Apua!En rakasta miestäni,mutta jatkaako avioliittoa lasten takia?

["Kiki"]

Olen elämäni hirveimmässä tilanteessa. Minulla on mies, joka rakastaa minua kovin ja ihania lapsia, kaunis koti, hyvä työ ja muutenkin kaikki ulospäin hyvin. Olen kuitenkin kokoajan katkeamispisteessä, koska parisuhteessa on niin vaikea ja paha olla. En rakasta miestäni yhtään. En ole koskaan tuntenut häntä kohtaan suurta rakkautta ja intohimoa. Suhteeseen ajauduin aikoinaan olosuhteiden takia ja siihen jäin. Nyt en jaksa enää tätä elämää. En pysty enää olemaan suhteessa niin, etten voi ja pysty rakastamaan. Mitä mieltä olette, pitääkö minun vaan osata olla kiitollinen siitä, mitä on vai onko minulla oikeus lähteä tavoittelemaan rakkausuhdetta toisen miehen kanssa? Minun mielestä parisuhteeseen kuitenkin kuuluu olennaisesti rakkaus ja tunnen kuihtuvani, kun en saa kokea sitä. Pelkään, että tähän liittoon jäädessäni, jatkan edelleen valehtelua ( vaikka mieheni tietää tunteettomuudestani ) ja jossain vaiheessa romahdan täysin. Miestä ei haittaa, vaikken rakasta häntä, mutta ajattelen, että molemmat ansaitsisimme molemminpuolisen rakkaussuhteen. Oman mieheni kanssa en voi uskoa, että sellaista saan. Ei itseään voi "pakottaa" rakastamaan ketään.

Olisin hyvin kiitollinen, jos saisin täältä mielipiteitä ja kannanottoja tilanteeseeni!

 

[mulla sama tilanne]

Mulla sama tilanne, mutta avoliitto ja ero tulisi miehen alkoholi ongelman takia..8 vuotta olen katellu ja kestäny, nyt tunteet on kuollu ja olen täällä vaan lasten takia. en kyllä tajua miksi. inhoan miestä enkä pysty olla fyysisesti missään kontaktissa sen ällöttävän juopon kanssa.haluaisin minäkin kokea rakkautta, mutta mistä saa voiman lähteä, myydä talo,pakata,etsiä uusi asunto jne...niin mistä..

 

[mulla sama tilanne]

kannatan lähtöä jos sinulla on rohkeutta ja voimaa enemmän ku minulla on ollut, koitan itsekkin kerätä ne ja saada vihdoin lähdön aikasiksi

 

[Vinkki]

Mulla sama tilanne, mutta avoliitto ja ero tulisi miehen alkoholi ongelman takia..8 vuotta olen katellu ja kestäny, nyt tunteet on kuollu ja olen täällä vaan lasten takia. en kyllä tajua miksi. inhoan miestä enkä pysty olla fyysisesti missään kontaktissa sen ällöttävän juopon kanssa.haluaisin minäkin kokea rakkautta, mutta mistä saa voiman lähteä, myydä talo,pakata,etsiä uusi asunto jne...niin mistä..

Tee suunnitelma paperille valmiiksi, niin se saa jo tuntemaan, että on lähtökuopissa.

Tsemppiä!

 

["Helmi"]

Niin ei ole olemassa yhtä ainoaa oikeaa,niitä on monta, oikea ihminen on se kenet päättää siksi.

Mä veikkaan että sä et ole koskaan tehnyt mitään sen eteen että alkaisit rakastamaan miestäsi, jos koko ajan pyörittelee eroa vaihtoehtona,niin huomaamattaan petaa niitä omia tunteitaan koko ajan negatiiviseksi.. kyllä tunteisiin voi vaikuttaa.

olen minäkin joskus lakannut rakastamasta miestäni, pidin silti yllä läheisyyttä,seksiä,hellyyttä, enkä todellakaan miettinyt eroa.. yhtenä iltana putkahti päähäni ajatus että mä rakastan tuota ihanaa miestä, meni hetki, sitten tajusin että todellakin mä rakastan tota miestä.


Jos on ihana mies,joka ei ole juoppo,nisti,vaimon ja/tai lasten hakkaaja,niin ei kananta rikkoa lapsilta perhettä. Sitä voi äkkiä huomata että alkuhuuman jälkeen onkin sitten miehen kanssa joka oikeasti ei olekkaan niin ihana vaan jotain edellä mainituista, mulla on niin monta suhdetta aikanaan päätynyt siihen että mies pettää baaripanon kanssa,tai pyörittää tosita samaan aikaan. että mua ei saa luopumaan miehestä joka on kiltti ja uskollinen,ihana.

Ja ne lapset.. ne kärsii. Ero järkyttää lasten perusturvallisuuttaa,muuttaa heidän loppuelämänsä suunnan,se ei ole vain väliaikainen kriisi,vaan vaikuttaa myös aikuisuuteen siihen millaisia valintoja lapsi tekee,miten suhtautuu avioliittoon ja parisuhteisiin ylipäätänsä!

Väestöliitolta löytyy hyvää parisuhdetietoa, ev.lut kirkolta löytyy pari psykoterapeutteja,jotka pureutuu ongelmien alkulähteisiin,nimittäin yllättävän moni asia parisuhteessa on seurausta lapsuuden perheestä.. Meillä on tälläinen pariterapia menossa,täytyy sanoa että tämä on mielenkiintoista ja antoisaa, tok iherkempi voi ahdistuakkin siitä että joutuu käsittelemään niitä lapsuuden jättämiä kipukohtiaan..joutuu myöntää ettei ole täydellinen

Ainoa mikä minua harmittaa tässä on se ettei menty ajoissa pariterapiaan,olis jäänyt kriisi pienemmäks,toistaalta me tarvittiin molemmat kasvuumme tämä. Mutta lapsi säälittää.. se kun sä katsot 4,5v lasta joka itkee isän perään,kysyy miksi isä ei tule kotia, sitä kesti muutama kk.. ei ollut todellakaan mukavaa. Onneksi se on takana ja mä aion jatkossa ottaa enempi tositen tunteita huomioon! koska en halua koskaan enään lapsiani,enkä miestäni,enkä itseäni siihen tilanteeseen missä olimme

 

[astrolabe]

Ite valkkasit tilanteesi ja ilmeisesti asiat hyvin, joten en näe syytä erota.

 

[eronnut]

Mulla sama tilanne, mutta avoliitto ja ero tulisi miehen alkoholi ongelman takia..8 vuotta olen katellu ja kestäny, nyt tunteet on kuollu ja olen täällä vaan lasten takia. en kyllä tajua miksi. inhoan miestä enkä pysty olla fyysisesti missään kontaktissa sen ällöttävän juopon kanssa.haluaisin minäkin kokea rakkautta, mutta mistä saa voiman lähteä, myydä talo,pakata,etsiä uusi asunto jne...niin mistä..

Sun ei auta muu kuin etsiä asunto ja vuokrata se. Painin itse juuri vastaavissa tunteissa; ei muka ole voimia, rahaa ylipäätään mitään jotta jaksaisi lähteä. Sitten bongasin unelmakämpän ja tein illassa päätöksen, että vuokraan sen. Siitä ne asiat lähti eteenpäin. Aluksi tuntui toivottomalta urakalta, mutta oikeasti parissa päivässä muutto tuli tehtyä ja yksi pari apukäsiä oli. Sinullakin on varsin hyvä syy erota. Lapset kärsii alkoholiongelmista sinuakin enemmän. Meillä oli pettämistä, alkoholia ja väkivaltaakin.

 

[Data]

Minkä ikäisiä lapsesi ovat? Ilman lapsia ero olisi oikea ratkaisu, mutta nyt asia on monimutkaisempi. Jos lapsesi ovat teinejä, niin en suosittele. Jos pieniä, niin oletko valmis antamaan miehellesi lähivanhemmuuden?

 

[Peyote]

Mun mielestä asian eteen kannattaisi nähdä vaivaa ja yrittää tehdä elämästä mahdollisimman mukavaa. Älä koko ajan mieti niitä omia tunteitasi ja itseäsi, vaan ala tehdä sellaisia asioita, jotka kasvattaa miehen rakkautta sinuun. Ole sille mukava, eikö se ole ansainnut sen?

Mulla ei oikein nyt sympatiat riitä kun en tajua millainen ihminen vain ajautuu jonkun kanssa yhteen vaikkei rakasta.

 

["Shh"]

Oikea ratkaisu olisi erota, jos ei olisi lapsia. Tuohon tilanteeseen en kyllä osaa sanoa, mikä olisi oikea ratkaisu. Miksi olet tehnyt lapsia miehen kanssa jota et rakasta?! Ei ole sulle oikein elää epätyydyttävässä suhteessa, mutta lapset.... Voin vain kuvitella miten kova paikka mun lapsille olisi jos toista vanhempaa näkisi harvoin tai olisi vuoroviikoin erossa toisesta...

 

[hgeheryty]

Mulla ei oikein nyt sympatiat riitä kun en tajua millainen ihminen vain ajautuu jonkun kanssa yhteen vaikkei rakasta.

Sellainen joka haluaa lapsia ja biologinen kello tikittää? Lapset on maailman tärkein asia ja niille on parempi että niillä on kaksi onnellista kotia kuin yksi onneton (ja sekin on parempi kuin että ne eivät olisi koskaan syntyneetkään).

MUTTA, jos todella mietit vielä sitä vaihtoehtoa että jäät, niin heti varaamaan aikaa parisuhdeterapeutille. Ehkä liittonne voidaan vielä pelastaa. Sitten taas jos et enää halua että se pelastuu, niin ero on varmaan järkevin vaihtoehto, ellei sitten sinulle riitä se että saat rakkautta avioliiton ulkopuolella. Sitten tosin pitää miettiä onko pienempi paha pettää miestä salaa vai olla avoin asian suhteen ja sanoa että jos tätä avioliittoa jatketaan niin sitten sen täytyy olla avoin avioliitto. Ennen kuin menet ehdottamaan mitään tällaista miehellesi niin sinun täytyy olla jo ihan varma, ettet pysty rakastamaan häntä. Jos on mahdollista että vielä pystyt, niin heti yhdessä pariterapiaan!

 

["vieras"]

Just jostain lehdessä psykoterapeutti (?) kirjoitti että lapsiperheessä ero on hirvittävän itsekäs ratkaisu, ellei siihen ole painavaa syytä (toisen väkivaltaisuus tms). Ero voi odottaa, ainakin siihen että sitä ei ajoita esim. lapsen varhaislapsuuteen tai teini-ikään tm herkkiin kausiin. Minkäs ikäisiä lapsia teillä on?

 

[onko ruoho vihreämpää]

Jos olet varma, että kidut enemmän kun viihdyt, lienee paras lähteä. Mutta pohdi ensin tarkkaan. Nyt jos sillat katkaiset ja oven suljet, paluuta ei luultavasti ole. Ja harvoin se ruoho lopulta on vihreämpää aidan takanakaan. Uutta parisuhdetta onkin lopulta vaikea aloittaa, kun on pitkään ollut suhteessa, asetat helposti kumppanillesi odotuksia, joita hänen on vaikea täyttää jne. Mutta jos sinun on hankala olla ja olet valmis ottamaan riskin yksinolosta, mene.

 

["Helmi"]

Sellainen joka haluaa lapsia ja biologinen kello tikittää? Lapset on maailman tärkein asia ja niille on parempi että niillä on kaksi onnellista kotia kuin yksi onneton (ja sekin on parempi kuin että ne eivät olisi koskaan syntyneetkään).

MUTTA, jos todella mietit vielä sitä vaihtoehtoa että jäät, niin heti varaamaan aikaa parisuhdeterapeutille. Ehkä liittonne voidaan vielä pelastaa. Sitten taas jos et enää halua että se pelastuu, niin ero on varmaan järkevin vaihtoehto, ellei sitten sinulle riitä se että saat rakkautta avioliiton ulkopuolella. Sitten tosin pitää miettiä onko pienempi paha pettää miestä salaa vai olla avoin asian suhteen ja sanoa että jos tätä avioliittoa jatketaan niin sitten sen täytyy olla avoin avioliitto. Ennen kuin menet ehdottamaan mitään tällaista miehellesi niin sinun täytyy olla jo ihan varma, ettet pysty rakastamaan häntä. Jos on mahdollista että vielä pystyt, niin heti yhdessä pariterapiaan!

No lapsia ei nyt pidä tehdä niin että kun mä haluun,mä haluun, pitää pystyy ajattelee alsten parasta vuosiksi eteenpäin,eikä elää vain niin että kaikki mulle heti,muista välittämättä! Lapset on tärkein asia,mutta olet kyllä väärässä siitä että lapset olis onnellisempia kahdesta onnellisesta kodista(sitäpaitsi kuka edes takaa tän onnellisuuden? mies saattaa masentua erosta, nainen saattaa ajautua pyörittää joka vikonloppu erimiestä,tai on aina pari vuotta yhdessä miehen kanssa,sit tulee arki,ap untee että e ienään rakasta,eroaa... ja voila lapset joutuukin kokemaan kasan menetyksiä!!) Tulitko ajatelleeksi sitä? Mun serkun lapsi suree vieläkin välillä sitä että isä ja äiti ei asu yhdessä.. lapsi on tokalla luokalla ja vanhemmat on asuneet viimeksi yhdessä kun hän oli vauva!

sen lisäksi tuo lapsi menettä taas yhden "isän",eli isäpuolen. kivaa,ja onnellista elämää lapselle,eikö?? NO ei todellakaan.

 

[voivoiii]

No mä varmaan eroisin, kun en kestäs olla yhdessä ilman rakkautta. Mut toisaalta en varmaan ois joutunutkaan tuohon tilanteeseen.

 

[erinys]

osittain samanlaiset mietinnät, mä tosin rakastan miestäni, mutta arjesta ja elämästä on tullut viimeisen vuoden aikana tosi ahdistavaa. jos eroaisimme, se olisi lapsen käytännön elämän kannalta tosi hankalaa, ei näkisi isäänsä koskaan, jos emme asuisi samassa osoitteessa ja hoitopäivistä tulisi 11-12 tuntia pitkiä ja mun iltavuorot olisivat käytännössä mahdottomuus. ja lapsi on kovasti isän perään.... huooookaus.

 

["Kiki"]

Meidän lapset ovat vielä pieniä. Kaikki ovat olleet toivottuja ja tarkoituksella tehtyjä. Ajattelin aina, että opin kyllä ajan mittaan miestäni rakastamaan, mutta suhteessamme on ollut niin paljon henkistä väkivaltaa jms., että ne pienet hyvätkin hetket ovat hautautuneet huonojen alle. Kun ajattelen yhteistä aikaamme, niin ainoat tunteet ovat ahdistus ja levottomuus. Olen aina tiennyt, ettei paikkani ole mieheni rinnalla. Pettämään en ole häntä kuitenkään lähtenyt. Nyt olen löytänyt miehen, jonka vierellä on hyvä olla ja tunne on molemminpuolinen. Ihan hirveän iso elämänmuutos ero tulisi olemaan. Taloudellisesti melkein katastrofi. Onko tämäkään oikein, että olen äitinä kokoajan surullinen, masentunut ja iloton, kun en jaksa enää tätä valheellista elämää. Näytänkö nyt hyvää mallia lapsilleni, millainen on hyvä parisuhde? Kyllähän lapsetkin aistivat, että kaikki ei ole kohdallaan. Haluaisin olla heidänkin kanssaan iloinen ja rento, oma itseni, kuten pystyn olemaan tämän toisen miehen lähellä. Tässä avioliitossa olen kadottanut itseni.

Parisuhdeterapiasta vielä, että ollaan käyty sielläkin. Kun olin yksikseni siellä, niin terapeutti sanoi, että jos meidän ongelma olisi joku muu, kuin rakkauden puute, hän kehottaisi jatkamaan ja yrittämään vielä, mutta jos rakkautta ei ole ikinä ollutkaan, niin miten sellainen yhtäkkiä löytyisi. Rakastuminen ei ole tahdon asia, rakastaminen sen sijaan on, mutta ensin pitäisi rakastua...

 

["Mii"]

Sitten varmaan kannattaa erota jos rakkautta ei ole. Mutta voin luvata, että helppoa ei tule olemaan. Itse jätin miehen joka vietti ajoittain öitään naisen jos toisenkin luona. Oli lisäksi humalassa agressiivinen, toisinaan jopa väkivaltainen. Yhteisiä lapsia ei ollut ja suhde kesti 10 vuotta. Joista suurin osa täysin rakkaudettomia vuosia. Tunteeni miestä kohtaan täysin kuolleet ja mies puolestaan läheisriippuvainen minusta. Näistä lähtökohdista voisi kuvitella eron olevan helppo. Mutta eipä ollut. Ero oli mulle valtaisa helpotus, mutta miehen surua oli raastavaa katsoa. Vaikka tiedostin miehen itse sössineen suhteen naisseikkailuillaan, niin kyllä mun tuntui pahalta ja säälitti miehen suru. Mutta onneksi pidin pintani ja vein eron loppuun.
Eli jos on vain rakkaudeton suhde, niin kehoitan miettimään tarkoin oletko valmis kantamaan erosta seuraavat itkut ja murheet. Varsinkin kun on lapsiakin. Omat lapseni eivät pitäneet eroa pahana, koska eivät juuri ole tulleet toimeen isäpuolensa kanssa, mutta ympäristön ja kodin muutos on aina stressaavaa lapsille. Mekin muutimme entisen kodin lähistölle, eli koulu ja kaverit säilyivät entisellään.

Mutta puntaroi tarkoin. Onnellinen äiti, onnelliset lapset.

 

["vieras"]

Ahaa, sulla on jo uusi mies.....Se hankaloittaa tilannetta aika tavalla. En usko että olet enää valmis edes yrittämään miehesi kanssa, kun olet jo valintasi tehnyt.

 

[jepssss]

en lukenut kokonaan mut jos tilanne olis se et asutaan yhdessä...välillä seksiä, mut tunteet alkaa olla historiaa.. niin ottaisin sen niin et nyt on se tilanne et kyse on tahdosta,haluanko rakastaa.. ja yrittäisin lasten takia..itse kun haen eniten parisuhteelta kumppanuutta en intohimoa jnejne.....

 

[astrolabe]

Eihän siinä sitten mitään, kun olet pettämään jo lähtenyt.

 

[Data]

[QUOTE="Kiki";28275764]Rakastuminen ei ole tahdon asia, rakastaminen sen sijaan on, mutta ensin pitäisi rakastua...[/QUOTE]

Ei ole, mutta yhdessä pysyminen on. Olet lähtenyt avioliittoon joka ei perustu rakkaudelle tarkoituksellisesti ja vielä hankkinut lapsia siihen. Unohda tuo uusi mies, katso tilanne uudestaan parin vuoden päästä kun uusi mies on poissa kuvioista.

Miten ajattelit lasten osalta, haluaako mies heidät luokseen?

 

[ööööö]

Jännä että täällä muut uusperheelliset tylyttää yhtä joka haluaa erota...
Taitaa nykyään eroaminen olla enemmän sääntö kuin poikkeus. Että en nyt sitten tiedä miks se ap:n tapauksessa olisi anteeksiantamatonta.
Elämä jatkuu joka tapauksessa.
En silti halua kannustaa ketään eroon, se on jokaisen itse harkittava.

 

["viiraska"]

Onhan aina menty naimisiin muista kuin tunnesyistä. Romanttinen rakkausliitto on yhteiskunnassa hyvin tuore ilmiö (alle 150 vuotta). Kuitenkin hyviä liittoja näistä järkisyistä solmituista on yleensä tullut, koska niitä ei ole jaappastu, vaan sitouduttu täysin kerran tehtyyn ratkaisuun. Kyllä rakkaus on voinut sitten löytyä.

Olen sitä mieltä, että olet itse aiheuttanut rakkaudettomuutesi. Olet estänyt itseäsi olemasta onnellinen ja rakastamasta miestäsi pitämällä silmien edessä jotain elokuvamaailman käsitystä "rakastumisesta". Sitä, voitko enää peruuttaa tämän vahingon ja antautua/sitoutua rakentamaan tätä liittoa, en osaa sanoa.

Monelle käy niin, että rakastutaan, perustetaan perhe, ja sitten petytään - sekä puolisoon että itseen, koska ei nähty ajoissa "oikeita" asioita puolisosta. Silloinkin pitää vain valita, sitoutuuko pettymykseen vai edelleen rakentamaan liittoa. Ei siinä oikeastaan ole eroa sinun tilanteeseesi.

 

[astrolabe]

Jännä että täällä muut uusperheelliset tylyttää yhtä joka haluaa erota...
Taitaa nykyään eroaminen olla enemmän sääntö kuin poikkeus. Että en nyt sitten tiedä miks se ap:n tapauksessa olisi anteeksiantamatonta.
Elämä jatkuu joka tapauksessa.
En silti halua kannustaa ketään eroon, se on jokaisen itse harkittava.

Ei se ole anteeksiantamatonta, mutta voisiko olla niin, että uusperheellinen tietää mikä tilanne on eron jälkeen. Omat syyni erota ovat tiukemmat kuin mitä muille ihmisille ajattelen.