Apua kaipailisin erikoiseen "ongelmaan"! :)

Minulla siis tälläinen, ehkä astetta oudompi "ongelma" johon olen yrittänyt keksiä ratkaisua tuloksetta. Oma pääni lyö ihan tyhjää. :)

Tilanne siis se, että asutaan omakotitalossa. Oikea, siis pääovi sijaitsee ns. talon keskikohdassa ja "takaovi" joka tulee suoraan kodinhoitohuoneesee/takkahuoneeseen sijaitsee talon päädyssä autokatoksen kohdalla. Eli siis autokatoksesta on tämä "takaovi" sisälle. Pari autopaikkaa on vielä tossa autokatoksen edessä ja nyt ongelma on siis se, että meillä kaikki tutut, mutta myös hieman vieraammat vieraat käyttävät tuota "takaovea" tullessaan meille eivätkö tuota oikeaa pääovea. Minusta itsestäni tuo pääovi on ihan selkeästi pääovi, enkä itse voisi kuvitella meneväni jollekkin toiselle kylään tuolta autokatoksen oven puolelta. Tutuimmille ollaan asiasta yritetty sievästi sanoa monet kerrat, mutta tuntuu ettei se mene jakeluun. Edelleen kulkevat takakautta.

Ainoa asia, jonka enää keksin tehdä on laittaa joku kukkaruukku tms ikäänkuin hieman kulkuväylälle tuohon parkkipaikan ja takaoven väliin ja ajattelin, että siihen voisin laittaa jonkun puisen nuolen jossa olisi joku teksti viitaten siihen, että vieraiden toivottaisiin tulevan pääovesta sisään. En vain millään keksi mikä se teksti voisi olla. En haluaisi loukata ketään, joten se pitäisi olla asiallinen ja ystävällinen, mutta humoristinen se voisi myös olla... Oisko teillä kellään ideaa tälläseen tekstiin tai mitään muuta ideaa, jolla saisin "ongelmani" ratkaistua? :)
 
"Mie"
Minäkin laittaisin takaoven lukkoon ja menisin koputttelijoita vastaan etuovelle. Tai oveen voisi laittaa lapun tyyliin: "Talonväki kulkee tästä, vieraat tulkaa/tulisitteko pääsisäänkäynnistä. Muutama askel kulman taakse/tuohon suuntaan riittää, niin kodinhoitohuoneemme siivooja/pyykkääjä/käyttäjä kiittää."
 
noh.
No onko se takaovi sitten jotenkin "ensimmäisenä vastassa" kun tieltä teidän pihaan saavutaan? Nyt vaan muokkaat sekä pääoven että takaoven ympäristöä sen näköiseksi että pääovi näyttää kanssa pääovelta.
 
no jaa
Tuttavallani on myös juuri noin asia. Kaikki kulkee siitä ns saunanovesta.

Mutta polku etuovelle ei ole missään kunnossa. Se jo näyttääkin siltä, että sitä ei kukaan käytä.

Ei me melko vieraat välttämättä tyhmiä olla. Ihminen on vaan luonnostaan semmoinen että seuraa merkkejä. Tämän vuoksi jos haluaa ohjata jonkinlaiseen käyttäytymiseen, on merkkejä syytä tehdä.
 
Kiitos vastauksista! :)

Lukossa en päivisin haluaisi ovea pitää, ihan jo siitä syystä että sitä kautta kuljetaan itse jatkuvasti pannuhuoneeseen ja autoille/postilaatikolle jne. Lapset myös kulkevat ulos ja sisään sitä kautta, joten olisi työlästä olla jatkuvasti avaamassa ovea.

Ja tosiaan autojen parkkipaikka on tuossa autokatoksen edessä, joten tuo "takaovi" on siis lähempänä parkkipaikkaa kuin pääovi. Mutta mielestäni tuo pääovi on silti ihan selvästo pääovi ja itse en ainakaan vastaavassa tilanteessa menisi sieltä autokatoksen ovesta sisälle. Etuovelle menee kulkuväylä ja siellä on oven pielessä lyhtyjä, oven vieressä kranssi ja tervetuloa toivotus.

Suorempi kuitenkin on kulkea autolta suoraan tohon takaovelle. Siksi mietin, että laittaisin jotain tuohon eteen ns. tukkeeksi. Mutta jotain sellaista, minkä ohi kuitenkin itse helposti pääsee kulkemaan... :)

Lisää ideoita saa heittää, jos mieleen tulee!
 
Mä en tiedä onko teillä tapana, että kaverit ja sukulaiset tulevat kutsumatta "kun tässä lähistöllä oltiin"? Jos niin on, niin sitten vaan sanot suoraan, että tulevat etuoven kautta. Piste. Ja niille, joille et kehtaa sanoa, he eivät ehkä tuppaakaan kylään ihan ilmoittamatta? Silloin teet niin, että kasaat jos jonkinmoista rojua ja pyykkiä siihen kodinhoitohuoneeseen. Niin että siitä on jo ihna oikeasti vaikea päästä läpi. Ja jos joku moista ihmettelee, niin sanotte, että joo, tuota tulee harvemmin pidettyä kunnossa, kun käytetään enimmäkseen tätä PÄÄovea :).
 
"ööh"
Meillä on vanhemmilla ulko-ovet tuolleen talossaan, eikä kukaan ikinäkoskaan ole käyttänyt sitä pääovea, ihan hölmistyvät, jos joku pyrkii pääovesta sisään, se on niin tavatonta :D Miksi teille on ongelma, että vieraat tulee samasta ovesta mitä itsekin käytätte koko ajan?
 
Vierasss
Meillä on samalla tapaa ovet. Edelliset asukkaat ja meidän ekat vieraat kulkivat kodinhoitohuoneen ovesta sisään. Hyvin pian menimme kuitenkin siihen, että kodinhoitohuoneen ovi laitettiin lukkoon ja kaikki kulkeminen tapahtuu pääovaen kautta. Toinen ovi on aina lukossa. Ehkä kerran vuoteen saatetaan avata kyseinen ovi. Mun mielestä se, että joutuu kulkemaan jonkun askeleen enempi ei ole suurikaan juttu, vaan kyse on enempi tottumuksesta.
 
"pilleri"
Käys kävelemässä teidän pihaliittymään asti ja katso sieltä teidän taloa kokonaisuutena. Kuvauksesi perusteella ongelma on pihasuunnitelmassanne, eikä siinä mihin kohtaan piperrät kukkapurkkisi ja tervetuloa-kyltin. Joten mieti voiko vieraspaikkaa miettiä toiseen kohtaan niin, että vieras kävelee siiitä sitten suoraan etuovelle. Nyt teillä johdatetaan vieras autolla takaovelle, joten en nyt sinuna ihan kauheasti taivastelisi sitä miksi sitten vieraat koettavat mennäkin takoavesta sisälle.

Teidän ratkaisuja olen nähnyt kotikulmillani ja sen takia käy mielessä, että minkä ihmeen takia ihmiset eivät älyä pyytää pihasuunnittelijaa. Tuhlataan rahaa itse taloon kyllä ja siellä sitten innoissaan pönötetään ymmärtämättä, että hyvä kokonaisuus syntyy hyvästä piharatkaisusta.

Toinen keino on, jos pystyt puhumaan, että neuvot jo vieraita kutsuessasi, että kiertäkää sitten etuovelle. Se on muutenkin kohteliasta ja ylipäätään mennä jo avaamaan ovea, jos näkee että pihaan ajetaan. Vanha, kaunis tapa ja kovasti unohdettu. (Kai siinä pelätään, että näyttää tunteensa ja mokaa ittensä, jos on iloinen toisen tulosta.)
 
"Roosa"
Laita rojut nojaamaan oveen ja naulaa ne siihen. Siis esim. luutaa, kevyttä lapiota ym. tuotetta ovea vasten muka nojaamaan, mutta naulaatkin ne yläpäästään siihen oven. Näin näyttää ettei ovesta kuljeta koska kamat nojaavat siihen, mutta ovatkin kulissia. Kun itse avaatte oven kulkevat kamat oven mukana eivätkä näin ollen estä ovesta liikkumista.

Ei ne vieraat viitsi ala yrittämään niiden kamojen siirtämistä kun niitä on useampi, mielummin alkavat kulkeutua sen oikean pääoven suuntaan jonne voitte vielä kyltillä ystävällisesti ohjata.
 

Yhteistyössä