H
"help"
Vieras
Noniin. Kysyn nyt taalta neuvoa. Mulla ei ole aakkosia koneessa ja teksti saattaa olla muutenkin vahan sekavahkoa ajatuksenvirtaa. Kokeilen kuitenkin, josko joku joka jaksaa lukea, osaisi jotain sanoakin...
Ensiksi sanon sen, etta asumme Aasiassa, eli taalla ei samalla lailla toimi terveydenhuoltosysteemit kuin Suomessa. Loistavaa apua on kuitenkin tarjolla, mutta mita tulisi ensiksi tehda??
Kyse on kalystani, mieheni sisaresta. Han on 30v sinkkunainen, asuu suurkaupungissa, kay toissa. Opiskellut Jenkeissa, palannut reilu vuosi sitten, haluaisi sinne yha jatko-opiskelemaan.
Han on ruvennut kayttaytymaan tosi kummallisesti.
Olimme perheeni kanssa Suomessa ja han oli meilla taalla koira- ja talovahtina ja soitti meille kerran keskella yota itkien, etta hanen on lahdettava takaisin kotiinsa (ihan toinen kaupunki), etta han on jattanyt tietokoneensa kovalevyn kotiinsa ja pelkaa etta eras henkilo joka on oman alansa huippuja (professori kalyni yliopistolla) varastaa sen.
Ihmettelimme miksi han nyt sen varastaisi ja selitys oli pitka ja monimutkainen.
Lyhyesti sanottuna kalyni oli ollut ihastunut tahan mieheen ja nahnyt hanta muutamilla luennoilla ym. Kalyni nyt uskoo, tapailtuaan erasta toista miesta, tuo professori on narkastynyt hanelle ja hakkeroitunut mm. kalyni Facebookiin.
(Itse luulen, ettei tuo professori ole juuri edes kalyani noteerannut, saati ihastustaan)
Kalyni on nyt sita mielta, etta tama professori haluaa kostaa ja siksi saattaisi karayttaa kalyni vaikka poliisille (sanoi, etta kovalevylla on pari leffaa, jotka ladannut netista laittomasti). Vakuutimme hanelle puhelimessa ettei tuosta voi joutua hankaluuksiin. Emme silloin viela kunnolla tajunneet etta kalyni on tosi vainoharhainen. Tama oli syyskuussa.
Palasimme tanne Aasiaan takaisiin lokakuun alussa ja kalyni tuli heti meille kylaan, oli muutaman yon. Mieheni ei ollut kotona, joten meilla oli oikein mukavaa naisten kesken. Han vaikutti muuten jarkevalta, iloiselta omalta itseltaan (puhuttiin pitkia patkia ihan ummet ja lammet ja han oli kaikessa ihan kartalla), paitsi kun ryhtyi kertomaan tasta professorista. Han on kalyni mukaan vaikutusvaltainen mies ja tyyliin tavannut Obaman (saattaa hyvin ollakin), ja nyt kalyni on aivan varma etta tama mies haluaa vakuuttaa kalyni opiskelemaan yhta tiettya alaa, paastakseen tata lahelle. Kalyni on lukenut paljon artikkeleita New York Timesista ja on nyt vakuuttunut, etta naissa artikkeleissa on piiloviesteja hanelle. Han sanoi etta ihan hyvin tama professori on saattanut olla niita editoimassa, vaikutusvaltainen kun on (ii varmasti ole missaan tekemisissa kyseisen lehden kanssa). Kalyni myos sanoi epailevansa etta tama on hakkerotunut kalyni Facebookiin, en ole ihan varma miksi nain ajatteli. Mutta kaly myos epaili, etta tama mies olisi ollut yhteydessa kalyni vanhoihin kavereihin, koska kaly on saanut vihjailevia viesteja heilta suositellen alan vaihtoa ym. Sitten han sanoi viela minulle, etta lupaahthan, etta jos tama henkilo ottaa sinuun yhteytta, niin et lahde siihen mukaan! Sanoin kylla varovasti, etta saattaa olla vaan sattumaa kaikki ja vilkkaan mielikuvituksen tuotosta (tuolloin kalyni myotaili, etta saattaahan se) ja sanoin viela etta hanella e ole mitaan hataa ja me ollaan aina hanen puolellaan ja apuna, oli han sitten missa tahansa tilanteessa.
No, sitten hanesta ei paljoa kuulunut, ihan muutamaan otteeseen puhuttiin puhelimessa niita naita. Sitten mieheni sai tekstarin hanelta, etta "jos joku yrittaa haneen (eli kalyyni) vakisin vaikuttaa vaikkapa tekstiviestein, on se eraanlaisen kiusaamisen muoto". Sitten han lahetti parin paivan paasta viestin, etta jos mieheni on bisneksensa kautta (meilla on siis oma firma) missaan laittomassa hommassa mukana, niin ole hyva alaka ota enaa yhteytta. Sitten taas parin viikon hiljaisuus.
Aidilleen, eli mun anopille soitteli ja myos anoppini on alkanut huomata, ettei kaikki ole hyvin. Asumme kaikki kaukana toisistamme, yli 10h maanteitse, appivanhemmat, kaly, ja me.
Nyt sitten mieheni lahti eilen tyomatkalla tahan kaupunkiin, missa kalyni asuu, ja paatti ennen lahtoa soittaa pikkusiskolleen. Sisko ei vastannut. Mies soitti sit aidilleen ja aiti sanoi etta kalyni ei varmaan vastaa, kun hanen puhelimeensa on kuullemma hakkeroiduttu.
No, mies tapasi tana aamuna siskona pikaisesti kahvilassa. Tama naytti laihtuneelta ja vasyneelta. Sanoi, ettei voi kayttaa tietokonettaan, kun se pitaisi korjata, muttei saa sita korjautettua. Mieheni tarjoitui lahtemaan mukaan teknikolle. Kalyni sanoi, etteivat he voi auttaa, on yritetty jo. Mieheni sanoi, etta eikun han tulee mukaan. Kalyni sanoi, etta EI, kun se kiusaaja on kaynyt tietokonekorjaamossa puhumassa heille (siis korjaajille, teknikoille)eika kukaan voi auttaa. Sitten kalyni purskahti itkuun sanoi etta haluaa kotiin. Mieheni yritti kysya, etta mihin kotiin, heidan vanhemmilleenko. Kaly sanoi etta ei, kun tahan nykyiseen kotiin. Mieheni yritti viela kysya, kuka tama kiusaaja siis muka on. Kalyni sanoi etta kyllahan SINA tiedat. Kaikki tietaa! Se on saanut kaikki hanen ystavat ja perheen ja kaikki mukaan tahan juoneen ja kaikki vaan puhuvat hanesta. Mieheni sanoi etta hanella ei ole kylla minkaan nakoista kasitysta koko asiasta. Kalyni huusi etta haista vittu, ja lahti pois.
Mieheni on tuossa kaupungissa viela lauantai-iltaan asti ja anoppini paatti nyt lahtea sinne, osti juuri huomiselle lentoliput.
Mitta mita tassa voi tahda? Auttaako tuohon mikaan? Onko kokemuksia???
Itselleni tulee mieleen etta jos loytaisivat hyvan prykiatrin ja saisivat akkia jonkinmoisen laakityksen, jotta kalyni edes tajuaisi tarvitsevansa apua