No huh... Ihan lyhyen lyhyesti:
vedet meni, avaavat supparit ei tullut (pitivät kyllä hereillä), pistettiin oksitosiinitippaan vuorokausi myöhemmin. Shokki kun olisin halunnu luomusynnytyksen. Liikkuminen tapahtuikin sen jälkeen parin metrin pituisen letkun ja sydän/supistusmonitorin jatkeena, mikä hankaloitti tietty mukavimman asennon etsimistä. Eka kätilö ihan "neutraali", kähinöitä olis tosin tullut, jos olisin puudutuksia pyydellyt (kehui, kun en ollut mitään muuta halunnut kuin vyöhyketerapiamagneetit - ei toimineet). Toinen kätilö tosi mukava. Sai mut ottamaan epiduraalin. Ongelmat alkoivat pahimmilleen kun 3. vaihe oli käynnistymässä (hereillä tähän mennessä n. 40 tuntia) ja taas uus kätilö. Komenteli missä asennossa pitää olla, ei antanut muita vaihtoehtoja kuin selällään jalkatukien kanssa (siis äärettömän huono synnytysasento). Haukkui mua, kun "ei sun suppareista oo mihinkään" (eipä niitä tipassa ole oikein muutenkaan omasta takaa...), odotteli 2 tuntia ennekuin haki omalta tympääntymiseltään lääkärin, joka sitten tohelsi imukupin kanssa puoli tuntia ennenku onnistui vetämään lapsen ulos. Synnytyssalissa odoteltiin vielä tunteja synnytyksen jälkeen, osastolle joskus aamuneljän aikaan. Osastolla alkoi imetystaistelu, kun eivät uskoneet, ettei mitään tullut. Repivät kahden kätilön voimalla rinnoista, että "tuleepas" Ja minä paniikissa, kun neuvolassa sanottu että "synnytyssalissa imetetään eka kerran". Kysymykset ohitettiin "voivoi:lla" yhtä kätilöä lukuunottamatta. Tyttö pistettiin väärin perustein valohoitoon (selvisi lähtötarkistuksessa) vuorokaudeksi. Omassa lähtötarkistuksessa yritin kertoa tästä kätilökokemuksesta, nii lääkäri totes, että "oot itte aukonu ensin päätäs, ei muuten olis tuollatavalla kätilö käyttäytyny." Joopajoo. Kaikenkaikkeaan purskahdin itkuun kun kuulin, että nyt saa lähtä kotiin.