M
Minnastiina
Vieras
Olen asunut nyt ekaluokkalaisen tyttäreni kanssa aina kahdestaan. Hän on melkoisen takertuvainen, ei halua mennä koulun jälkeen ulos leikkimään(pelkää että pojat kiusaa) ja on muutoinkin ns.ylikiltti(kysyy usein jopa lupaa mennä leikkimään. Muutenkin haluaa tehdä kaikki aina tarkkaan niin kuin ajattelee että äiti haluaisi, ja yrittää kaikin keinoin etten vaanpettyisi häneen). Yritän höpsötellä hänen kanssa, tukea itsetuntoa, antaa aikaa. Meillä on hyvät ja avoimet välit ja puhumme paljon, hän kertoo tunteistaan aina kun vain osaa nimetä ne. Kun tytär syntyi erosin hänen isästä. Tämän jälkeen miehelle kehittyi paha päihdeongelma ja hän käyttäytyi uhkaavasti ja peloittavasti minua ja lasta kohtaan melko pitkään. Myös tavatessaan lapsen esim sukulaisissa mies ei katsonut lasta päin, tai puhunut hänelle vaikka tyttö yritti. Luulen että tämä on osasyynä tytön arkuuteen, ja hän tuntee että isä inhoaa häntä. Nykyään he näkevät pari kertaa vuodessa, ja puhuvatkin silloin-mutta lähestyvä tapaaminen usein itkettää lasta ja sen jälkeen hän on aivan haltioissaan.Myönnän että koska tunnen että lapsi on kokenut niin paljon surua olen kovin suojeleva häntä kohtaan. Haluaisin auttaa tyttöä yli arkuudesta ja parantaa hänen itsetuntoaan..mutten tiedä mitä tehdä. Onko jollakulla samantyyppisiä kokemuksia, tai neuvoja tarjota. Haluaisin että hänestä kasvaa vahvempi teini-ikään mennessä, pelkään että arkuus voi viedä hänet muuten huonoille teille. Kiitos!
