Apua, löin lastani :(

[omatunto kolkuttaa]

tyttö on 3v ja mulla meni niin hermot tähän ainaiseen uhmaamiseen, että jotenkin vaan päässä sumeni ja läppäsin tyttöä poskelle. Tuli ihan hirveän paha mieli heti sen jälkeen ja pyytelin anteeksi. Tyttö antoi kyllä anteeksi ja menimme yhdessä leikkimään, mutta mulle jäi kamala olo. Mä en tiennyt, että voisin tehdä jotakin tuollaista, joten miten nyt voin olla varma, etten tee uudelleen? Inhottaa ihan hirveesti
niin, ja ei tarvitse tulla haukkumaan, tiedän itsekin olevani hirveä.

 

[Totuus]

Sietääkin tulla paha mieli.
Ei tuollaista SAA päästää tapahtumaan vaikka kuinka suututtaisi.
Nyt kynnys lyödä uudelleen on madaltunut, valitettavasti.

 

["vieras"]

Suurimmalla osalla vanhemmista menee joskus hermot ja käy noin. Tällä palstalla ei tosin kukaan myönnä.

 

[Pampas]

Ymmärrän kyllä. Lapset osaa kaivaa vanhemmistaan esille kamalia tekoja ja juuri sen "sinuna olemisen" ytimen. Ehkä seuraavan kerran, kun ajattelet seuraavaksi nappaavasi tai läimäyttäväsi, voisit kokeilla sanoa jotain sen sijaan. Nyt mä kyllä olen sulle NIIN vihainen... Ainahan voi kokeilla...

Ei suhde yhteen läimäykseen kaadu, mutta kamalaahan se on löytää itsestään kovin puutteellinen äiti. Siis puhun itsestäni.

 

[Oikein tehty]

Joka kuritta kasvaa, se kunniatta kuolee.

Liikaa on näitä kurittomia pissiksiä joille ei ole näytetty kaapin paikkaa.

 

["Mie vaan"]

Meillä samanikäinen uhmis ja kyllä välillä kiehuu niin että silmissä sumenee. Siinä vaiheessa kun tulee olo että pää räjähtää niin lähden pois. Toinen huone tai vessa ja hetki aikaa itselle niin helpottaa. Ymmärräthän että sä teit ison loven sun tytön perusturvaan? Teit sen mitä vanhempi ei saa ikinä tehdä. Tiedosta nämä ja etsi itsellesi se oikea keino lähteä tilanteesta, vaikket sanoisikaan mitään niin lähde ennen kuin toistat tekosi.

 

["just"]

Vai suurimmalle osalle vanhemmista käy noin?! Just, ei todellakaan käy!! Itselles voit selittää vaikka mitä kakkaa.

 

[ohhoh]

Melko kylmää tekstiä, kuka kuritta kasvaa, se kunniatta kuolee. Onko kuri ja väkivalta sama asia? Jos on, niin kannattais hakeutua hoitoon. Väkivallalla saadaan ehkä tunteettomia psykopaatteja tulevaisuuden johtajan palleille istuun, mutta missä ovat lämpö, rakkaus, empatia, toisesta ihmisestä välittäminen? Poskelle lyöminen kuulostaa tosi julmalta.

 

[vierailijana]

Mulle on käynyt noin jo muutaman kerran.... En edes ehdi ajattelemaan , että nyt lähden pois tms. kun suutun vaan se läpsäisy tulee niiin puuntakaa, etten edes itse tajua kun olen jo läpsäissyt. Eli en tiedä mitä mun pitäis tehdä kun tällainen tilanne tulee..? Ennakointi on välillä hyvin vaikeaa, sillä myös oma lapsi ei ennakoi omaa käytöstään , vaan hänkin toimii ns, samalla tavalla.( erityislapsi). Asiasta on hirveen pahamieli ja vihaan tätä itsessäni! En tarkoita , että läpsiminen olisi jatkuvaa ja läpsäsen milloin minnekin. En kovaa, mutta kuitenkin

 

["Mie vaan"]

Jos ei itseään voi kontrolloida ja näin jättää lyömättä niin minä siinä tilanteessa kysyisin neuvolasta apua. He kyllä auttavat ja ei lasta ketään vie kun itse tiedostat ongelmasi ja haet apua. Asia on aivan eri kun joku ulkopuolinen sitten ilmoittaa ls-viranomaisille että lasta lyödään, siinä ei selittelyt enää auta. Hakekaa ihmiset itsellenne apua ennen kuin lapsenne turtuvat väkivaltaan :''(

 

[Pampas]

Väkivaltaan turtuminen taitaa vaatia vähän enemmän kuin ap:n ensimmäisen läpsäisyn.

 

[Beep]

Tuollainen lyöminen, läpsäisy tms. on tosi huono juttu. Ap sen tietää itsekin ja uskon että kynnys ei madaltunut, päinvastoin se nousi, sillä syyllisyys on niin suurta. Toivon ainakin.

 

[tsemppiä]

Älä tuomitse itseäsi liian ankarasti. Uskon että kynnys nousi korkealle.
Pidä huoli ettei ensi kertaa tule vaan ota välimatkaa ja hengitä syvään. Huumorikin auttaa.
Itse alan hassutella uhmikselle ja yllätän lapsen ja välillä se rauhoittaa tilanteen.
Haethan apua jos toistuu!

 

["RIIKKA"]

Minä talutin uhmaavan kiukuttelevan lapseni huoneeseensa käsivarresta kuten usein ennenkin. Kas, lapsi kaatui lattialle ja löi naamansa pahoin. Suusta tuli verta. Itkin aivan kauhuissani, lapsi itki myös. Sovittiin ja halattiin. Asia painaa aina mieltäni. Nyt kuluneesta on jo todella kauan. En ole sen jälkeen edes taluttanut lasta kädestä, vaan antanut raivota ja antanut periksi. Niin kamalan syvät arvet tapaus jätti. Uskon, että sinulle käy samoin, etkä enää tee moista. Asia sattuu niin paljon itseen, ettei tule mieleenkään toistaa tapahtunutta koskaan.

 

[Kuusen Taimi]

Eli ette ole yhtään parempia kuin nämä viime aikojen perhesurmaajat... On se jännä, kun äiti menettää hermot ja hakkaa pentujaan, niin ei eihän se ole mitään verrattuna näihin isiin, jotka listii jälkikasvunsa ja ehkä akkansa ja ihtensä. Olen ite yli 40 v. ja muistan vieläkin, kun mun ihan kunnollinen mutsi löi mua jostain olemattomasti syystä.

 

[rappu]

En ole koskaan lapsiin käsiksi käynyt, mutta aikuisiin ihmisiin kylläkin. Siitä ensimmäisestä läpsäisystä sekin lähti. Se ensimmäinen kerta kirpaisee aina eniten. Sen jälkeen seuraavat kerrat eivät käy enää kuin vain vähän omantunnon päälle. Enkä suoraan sanoen edes usko, että väkivaltaisiin ihmisiin mikään terapia auttaisi. Toiset ovat väkivaltaisia, toiset eivät. Se on heillä perusluonnossa. Aina voi yrittää parantaa itsehillintäänsä, mutta se halu käydä käsiksi on ja pysyy siellä aina.

 

["vieras"]

Hakekaa ihmiset apua, jos ei ole muita konsteja kuin läpsiminen/lyöminen. Teette paljon hallaa lapsillenne. Viisas vanhempi myöntää väsyvänsä ja tarvitsevansa apua (neuvola, omat tukiverkostot jne.), tyhmä ei.

Monet sanovat, että ennenkin on käytetty väkivaltaa ja ihan normaaleiksi kasvettu. En ole samaa mieltä. Isovanhempiemme sukupolvi, jotka ovat nähneet sodan ja saaneet ankaran kasvatuksen, kärsivät monet mielenterveysongelmista vaikka eivät pysty niitä itse sanoittamaan. Vanhustyössä olevat tietävät, että masennus ym. ongelmat ovat laajalti vanhusten ongelma. Monilla meidän vanhempiemme ikäisillä ihmisillä on myös paljon ongelmia esimerkiksi tunteiden näyttämisessä, johtuen kasvatuksestaan. Ei siirretä näitä ongelmia sukupolvelta toiselle, vaan ollaan niitä aikuisia ja jos se vaatii apua niin sitten haetaan sitä apua!!!

 

["Minävaan"]

Eli ette ole yhtään parempia kuin nämä viime aikojen perhesurmaajat... On se jännä, kun äiti menettää hermot ja hakkaa pentujaan, niin ei eihän se ole mitään verrattuna näihin isiin, jotka listii jälkikasvunsa ja ehkä akkansa ja ihtensä. Olen ite yli 40 v. ja muistan vieläkin, kun mun ihan kunnollinen mutsi löi mua jostain olemattomasti syystä.

lastensa listiminen on varmasti eri asia kun hermostuksissaan läpsäisy. Sitten jos huomaa itsessään itselle vieraita ajatuksia lasta kohtaan, lyö uudelleen, pelkää tekevänsä lapselle hermostuksissaan pahaa jne. on silloin aika etsiä apua.

Me kaikki olemme vain ihmisiä. Empatia ja anteeksi anto, on kyky, jonka suomalaiset joskus unohtavat. Anteeksi ei pidä eikä saa antaa liikaa, mutta tilannekohtainen empatia on varmasti paikallaan. Jokainen meistä tekee elämässä virheitä. Virheiden suuruus on silti kovin vaihtelevaa ja virheitä on joskus tehtävä, jotta oppii. Jos ei opi, on asia sitten toinen.

Minä sairastin sjm:n. Olisin hetkenä minä tahansa voinut tappaa koko perheeni. Koskaan en kuitenkaan ketään läpsinyt, lyönyt, satuttanut. hain apua, sain apua ja nyt en ole minkään ajatuksen tasolla edes miettinyt tekeväni perheelle mitään pahaa, ajatuskin itkettää yhä. Silti olen joskus taistellessani uhmiksen kanssa miettinyt, että pitäiskö antaa tukkapöllyä kun niin tottelematon on.

 

[rappu]

Oletko ap muuten väkivaltainen, oletko koskaan käynyt aikuisiin ihmisiin käsiksi? Minusta on outoa ajatella, että muuten väkivaltaan taipumaton henkilö löisi - vaikkakin kevyesti - lasta. Pakkohan tuossa on olla taustalla aiempaakaan väkivaltaista käytöstä. Luulisi aikuisten ihmisten myös pystyvän ärsyttämään paljon helpommin ja pahemmin kuin lasten, etenkin omien lasten.

 

["vieras"]

Minusta se, että herää voimakas syyllisyydentunto tuollaisesta on hyvä asia. Itse kerran tukistin omaa temppuilevaa (silloin) 2,5-vuotiasta esikoista. Hän alkoi itkeä ja koin ERITTÄIN voimakasta ahdistusta ja pahaa oloa ja syyllisyyttä teostani. En ole häneen fyysisesti sen jälkeen enää kajonnut. Eikä tuolla tukistamisella ollut edes vaikutusta, samalla tavalla kokeilee edelleen rajojaan.

 

[Arwen Undomiel]

Hyvä että ap heräsit väärään tekoosi, se on hyvä askel parempaan huomiseen.
Nyt teet vaan itsellesi tietoisen päätöksen ettet päästä tilannetta enää tuollaiseen.

Mä en ole lasta koskaan lyönyt mutta mieli on joskus tehnyt ja se herätti minut kyllä rajusti. Painun pihalle jos alkaa mennä yli hilseen, nopeesti sitä oppii tunnistamaan ton huipun olevan tulossa ja sit pystyy rauhottumaan.

Kyse ei oo mistään muusta kuin tunteiden hallitsemisesta.

 

["minä"]

[QUOTE="vieras";25002895]Suurimmalla osalla vanhemmista menee joskus hermot ja käy noin. Tällä palstalla ei tosin kukaan myönnä.[/QUOTE]

Aikamoinen heitto. Itse en todellakaan usko, että SUURIMMALLE OSALLE käsivi noin. Käykö suurimmalle osalle miehistäkin, niin, että välillä mäjäyttävät vaimoa??? Ja onko sekin ok?

 

["madame"]

Oletko ap muuten väkivaltainen, oletko koskaan käynyt aikuisiin ihmisiin käsiksi? Minusta on outoa ajatella, että muuten väkivaltaan taipumaton henkilö löisi - vaikkakin kevyesti - lasta. Pakkohan tuossa on olla taustalla aiempaakaan väkivaltaista käytöstä. Luulisi aikuisten ihmisten myös pystyvän ärsyttämään paljon helpommin ja pahemmin kuin lasten, etenkin omien lasten.

miten niin pakko? minusta ennen lasten tuloa mikään ei ole ollut niin vaativaa,ei mikään ja mua on ahdisteltu lapsena/nuorena isäpuolen toimesta, mutta äitiys on ollut vaativampaa kuin nuo vuodet. onneksi on ollut ihana mies

ihan oikeesti sun on helppo puhua,sulla varmaan on super helppo lapsi(ehkä jopa vielä tällä hetkellä vauva),eikä kokemusta 100%yksin lasten kanssa olosta.

jos oot miehellinen ja on hyvät tukiverkot sekä helppo lapsi niin tajuatko että joillakin tilanne on paljon vaikeampi? joku saattaa olla yksin koko ajan lapsesta vastuussa,ilman yhtään hengähdystaukoa,ilman tukiverkkoi ja lapsi saattaa olla äärimmäisen vaativa.