K
"Kiki"
Vieras
Olen elämäni hirveimmässä tilanteessa. Minulla on mies, joka rakastaa minua kovin ja ihania lapsia, kaunis koti, hyvä työ ja muutenkin kaikki ulospäin hyvin. Olen kuitenkin kokoajan katkeamispisteessä, koska parisuhteessa on niin vaikea ja paha olla. En rakasta miestäni yhtään. En ole koskaan tuntenut häntä kohtaan suurta rakkautta ja intohimoa. Suhteeseen ajauduin aikoinaan olosuhteiden takia ja siihen jäin. Nyt en jaksa enää tätä elämää. En pysty enää olemaan suhteessa niin, etten voi ja pysty rakastamaan. Mitä mieltä olette, pitääkö minun vaan osata olla kiitollinen siitä, mitä on vai onko minulla oikeus lähteä tavoittelemaan rakkausuhdetta toisen miehen kanssa? Minun mielestä parisuhteeseen kuitenkin kuuluu olennaisesti rakkaus ja tunnen kuihtuvani, kun en saa kokea sitä. Pelkään, että tähän liittoon jäädessäni, jatkan edelleen valehtelua ( vaikka mieheni tietää tunteettomuudestani ) ja jossain vaiheessa romahdan täysin. Miestä ei haittaa, vaikken rakasta häntä, mutta ajattelen, että molemmat ansaitsisimme molemminpuolisen rakkaussuhteen. Oman mieheni kanssa en voi uskoa, että sellaista saan. Ei itseään voi "pakottaa" rakastamaan ketään.
Olisin hyvin kiitollinen, jos saisin täältä mielipiteitä ja kannanottoja tilanteeseeni!
Olisin hyvin kiitollinen, jos saisin täältä mielipiteitä ja kannanottoja tilanteeseeni!