APUA!!!

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Hormonihyrrä
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
H

Hormonihyrrä

Vieras
hei nyt tarttis apua.

Tein testin kun menkat olivat 1 pv myöhässä. Mulla oli sellaiset feelikset ja menkat eivät yleensä myöhästele. Tein clearblue-testin ja sain eka sellaisen hämärän "viivan paikka" plussan. Seuraavana aamuna tein uudestaan ja silloin testi oli aivan kuollut, ei tullut edes tarkistusviivaa parissa minuutissa vaikka ihan tasan tein ohjeiden mukaan. Samana päivänä menkat alkoivat. Noh, myöhemmin katoin testiä ja siihen oli tullut AIVAN SELVÄ PLUSSA ja tarkistusviiva!!? Tiedän ettei pitäis katsoa testiä jälkikäteen mut katoin silti kun menkat olivat alkaneet. Käväsin myös gynellä mut se sano vaan sul on menkat eikä kohtu ole laajentunut. Unohda ne surkeat testit.

Onko kellään siis kokemusta muuttuko clearbluen testit aivan päivänselväksi plussaksi muutaman tunnin kuluttua? Kyseessä ei nyt todellakaan ollut mikään haamu. Outoa oli myös se että mulla ei ollut juurikaan kuukautiskipuja ja menkat kestivät tasan yhden vuorokauden!!? Vuotoa tuli muutenkin vähemmän kun normaalisti vuorokaudessa, mutta ihan oikeata verta se oli.

Mulla ei ole varsinaista vauvakuumetta, mies ei halua lasta. Mutta tämä on nyt vähän outoa...
 
noissa clearbluen-testeissä ei ole viivanpaikkoja taikka tule selkeää plussaa kuivuttuaan. Jotain roskishaamua voi kyllä antaa kuten kaikki testit tekee, mutta en ole kuullut että vahvaa plussaa oisi tullut testiajan jälkeen.
Voisi olla kemiallinen raskaus, eli munasolu on hedelmöittynyt ja raapaissut kohdunseinää, joten pissassa voi olla hiukkasen raskaushormoniakin. Jos olot jatkuu niin uutta testiä. Kokeile vaikka digitaalista clearbluen testiä, sillä saa selvän raskaana ja ei raskaana-vastauksen.
 
Sain siis ensin sellaisen haamuplussan jonka kuvittelin viivanpaikaksi. Outoa kyllä siihen miinuksen päälle tuli jotain hämärää ei-sinistä merkkiä. Mutta sitten tuli niin selvä plussa kun olla ja voi testin kuivattua.

Ihan kummat nää menkat jotka kestivät vaan päivän, ja jos nyt oikein tarkkoja ollaan niin se oi väriltään myös astetta vaaleampaa... Onhan näitä "breakthrough bleedingejä", eli se menkkahormoni ei lakkaa vaik oiski raskaana. Kerran aikoja sitten olin raskaana ja huomasin vasta toisella kuulla mutta en millään muista sitä ensimmäistä kuuta. Jonkinlaiset menkat kyllä oli koska en edes testannut vasta kun menkat jäivät seuraavan kerran pois. Silloin oli pakko keskeyttää ja sen jälkeen en ole yrittänytkään.


Rintani ovat edelleen arat, sekään ei ole normaalia minulle menkkojen jälkeen.

Ei auta muu kun tehdä ensi viikolla uus testi...
 
Clearbluessa lukee, että tulos on luotettava 10 minuuttia. Sen jälkeen kaikki mitä ruudulle ilmestyy on epäluotettavaa tietoa. Kannattaa varmaan käydä verikokeissa, sieltä sen pitäis selvitä.
 
plääh heitin testin roskiin muutaman min kuluttua kun MITÄÄN Ei näkynyt missään ruudussa! Joten en nyt tiedä oliko 10 min kuluttua plussaa vai vasta tuntien jälkeen.
 
miksi heitit testin roskiin, jos vasta muutama minuutti oli kulunut. Itse ainakin olen joka kerta kytännyt sekuntikellon kanssa tulosta. Ihme, että tehdään testejä ja uusia testejä perään, mikäli ei kuitenkaan viitsitä noudattaa käyttöohjetta.
 
Siis heitin testin menemään kahden minuutin kuluttua koska ohjeessa luki että kahden min sisällä pitäisi tulos näkyä. Oletin ettei testi toimi koska siihen ei ollut kahdessa minuutissa tullut viivan viivaa.
 
Miksi raskaustestin tekijät katsovat raskaustestiä roskiksesta jälkikäteen? Eikö käyttöohjeissa lue että tietyn ajan kuluttua tulos ei ole enää luotettava? Kannattaisko ennemmin ostaa uus testi kun katsoa ikivanhaa roskikseen heitettyä testiä jos tulos epäilyttää?????
 
luulin että CB:n testit ovat tarkkoja ja luotettavia mutta nyt olen lukenut niistä monista eri ketjuista ja palstoilta vääristä plussista. Tee joku muu testi mutta odota se koko aika, joka on yleensä 10 min, ja heitä vasta sitten roskiin. Veikkaan kyllä että nega sieltä tulee ;(
 
Miten täällä nyt sitten lopulta kävi????Itsellä tapahtuu myös tosi kummia..Eilen tein 2 predactor-testiä,joihin molempiin tuli haalea positiivinen jo testiajan puitteissa.Tänä aamuna tein jonkun onestep liuskatestin ja oli aivan nega..Olo on aivan kamala ollut jo n.5 viikkoa ja tiistaina on aika lääkärille, jossa pissa-/verikokeet..Olemme yrittänyt nyt aktiivisesti 12 kiertoa =( kesäkuussa km, muttei muuta ole tapahtunut..
 
Onestepin liukoilla sain minäkin negoja vaikka kaikki muut testit (joita tein 4 ja kaikki erilaisia ja eri valmistajan) oli positiivisia, en tiiä mikä niissä onestepin liuskoissa on ettei kaikille plussaa näytä vaikka pitäis olla herkkiä...
Että kyllä mä veikkaisin et sie vahvasti raskaana oot.. :)
 
Juu, mä tein Clearbluen varmuuden vuoksi kun olimme yhdynnässä yhden kerran ilman suojausta, vaikka tiesin että raskaus olisi todella epätodennäköinen kun minä vielä imetin eikä mitään merkkejä ovulaatiosta tms. ollut ollut. Meinasin saada slaagin kun testiin tuli testiajan sisällä haamuviiva! Tein sitten eri merkkisen testin joka oli ihan puhdas nega kuitenkin. Eikä tullut kuukautisiakaan eli kyseessä ei voinut olla mikään kemiallinen raskaus tms. Mulle siis ainakin tuli Clearblue-testiin väärä plussa...
 

Yhteistyössä