Apua aviokriisiin?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
V

vierailija

Vieras
Meillä on parisuhteessa jo pidempään jatkunut tilanne jossa itse olen lopen uupunut miehen saamattomuuteen ja laiskuuteen. Koen, että itselläni ei ole vastaavaa ongelmaa, vaan että raahaan ukkoa mukanani väkipakolla. Nyt tilanne on kärjistynyt kun perheessä on kaksi pientä lasta, joista nuorempi on syntynyt pari viikkoa sitten sektiolla. Käytännössä minun pitäisi levätä lääkärin määräyksestä vielä ainakin pari viikkoa, mutta edellä kuvatussa olosuhteessa se on mahdotonta. Jopa miehen vahtivuorolla käytännössä huolehdin lapsista, sillä mies vaan istuu sohvalla ja surffaa netissä.

Lisäksi meillä on kesken remontti. Hanke etenee vain ja ainoastaan siinä tapauksessa että itse teen tai huudan pari päivää naama punaisena ukkoa liikkeelle. Olen itse tehnyt nyt sektionkin jälkeen jonkin verran remonttia, mutta nyt joudun perääntymään, sillä kivut ovat lisääntyneet. Mies juuri kertoi mielikuvastaan, että enää tänävuonna ei tehtäisi hankkeelle mitään, vaan jatkaisimme vasta vuoden päästä elokuussa! Mies on kuitenkin nyt lomalla työstään vauvan syntymän takia + tätä hanketta varten kahdeksan viikon ajan.

Mies kuvittellee, että mitään todellista ongelmaa ei ole ja että olen vaan luonteeltani sellainen hyeena joka tykkää huutaa. Todellisuudessa tiedän, että mies osaa ja kykenee, kunhan vaan tekee + kun hommat on hoidossa on parisuhteemmekin aina ollut hyvin toimiva.

Onko ideoita miten saisin tilanteen ratkaistua? Tällä menolla meillä on ero edessä vielä ennen joulua. Ulkopuolista apua en halua palkata, kun lainaa on ennestäänkin.
 
Lapset pitää hoitaa ja sinun pitää saada levättyä, mutta onko se remppa sitten pakko tehdä juuri nyt? Ethän sinä pysty lepäämään, jos mies tekee remppaa ja sinä hoidat lapset yksinäsi.

Oman levon voisit turvata parhaiten niin, että menet vaan kylmästi toiseen huoneeseen ja laitat oven kiinni. Jätät miehen hoitamaan lapset yksin, etkä ole ryntäämässä hätiin jos mies vetkuttelee. Vai oletko kokeillut tätä, jättääkö mies silloinkin vaan lapset itkemään hädissään ja jatkaa surffailuaan?

Joku kompromissi olisi varmasti tilanteessanne hyvä ja jos se remppa ei ole mikään pakollinen juttu tehdä juuri nyt, voisit siitä tinkiä, kunhan mies noin muuten osallistuu pikkulapsiarjen pyöritykseen. Keskustelette rauhassa ja sen sijaan että sinä huudat kuin hyeena, koitatte yhdessä luoda jonkinlaisen toimintasuunnitelman.
 
Valitettavasti on ollut sitäkin ongelmaa, että ei katso perään vaikka jää yksin lasten kanssa. Juuri tänä aamuna toi meidän reilu vuoden vanha kiipesi yksin yläkertaan kaiteettomia portaita kun mies "oli vessassa".

Nyt toi ukko on marttyyrinä siivonnut rautaromua, nauloja jne kun aamulla niistä huusin. Ei oo siis tullu ees lounaalle, kun sanoin meneväni niitä siivoamaan ruuan jälkeen. Pitäis sitten ees jotenkin aidata alue jossa taapero voi turvallisesti liikkua, jos hommat jää levälleen tässä vaiheessa.
 
Mitä jos sä pistelisit tietokoneen ja vastaavat laitteet osiksi ja peruisit nettiliittymät, niin sitten sun ukollas ei olis enää mahdollisuutta istua sohvalla ja tuijottaa nettiä.
 
Valitettavasti on ollut sitäkin ongelmaa, että ei katso perään vaikka jää yksin lasten kanssa. Juuri tänä aamuna toi meidän reilu vuoden vanha kiipesi yksin yläkertaan kaiteettomia portaita kun mies "oli vessassa".

Nyt toi ukko on marttyyrinä siivonnut rautaromua, nauloja jne kun aamulla niistä huusin. Ei oo siis tullu ees lounaalle, kun sanoin meneväni niitä siivoamaan ruuan jälkeen. Pitäis sitten ees jotenkin aidata alue jossa taapero voi turvallisesti liikkua, jos hommat jää levälleen tässä vaiheessa.

Etkös sinä sitten meinannut käydä vessassa tai edes vaihtamassa vauvan vaippaa, kun jäät kahdestaan lasten kanssa? Tottakai ympäristö pitää saada turvalliseksi tai rajata pienten pääsy vaaravyöhykkeeltä, kahden alle 2-vuotiaan kanssa ei kukaan pysty joka sekunti pitämään silmällä molempia lapsia, joten tuollainen vaaratilanne olisi voinut sattua kummalle tahansa teistä.
 
Onko rempassa kyse pitkäaikaisesti projektista niin kuin vaikkapa vanhan talon kunnostamisesta, jolloin työtä riittää moniksi vuoksiksi ja välillä pitää palata alkuun paikkaamaan sitä, mikä on jo kerran paikattu. Vai onko kyse jostakin pienemmästä rempasta niin kuin yhden huoneen tapetoinnista, eikä isäntä saa lattialistoja nakuteltua paikoilleen? Jos kyse isommasta rempasta, niin siinä voi iskeä kelle vain kauhea remppaväsy ja työt saattavat maata montakin vuotta samoilla sijoillaan. Mutta jos kyse on ukon saamattomuudesta ja mukavuudenhalusta, niin kannattaa siinä nyt vähän potkiakin persauksiin.

Ehkä siinä ukon sovittelevassa (?) ehdotuksessa jatkaa taas vuoden päästä onkin järkeä? Teillä on pieni vauva ja toinen tosi pieni myöskin, niin teillä, jos kellä, on kunnon ruuhkavuodet. Ei ihme, jos kiristää molempia. Sinä koetat kanavoida olosi ukon komenteluun ja ukko pakenee nettiin. Ei hyvä, ei.

Voitteko lähteä mihinkään? Edes viikoksi? Mökille? Sukulaisten mökille? Mihin ei tarvitsisi maksaa. Olisitte vaan ja ihailisitte lapsianne aamusta iltaan. Kiittelisitte toisianne siitä, että on sentään ihana perhe- vaikka talo kaatuukin päälle. Sen jälkeen mietitte remppa-aikatauluja ja mikä olisi tärkeintä juuri nyt teidän perheen hyvinvoinnin kannalta.

Sen rempan voi koettaa siivota sellaiseen vaiheeseen, että pystytte elämään seuraavaan vuoteen.
 
Kyllä mulla on tapana katsoa missä lapsi on kun menen vessaan tai teen mitään muutakaan, estän pääsyn muualle taloon ja järjestän lapselle tekemistä siksi aikaa omasta näköpiiristä. Ihan perusjuttuja mun nähdäkseni...???

Miksi olisin vaivautunut valittamaan asiasta jos itsekin päästän vauvan hyppäämään kaivoon tai ronklaamaan ruuvimeisselillä pistokkeita???

Ja jos remontti jää kesken noille jalansijoille, niin silloinhan mitään estettä taaperon liikkeisiin vaarallisella alueella ei ole. Mun mielestä vois ihan hyvin tehdä homman loppuun, kun vaiva on suunnilleen sama kuin siitä et rakentaa aidan estämään lapsen liikkumisen. Mutta tämä ei kaiketi ollut kyselyn pointti vaan se kuinka saisin mieheni tajuamaan asian ilman huutamista tai että edes huudan vakavissani enkä vaan lämpimikseni.
 
0- ja 1-vuotiaan kanssa on mielestäni tarpeeksi rankkaa ilman remonttiakin. Ehkä miehesi on oikeassa sen suhteen, että remontti on tällä hetkellä liikaa. Ymmärrän, että remontin lykkääminenkin on hankalaa. Mutta jotenkin pitäisi keskittyä siihen, että ylipäätään selviätte tilanteesta.
 
Onko rempassa kyse pitkäaikaisesti projektista niin kuin vaikkapa vanhan talon kunnostamisesta, jolloin työtä riittää moniksi vuoksiksi ja välillä pitää palata alkuun paikkaamaan sitä, mikä on jo kerran paikattu. Vai onko kyse jostakin pienemmästä rempasta niin kuin yhden huoneen tapetoinnista, eikä isäntä saa lattialistoja nakuteltua paikoilleen? Jos kyse isommasta rempasta, niin siinä voi iskeä kelle vain kauhea remppaväsy ja työt saattavat maata montakin vuotta samoilla sijoillaan. Mutta jos kyse on ukon saamattomuudesta ja mukavuudenhalusta, niin kannattaa siinä nyt vähän potkiakin persauksiin.

Ehkä siinä ukon sovittelevassa (?) ehdotuksessa jatkaa taas vuoden päästä onkin järkeä? Teillä on pieni vauva ja toinen tosi pieni myöskin, niin teillä, jos kellä, on kunnon ruuhkavuodet. Ei ihme, jos kiristää molempia. Sinä koetat kanavoida olosi ukon komenteluun ja ukko pakenee nettiin. Ei hyvä, ei.

Voitteko lähteä mihinkään? Edes viikoksi? Mökille? Sukulaisten mökille? Mihin ei tarvitsisi maksaa. Olisitte vaan ja ihailisitte lapsianne aamusta iltaan. Kiittelisitte toisianne siitä, että on sentään ihana perhe- vaikka talo kaatuukin päälle. Sen jälkeen mietitte remppa-aikatauluja ja mikä olisi tärkeintä juuri nyt teidän perheen hyvinvoinnin kannalta.

Sen rempan voi koettaa siivota sellaiseen vaiheeseen, että pystytte elämään seuraavaan vuoteen.

Kiitos. tää oli kauniisti ja rakentavasti sanottu. Ollaan koitettu myös nauttia lasten kanssa olosta ja tehdä vaan muutama tunti noita hommia per päivä. Talo ei kaadu päälle, mutta ei tää nyt ihan pelkkää tapetointiakaan ole. Nyt aamun hyeenahuudon jälkeen mies on siivonnut kaiken rautaromun pois, pitäis olla ees turvallista nyt. Sanoi vielä, et meillä oli selkeästi eri mielikuva siitä millä aikataululla halutaan homman etenevän. Mä koitan keksiä jotain yhteistä kivaa vielä tälle illalle.
 
Kyllä mulla on tapana katsoa missä lapsi on kun menen vessaan tai teen mitään muutakaan, estän pääsyn muualle taloon ja järjestän lapselle tekemistä siksi aikaa omasta näköpiiristä. Ihan perusjuttuja mun nähdäkseni...???

Miksi olisin vaivautunut valittamaan asiasta jos itsekin päästän vauvan hyppäämään kaivoon tai ronklaamaan ruuvimeisselillä pistokkeita???

Ja jos remontti jää kesken noille jalansijoille, niin silloinhan mitään estettä taaperon liikkeisiin vaarallisella alueella ei ole. Mun mielestä vois ihan hyvin tehdä homman loppuun, kun vaiva on suunnilleen sama kuin siitä et rakentaa aidan estämään lapsen liikkumisen. Mutta tämä ei kaiketi ollut kyselyn pointti vaan se kuinka saisin mieheni tajuamaan asian ilman huutamista tai että edes huudan vakavissani enkä vaan lämpimikseni.

Niin, mutta mitä hyödyttää katsoa missä lapsi on, kun kerran esteettä pääsee liikkumaan vaaravyöhykkeelle? Jotenkin ristiriitaista, ensin kirjoitat että estät lapsen pääsyn muualle taloon ja sitten, että mitään estettä ei ole ja sen rakentaminen olisi yhtä työlästä kuin remontin loppuunsaattaminen.

Asenteesi ei kuulosta kovin hedelmälliseltä, miehen pitää siis vaan tajuta että sinä olet oikeassa ja sinua pitää totella, itse asiasta et halua keskustella. Mutta voithan ostaa pikkuvinkiksi miehelle lahjaksi vaikka tällaisen maton: http://damngooddoormats.indiemade.com/product/my-way-or-highway-funny-rude-novelty-doormat-s
 
Kyllä meillä on vessoissa ja kylppäreissä ovet, pottia ja bumboja joissa istuttaa ja kylpyleluja joilla leikkiä. Kyllä ihan perus maalaisjärjellä varustettu ihminen pystyy käymään vessassa, suihkussa jne ja samalla katsomaan ettei yksivuotias konttaava lapsi siirry kerroksesta toiseen.

Onko sulla muka oikeasti jotain kokemusta yksivuotiaan kaitsemisesta kun väität asennevammaksi ihan perusasioista huolehtimista? Vastata ei tarvitse =)
 
Yhteistyössä