Arat ja ujot lapset, minkälaisia kokemuksia?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Huuhkajatar
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti

Huuhkajatar

Aktiivinen jäsen
08.10.2005
12 193
0
36
Kokkola
Mun lapseni eivät kuulu mainittuun ryhmään, mutta muistan yhden tytön omalta ekaluokaltani.

"Alli" pillitti ihan olemattomista syistä, oli aivan uskomattoman arka. Allin äiti toi kouluun ja haki, iltapäivät hän sitten viettikin pihalla haukkuen muita lapsia jotka olivat saaneet Allin itkemään.
Ali istui minun vieressäni, pääasiallisesti se meni hyvin, mutta kerran juteltiin tunnilla ja kun huomasin open katsovan laitoin sormen huulille ja sanoin hiljaa "hys". Alli rupesi itkemään ja minä sain sinä iltapäivänä Allin äidin haukut niskaan, kun minä kuulemma olin kiusannut Allia. Opettajan puhe ei tehonnut tähän tätiin.

En halunnut enää olla Allin kanssa, eikä kukaan muukaan. Kuka nyt haluaisi tulla haukutuksi ja syytetyksi joka päivä.
 
Sekä omien että lasteni kautta saatujen kokemusten mukaan arat ja ujot lapset ovat vaikeita. Ja vaikealla tarkoitan sitä, että varsin usein näiden lasten kanssa ei voi olla luontevasti vaan kaikkea sanomaansa ja tekemäänsä joutuu varomaan enemmän kuin muiden lasten kanssa. Nämä lapset jäävät helposti syrjään, koska ikätoverinsa eivät jaksa olla jatkuvasti nk kusi sukassa vaan leikkivät mieluummin sellaisten lasten kanssa, joiden suhteen ei koko ajan tarvitse olla varpaillaan.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Keittiönoita;22108966 Nämä lapset jäävät helposti syrjään:
Aivan, ei Allille uskaltanut edes huomenta sanoa, koska hän itki kaikesta. Olen usein miettinyt miten tämän tytön kävi elämässä, itse vaihdoin koulua eka luokan jälkeen, enkä enää tavannut häntä. Nimen muistan vielä.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Keittiönoita;22108966:
Sekä omien että lasteni kautta saatujen kokemusten mukaan arat ja ujot lapset ovat vaikeita. Ja vaikealla tarkoitan sitä, että varsin usein näiden lasten kanssa ei voi olla luontevasti vaan kaikkea sanomaansa ja tekemäänsä joutuu varomaan enemmän kuin muiden lasten kanssa. Nämä lapset jäävät helposti syrjään, koska ikätoverinsa eivät jaksa olla jatkuvasti nk kusi sukassa vaan leikkivät mieluummin sellaisten lasten kanssa, joiden suhteen ei koko ajan tarvitse olla varpaillaan.

Niin juuri. Jollekkin kun ohimennen moikkaakin, niin se lapsi kääntää päänsä pois ja kattoo johku maahan. Vaikeeks elämä kyllä tulee niilläki. :/
 
Niin juuri. Jollekkin kun ohimennen moikkaakin, niin se lapsi kääntää päänsä pois ja kattoo johku maahan. Vaikeeks elämä kyllä tulee niilläki. :/

Minun esikoiseni (7v) on juuri tällainen. Jos lenkillä tulee joku kaveri vastaan, niin kääntää katseen pois. Joudun joka kerta kehottamaan tervehtimään tuttuja. Hän ei onneksi purskahtele itkuun pitkin koulupäivää (sellainen tunteiden näyttäminen tuntuisi hänestä luultavasti kiusalliselta), mutta katsoo pelästyneen oloisena jos joku yllättäen puhuu hänelle, on arka lähtemään leikkiin mukaan jos joku vähänkin vieraampi koulukaveri hakee leikkiin, eikä uskalla aina vastata jos jotain kysytään (tai vastaa hiljaa). Kyllä minuakin huolettaa hänen pärjäämisensä, mutta tämä on hänen luonteenpiirteensä. En oikein muuta voi tehdä kuin yrittää lempeästi rohkaista menemään mukaan (no koulussa en tietysti ole mukana). Onneksi hänellä on edes yksi hyvä kaveri, jonka kanssa leikkii.
 
Mun tyttö joskus sanoi mulle, ettei haluaisi leikkiä "Ellan" kanssa, koska Ella ei puhu hänelle yhtään mitään jos kuka tahansa muu on paikalla, eikä usein edes silloin jos he ovat kahdestaan. Ella saattoi myös lähteä yhtäkkiä kotiin ollessaan meillä tai pihassa, mitään sanomatta, mistä aiheutui tottakai mielipahaa meidän tytöllemme (kun kaveri yhtäkkiä vaan häipyy).

Tämä siis siksi, että Ella oli mielettömän ujo.

Ella reipastui huomattavasti eskarivuoden aikana, eikä ole enää ollenkaan tuppisuu :). Tytöt ovat hyviä ystäviä.
 
Niin ja mun 4 v poikaa kiusaa 9 v ujo ja arka lapsi. Ei uskalla sanoa mitään oman ikäisilleen, mutta tuntee ilmeisesti olevansa suurikin kuningas saadessaan itseään yli puolet pienemmän lapsen itkemään :kieh:

Kun siltä sitten kyselee että miksi kiusaat pientä, onko se sinusta reilua, niin se kieltää kaiken (vaikka silminnäkijöitä on ollut), ei saa sanottua edes "anteeksi", ja alkaa parkumaan :headwall:
 
Onpa meillä erilaisia kokemuksia ja näkemyksiä aroista ja ujoista lapsista - jo pelkkä määritelmä on näköjään käsitettävissä eri tavoilla.

Arka ja ujo ei ole synonyymi itkupillille tai yliherkästi loukkaantuvalle, eikä jokaisen aran ja ujon lapsen kanssa tarvitse miettiä sanojaan siltä kannalta, että "nyt se loukkaantuu". Aroilla ja ujoilla on usein kavereita, jotka ovat samantyyppisiä - ymmärrän hyvin, etteivät äänekkäät räyhätyypit tai reippaat sporttinuoret heidän kanssaan viihtyisikään (eikä myöskään päinvastoin). Lika barn leka bäst vai miten se menikään...

Moni tuntemani arka ja ujo lapsi on sellainen vain isossa lapsiryhmässä. Kahden kesken eivät välttämättä ole yhtään sen arempia kuin muut. Eroavat kuitenkin ehkä sen perusteella, että usein nämä lapset ovat erittäin tarkkanäköisiä ja heidän kanssaan voi keskustella asioista paljon syvällisemmin kuin muiden ikäistensä lasten kanssa.

Olen joskus kyydittänyt lasteni ystäviä ilman, että on ollut muita mukana. Siinä, missä nk. reippaat lapset usein ovat aivan tuppisuina aikuisen seurassa, nämä ujot voivat hyvinkin aloittaa keskusteluja ties kuinka kiinnostavista aiheista. Yksikin poika 8-vuotiaana kyseli minulta, eikö mieheni koe rankaksi sitä, kun rakentaa samalla kun käy töissä. Toinen vähän vanhempi aloitti keskustelun siitä, miten keväällä on niin mukava seurata luonnon heräämistä, ja kertoi yksityiskohtia huomioistaan.

Jos minun pitäisi valita matkaseuraa pitkälle matkalle, niin ottaisin mielelläni tällaisen ujon ja aran, maailmaa tarkkasilmäisesti seuraavan, matkakaverin joka puolelle ryntäilevän levottoman lapsen sijaan. :)
 
"juulia": Mä ajattelin ap:n kysymystä lapsen näkökulmasta, en aikuisen. Eli lähtökohtana se, millaista on olla ujon ja aran lapsen suht samanikäinen kaveri. Aikuisen näkökulmasta taas ujot ja arat lapset ovat useinkin varsin miellyttäviä, suorastaan helppoja, koska he harvoin aiheuttavat käytöksellään aikuisille harmaita hiuksia.
 
poikani meni ekana päivänä tarhaan ja heti tarhatäti sanoi ekana iltapäivänä että onpa arka ja ujo, mitenkähän se selviää, on vaikeata. Tuli olo että rakas lapseni on jotenkin viallinen.

Minun lapsessa ei ole mitään vikaa, onvain hitaasti lämpenevä, eikä varmaan mennyt ekana päivänä ko tädin syliin reippaana. Ja sai sitten syyttä suotta arvostelua.
Tutuissa kuvioissa on ihana ja avoin lapsi, juttelee paljon, kokoajan ja on muutenkin reipas. On saanut kavereita tarhasta, leikkii hyvin toisten kanssa.
Ihan on tullut lapseni äitiinsä/isäänsä ja täydellinen sellaisenaan. Kun tietää hänen heikkoidet, voi niitä huomioida ja vahvistaa.
 
[QUOTE="kukkanen";22109317]poikani meni ekana päivänä tarhaan ja heti tarhatäti sanoi ekana iltapäivänä että onpa arka ja ujo, mitenkähän se selviää, on vaikeata. Tuli olo että rakas lapseni on jotenkin viallinen.

Minun lapsessa ei ole mitään vikaa, onvain hitaasti lämpenevä, eikä varmaan mennyt ekana päivänä ko tädin syliin reippaana. Ja sai sitten syyttä suotta arvostelua.
Tutuissa kuvioissa on ihana ja avoin lapsi, juttelee paljon, kokoajan ja on muutenkin reipas. On saanut kavereita tarhasta, leikkii hyvin toisten kanssa.
Ihan on tullut lapseni äitiinsä/isäänsä ja täydellinen sellaisenaan. Kun tietää hänen heikkoidet, voi niitä huomioida ja vahvistaa.[/QUOTE]

Argh - raivostuttavaa, että tosiaankin jo tarhan ensimmäisestä päivästä odotetaan, että kaikki ovat niitä ulospäinsuuntautuneita, reippaita, nopeasti syttyviä, "fiksuja ja filmaattisia". Tästähän on paljon puhuttu, ja ikävä kyllä taitaa tuollainen asenne jatkua koulussa ja harrastuksissa, aina työelämään asti.

Onneksi viime aikoina on myös tullut toisenlaista suuntausta - meillä on erilaisia luonteenpiirteitä ja temperamentteja, ja tutkimusten mukaan mm. parhaiten menestyvät työpaikat ovat sellaisia, joissa on sopiva kooste erilaisia ihmisiä. 100 jarisarasvuota ei ole enää ihannetila, nyt joukossa saa olla muitakin. :)
 
Niin ja mun 4 v poikaa kiusaa 9 v ujo ja arka lapsi. Ei uskalla sanoa mitään oman ikäisilleen, mutta tuntee ilmeisesti olevansa suurikin kuningas saadessaan itseään yli puolet pienemmän lapsen itkemään :kieh:

Kun siltä sitten kyselee että miksi kiusaat pientä, onko se sinusta reilua, niin se kieltää kaiken (vaikka silminnäkijöitä on ollut), ei saa sanottua edes "anteeksi", ja alkaa parkumaan :headwall:

OK - onneksi tämä ei sentään ole mikään yleiskuvaus ujoista ja aroista.
 
Mun lapseni eivät kuulu mainittuun ryhmään, mutta muistan yhden tytön omalta ekaluokaltani.

"Alli" pillitti ihan olemattomista syistä, oli aivan uskomattoman arka. Allin äiti toi kouluun ja haki, iltapäivät hän sitten viettikin pihalla haukkuen muita lapsia jotka olivat saaneet Allin itkemään.
Ali istui minun vieressäni, pääasiallisesti se meni hyvin, mutta kerran juteltiin tunnilla ja kun huomasin open katsovan laitoin sormen huulille ja sanoin hiljaa "hys". Alli rupesi itkemään ja minä sain sinä iltapäivänä Allin äidin haukut niskaan, kun minä kuulemma olin kiusannut Allia. Opettajan puhe ei tehonnut tähän tätiin.

En halunnut enää olla Allin kanssa, eikä kukaan muukaan. Kuka nyt haluaisi tulla haukutuksi ja syytetyksi joka päivä.

Mistä moinen aloitus pälkähti päähäsi n. 40 vuoden jälkeen "Allin" kohtaamisesta...
 
samoilla linjoilla juulian kanssa. oma lapseni on ujo mutta hyvin suosittu myòs muioden lasten parissa. ujous ei ole pelkàstààn negatiivinen asia, ei myòs muillle lapsille. lisàksi ujo ja itkupilli ja àidilel kantelija ovat kaikki aivan eri asioita
 
[QUOTE="kukkanen";22109317]poikani meni ekana päivänä tarhaan ja heti tarhatäti sanoi ekana iltapäivänä että onpa arka ja ujo, mitenkähän se selviää, on vaikeata. Tuli olo että rakas lapseni on jotenkin viallinen.

Minun lapsessa ei ole mitään vikaa, onvain hitaasti lämpenevä, eikä varmaan mennyt ekana päivänä ko tädin syliin reippaana. Ja sai sitten syyttä suotta arvostelua.
Tutuissa kuvioissa on ihana ja avoin lapsi, juttelee paljon, kokoajan ja on muutenkin reipas. On saanut kavereita tarhasta, leikkii hyvin toisten kanssa.
Ihan on tullut lapseni äitiinsä/isäänsä ja täydellinen sellaisenaan. Kun tietää hänen heikkoidet, voi niitä huomioida ja vahvistaa.[/QUOTE]

harmi ettà tarhassa oli tuollainen suhtautumeinen. meille kàvi hyvà sàkà, kolmen vuoden tarhan jàlkeen tyttò on kovasti muuttunut. kiitos siità myòs tarhatàdeille
 
Itse koen kaverin 2-5- vuotiaiden tosi arkojen lasten kanssa helposti riittämättömyyttä - jos äiti menee vaikka vessaan, alkaa silmitön kauhuitku johon ei auta mitkään aikuisen rauhoitteluyritykset. päinvastoin tilanne vain pahenee.
 
Niinhän se onkin, jos lasta pelottaa, ei vieraan kannata mennä kovin lähelle. Itse yritän houkutella arkaa lasta leikimään tai harhauttaa ettei muistaisi omaa ujouttaan. Miten sitten kukin sen osaakin on taitolaji. Joskus hämmästyttää kun ammatti-ihmisillä on taitoa: esim. hammaslääkäri ei pelota lasta ollenkaan kun hänet otetaan niin hyvin huomioon tapaamiskäynnillä.
:)
 
Alkuperäinen kirjoittaja Keittiönoita;22109190:
"juulia": Mä ajattelin ap:n kysymystä lapsen näkökulmasta, en aikuisen. Eli lähtökohtana se, millaista on olla ujon ja aran lapsen suht samanikäinen kaveri. Aikuisen näkökulmasta taas ujot ja arat lapset ovat useinkin varsin miellyttäviä, suorastaan helppoja, koska he harvoin aiheuttavat käytöksellään aikuisille harmaita hiuksia.

Kokemukseni ujon ja hitaasti syttyvästä lapsesta, joka sitten kotioloissa on tulinen ja voimakas temperamentti on aivan toisenlainen. Harmaita hiuksia olisi tähän neljään vuoteen tullut miljoonia, jos niitä nyt lapsen luonteenpiirteiden vuoksi voisi tulla....
Kun ujon ja hitaasti lämpenevän/syttyvän lapsen kanssa liikkuu yleisissä tilaisuuksissa tai vähänkään lapselle vieraammassa seurassa, niin alituiseen saa selitellä lapsen sulkeutunutta käytöstä kanssaihmisille: miksi ei puhu, miksi ei vastaa, miksi kääntää katseen pois, miksi ei saa lapseen koskea. Itse en ole enää vuosiin selitellyt lapsen käytöstä, koska uskon, että jos jotain asiaa lapsen kuullen jankaa, niin lapsesta taatusti tulee sellainen tai luonteenpiirre vain voimistuu.
Silti kierrän kaukaa tämän lapsen kanssa vieraat ihmiset, jotka tunkevat suoraan "iholle" eivätkä anna lapselle rauhassa tilaa tutustustua. Meillä menee AINA vieraassa seurassa vähintään 40 minuuttia ennen kuin lapsi vapautuu ja uskaltaa ottaa jonkinlaista kontaktia. Jos joku tämän aikarajan rikkoo ja "ahdistelee" lasta, niin tilanne menee entisestään mönkään.
Tutussa seurassa ja hoitopaikassa ei näitä ongelmia ole. Erilaisuutta tuntuu etenkin aikuisten olevan vaikea hyväksyä ja heti kyseenalaistetaan lapsen normaalius. Juu, ollaan jo tutkimuksissa käyty eikä mitään normaalista poikkeavaa ole todettu.

Kyllä ne lapsen luonteenpiirteet tulee sieltä lähisuvusta. Itse olen erittäin voimakastahtoinen ja temperamenttinen, mutta ulospäinsuuntautunut, kun mies taas on ujonpuoleinen. Mihinkän sitä lapsi tulee, kuin vanhempiinsa.
Mun pointti on nyt lähinnä se, että erilaisia lapsia on ja jokainen kypsyy omalla tasollaan ja toivoisin ymmärrystä etenkin lasten erilaisuuteen nimenomaan aikuisilta. Omissa porukoissaan ne kuitenkin sen vastaparin yleensä löytävät!
 
"selittelyyn kyllästynyt": Mä aiemmassa tarkoitin aikuisella vieraita aikuisia, en lapsen omia vanhempia :)

Ikävää, että olet joutunut selittelemään vieraille ihmisille asioita. Mulle itselleni ei tulisi mieleenikään mennä kysymään keneltäkään, miksi lapsi ei puhu tai vastaa. Lapsellahan saattaisi olla vaikka kuulovamma ja musta olisi epäkohteliasta alkaa tivaamaan, miksi jonkun lapsi ei puhu. Sitäpaitsi se ei edes kuulu mulle millään tavalla. Jos joku ei puhu niin sitten ei puhu.
 
Alkuperäinen kirjoittaja selittelyyn kyllästynyt;22113533:
Kokemukseni ujon ja hitaasti syttyvästä lapsesta, joka sitten kotioloissa on tulinen ja voimakas temperamentti on aivan toisenlainen. Harmaita hiuksia olisi tähän neljään vuoteen tullut miljoonia, jos niitä nyt lapsen luonteenpiirteiden vuoksi voisi tulla....
Kun ujon ja hitaasti lämpenevän/syttyvän lapsen kanssa liikkuu yleisissä tilaisuuksissa tai vähänkään lapselle vieraammassa seurassa, niin alituiseen saa selitellä lapsen sulkeutunutta käytöstä kanssaihmisille: miksi ei puhu, miksi ei vastaa, miksi kääntää katseen pois, miksi ei saa lapseen koskea. Itse en ole enää vuosiin selitellyt lapsen käytöstä, koska uskon, että jos jotain asiaa lapsen kuullen jankaa, niin lapsesta taatusti tulee sellainen tai luonteenpiirre vain voimistuu.
Silti kierrän kaukaa tämän lapsen kanssa vieraat ihmiset, jotka tunkevat suoraan "iholle" eivätkä anna lapselle rauhassa tilaa tutustustua. Meillä menee AINA vieraassa seurassa vähintään 40 minuuttia ennen kuin lapsi vapautuu ja uskaltaa ottaa jonkinlaista kontaktia. Jos joku tämän aikarajan rikkoo ja "ahdistelee" lasta, niin tilanne menee entisestään mönkään.
Tutussa seurassa ja hoitopaikassa ei näitä ongelmia ole. Erilaisuutta tuntuu etenkin aikuisten olevan vaikea hyväksyä ja heti kyseenalaistetaan lapsen normaalius. Juu, ollaan jo tutkimuksissa käyty eikä mitään normaalista poikkeavaa ole todettu.

Kyllä ne lapsen luonteenpiirteet tulee sieltä lähisuvusta. Itse olen erittäin voimakastahtoinen ja temperamenttinen, mutta ulospäinsuuntautunut, kun mies taas on ujonpuoleinen. Mihinkän sitä lapsi tulee, kuin vanhempiinsa.
Mun pointti on nyt lähinnä se, että erilaisia lapsia on ja jokainen kypsyy omalla tasollaan ja toivoisin ymmärrystä etenkin lasten erilaisuuteen nimenomaan aikuisilta. Omissa porukoissaan ne kuitenkin sen vastaparin yleensä löytävät!

Hyvä kirjoitus ja monta tärkeää asiaa! :flower:

Vasta tämän palstan myötä olen tajunnut, miten ahtaat rajat normaaliudelle nykyään on.
 
[QUOTE="juulia";22113994]Hyvä kirjoitus ja monta tärkeää asiaa! :flower:

Vasta tämän palstan myötä olen tajunnut, miten ahtaat rajat normaaliudelle nykyään on.[/QUOTE]

Tarkoitin tuolla "normaaliudella" tietenkin sitä, miten täällä palstalla se ja sen rajat määritellään.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Keittiönoita;22109190:
"juulia": Mä ajattelin ap:n kysymystä lapsen näkökulmasta, en aikuisen. Eli lähtökohtana se, millaista on olla ujon ja aran lapsen suht samanikäinen kaveri.

Luin nyt kaikki vastaukset läpi. Tätä minäkin ajoin takaa, eli herkästi itkuunpurskahtavan ja lähes kaiken sanoman negatiivisesti analysoivan kanssa on vaikea olla. Aina joutuu olemaan varpasillaan ettei vaan toinen ota nokkiinsa, ja kuten tämä mun esimerkkitapaus juokse äidille kertomaan miten "Elli sanoi että mun pitää olla hiljaa tunnilla". Se oli 7 v. lapselle pelottava kokemus kun aikuinen huutaa kuin palosireeni, ja syyttää vaikka mitään ei ollut tapahtunut. Ja kyllä se karsii kaveripiiriä kun ei koskaan tiedä miten toinen reagoi mihinkin. Tuohon tapahtumaan asti olin ollut hänen (ainoa ) kaverinsa, sen jälkeen pidin etäisyyttä, itsesuojeluvaistoni toimi.

En ajatellut analysoida onko arka lapsi normaali vai ei, vaan tulin vain toisen ketjun ansiosta ajatelleeksi tilannetta sen reippaaman kannalta. Aikuisena on helpompi toimia aran ihmisen kanssa, vaikka se toki silloinkin aiheuttaa ongelmatilanteita.
 

Yhteistyössä