Apuja parisuhde ongelmiin?

[Aapeee]

Moikka ja heleveeetin hyvää yötä.

Eli siispä, meillä 4kk ikäinen vauva ja nyt viime aikoina meillä mieheni kanssa alkanut tulemaan ihan kauheita riitoja.
Riitelemme liki päivittäin ja nyt viimoisen 2vk olen ollut käytännössä yksin vauvan kanssa kun mieheni keksii kokoajan jtn tekemistä, ettei kotona tarvitse olla.

Olen yrittänyt keskustella "rakentavasti" mutta riitelyksi sekin menee.
En tiedä miten tästä selvitään? Taloudellinen tilanne on heikko tällä hetkellä mikä varmsti on osa syynä tähän kaikkeen?

Kertokaahan te fiksumpina, että miten selvitä tästä tuiki tavllisesta ongelmasta?
Erostakin olemme jo keskustelleet ja se todennäköisesti onkin hyvin lähellä, vaan sitä en tahtoisi !

 

["vieras"]

vauvanhoitovuorot jos muu ei auta? tai sitten jätät vauvan miehelle listan kanssa mitä pitää olla tehtynä siihen mennessä kun tulet kotiin. onko miehesi töissä?

 

[Aapeee]

Juu on hän, mutta tekee oikeastaan vain aamuvuoroja.
Asiat vain stressaa -> en nuku -> olen väsynyt -> hermostun !
Mutta onneksi vauva on suhteellisen helppo ja joka kerta kun katson häntä kaikki tämä paska ja stressi unohtuu hetkeksi !
Tuntuu tyhmältä valittaa näin "mitättömästä" asiasta, mutta jonnekkin pakko purkaa pahaa fiilistä.

 

["vieras"]

se on inhottavaa jos toisen työpäivä kestää 8 tuntia ja toisen 24 tuntia, koita vielä puhua miehelle tai kirjoita vaikka kirje jos siltä tuntuu, tuolla tavalla palaa loppuun nopeasti tai tulee masennus

 

[Aapeee]

Aina kun kerron miltä minusta tuntuu alkaa kauhea show mieheltäni "niinniin minä en koskaan tee mitään, minä olen paska juujuu" ymsyms... Vetoaa siihen, että hän tuo rahaa kotiin. Juu totta se on tällä hetkellä.
Ja se, että mieheni muka vitsillä arvostelee minua koko ajan.
Mm. En OSAA siivota,kokata,pitää huolta itsestäni yms...
niin ja hänestä on tullut kovin mustasukkainenkin?
Olen alkanut miettimään, että saattaako hän mahd. Esim pettää minua tai haikailla menneisyytensä perään mikä oli villi ja vapaa??

 

["minä vain"]

tästä voi tulla hiukan pitkä juttu, yritän pitää lyhyenä...
me oltiin aika nuoria, vain 17v ja 19v kun eka syntyi. ihan suunnitellusti ja toivottuna.
mies vaan tykkäsi ottaa rennosti, pelata kaikkea mahdollista jne.
mulla meni hermo, kun yksin olin vastuussa, rahaa meni vähän liikaa pelaamiseen ja mä olin kuitenkin muka se, kuka ei tehnyt mitään ja mies oli mustasukkainenkin, vaikka enhän mä mihinkään koskaan olisi edes päässyt.
erottiin, ei osattukaan olla erossa, aloin odottamaan toista lasta. toinen lapsi syntyi, asuttiin edelleen erossa. tytön alkuvaikeudet kuitenkin lähentivät, muutettiin yhteen takaisin ja jonkin ajan päästä päätettiin mennä naimisiin.
mies edelleen pelasi joskus liikaa, mutta pikkuhiljaa otti vastuuta. rakkautta kuitenkin riitti, ihan eri tavalla kuin koskaan aiemmin.
halusimme kolmannen lapsen.
sain 2 keskenmenoa.
odotin taas, miltei loppuun asti ja saimmekin tietää, että lapsi ei tule mitenkään selviämään hengissä.
niin kävikin... itse sain paniikkikohtauksia, mies masentui ja jäi 4 neljän seinän sisälle.
taas mustasukkaisuutta, syyttelyä ja olin kuulema syypää ihan kaikkeen.
hyviäkin hetkiä oli ja kova toive saada kolmas lapsi, kummallakin, vaikka pelotti.
saatiin kolmas lapsi, kaikki oli pitkästä aikaa tosi hienosti.
enempää lapsia ei ollut suunnitelmissa, mutta ehkäisystä huolimatta saatiin vielä neljäs lapsi.

tuosta on nyt 3v aikaa, vanhin on siis jo 10v, nuorin 3v.
yhdessä on oltu 11v, naimisissa 6v.
ikä ja vastoinkäymiset on tuoneet paljon mukananaan. pinna on pidempi, toista ymmärtää paremmin ja osaa arvostaa sitä, että vaikka itse ei ole läheskään täydellinen, toinen rakastaa silti.
jotain hyötyä siitä pelaamisestakin oli, mies on pokerissa jo aika hyvällä tasolla, käy välillä isommissakin turnauksissa ulkomailla ja joskus tulee tulostakin.
on hyvä isä, hauska puoliso ja kun itse tiedän omat puutteeni, niin olen vain onnellinen että tuo on minua jaksanut näinkin kauan
toivottavasti teilläkin ajan myötä asiat selkiytyy. monet eivät vaan jaksa yrittää, aina yritetään uuden kanssa uudestaan ja asiat ovat aina vaan sekavampia.

 

["minä vain"]

[QUOTE="vieras";26355190]se on inhottavaa jos toisen työpäivä kestää 8 tuntia ja toisen 24 tuntia, koita vielä puhua miehelle tai kirjoita vaikka kirje jos siltä tuntuu, tuolla tavalla palaa loppuun nopeasti tai tulee masennus [/QUOTE]

mä itseasiassa olin alusta alkaen sitä mieltä, että jos kumpikin on kotona, asiat hoidetaan puoliksi, mutta jos toinen on töissä, kotona oleva tekee suurimman osan kotitöistä.
ja noita kirjeitäkin harrastetiin yhdessä vaiheessa aika paljon.

nyt näiden vuosien jälkeen ja koko tän poppoon kanssa, koirat ja kissat mukaan lukien, ei tulis mieleenkään verrata tehdäänkö hommat tasan.

mulle riittää se, että mies herää edes joskus ennen mua ipanoiden kanssa, laittaa ne tosi usein nukkumaan, vie roskat ja laittaa pyykit koneeseen jokusen tunnin päästä siitä, kun mainitsen että sellastakin ois edessä. meillä on niin paljon hommaa, että ois ajan ja energian tuhlausta alkaa vertailemaan.
ruokaa on tehtävä, pitää siivota, koirat on lenkitettävä, kaupassa on pakko käydä, ipanat laitettava kouluun ja autettava läksyissä, pienten kanssa mentävä hiekkalaatikolle jne.
me rakastetaan nukkumista ja rentoa olemista, mutta jos tuo mies ei ois herännyt siihen, että jotain on tehtävä, niin mehän oltais erottu jo ajat sitten. onneksi ihmisetkin voi muuttua. ja onneksi tietyt asiat pysyy, yksi mitä tuossa miehessä rakastan, on jokapäiväinen huumori ja hauskat jutut

 

[Joxu]

Hei, mekin selvittiin miehen kanssa vähän samantyyppisestä tilanteesta. Meijän tytär 2v herili siinä vaiheessa yhen aikaan yöllä huutamaan, karju naamapunasena ja mikään ei kelvannu. Mies riehu ja raivos ja ite käskin miehen aina takas nukkumaan. Toisinaan meni ja toisinaan jäi valvomaan meijän kanssa.
Riideltiin yleensä sillon joka yö, aina kun tytär heräs. Huudettiin ja samalla keskusteltiin. Sitten alko olla jo pikku hiljaa riitoja myös päivisinkin ja huudettiin ja yritettiin samalla selvittää asioita. Meni asiat entistä enemmän solmuun aina.

Itelläni on kova univaje, opiskelen, hoidan kodin ja kotityöt ja lisäks tyttären. Mies istuu koneella (lukee uutisia, pelaa tai kattoo sarjoja), juoksee kavereilla pelaamassa pleikkaa tai sitten pelaa pleikkaa kotona. Saadaan aina vähän huomiota mieheltä kun käy välillä vessassa, tupakalla, syö jne. Tai sitten muuten vaan tulee hetkeks meijän kanssa jotain tekemään ja palaa koneelle. On toki joinain päivinä kotona ja yleensä istuu senkin ajan lähestulkoon nenä kiinni koneessa tai pleikassa. noi saa ajoittain mun pinnan katkeemaan ja sillon annan tulla kerralla kaiken ja vähän vielä enemmänkin. Mutta, tuolloin kun oli toi huonompi kausi, niin noi asiat meinas ykstellen kaatua kaikki niskaan ja siihen päälle se, että vastoinkäymisiä oli kerran kuussa. Aloin ite puhua erosta, mutta kun aloin miettiä omaa käytöstä ja toimintatapaani, niin siinä oli aikalailla vikaa.

Muutin omaa käytöstä ja aina palkitsin itseni omassa mielessä jiollakin kivalla ostoksella jne. Sitten alettiin hyväntuulisina keskustella asioista, puhuttiin ja tajuttiin, että jos jatketaan samalla kaavalla niin se ero tulee kyllä ennenpitkää. Mies onkin nyt paljon yrittäny vähentää tota pelaamista ja koneella istumista, on onnistunukkin siinä hyvin. Muistetaan tsempittää toisiamme, kehutaan ja halaillaan jne. Muutamassa kuukaudessa meijän tilanne koheni paljon. Ja olen tyytyväinen ja onnellinen ja ennen kaikkea siitä, että tajusin että myös mussa on vikaa eikä vain ja ainoastaan miehessä . Mies viettää leikkien ja muissakin tyttäreen liittyvissä asioissa enempi aikaa nyt, kuin sillon huonompaan aikaan. Keskustelkaa ja miettikää omassa rauhassa myös omaa käytöstänne toisianne kohtaan. Sitten kun olette valmiit muuttamaan omaa käytöstänne ja toimintaanne, niin avatkaa rauhallisessa tilanteessa keskustelu. Voimia, eroa ei kannata aina ensikädessä miettiä, ei se sitä ongelmaa kuitenkaan poista.