Apua!!! (väsynneen äidin purkaus)

MOI!

Pakko tulla hiukan purkamaan oloa tänne, kun en nyt muutakaan paikkaa löydä tähän hätään!.

Meillä on kaksostytöt joilla nyt ikää 1v5kk. Tuntuu, että heillä on varhaisuhma päällä ja lisäksi he ovat TODELLA vilkkaita. Apua.... Mikään ei tai älä, ei mene perille. Kaikki tehdään mitä ei saisi tehdä, aivan kaikki. Ja mita toinen tekee, niin toinen apinoi perässä.

Kaikki paikat on ihan mullinmallin, kun tytöt esim tyhjentää keittiönlaatikot lattialle omiksi leluikseen, yrittävät saada peilit ja taulut seinilta, roikkuvat verhoissa, pomppivat ja juoksevat sohvilla, pöydillä. Vielä he ei ole onneksi keksineet portaita, tai siis on portaat tutut, mutta eivät ole yrittänyt vielä portaidenkaiteen yli kiivetä. Se kun kävisi helposti työntämällä talousjakkara kaiteen viereen ja siinä sitten vain yli. Toivottavasti eivät ikinä sitä keksi.

Ruokailut on ihan painajaisia!. Omalla tahdolla kun syövät niin eivät tietenkään käytä lusikkaa vaain sormin/kourin pitää ruoka yrittää saada suuhun. Tietenkin suurin osa on laittialla, seinillä, hierottuna hiuksiin jne. Jos minä yritän "auttaa" niin siitä tulee hirmuinen huuto. Ja toinen säestää vaikka ei tiedä edes mille pitäisi huutaa. Olen niin kertakaikkisen kypsä tähän tahimiseeen, sitä se minusta on. Yritän opettaa kahdelle määrätietoiselle jääräpäälle mahdottomuuksia!!!

Siis tuntuu, että koti on ihan kaaoksen partaalla. Ruokailujen jälkeen on pakko siistiä paikkoja. Sitä ruokaa kun on lattioilla oikeasti paljon. En ollenkaan pidä siitä, että sukat on ruoasta tahmaiset ja tarttuu lattiaan kiinni. Siis pakko on yrittää pitää edes jonkinlaista puhtautta yllä. Tietenkin sillä välin kerkeävät tyttösen tekemään kaikenlaista muuta mukavaa.

Tuo heidän vilkkaus on myös alkanut hiukan minua "pelottamaan". Mahtaakohan se olla enää normaalia?? Käymme muskarissa ja kateelliseksi siellä tulen muille äideille, joiden lapset suostuvat istumaan sylissä tuon puolentunnun ajan , minkä muskari kestää. Meidän tytöt viihtyvät sylissä max 5 sekunttia, pyörivät ja hyörivät, tutkivat paikkoja, joskus taputtavat ja soittavat, tulevat syliin ja samantien lähtevät pois. he eivät todellakaan ole aloillaan niin kuin tuntuu muiden lapset olevan.

Tuntuu, että tytöt kun on hereillä on heillä aina satakymmenen lasissa ja akku täynnä virtaa, järkeä ei yhtään päässä (tai toisinaan he näyttävät olevan niin järkeviä, että luulen heidän tietävän varsin hyvin mikä on oikein,mutta tekevät tahallaan toisin) ja touhottavat sen mukaisesti,.
Yötkin tietenkin on levottomat ja usein itkeskelevät ja istuvat/seisovat sängyissään. Joka yö on tytöt vuorollaan meidän välissä nukkumassa. Onneksi ne yöt jolloin molemmat on yhtäaikaa itkee, on vähissä, mutta niitäkin on ollut.

Nukkumaan meno on ollut ennen ihan helppoa, mutta nyt sekin on neiti B:n kohdalla vaikeutunut. Hän ei millään haluaisi nukahtaa ja huudon kanssa sänkyyn aina jää. Muutaman kerran ole joutunut vierelle nukuttamaan, kun ei meinaa millään rauhoittua ja siinä huutaessaan häiritsee tietenkin toista. Ja usein itku/raivo yltyy siihen pisteeseen, että hän alkaa kakomaan, siis tulee oksennusrefleksi.

Tiedän, että loma olisi paikallaan. Mutta meillä ei ole tuo lomailu ihan helppoa kun ei lastenhoitajia ole ihan helppoa saada. Meillä kun tuntuu käyneen niin, että lähimmäiset "pelkäävät" ottaa vastuuta kaksosten hoidosta. Raskausaikana kaikki lupasivat niin auttaa ja tulla hoitamaan, mutta oma-aloitteisesti ei ole tullut muut kuin äitini. Äitini varmasti ottaisi heidät hoitoonsa pariksi päiväksi, mutta hän on tällä hetkellä itse sairaana niin ,ettei jaksa vaikka ottaisi tietenkin siitäkin huolimatta vaikka ei jaksaisi...

Olisi kiva kuulla muiden kaksosten äitien kommentteja ja kokemuksia puuduttavasta arjesta. Meillä ei ainakaan ole ollut elämä helppoa, niin kuin tuolta yhdestä kerjusta kateudesta vihreänä olen lukenut, että joillakin olisi ollut. näiden villkauden ja uhmakkuuden lisäksi tytöt ovat infektioastmaisia ja usein kipeänä. Olemme olleet heidän kanssaan usein osastolla tuon astman takia.

Noh mutta tässäpä tätä...

 

No voimanhali :hug: sinne. Kuulostaa kyllä aika rankalle.
Ja saa sitä valittaa, jospa se edes hetkeksi helpottais.

Olet varmaan jo neuvolassakin jutellut? Kuulostavat kyllä tosi vilkkaille tapauksille, oisko heillä mitään apua tarjolla, vaikka perhetyöntekijää pari kertaa viikko, jotta pääset vähän irti siitä kodista.

Meillä kävi perhetyöntekijä silloin aluksi kun pojat oli itkuisia ja olen siitä tosi kiitollinen. Pääsin vaikka kukkapenkkiä ulos tonkimaan tai lenkille hetkeksi.

Meillä tosiaan nyt jo helpompaa (pojat 7kk kohta), mutta ärsyynnyn tosi paljon kun joku sanoo "tietävänsä" millaista kaksosten kanssa arki on, kun on esim kahdella lapsella ikäeroa 1-1.5v! :kieh: :kieh:
On yhtä iso ero kuin yöllä ja päivällä mun mielestä.

Ja olen huomannut saman, että kukaan ei uskalla ottaa kaksosia hoitoon, ei edes äiti mielellään...
Välillä ottaa niin päähän,mutta onneksi suurimmaksi osaksi ihan kivaa. Odotan innolla, että pojat kasvaa. :ashamed:

Onko sinulla muita lapsia?

Rutkasti voimia tosiaan sinne!

 

Kielokki...
Voin vaan sanoa että "mitäpä tuohon enää lisäis?" Tuo teksti oli kuin meidän elämästä ja minun suusta!!
Meillä tytöt on 1v 4kk, onneksi olleet terveinä!
Tämä mamma on nii totaalisen loppu tähän hommaan... Mies tekee vuorotyötä ja olen paljon yksin lasten kans!
Tuo vilkkaus kuulostaa ihan "normaalilta" tai siis meillä on ihan sama homma! Kiellot ei mee perille ja sitte loppujen lopuksi (20 kiellon jälkeen) palaa hermot ja sit tulee huudettua ja sit on taaaaaas huono omatunto!!! Odotan innolla et nuo naperot vähän kasvais!!

Jos haluat porista enemmän niin laitappa y-viestiä tulemaan, mukava vaihtaa ajatuksia samassa jamassa olevien kans!

Voimia kovasti arkeen, sitä tarvitaan! :hug:

 

Tirlittan81: Tytöt ovat meidän ainokaiset, onneksi. Toisaalta olen huomannut monesti kylässä ollessani, missä on isompia lapsia, niin tytöt olisivat ehkä hiukan rauhallisempi. Mutta ei puhettakaan mistään vieraskoreudesta tai äitiin takertumisesta, menoa riittää ja vaaratilanteita syntyy. Ja jo tutummassa kyläpaikassa touhu on kuin kotona olisimme.

Meillä kävi vauva-aikana perhetyöntekijä säännöllisesti ja joskus ja jouluna tämän jälkeen, harvakseltaan kuitenkin. Se on ihan hyvä apu. Läheisiltäni olisin toivonut aktivoitumista, kun säännöllinen kunnallinen apu loppui, mutta niin ei ikävä kyllä käynyt.

Minun mies opiskelee tällä hetkellä ja koulutahti on tiukka. Koulupäivät on pitkiä ja kotihommien tekemiseen uppoaa myös mukavasti aikaa, joten hänestä en saa arkihommiin apua, enkä sitä vaadikaan, koska muuten valmistuminen viivästyy.

Olen yrittänyt katkaista arkea kyläilemällä ja tekemällä tyttöjen kanssa pikku matkoja esim mummolaan, serkkulaan jne. Myös ulkona syömisen koen jo suureksi helpotukseksi. Ravintolasta tai missä syömmekin on kiva vaan poistua, kun ei tarvitse alkaa puunaamaan pöytää ja lattiaa, seiniä... Ei tarvitse kun ottaa ja lähteä, jatkaa matkaa. Pienet on huvit ja helpotukset =)

 

:hug:

Kuulostaa niin tutulta minustakin tuo sinun kirjoituksesi kielokki.

Meillä tytöt on nyt 1v ja 10kk ja keksivät kyllä jos minkälaisia juttuja. Aamulla viimeksi keksivät laittaa vessanpöntön niin täyteen paperia että meni tukkoon :/

Nyt syksyn aikana tytöt ovat alkaneet ennemmän viihtymään keskenään leikeissä.-välillä sitten tulee riitaa ja purevat toisiaan :$

Meillä on kaikissa laatikoissa ja kaapeissa "lapsilukot" tai sitten teipillä on kiinni etteivät neitit hajota joka paikkaa,kirjahylly on melko tyhjä ja siitäkin olemme ottaneet kahvat laatikoista pois...keväällä ja kesällä kun neiteillä oli kiipeily vimma kovimmillaan vein päiväksi keittiön tuolit pesuhuoneeseen oven taakse ettei tytöt kiipeile pöydälle ja voin sanoa että nämä kaikki säästävät todella paljon äidin hermoja ja lapsetkin ovat rauhallisimpia kun heitä ei tarvitse koko ajan kieltää!

Minulla myös ärsyttää ihmiset jotka tulevat sanomaan että tietävät millaista on olla kaksosten äiti (siis sellaiset joilla lapsilla on pieni ikäero) ja sitten myös ne ihmiset jotka pohtivat onko helpompaa kun on lapset pienellä ikäerolla vai kun on kaksoset-eiköhän se ole ihan lapsista ja äidistä kiinni millaista on....


Koittakaahan jaksaa tuplienne kanssa! =)

 

Kuulostaa tosiaan tutulta, täällä vaan 1v+9kk pojat ja menoa ja meinikiä riittää joka päivälle.
Pojat ovat todella kovia kiipeilemään joka paikkaan.
Kaadoin keittiön tuolit lattialle ja se hiukan helpotti sillä hetkellä, nykyään kiipeillään sohvien nojalle ja aivan joka paikkaan...
Ruokailut ovat aivan painajaista, sitä suttua on aivan joka paikassa hiuksista lähtien, vaikka meillä ollaan syöty itse jo elokuusta lähtien mut ei pojat vaan rupea syömään nätisti vaan aina se menee leikkimiseksi ja äidillä menee hermot joka ainut kerta... :ashamed:
Yksi onni on ettei pojat kauheasti ole sairastaneet.
Kovasti jaksamista kaikille tuplien äideille...eiköhän tämä joskus helpota...

 

Voi Kielokki, tuo on minun painajaiseni! Tuplat vielä masussa, mutta juuri 2 v täyttänyt kuopus on tuollainen uupumaton vauhtiveikko. Pelkään että saamme 2 sellaista lisää... Olen "tilannut" kaksi kilttiä tyttöä (meillä ennestään yksi suht rauhallinen ja järkevä, mutta toisaalta hyvin itsepäinen tyttö ), mutta eihän se tietenkään niin ole että tytöt olis rauhallisempia. Meiltä kuuluu kans välillä kirjahyllyn päältä, välillä portaiden kaiteen ulkopuolelta, millon mistäkin hihkaisu "Kato äiti! Älä vaan putoo!" Ja juuri tänään sitten oli raahannut sen tuolin ja kiipesi yläkerrassa portaiden porttia yli... Verhot pitää iltaisin ripustaa uudestaan (jos viitsii, koska aamupäivällä viimeistään ne on taas kiskottu osittain roikkumaan), pelit, kirjat, isompien tavarat saavat kyytiä, pihalla yrittää heti karkuun. Meillä on keittiön ovessa salpa ettei pääse sinne itsekseen. Mutta isäinpäivänä sai (ite tiskasin) sähkölieden kaadetuksi :ashamed: vaikka onhan siitä joskus ollut varoitus että se pitää olla kiinnitetty seinään, onneksi ei ollut mitään kiehumassa. Meillä ollut paljon kans yöitkua, johtuen flunssista ja korvakierteestä.

Toivottavasti teillä tilanne helpottuu, ei varmasti ole helppoa kahden kanssa kun yhdenkin kanssa välillä uupuu (ja yhden riehujan saa viel kainaloon ja kuskattua muualle)! Voimia sinulle!

 

Mulla nyt jo 8 vuotiaat tyttö ja poika kaksoset ja tuo aika muistuu kyllä vieläkin mieleen.

KOnkreettista apua ruokailuun voisi olla että laita sanomalehtiä lattialle ja ne vaan ryttäät syömisen jälkeen pois.
Ruokaa vähän lautaselle ja pyytävät lisää jos haluavat vielä syödä.
Myös jos alkaa pelleily,lautanen otetaan pois.

Sen sanon että jos jaksat tän vaikeen ajan,sitä ei kestä loputtoman kauaa.Tuplat oppii nopeemmin sillä toinen oppii toisen virheistä myös.

Meillä tuplat käveli kauhukauden jälkeen kauniisti rattaista kiinnipitäen kaupugilla,eivät juosseet sillä ties että äiti laittaa rattaisiin eikä saa ite kävellä.

Mut vaatii tosi pitkää pinnaa ja koita keksiä tekemistä heille etteivät mene pahantekoon,eli piirtämistä,muovailua,kaksoset pesi innokkaina perunoita kylppärissä ja kun olivat ite pesseen niin syöminen oli mukavampaa,Saivat ite kuoria pottunsa ja syödä myös.


Nukkumaan menosta,meillä oli tuplien sängyt meidän sängyssä kiinni ja nukutimme vuorotellen lapset makaamalla sängyssä.Oli helpompaa yöllä antaa käsi pinnojen välistä jos huusivat..
Siinä 2 vuotiaina muuttivat isoveljen kanssa nukkumaan isojen sänkyyn ja aluksi istuin tuolilla ja katsoin että nätisti menevät unille.

TUo että tyttösi on vilkkaampia kuin muut lapset,tai susta tuntuu siltä johtunee varmaankin siitä että eivät ole niin ujoja,saavat toisistaan vahvistusta.Onko koskaan ollut niin että toinen on pois kuviosta,uskon että silloin toinen on vaisumpi ja ujompi.

Voisitko jakaa tuplia läheisillesi?esim kummit ottais toinen toisen ja toinen toisen?
Älä anna molempia kellekään mutta esim isovanhemmille toinen ja toinen olisi kotona esim?
Se että toinen saisi huomiota vain ja ainoastaan voisi rauhoittaa tilannetta myös.Sillä huomiota saattavat tempauksillaan hakea.

Meillä oli tyttö se rohkeempi ja riehakkaampi,poika oli ujompi ja seurasi siskoa aina perässä.
Voi että ne ajat on näin jälkeenpäin kullan arvoisia,siis niin ihanaa kuvia katsoa ja muistella.AInutlaatuista,joskin raskasta aikaa.

Voimia isosti!! :hug:
oikein tuplaten!!! :hug:

 

Meillä tytöt kohta 1v 5kk.Vauhtia todellakin riittää.Onneksi meillä toinen on hiukan rauhallisempi :/ Vilkkaampi alottaa tuhotyöt samantien aamulla kun herää :headwall: ..Mutta onneksi nukkumiset sujuvat hyvin, jaksaa äitikin paremmin juosta perässä =)

 

Ihana kirjoitus sulta!! Tulin tänne pitkästä aikaa kurkkaamaan ja ajattelin, että kysyn teiltä joilla jo isommat kaksoset, että helpottaako tämä koskaan!! Ja täällä on sinun viestisi kuin tilauksesta, kiitos!

Sanomalehdistä.. Tuon keinon otan käyttöön heti! Itse olen miettinyt, että levittäisin jätesäkkejä lattialla, mutta ei minulla ole mieleen tullut sanomalehdet. Ihanaa, nyt jo pelkkä ajatus helpottaa.

Muutamia kertoja on tytöt olleet erossa toisistaa juuri tuon jakamattoman huomion saamiseksi. Se on ihan hyvä keino rauhoittaa tilanne. Sitä pitää varmasti vain enemmän käyttää hyväkseen. Vaikkakin olen huomannut, että onko elämä tämän jälkeen "rankempaa" kun ovat saaneet sitä huomiota esim 24h vain itselleen. Mutta onpa se ainakin hetken rauhallisempaa. Ja todellakin lapsille hyväksi, kun saavat sitä huomiota vain itselleen.

Tuosta "villeydestä". Näin se varmasti vain on, että he villitsevät toisensa. Heillä on aina se tuki ja turva mukanaan ja olo siksi kotoinen. Yksikkölapsi joutuu itse keräämään rohkeutta. Se vaan tuntuu välillä niin vaikealta ymmärtää, miten onkin itselleen saanut kaksi niin riehakasta tapausta kuin nuo meidän tytöt on!

Muutakin täällä on kirjoitellut paljon mukavia vinkkejä ja ideoita, kiitos. Jatketaan kuitenkin tätä ketjua, koska luulen, että teillä on varmasti kullanarvoisia vinkkejä vielä mielessä.

 

Huoh!!! Täällä yksi katkeroitunut äiti... Meidän tytöt 1v2kk ja on niin omaa tahtoa että..yöt kitistään ja halutaan maitoa joka välissä,päivällä roikutaan jalassa ja huudetaan tai tehdään jotain pahaa,tyhjätään laatikot,revitään vessapaperit lattialle,laitetaan astianpesukonetta päälle tai hellaa ja uunia säädetään..Omasta pihasta yritetään mennä tielle ja kun yrität raahata sieltä pois niin ovat ihan veteliä ja pistävät maahan maate ja huutavat.. Jos joku leikki ei onnistu niin huudetaan ja sätkitään lattialla.. Innolla odotan mitä tapahtuu kun vielä kasvavat.. |O

Meille myös lupailtiin suvulta apua vaikka kuinka raskausaikana mutta ensimmäiset 3,5kk kun valvoin kahden huutavan vauvan kanssa yöt niin huomasin että eipä sitä apua niin saanutkaan.. Pisimmän ajan (5 tuntia) ovat olleet hoidossa kun tein siivousta 1-vuotis synttäreille,äitini ja siskoni hoitivat yhdessä. Kyllä siinä hermo lepäsi..

Eräs kaverini odottaa juuri,tosin vain yhtä mutta,hän sanoi joku aika sitten että eihän se elämä lapsen saantiin lopu,oli kyllä pakko tunnustaa että kyllä mulla loppui! Odotin jotenkin että isovanhemmat haluaisivat edes joskus hoitaa yhden yön että saisi itse täyden yön nukuttua mutta eipä tietenkään,sen sijaan saan kuunnella kuinka raskasta heillä on töissä ym ym..
Tykkäävät kovaa tytöistämme mutta miksi on niin vaikeaa joskus auttaa? Kaksi ihmistä pärjää hyvin kahden lapsen kanssa kun kerta pärjään yksinkin!

No toivottavasti itse tästä viisastuneena hoidan omia lapsenlapsiani jonain päivänä,enkä vetoa siihen että ei oma äitinikään hoitanut..

 

Toivotan teille kaikille voimia vauhtikaksikkojen kanssa.. Meillä esikoinen oli tosi kova menemään ja toinen kaksosista on nyt ihan samanlaisen oloinen, mutta jospa toinen olisi edes "jarru päällä". Mutta tuohon avun saamiseen piti vain kommentoida. Meidän isovanhemmat eivät asu samalla paikkakunnalla, auttavat sen minkä pystyvät, toiset tosin omilta kiireiltään eivät juurikaan. Mutta tuttuja ja kavereita, jotka avusta odotusaikana puhuivat, riitti pilvin pimein, mutta nyt 5kk jälkeen ei ole yksikään heistä tullut kysymään, voisiko jollain tavalla auttaa! Kaikki kävi ihastelemassa vauvoja syntymän jälkeen, mutta nyt vaan joskus (kun itse ehtii hetken puhua) puhelimessa ihmettelevät, kun ei olla käyty! Tervetuloa vaan tänne katsomaan ja kokemaan näitä lähtöjä kolmen pienen kanssa, ja kokeilemaan yksin niiden kanssa liikkumista, kun miehenkin kanssa jo on täysi työ saada koko porukka kotoa pois. Ja se yksi lähtö kun ei ole aina päivän ainut juttu, muutenkin kun pesua, syöttöä, nukutusta, hyssytystä riittää! Voimat on rajalliset. Tää on vaan väsyneen äidin valitusta, en todellakaan kyllä odottanut, että kaikki täällä vaan olisivat auttamassa, mutta itse olen sen nyt oppinut, etten tule kellekään koskaan avusta puhumaan pienten lasten kanssa, jos en todella sitä toteuta!!

 

Meillä kaksoset tyttö ja poika ovat nyt vuoden ja kuukauden ikäsiä. Tytteli harjoittelee kävelemistä. poika vielä konttailee. Odotan kyllä sitä, että oppisivat, vaikka sitten varmaan säntäilevät joka suuntaan. Nyt vaan on raskas vaihe, kun joutuu kantaan koko ajan ja poikakin painaa n. 12 kg. Mihinkään en oikeestaan jaksa lähteä käymäänkään, kun asumme tälläisessä tuppukylässä, että kaupoissakaan ei ole tuplakärryjä, vaan toinen pitää aina laittaa kärryjen pohjalle. Ja eihän ne siellä pysy...Sen olen kyllä huomannut, että kun isommat lapset ovat kotona, on tavallaan helpompaa, kun kaksoset jo menevät mukaan leikkeihin ja seurailevat toisten touhuja. Tosin kyllähän 7 ja 5-vuotiaatkin sen oman osansa tarvitsevat. Hoitamisen suhteen ollaan myös oltu "pannassa". Nyt ,kun kaksoset täytti vuoden, on naapurin yhdeksäntoistavuotias tyttö käynyt hoitamassa muutaman kerran, mutta muuten olemme olleet omillamme. Jossain vaiheessa elämä tuntui kyllä raskaalta, kun talonrakennus oli kesken( on kyllä vieläkin, mutta sentään jo asutaan) ja mies aina töissä tai raksalla. Nyt onneksi nähdään vähän enemmän toisiamme, sillä ei sitä enää kovin kauaa olisi jaksanut. =)

 

Minulla tuplapojat jo kohta 9v ja kuopuspoika 7½v. Kun kaksoset olivat pieniä niin meillä oli aivan samalaista menoa.. Verhot revittiin monta kertaa päivässä alas kunnes laitoin verhot solmuun Ne laskettiin vain silloin jos tuli vieraita.. Yksi meni ja kiipesi pöydälle, ja kun kerkesit kieltämään niin toinen oli jo perässä menossa:/ Siis miten noilla pienillä poitsuilla olikin niin mahtavan saumaton yhteistyö- ja avunanto sopimus Kirjoistakin pojat olivat kiinnostuneet.. He itseasiassa söivät niitä.. Kaikkia kommelluksia muistuu mieleen, kakkojen sotkemisesta telkkariruutuun jne Meillä tuplat oli 1v6kk kun kuopus syntyi ja todellakin tuntui, että kuopus oli erittäin helppo vauva noiden kahden täystuhon jälkeen =) Ja ah, nuo ajat ovat ohi, mutta mielnkiintoisia aikoja on nytkin T. Hulina *pukee erotuomarin liivejä ja valmistautuu tappelupukareiden tuomariksi *

 

Tulin kertomaan, että meillä on ollut viime ajat aikas rauhallisia. olen saanut hiukna "lomaa" eli siis ei ole tarvinnut joka asiasta hermostua ja tankata EIEIEIEIEI.

Hiukan on outo olo, kun tytöt on niinkin rauhallisia. Epäilen että he juonivat jotain uutta Toivottavasti kuitenkin jatkavat tähän malliin. Toki meillä on vauhtia edelleenkin, mutta jotenkin tytöille on tullut tottelvaisuutta mukaan. He kuuntelevat ja uskovat mitä sanon ja toimivat myös sen mukaisesti. Aivan ihanaa

Toivottavasti teillä muillakin tulisi hiukan rauhallisempaa. Kummasti jaksaa olla paremmin arjessa mukana, kun yleis ilmapiiri on rauhallisempi.

 

meillä ei sitten rauhasta saatu kauaa nauttia. Tyyntä ennen myrskyä. joulun jälkeen meillä on vallinnut täysi kaaos, viidakonmeno. Meillä riehutaan apinanlailla kiipeillään ja touhutaan, tiputaan ja kaadutaan...

Sillä seurauksella, että toiselta tytöistä katkesi tai lähti pois etuhampaat, kun hän tipahti pöydältä tuolin kautta lattialle. Hampaat oli osunut tuoliin ja siihen jäi niiden viimeiset jäljet. Täällä odotellaan jääkiekkoilijahymylla rautahampaita. Menoa tuo haaveri ei tietenkään yhtään rauhoittanut...

Tässä voisi hajota pää Apua! No ei autakuin toivoa että järkeä tulisi päähän nopeasti ja loppuisi tämä touhuaminen.

Koti ei tunnu ollenkaan asuttavalta kun kaikki tuolit ja nyt päydätkin on käännetty nurin ja tehty taaperon elämä vähän turvallisemmaksi. Ja auta armias kun pöytä käännetään oikeinpäin, syttyy pieniin silmiin kiilto ja kamala kiipeilyvimma!

Jeps, että tälläistä tänne meille!

 

:hug: ei varmaan lohduta, mutta mä olen tyytyväinen että olen saanut omat ikiliikkujat jo yli kolme vuotiaiksi... hengissä!
kun sun tekstiä luin niin alko melkein itkettää kun muistui mieleen että tollastahan se meilläkin oli, olen vissiin tietoisestikkin unohtanut joitain juttuja.
nyt on erilaiset "ongelmat" ja onneksi keskustelulla jo pääsee eteenpäin... joskus

 

Riepuriia: Kyllä tuo lohduttaa, antaa toivoa, että tästä kyllä selvitään ja tämä ai ole pysyä tila.
Ja tätä kautta kun purkaa mieltään, ei sitten tarvitse ihan jokaiselle tutulle marista tilannetta. Voi sitten tuttujen kanssa jutella ihan muista asioista kuin tyttöjen kuulumisia.