apua...itkettää!!

[rv 40]

apua!mikä mulla on ? viikon ollu jo sellanen surullinen olo,enkä tiedä edes miksi!!!itken ja itken ja olo on tosi surullinen?miks?en tajuu...kovasti tietty ootan et vauva jo syntys ja samalla pelkään\jännitän synnytystä.(esikoinen tuli sektiolla)

inhoan kun sukulaiset j aomat perheenjäsenet kokoaika olisivat tulossa käymään ja kaikki soittelee,et "joko lähtö on lähellä?,eikö vieläkään?"juu..EI VIELÄKÄÄN.
haluis olla yksin...ihan outo juttu sinänsä ku tää lapsi on enemmänkun toivottu ja kaikki muu elämässä loistavasti,mut silti tällänen alakuloisuus??masennusko?mikä?onko muita joilla kokemuksia näin loppuraskauden fiiliksistä?
itku vaan tulee kokoaika ja en osaa sanoin kuvailla ahdistuksen tunnetta...siivoilen ja hermoilen jatkuvasti et kaikki olis kunnossa sitten vauvaa varten!ja sekin jo ahistaa ku siivoikselle ei tuu loppua!eikä kyllä itkullekkaan...
tosi kiukkunen olo jatkuvasti...
ja mennäänkö tässä sit kuitenkin yliajalle...ei jaksasi ollenkaan enää tätä mahaa..ei saa nukuttua,istuttua,seksi ei onnistu..mikään ei enää onnistu!

 

[hormoonit]

Ne hormoonit!!! Neuvolassa kannattaa myös keskustella, jos aikaa vielä sinne on. Voi olla myös babyblues. Onnea ja kaikkea hyvää. Älä päästä itseäsi vaipumaan masennukseen. Aurinko paistaa ainakin etelä suomessa. Ulos vaan happihyppelylle, jospa se synnytyskin käynnistyisi.

 

[Marsu76]

Siis, mulla on aivan samanlaiset fiilikset. Nyt rv 39+4 ja märy tulee joka ikinen päivä. Esikoinen (2v) syntyi ennenaikaisena ja olen koko tämän raskausajan pelännyt, että tämäkin vauva syntyy ennenaikaisena. Nyt on asiat niin hyvin kuin voi olla, eli laskettu aika lähestyy. Kuitenkin hermot on tosi kireällä ja tuntuu kuin välillä pää halkeis raivosta. Nyt pelkään, että tästä vauvasta tulee yliaikainen ja iso vauva. Esikoinen painoi 36+4 3100g ja silloinkin ponnistusvaihe oli tuskaa.

Esikoinen on ollut viikon kuumeessa ja nyt minä flunssassa, joten voimat alkaa olla aika vähissä. Miehellä on kova työ jaksaa minun kanssa. Eikä aina jaksakaan. En olis arvannut, että nämä viimeiset viikot voi olla näin ressaavia. Ja minuakin ärsyttää, kun joka päivä kaikki tutut on kyselemässä, että joko joko.. Sitten kaiken lisäks on tullut jopa häpeä siitä, että tämä raskaus menee yliaikaiseksi. Koko ajan ollaan miehen kanssa vouhotettu, että ei kyllä tammikuulle asti mennä ja nyt ollaan jo tammikuun lopussa. Tiedän, että nämä on aivan typeriä ajatuksia, mutta minkä hormoneilleen voi.
Ja tämä maha ottaa jo niin päästä. Eli täältä saat sitä vertaistukea. Mulla tätä alakuloisuutta on myös jatkunut viikon. Koitetaan vielä sinnitellä.

 

[alkup.]

kivaa,on siis joku kellä myös vastaavia tunteita...kivaa,ja kivaa,mut kuitenkin tuntuu et pää räjähtää tästä raivosta!!!en tajuu ollenkaan...koko raskasu tosin menny vähän niinku huolehtien kun on ollu viikkoihin nähden pienikokoienn jne,mut muuten kaikki ok,mut silti ollu murhetta lapsen terveydestä.
tällähetkellä painoarvio olis 3200g et kokonsa puolesta ok,mutta silti ei jaksasi enää pitkään..
mekin pelättiin et tää kakkonen tulis liian aikasin maailmaan ja kaikki on ollukki sitä mieltä ettei yliajalle tai edes laskettuun päästä !no,oletin mäkin.
mullekki tullu tavallaan sellanen häpeän tunne et "miks ei tää jo synny ja miks täs kestää,ku kaikki haluis et tää jo synyis"se ku kaikki sitä kokoaika kyselee ja voivottelee et ku ei synny!!!minkäs minä sille voin ettei synny just sillon ku ulkopuoliset sitä haluaa???
mulla esikoinen täyttää maaliskuussa 3v et silleen kans inhottavaa tiuskii ja itkeskellä sen nähen..kaiken maailman huolet muka painaa just tällä hetkellä...joo-o..pitäs hommata käyettyt ja kohtuu hintaset kaksosten peräkkäin istuttavat rattaat,uudet verhot,sisustaa lasten huonetta mukavammaksi ym ym ainiin ja SIIVOTA!itseasiassa mull alaskettu onki vast 24 päivä eli tää tuleva keskiviikko..mut kuitenki laitoin et "rv40"tavllaan sillä viikolla jo ollaanki...mut silti tää kakki tuntui ikuisuudelta!täälläkin käynnistellään vasta 41+6 viikoilla,et sinnekkin olis se helvetin ikuisuus!!

onkos sull amitään supistuksia ym muita enteileviä kipuiluja?
mulla on välillä sellasta menkkamaista jomotusta ja limatulpasta en tiedä..valkovuoto kyl muuttunu sellasek limaisemmaks mut en osaa sanoa onko se sitä..2 kertaa on tullu aavistuksen verran vaaleenpunasta valkovuodossa.
yöt on inhottavia,tuntuu ettei henki kulje ku vaiuva painaa ja unet jää vähiin...

 

[alkup.]

mulle on iskeny kamala flunssa nyt ilmeisestikkin!eli kurkku kipee nenä vuotaa,kuumeinen oli ja päätä särkee..eskioisellakin tänää on nenä alkanu vuotaa ja viimeyö meni huonosti kun se ei oiken nukkunu kunnolla,eli kipeeks tulossa!!

voi elämä mä sanon!mä koko raskauden pelkäsin etten tulis kipeeks ym ja nyt sitten ihan viime metreillä iksee joku helvetin flunssa!!!ei ole todellista...

mitähän se on esim.synnyttää kovassa kuumeessa\flunsassa?ei varmaan paljoa voimia riitä...

mitä jos se tarttuukin vauvaan??apua...


löytyykö muita kellä kokemuksia flunssasta ja synnytyksestä??!!

 

[äiti83]

kyllä se olo siit paranee.. itkeskele jos siltä tuntuu.. mäki tuskailin ku meni tästä toisestakin yliajalle.. 41+4 olin jo yliaikaiskontrollissa sairaalassa ku supparit alko ja puoltoist tuntii ni tyttö oli maailmas..

mä kans olin iha kyllästyny niihi soittoihin et koska tulee eikö vieläkään ja pistä se ny tulemaan jo yms.. ihan ku se tosiaa ois äidistä kiinni koska muksu tulee.. rupes jo itteensäkin hermostumaan ku oli iso ja kaikki meni päin mäntyä eikä mikään ollut hyvin.. mutta kyllä se helpotti heti..

yritä olla aattelematta koko raskautta ja synnytystä.. keksi jotain puuhaa mikä ei mitenkää liity koko hommaan.. vaikka helpommin sanottu ku tehty.. mut niin mä ainakin onnistuin kuluttamaan aikaa..

 

[äiti83]

eikä kannata flunssasta huolestua.. vauva saa varmaa su verenkautta jotai vastaaineita tai muuta kun kerran on sun masus.. tai si äidinmaidos.. kovin helpol ei vastasyntyneel nuhaa tuu..

 

[Marsu76]

Mulla on ollut supisteluja rv 20 lähtien ja nyt ku pääsin rv 37 niin supistelut väheni huomattavasti. Ei minkäänlaisia kipuja, vaikka aiemmin oli menkkamaista jomotusta. Yötkin on ollut rauhallisempia, siis supistelujen ja kipujen suhteen. Muuten kyllä herään öisin tunnin välein ja aamuyöstä on vaikeeta saada unen päästä kiinni. Esikoinenkin on heräillyt nyt sairastaessaan, joten nukkuminen on ollut senkin vuoksi hankalampaa. Tää sairastelu on kyllä aivan ylimääräinen juttu tässä loppuraskaudessa. Muutenkin voimat vähissä niin sitten pitää hoitaa yötä päivää sairasta lasta ja kuunnella sen kiukkuamista. Minäkin mietin, että miten sairaana jaksaa synnyttää ja sitten osastolla tartutan kaikki tähän lentsuun. No, näyttää kyllä siltä, että yliaikaiseksi menee, joten eiköhän flunssa ehdi parantua. Minulla ei ole mitään tietoa milloin täällä aletaan käynnistelemään. Tuosta painoarviosta sen verran, että vaavi on ultrattu rv 29 viimeksi ja silloin painoi jotain 1700g. Nyt ei varmaan ultrata enään ollenkaan. Ei mitään varmuutta nykyisestä painosta. Lääkäri neuvolaa ei ilmeisesti enään ole.

Nyt niitä supisteluja sais tulla. Valkovuotoa mulla on älyttömästi, mutta ei mitään limatulpan tapaista. Esikoisen synnytys alkoi lapsiveden menolla ja säännöllisistä supistuksista laskettuna synnytys kesti neljä tuntia. Avautuminen tapahtui tosi nopeasti ja en ehtinyt saada kuin ilokaasua. Saas nähdä miten nopeasti tämä pallero syntyy.

Jotenkin tänä päivänä on ollut helpompi olla. Suunnittelemme talonrakennusta ja olenkin piirrellyt talonpohjia. Kävin kaupassa ja ostin sisustuslehden ja tein hyvää ruokaa. Pakko vaan saada ajatukset muualle ja mieli iloisemmaksi. Olen koittanut ajatella koko päivän, että mahtavaa kun päästiin laskettuun aikaan ja mukava kohta nähdä vauva. Stemppiä sinulle ja jaksamista. Kyllä nämä meidän pienokaiset viimeistään parin viikon kuluttua syntyvät.

 

[sirujavauvat]

Lueskelin tätä ketjua ja muistan niin elävästi miltä tuntui, kun odotti, että tapahtuisipa jotain ja tulisipa jo ja toisaalta tuntui ahdistavan kuristavalta, että miksi ikinä ryhdyin tähän ja en taatusti selviä.

Yhtäkkiä oltiinkin sitten keskellä yötä sairaalassa. Kaikkialla oli hiljaista ja hämärää. Olin väsynyt ja sattui joka paikkaan. Synnytysvalmennus olisi ollut viikon päästä. Nyt ei ollut mitään hajua mitä synnytyksessä tapahtuu, vauvat oli tulossa etuajassa. Itketti ja pelotti synnytys, v*tutti se lässyttävä kätilö.
Ja sitten kesken kaiken synnytyssalista leikkaussaliin. Kaikki oli ohitse puolessa tunnissa. Nauratti ja itketti samaan aikaan. Tässä sitä nyt sitten ollaan.
Muistan miltä tuntui, kun vauvat tuotiin pikaisesti näytille leikkaussalissa. Miltä tuntui istua kätilöopistolla huoneessa ikkunalaudalla ja katsella pimeää kaupunkia ja miettiä, että siellä muut elää ihan normaalia elämää ja itsellä ei ollut tajua ajasta ja kaikki oli niin mullistunutta. Piti käydä tillistelemässä pieniä tirriäisiä vähän väliä. Tuoltako ne näyttää? Hengittääkö ne? Miten pää voi olla omenan kokoinen ja käsivarsi yhtä paksu kuin mun pikkusormen kapein kohta.
Yhtäkkiä sitä oli kuin eri ihminen. Kaikki (paitsi imetys sujui tosi luonnollisesti ja vaikka vauvat oli ihan vieraan näköisiä ja aivan älyttömän pieniä, niin silti tuntui, että näin sen kuuluukin olla. Ja osasi tehdä ja toimia.

Nyt kun kaksoset on näinä päivinä tasan vuoden, tajuaa miten aika on hujahtanut. Naurattaa, kun muistelee itseään sohlaamassa ja jännittämässä alkuaikoina vaikka mitä. Pääsisipä kärpäseksi kattoon ja kertomaan, miten jotkut asiat olisi kannattanut tehdä. Miten alku oli yhtä kaaosta ja lannistavaa väsymystä, jollaista en olisi voinut kuvitella olevan olemassakaan. Kun ei ollut yötä eikä päivää, kun kumpikin vaan huusi ja huusi.. Ja sitten ne jo yhtäkkiä olivatkin isoja vauvoja, jotka istuvat, konttaavat, kävelevätkin jo. Ja nauraa kikattavat toisilleen ja pussaavat ja halaavat äitiä kuolaisilla suilla. Tuntuu kuin ne olisi aina olleet täällä ja en kuollaksenikaan voi muistaa, mitä ihmettä olen ennen vauvoja tehnyt iltaisin..

Välillä kadehdin kavereita, jotka iltaisin käyvät jumpassa ja lukevat kirjoja ja lehtiä keskeytyksettä. Menevät ulos syömään ja leffaan kun huvittaa ja käyvät kesällä terassilla jos siltä tuntuu. Olisipa silloin vaan tajunnut..

Silti en päivääkään vaihtaisi pois enkä ole koskaan tiennyt, että ihminen voi oikeasti tulla onnelliseksi niin pienistä arkipäiväisistä asioista ja miten juuri meille on sattunut syntymään maailman ihanimmat vauvat.

Tsemppiä ja jaksamista kaikille odottajille. Kaikki menee hyvin ja ihan kaikesta selviää. Oikeesti.