Apua, mikä mulla on?!?

[Nyt harmaana]

Olen aina ollut kova touhuamaan, mutta nyt se alkaa olemaan jo sairasta. En yhtään osaa olla tekmättä mitään. Ja shoppailen ihan liikaa, kaikki paikat tursuaa lastenvaatetta. Huutiskin jo pullollaan, kun ei millään ehdi pitää kaikkea päällä. Tiedostan tämän, mutten pysty olemaan pois kaupoista - saatikka ostamatta. En osta velaksi, vaan rahaa on meillä kivasti. Mies on tähän mun vaatteiden pyöritykseen jo täysin kyllästynyt...

Nyt on tullut vielä seuraavanlainen piirre, joka jo laittaa minutkin miettimään mikä mulla on.. Eli esim. eilen kun vein paperikeräystä sellaiseen "kuiluun" ei siis tavallinen roskin.. Niin huomasin ajattelevani, mahtuisiko vauvani siitä ja huomaisiko kukaan häntä sieltä ikinä... Tänään kun imetin huomasin itkeäni, ajatellen jos jätän mun ja lasten kuvat eteisen lattialle kynttilöiden kera ja lähden lasteni kanssa viimeiselle matkalle... Eilen kun kaksi vanhinta oli isovanhempiensa kanssa uimassa, huomasin ajattelevani että nyt äitini soittaa ja kertoo että lapsia viedään kriittisessä tilassa sairaalaan..

Mitä tämä on? Tiedän etten ikinä pystyisi tekemään lapsilleni mitään pahaa, olen liiankin tarkka ja huolehtiainen äiti, jolla koti aina siistinä...

Lapset siis 8v, 1v10kk ja 4kk.

 

[vieras]

masennus?

 

[vieras]

Sinulla on luultavasti vaikea masennus ja ahdistus. siihen on olemassa hoito ja lääkkeet, joten ota yhteys neuvolaan, terveyskeskukseen, mielenterveystoimistton tai yksityiselle lääkärille/psykologille.
Ja tee se heti huomenna

 

[ö]

joko oot todellakin liian väsynyt/stressaantunut/piilomasentunut tai sit sulla voi olla häikkää kilpirauhasessa (liikatoimintaa). Ootko muuten ns. ylikierroksilla koko ajan? Miten syöt, ootko laihtunu, nukutko, ootko "löysällä"...?

 

[Sudenkorento]

Eiköhän nuo ole noita äitiyden kaikenkattavia ajatuksia... taidat olla aika herkkä... Nyt joku kauhistuu, mutta maailmassa ei varmaan sellaista pahaa olekkaan mitä en olisi kuvitellut lapselleni käyvän ja ikinä en poikaa satuttaisi, vaan jotenkin lapsen saatua maailman ja ihmisten jopa oma pahuus tulee realistisemmaksi...Haluaisi suojella lastaan kaikelta pahalta niin jotenkin kaikissa ihmisissä jopa itsessään näkee vaaran... Äh vaikea selittää...

 

[vieras]

Myös minä mietin tuollaisia kuopuksen syntymän jälkeen: Mitä jos me menisimme tuonne järveen, miten kauan menisi ennen kuin huomataan, ja välittäisikö kukaan tai tuntisiko surua ym

Kesti pari kuukautta. synnytyksen jälkeistä masennusta?

 

[Pamppelsson]

Kyllä kuulostaa masennuksen oireilta..

 

[umbrella-]

Masennukselta todella kuulostaa. Kannattaisi varmasti puhua jossain.

 

[Lue linkki, pliis! <3]

www.aima.fi

 

[Nyt harmaana]

Kiitos kaikille. Mieskin masnnusta meinasi, kun hänelle uskaltauduin puhumaan. en ehtinyt lukemaan vastauksianne aiempaa, kun koliikkivauvamme pitää kiireisenä...

 

[Nyt harmaana]

Tuntuu vaan kauhealta soittaa neuvolaan apua. Kauhea kynnys. En kehtaa ja ainahan olen omillani pärjännyt...

 

[Miili]

En mäkään neuvolaan soittais vaan yksityiselle psykologille. Saisit varmaan aika pian ajan. Voimia ja jaksamista. Ei noi ajatukset niin hirveitä oo, moni äiti ajattelee joskus väsyneenä noin, sitä vaan on niin vaikee myöntää.

 

[äitimiettii]

Tuntuu vaan kauhealta soittaa neuvolaan apua. Kauhea kynnys. En kehtaa ja ainahan olen omillani pärjännyt...

Voithan käydä yksityisellä lääkärillä,mutta kannattaa joka tapauksessa käydä jossain.

 

[Alkuperäinen]

Tuntuu vaan kauhealta soittaa neuvolaan apua. Kauhea kynnys. En kehtaa ja ainahan olen omillani pärjännyt...

Voithan käydä yksityisellä lääkärillä,mutta kannattaa joka tapauksessa käydä jossain.

kai se kannattaisi, kauhea kynnys vaan. Onneksi sain miehelleni kerrotuksi ajatukseni. Aina vaan huudan ja tiuskin, onneksi mies on ihana ja kestänyt mua!!! Mä olisin jo lähtenyt jos mua kohtaan joku käyttäytyis näin...

 

[tiiku83]

Tuntuu vaan kauhealta soittaa neuvolaan apua. Kauhea kynnys. En kehtaa ja ainahan olen omillani pärjännyt...

Selvästi sulla on synnytyksen jälkeistä masennusta.Mä ootan pääsyä takaisin traumaterapiaan(psykoterapia)kun muuten en jaksa.Mulla on pitkäaikainen masennus ja esikoisen syntymän jälkeen masennuin.Ajatuksissa on usein että hyppään johonkin ja toivon että hukun,mutta lasten takia en tee sitä.Nyt kun toka syntyi jaksoin todella hyvin,mutta taustalla olikin terapia 1,5h/viikko.

 

[Karkkinaama]

Hae nyt äkkiä apua, ei siin oo mitään hävettävää! :hug:

 

[alkuperäinen]

Hae nyt äkkiä apua, ei siin oo mitään hävettävää! :hug:

Kiitos, mä koitan! Vai voinko "parantua" tästä itekseni kun sen nyt tiedostin itselleni? Mulla jopa sellainen olo, että pystyisin nyt lähtemään yksikseni enkä koskaan palaisi.. vai pystyisinkö oikeasti sittenkään?