Apua!! Kuolenko mä??

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja ap
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
A

ap

Vieras
Jos jotain fiksuja palstalääkäreitä olisi paikalla ja voisi kertoa oman näkemyksensä, olisin hyvinkin kiitollinen.
Mulla on nyt muutaman viikon, ehkä kuukauden ollut alaselässä menkkamaista kipuilua/särkyä. Tuntuu hiukan myös etupuolella, alavatsan alueella. Hiukan samanlaista, kuin ne ihan ensimmäiset synnytyssupistukset, mutta jatkuvaa. En ole raskaana ja mulla on kuparikierukka ollut pakoillaan nyt n. 1,5v. Menkat lopuivat juuri viikko sitten, joten niitäkään ei tää enteile.
Voiko tuo kuparikierukka aiheuttaa oireita näinkin pitkän ajan jälkeen? Tähän asti toiminut moitteettomasti.
Nyt alkaa jo tuntumaan, että mulla on joku kohdunkaulan syöpä tms.
Endometrioosi.. sukupuolitauti! :O
Viimeiseksi mainittu on kuitenkin jopa näistä se epätodennäköisin.

Kiitos jos joku viitsii vastata. Lääkäriajankin kun sain vasta reilun kahden viikon päähän. :(
 
minulla oli samaa kipua, ei sinänsä haitannut menoa mutta yhtäkkiä kipu yltyi selässä ja tuntui juuri samalta kuin synnytyssupistukset. kävin päivystyksessä ja kohtutulehdus oli. ehdota tuota lääkärille kun käyt.
 
Alkuperäinen kirjoittaja atta:
samanlaisia oireita ollut jo vuosia, ja kerran leikattukin,diagnoosi minun kohdalla endometrioosi.


Näin juuri ja juuri viimeviikonloppuna makasin kahteen otteeseen sairaalan päivystyksessä kun kivut olivat aivan järisyttävät...Kipuilua jatkuu edellen, tosin lievempänä ja olen kahden vaiheila soitanko naistentautien polille, kun lääkäri sanoi, että kannttaa herkästi soittaa, jos kipuilu jatkuu.Nyt olen särkylääkettä tankannut.Toki sinulla voi olla jotain muutain kipuilua tai kierukka ei jostain syytä sinulle sovi.En osaa sanoa
 
Mulla ollu kierukka reilu vuoden ja nyt parin kuukauden ajan ollu just tollasia alaselkä ja vatsakipuja. Kävin gynellä mut ei se mitään löytäny, nyt ootan ultra aikaa.
 
Kiitti kun vastailitte. :)
Meillä tarkoitus alkaa kasvattaa perhettä kesällä, eli poistaa kierukka. Harkitsenkin tässä jo vakavissani, jospa sen kapistuksen ottaisikin pois jo nyt lähiaikoina. :)
 

Yhteistyössä