Apua, vauva ei nukahda millaan - tytto 5,5kk

Viimeisen kuukauden ajan tyton rytmi on ollut ihan sekaisin. Ennen meni nukkumaan noin yhdeksan maissa ja nukkui aamuun parilla yosyotolla. Nyt heraa tunnin parin jalkeen aivan virkeana, eika nukahda millaan. Pari viimeista yota on mennyt puoli kahteen! Olen yrittanyt lyhentaa, pidentaa, aikaistaa, myohaistaa paivaunia eli yrittaa kaikkea mahdollista, mutta ei ole ollut mitaan merkitysta. Iltarutiinit on ihan normaalit - iltapesu, yopuku, tissia, unimusiikkia ja valot pois.

Eilen nukahti hienosti tissille yhdeksan maissa, mutta yhdeltatoista herasi mieleton meno paalla, kadet ja jalat menivat tuhatta ja sataa, ja onnistui koko ajan rimpuilla ulos makuupussistaan. Ei siina paljon tassuttelut ym. "nyt nukutaan" kehotukset auttaneet. Tata menoa kesti sitten kolmisen tuntia, kunnes nukahti. Hampaita on alarivissa tulossa kaksi, joten voisiko ne aiheuttaa unettomuutta & yliaktiivisuutta? Mennaan viela taysimetyksella, joten voisikohan kaivata jo kiinteampaa ruokaa? Kaikki mahdolliset selitykset risteilee mielessa... Tata on siis kestanyt jo kuukauden verran. Kun vihdoin yolla nukahtaa, niin nukkuu kylla sitten aamuun, heraa korkeintaan kerran syomaan.

Onko kellaan samanlaisia kokemuksia tai antaa apua tilanteeseen. Alkaa kayda aikas sietamattomaksi. Kaikki vinkit otetaan enemman kuin kiitollisena vastaan!
 
Meidän neiti kyllä jo 8kk, mutta viime aikoina on ollut tosi levotonta. Juurikin leikitty keskellä yötä 3,5 tuntia jne. Ei siinä oo nukkumiskehotukset auttaneet, kun toinen on intoa piukassa ja hihittelee onnessaan, kun on niin kivaa. Oon ymmärtänyt, että ihan normaalia tämmöset kaudet, kun oppivat paljon niin vaikuttaa sitten uniinkin. Hommasin unipussin ja viime yö meni huomattavasti paremmin. Tiedä sitten oliko sattumaa...
 
Kuulostaapa tutulta!!!Meillä vauva tasan 6 kk ja vetää viikottain sellasia parin tunnin tamppaussessioita. Ei huoli rintaa, ei tuttia, ei nukahda syliin ei sänkyyn. Siinä vaan tamppaa käsillään ja jaloillaan ja nukahtaa sitten ihan väsyneenä johonkin edellä mainituista. Ja ihan pikkasen ottaa päähän, kun esikoinen herää seiskalta ja vaatii leikkiin.

Ollaan aloteltu iltapuuro ja nyt on valvominen huomattavasti vähentynyt. En oo saanu vieläkään kunnon rytmiä pojalle, mikä varmaan kans vaikuttaa asiaan, kun päivät on tietty niin erilaisia riippuen siitä onko valvonu vai ei. Lisäksi siirryin nukkuun vauvan kans samaan huoneeseen, että oon salamana ruokkimassa tai antamassa tuttia ettei kerkiäis herätä kunnolla. Meillä siis esikoinen nukkuu meijän kans ja vauva huonettamme vasta päätä. En tiiä onko musta apua, itekki kaipaan neuvoja...
 
Alkuperäinen kirjoittaja Marikki73:
Viimeisen kuukauden ajan tyton rytmi on ollut ihan sekaisin. Ennen meni nukkumaan noin yhdeksan maissa ja nukkui aamuun parilla yosyotolla. Nyt heraa tunnin parin jalkeen aivan virkeana, eika nukahda millaan. /--/
Eilen nukahti hienosti tissille yhdeksan maissa, mutta yhdeltatoista herasi mieleton meno paalla, kadet ja jalat menivat tuhatta ja sataa, ja onnistui koko ajan rimpuilla ulos makuupussistaan. Ei siina paljon tassuttelut ym. "nyt nukutaan" kehotukset auttaneet. /--/
Hampaita on alarivissa tulossa kaksi, joten voisiko ne aiheuttaa unettomuutta & yliaktiivisuutta? Mennaan viela taysimetyksella, joten voisikohan kaivata jo kiinteampaa ruokaa?

Kerroit, että hampaita on tulossa. Entä onko vauvasi oppinut/oppimassa mitään uusia motorisia taitoja? Nehän tulevat uniinkin, sillä juuri unen aikana aivot oppimaansa käsittelevät.

Ja kyllähän voit niin halutessasi jo kokeilla muutakin kuin maitoa ruuaksi, mutta siinä on periaatteessa vain 1/3-mahdollisuus, että unet tuosta ruuan avulla paranevat. (Siis kolmanneksella lapsista unet paranevat, kolmanneksella huononevat ja kolmanneksella pysyvät samana kuin mitä olivat ennen kiinteiden aloittamista.)
 
Meillä alkoi tuo yöllinen hääräily kun poika oppi kääntymään selälätä masulle reilu viikko sitten. Ikää nyt 6kk. Siirettiin poika omasta pinnasängystään vaunukoppaan nukkumaan ja koppa meidän sängyn viereen. Kopassa ei pojulla ole enää niin paljon tilaa hääräillä, joten kääntyilyt ja muutkin viuhtomiset vähenivät aika paljon. Lisäksi, koska koppa on ihan oman sänkymme vieressä pääsen heti laittamaan tuttia suuhun kun viuhtominen alkaa ja ennen kuin ehtii virkistyä. Kun saa tutin heti suuhun jatkaa usein unia samantien.
 
Meilla nayttaa nyt "vakiintuneen" tama haaraily ja tytto on nukahtanut jo kolmena perattaisena yona vasta puoli kaksi. Ei auta, vaikka mita tekisi paivasaikaan tai kuinka myohaan nukkumaanmenoa siirtaa. Heraa kuitenkin tovin kuluttua sata lasissa. Huoh!

Milka: Kaksi hammasta tosiaan jo alhaalla nakyy ja selalta vatsalle on kaantynyt noin kuukauden verran. Ottaa myos konttausasentoa ja on turhautunut kun ei paase eteenpain. Voipa hyvinkin johtua levottomat yot tasta. Pinniksessa laitan tyton aina selalleen ja jalat melkein jalkopaahan kiinni nukkumaan ja muutaman minuutin paasta on punkenut itsensa ulos makuupussista ja paa on kiinni sangyn etulaidassa jalat kattoon torottaen :/

Vaununkoppaa olen kanssa kokeillut, mutta yrittaa sieltakin vaantaytya pois ja vetaa paadyn "suojamuovia" kasvojen paalle. Tuntuu, etta kaikkea on mahdollista on jo kokeiltu.

En tieda, pitaisiko vaan sinnikkaasti laittaa neiti nukkumaan ihmisten aikoihin ja antaa sitten haarata sen pari kolme tuntia ja toivoa, etta jonakin kauniina paivana ei enaa herailisikaan jumppatuokioille...

Tsemppia kaikille kohtalontovereille ja pliis, vinkatkaa jos joku keksii ratkaisun tahan pulmaan!
 
Voi kun kuulostaa niin tutulta. =)

Meillä on joka ilta parin tunnin nukutusrumba, kun poika (6,5kk) ei millään meinaa nukahtaa. On yritetty nukuttaa omaan sänkyyn, meidän väliin, vaunuihin. Ilman tuttia tai tutin kanssa. Maito- tai vesipullolla. Välillä on suppoakin laitettu, mut ei niitäkään nyt joka ilta tai edes joka toinen ilta viittis käyttää. Poika on osannut kontata jo kuukauden ajan, joka vaikuttaa varmaan uniin, kun liikkuu päivällä niin paljon. Hampaita pojalla on 3, mutta ne eivät aiheuttaneet mitään kummempia itkuja tai kiukkuja. Iltaisin poika yleensä nukahtaa vasta puolen yön aikoihin, mut onneks poju sit nukkuu vastaavasti aamulla pitempään, tuonne kymppiin asti, joten kyllä me miehen kanssa nukkua saadaan. Eikä asia rassaa oikeastaan muulla tavalla, kun että meillä ei koskaan ole miehen kanssa hetkekään aikaa olla ihan kahden, kun mennään pojan kanssa iltasin yleensä samaan aikaan nukkumaan. Neuvolasta neuvoivat herämään aamulla aikasemmin, niin poika nukahtais illallakin aikasemmin, luultavasti niin käviskin, mut se ei poistais sitä et poikaa joutuu nukuttaan iltasin pari tuntia. Tai en ainakaan usko. Mielummin mennään nyt näin, kun kumminkaan saadaan öisin tarpeeksi unta, eikä asia meitä kauheesti vaivaa.

Tsemppiä kaikille!
 
Meillä on myös alkaneet yölliset liikkumatreenit.. Nukahtaa illalla joko tissille tai tassutteluun, mutta herää tunnin-kahden päästä. Eikä meinaa päästä uneen. Ei kylläkään itke, ähisee ja öhisee, kilmuaa ja mölisee. Ja kääntyy vatsalleen tikanpoikasta leikkimään. Siellä se pää pystyssä hihkuu ja iloitsee. Itse olen laittanut nuo mökkelöinnit motoriikan kehityksen tiliin. Tiedä häntä sitten. Kovasti treenaa peppua ylös ja hytkyy jalkojen ja käsien varassa. Kaikkea aikansa. Onneksi sitten kun nukahtaa, niin nukkuu suhteellisen hyvin tuonne aamuneljään-viiteen. Viidestä kuusta kuuteen kuuhun neiti nimittäin nukkui todella huonosti yöt. Teki kahta hammasta alas. Silloin pompittiin tunnin-välillä jopa puolen- välein neitiä lohduttamassa. Ei toki ihan jokaiseen älähdykseen.. Mutta ei minulla ollut sydäntä itkettää toista pitkään. Rauhoittui nopeammin syliin.
Nyt neidolla on siis ikää 6,5 kk. Katsotaan millaista menoa on kuukauden päästä.... :)
Tsemppiä ap:lle! Ja voimia öihin!!!
 

Yhteistyössä