Arkaluonteinen kysymys

[heru]

Siis mitä tässä on kummallista? Suomessahan suurinosa isistä luulee toisen siittämää lasta omakseen. Ja moni lapsi luulee että isi on se oikee isi vaikkei olekaan. Kyllä suomalaiset akat jaksaa persettä jakaa, tää on yksi tapauas tuhansien joukossa, so?
Liputus sinulle(kin) fiksusta teosta!

 

[ap]

En ole ylpeä teostani, joten kiitos vielä heru sinulle asiallisesta suhtautumisesta. Voit takuulla itse heittää sen ensimäisen kiven, oli kyseessä mikä hyvänsä moraalin tai etiikan alueen dilemma. Itse pyhyyden läsnäolon huomaa jo tavastasi kirjoittaa.

 

[Keittiönoita]

Ihanaa, näin sitä pitää. Suomi on normaalisti tosi mitäänsanomaton paikka asua ja elää, joten jokaisen kannattaa vähän kauniita ja rohkeita hankkia ihan sinne omaan lähiöelämäänsäkin. Asiasta kolmanteen, siskoni on appiukkonsa kummitäti. Oikeasti. Ja mun "ottopoikani" on siskoni tytön - mutta ei siskoni pojan - isoveli. Oikeasti.

 

[ap]

Niin, Keittiönoita, ehkä hain vaan jännitystä tai jotakin typerää, mutta en kuitenkaan harkitusti etsinyt tämänkaltaista tilannetta. Tietysti olisi järkeään voinut käyttää.

Toivottavasti tahdoit esimerkeilläsi vain sanoa, että "erikoisemmatkin" sukulaissuhdejärjestelyt voivat onnistua ja ihmiset sovussa elää. Niin sen ainakin halusin ymmärtää.

 

[Katja87]

http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1975/19750700

Näin se menee. Eli biologisella isällä ei ole asiaan mitään sanottavaa/hän ei voi tunnustaa isyyttään ilman sinun ja aviomiehesi lupaa.

Eikähän teidän tarvitse tuolle asialle mitään tehdä, jos se on teille ok.
Aviomiehesi on virallisesti lapsen isä, ja sillä selvä.

 

[hiheh]

eihän se "kummi" muutu oikeaksi isäksi jos ei tee isyydentunnustusta vaan puolisosi on isä virallisissa papereissa

No tässä olisi sitten vielä sellainen puoli, että tämä miehen veli tahtoisi isän oikeudet. Jos veljeksille tulee siitä riitaa, niin kumpi juridisesti on voittaja? Itse en halua tätä veljeä muuten kuin kummiksi.

miks sitten otit sen peittos alle? muuta porvooseen

 

[mun mielestä]

pitäis olla mahollisuus tunnustaa isyys vaikka nainen sen kieltäis ja olis naimisissa...miehelläki on oikeus lapseensa

 

[Kowalski]

http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1975/19750700

Näin se menee. Eli biologisella isällä ei ole asiaan mitään sanottavaa/hän ei voi tunnustaa isyyttään ilman sinun ja aviomiehesi lupaa.

Eikähän teidän tarvitse tuolle asialle mitään tehdä, jos se on teille ok.
Aviomiehesi on virallisesti lapsen isä, ja sillä selvä.

No miksi sun mies joutui adoptoimaan teidän pojan, jos hän kerran jo muutenkin oli lain silmissä lapsen isä?

 

[Katja87]

pitäis olla mahollisuus tunnustaa isyys vaikka nainen sen kieltäis ja olis naimisissa...miehelläki on oikeus lapseensa

Mut lain mukaan ei ole. Ja vaikka nainen antaisikin luvan, niin edes se ei riitä, vaan siihen pitää myös olla aviomiehen lupa.

 

[Katja87]

http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1975/19750700

Näin se menee. Eli biologisella isällä ei ole asiaan mitään sanottavaa/hän ei voi tunnustaa isyyttään ilman sinun ja aviomiehesi lupaa.

Eikähän teidän tarvitse tuolle asialle mitään tehdä, jos se on teille ok.
Aviomiehesi on virallisesti lapsen isä, ja sillä selvä.

No miksi sun mies joutui adoptoimaan teidän pojan, jos hän kerran jo muutenkin oli lain silmissä lapsen isä?

No ei nyt sotketa sitä tähän ap:n ketjuun.

 

[Kowalski]

No miksi sun mies joutui adoptoimaan teidän pojan, jos hän kerran jo muutenkin oli lain silmissä lapsen isä?


No ei nyt sotketa sitä tähän ap:n ketjuun.

No ei sitten. Kiinnostaisi vaan kovasti tietää miten lapsen laillinen isä voi adoptoida oman lapsensa tullakseen lapsensa lailliseksi isäksi

 

[Keittiönoita]

Niin, Keittiönoita, ehkä hain vaan jännitystä tai jotakin typerää, mutta en kuitenkaan harkitusti etsinyt tämänkaltaista tilannetta. Tietysti olisi järkeään voinut käyttää.

Toivottavasti tahdoit esimerkeilläsi vain sanoa, että "erikoisemmatkin" sukulaissuhdejärjestelyt voivat onnistua ja ihmiset sovussa elää. Niin sen ainakin halusin ymmärtää.

Ymmärsit ihan oikein =) Mun lapseni pitävät "ottopoikaani" lähestulkoon isoveljenään, vaikka todellisuudessa kaveri onkin vain siskoni tyttären velipuoli. Mutta siskoni alkoi seurustelemaan tyttäreni isän kanssa vasta sen jälkeen, kun siskoni tyttären isän pojasta oli tullut mun "ottopoikani". Sukukiemuroita aikoinaan selvitellessä selvisi myös se, että hyvin kauan sitten mä olin "ottopoikani" isosiskon idoli erään lähiökerrostalon pihassa. Mä olin jo teini ja "ottopoikani" isosisko oli 4-5 v. Että sellasta B)

 

[SatunNainen]

on kyl nyt pakko laittaa lusikka tähän soppaan, vaikken oo kokonaan ketjua lukenukaan... Mull on ollu jonkin asteen "suhde" miehen veljeen vajaan vuoden ajan. Oon päättäny pariin kertaan että nyt riittää mut jotenkin päätös ei oo pitäny. Oisko "vauhti ja vaaralliset tilanteet" mitkä ajaa toimimaan ihmisen nii...? Kertokaa ny muutkin kokemuksia. Tää veli mies on sitoutunut tahollaan ja kummilapseni isä..