voi käydä jutteleen, voi tulla esiin kaikenlaista mitä et ole osannut asiaan ennen yhdistääkään.

 

[tii]

joku psykologinen juttu sulla tässä nyt on. Kuulostaa hullulta mutta terapeutille kannattaisi käydä juttelemassa niin se voisi avata sulle tätä juttua miksä käyttäydyt näin ja auttaa lopettamaan.

 

[huh]

Ei tosiaan huvita muuttaa, kun pakosta joutunut noin 20-30 kertaa elämän aikana muuttaa! Kovempaa hommaa saa perheellinen hakea. kun lapsetkin jos "isoja" ja tavaraa on kertynyt. ja kun oikein paikkakuntaa muuttaa, ei sitä muuttoapua vuodessa parissa ole tullut ollenkaan, eli kaikki itse saa kantaa.

 

[Tribaali]

Mulla taas toisinpäin, kun saan mieleiset huonekalut ostettu, en vaihda niitä millään (viimeksi oli 15v vanhat). Huonekalujen paikkoja en vaihtele koskaan, uusin vähän, koska tiedän mistä pidän ja pidän siitä todella pitkään!!

 

[ap]

Mä olen käynyt psykologilla jo pitkään, ja mulla on lääkitys paniikkihäiriöön. Mulla on ollut tälläistä niin kauan kuin muistan, elämäntilanteesta riippuen. Psykologin kanssa olen usein tästä keskustellut, mutta kun ei auta mikään. Ja niinkuin jo mainitsin, tunnen olevani onnellinen. Olen yrittänyt keksiä jotain muuta piristävää tilalle, mutta ei, enintään kuukauden saattaa ajatukset olla muualla, sitten taas alan miettiä muuttoa, uutta sisustusta tms. Osaan jopa perustella miehelleni aina niin hyvin miksi tarvitsee taas jotain uutta, että alan itsekkin uskoa siihen, vaikka oikeasti ei olisikaan tarve.

En mäkään pidä muuttamisesta, mutta se tunne kun kaikki tavarat ovat uudessa kodissa ja saa alkaa sisustamaan on ihana, tosin se kestää vaan hetken, ja taas kaipaan jotain uutta.

 

[Vieras]

En valitettavasti muista, mistä psykologisesta oireyhtymästä oli kyse, mutta "oireesti" ovat täsmälleen samat, kuin pitkäaikaisen ystävättäreni äidillä läpi ystävättäreni nuoruusvuodet. Kun hän tuli koulusta kotiin, ei koskaan tiennyt, miten huonekalut oli järjestetty. Uudet verhot lensivät roskiin, uutta hankittiin, ja taas kärrättiin pois. Muuttoa suunnitteltiin jatkuvasti, ja ystävättäreni isä kärsi hiljaa. Lopulta hän tosiaan hankkiutui ammattiauttajan puheille, ja sai jotain lääkitystä, mikä rauhoitti menoa.

 

[ap]

No mulla tämän mielialalääkityksen pitäisi tähän kuulemma auttaa, mutta eipä se ole koskaan auttanut. Mä alan olla itse jo ihan loppu tämän "vaivan" kanssa. Edes töihin meno ei auttanut, ajattelin että se toisi elämään uuta sisältöä.

Mua pelottaa että jossain vaiheessa meidän rahat ei riitä enää noihin osamaksuihin yms, ja luottotiedot menee, onneksi ne sentään on kunnossa... vielä.

Ja jos saan päähäni että haluan jotain, teen kaikkeni että sen saan, ja jos en saa niin olen todella masentunut siihen asti, että keksin taas jotain uutta. Sekin pelottaa, miten lapset kokee tämän, etenkin jatkuvan muuttamisen.